Yksin

Tänään tapahtuu jotain käsittämättön ihmeellistä!

Kun töiden jälkeen hyppään fillariltani kotipihassa, menen tyhjään kotiin. Mies ja Poika nimittäin ovat lomailleet kaksistaan jo reilun viikon, kun itse paiskin yritän tehdä töitä vielä muutaman päivän ennen odotettua loman alkua, ja nyt perheen miehet matkustavat kohti Kainuun erämaita Miehen sukulaisia ja Pojan mummua ja isomummua tapaamaan.

Olen ollut viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana yksin kotona yhden yön, kun Poika kinusi mummille yöksi ja Mies oli keikalla. Nyt taidan olla ainakin sen kaksi yötä ja iltaa ihan keskenäni. Wau! Mietin jo, että miten mä käytän tämän ajan? Se tuntuu niin ihmeellisen pitkältä! Voin suunnitella tekeväni tänä iltana jotain ja huomenna jotain muuta! Amazing! 

Silti mulla on jo ikävä niitä. Jo aamulla ikävöin, etenkin Poikaa. Piti käydä herättämässä se ennen töihin lähtöä, antaa miljoona halia ja pusua. Soittaa ennen kuin lähtivät edes ajamaan.. Nooo, mutta enköhän mä selviä 😉

Tässähän herää suoranaiset paineet ehtiä tekemään kaikki mahdolliset asiat: Herätä aamulla ajoissa, ehkä joogata, olla rauhassa vähän aikaa ennen töihin lähtöä, iltaisin lueskella, urheilla, siivoilla ja kokkailla ihan itelle vaan. 

Mitä te teette tällaisina hetkinä, kun on paljon aikaa ihan vaan itselle? Vinkit please, etten vaan unohda jotain! 🙂

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli

Iltapalaksi paistettuja tomaatteja ja halloumia

Eilinen päivä oli taas ruokailujen osalta jotenkin tooodella tyypillinen meikäläiselle. Siis viikonloppuna. Arkena syön hyvin ja tasaisesti, mutta viikonloppuisin vähän mitä ja milloin sattuu. No aamiaisesta mä en poikkea – ikinä! Sen syön ihan joka ikinen päivä, niin kuin juon aamukahvikin. Niin eilenkin, kuten postasin: melonia, mansikoita ja turkkilaista jogurttia, namnam!

Aamupäivällä päätimme lähteä mökille päiväksi, kun aurinkokin paistoi niin mukavasti. Mökki oli kuitenkin tosi kylmä (sisällä oli vain 15-16 astetta), joten lämmityspuuhat eivät napanneet ja päätimme, että yöksi ei olla jäämässä. Lounaaksi oli perheen miehille varattuna klassista makaronilaatikkoa, mutta kun siitä riitti hyvin vain kahdelle, niin päätin ite vetästä vaan rahkaa ja saksanpähkinöitä (= todella monipuolista), näkkäriä ja juustoa. Sitten piti napostella vähän pojan lauantainameja… Juoda taas vähän kahvia ja varastaa äidin hannatädinpipareita…. Ja napsasta pari namia..

Mökiltä menimme kaverin pojan 2-vuotissyntymäpäiville, ja kas, ottaisinkin vähän kahvia ja mansikkatäytekakkua, kiitos! Kotiin pääsimme puoli kahdeksan maissa illalla. Pojan iltapalalla söin pari hapankorppua ja join varmaan litran vettä. Töissä tulee vettä juotua koko ajan, mutta viikonloppuisin puuhastellessa se saattaa helposti jäädä. Ja ehkä toi mun kahvin lipittäminenkin jo vähän janotti 🙂

IMG_1375.JPG

Kahvinkittaaja-mökkihiippari.

Illalla alkoi kuitenkin nälkä vaivata. Käskin Miehen nukutushommiin ja aloin tekemään meille iltapalaa: paistettuja tomaatteja, paistettua halloumia salaattikasalla. Poika kuitenkin päätti aloittaa taas vuosisadan kikkailut ja nukahti vihdoin viimein klo 22. Joten pääsin vasta sitten paistamaan tomaatteja ja juustoja salaattien päälle.. Päivän pääateria syötiinkin sitten vasta reilusti kymmenen jälkeen, ja kyllä maistui!

Lautasen pohjalla on salaatinlehteä, kurkkua, hunajamelonia, punasipulirenkaita ja balsamicoa. Paistettuja tomaatteja ehdin marinoida tunnin oliiviöljyssä, jossa oli mustapippuria, valkosipulia ja tuoretta timjamia.

IMG_1388.JPG

Paistettua halloumijuustoa ja pihvitomaatteja.

Vaikka toi annos näyttää aika valjulta, niin makua siitä ei puuttunut. Noi tomaatit olivat ihan älyttömän hyviä! Mä olen nyt tykästynyt noihin tuoreisiin yrtteihin ja innostunut muutenkin ruoanlaitosta. Jopa Mies sanoi, että maut on kohdallaan, ja hän on sentään kokki 😀

Viime sunnuntaina tein muuten törkeän hyvää kasvisruokaa. Tänään teen siitä uuden versio. En olisi uskonut, että kasvisruoka voi olla niin hyvää – mun tekemänä! Coming soon!

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta DIY