Hetki itselleni

Muut juhlivat, Mies lähti keikalle Tampereelle ja Poika nukkuu sikeästi päikkäreitä. Hetken aikaa pyörin toimettomana, että apua, mitä mä nyt teen kun saan ihan olla pari tuntia yksin eikä ole mitään pakollista. Hetken jo toivoin, että olisipa joku essee tai tentti edessä, niin tietäisi mitä tehdä. Onneksi se ajatus katosi hyvinkin pian, kun tajusin, että vaihtoehtona on myös vaan ihan yksinkertaisesti nautiskella.

IMG_1200.JPG

IMG_1204.JPG

IMG_1211.JPG

 

Tein iselleni fetasalaattia lounaaksi ja jälkkäriksi pihistin puolirasiallista mansikoita. Ja nyt aion nauttia hiljaisuudesta ja ruoasta. Ihanaa lauantaita ihmiset!

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli

Valinnanvaikeus! (lapsi yökylässä)

Me ei kovin usein viedä Poikaa yökylään. Syitä: meillä ei ole kuin minun vanhemmat, jonne hän voi mennä; meillä on vain harvoin sellaisia menoja, joihin molemmat menevät ja lasta ei voi ottaa mukaan, Mies ei halua viedä ”turhaan” lasta hoitoon, ja Poika on todellinen kikkailija yöunille käydessään, joten en halua rasittaa vanhempiani muuta kuin pakon edessä 😉

Tänään on POIKKEUS tästä kaikesta. Poika nimittäin meni vanhemmilleni jo aamusta hoitoon, meillä kun on työpäivä, ja hän jää sinne huomisaamuun asti. JA MEILLÄ EI OLE MITÄÄN MENOJA TAI SUUNNITELMIA! Ajattelin, että me voidaan joko

  • mennä kaksistaan syömään ja vaikka leffaan,
  • soittaa kaikki kaverit läpi, kutsua ne meille ja lähteä rilluttelemaan TAI
  • käydä saunassa ja löhötä kotona, aivan rauhassa.

Mikä olis paras?? MÄ EN TIEDÄ! Auttakee! 😀

Oli se noista mikä hyvänsä, niin siihen liittyy tänään skumppa 🙂

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä