Tukholmassa uusi kouluvuosi lähti käyntiin viime viikolla, paikalliseen tapaan elokuun kolmannella viikolla. Kirjoitinkin vuosi takaperin täällä hieman lapsen koulusta ja onnenpotkusta, joka meille – vaikkakin hyvin viime tipassa ennen koulun alkua – kävi.

Kansainvälisen koulun iso plussa on se, että luokkakaverit tulevat lähes kaikki eri maista ja kulttuureista. Lapsen luokalla on tänä vuonna, australialainen opettaja mukaan lukien, väkeä jokaisesta maanosasta. Pikaisesti laskettuna tästä nelosluokasta suurin osa tulee muualta kuin Euroopasta. Kun kaikki ovat samassa tilanteessa ja ns. vieraalla maalla täällä Tukholmassa, mahtaa siinä olla tietynlaista yhteenkuuluvuutta. Luokka oppii toisistaan niin paljon; kulttuureista ja tavoista ja oppii jopa tunnistamaan jokaisen äidinkieleen pohjautuvan englannin ääntämisen – toki Sri Lankalainen tai meksikolainen lapsi ääntää englantia eri tavoin kuin suomalainen, vaikkakin oma suomalaiseni menee jo amerikan aksentilla 🙂 toistaiseksi lapset eivät toki aksenttieroihin huomiota kiinnitä, eikä missään nimessä tarvitsekaan. Ne ovat rikkauksia, jotka ymmärtää myöhemmin.

Ja se miinuspuoli, voi kurja. Tietoinen olen ollut jo menneenä vuodeta, että toisinaan joku muuttaa pois ja tilalle saapuu mahdollisesti uusi lapsi eri maasta. En ajatellut että V:n kaveripiirissä tätä kuitenkaan ihan vielä olisi tapahtunut, mutta niinpä kävi: portugalilaisen Salvadorin perhe muuttaa useamman Tukholman-vuoden jälkeen Espanjaan. Salvador on kaveriporukan ensimmäinen lähtijä, mutta niin vain eilen illalla poikaporukan muiden vanhempien kanssa keskustelimme, että tästä se alkaa ja ystävät lähtevät maailmalle.