Kun kesä jatkuu Tukholmassa

Sateisten ja alle 20 celsiusasteisten päivien jälkeen nuo yli 20 celsiusasteen kesäpäivät olivat enemmän kuin tervetulleita. Uskomatonta mutta totta!

Kulunut viikonloppu oli kesäinen (+25 c!) ja mitä parhain ulkona oloon. Marcuksen entiset naapurit Kungsholmenilta, saksalainen kolmihenkinen perhe, vieraili ensi kertaa takaisin Saksaan muuton jälkeen, tutulla saarella. Vietimme lauantain shoppailun ja ulkonaolon parissa. Auringon laskettua huomasi, että kesäillat ovat jo viileämmät kuin kaksi kuukautta sitten.

Kungsholmenin ihastuttava, suuri Rålambhovsparken oli kutsunut kesäpäivän viettoon monen muunkin. Tukholman-kävijälle Rålambshovsparken on mukava kohde ja erityisesti lapsiperheille, juhlaseurueille, ja olipa vieressämme myös salsaa tanssiva seurue. Tässä puistossa – ja Tukholmassa yleensäkin – on todella mukavaa se että lasten kanssa voi todella olla illalla ulkona, sillä niin sanotulla pussikaljalla olevat seurueet kunnioittavat lapsiperheitä, muuallakin kuin leikkipuiston välittömässä läheisyydessä. Tukholmassa emme ole vielä koskaan kokeneet, että emme voisi olla lapsen kanssa myöhään ulkona leikkimässä ympärillä olevien, kesäillasta nauttivien seurueiden keskellä. Tampereella harvemmin olimme Pikku Kakkosen puistossa kovin myöhään, sillä Koskipuisto jossa leikkipuisto sijaitsee, houkuttelee pussikaljottelijoita ja häiriökäyttäytymistä puoleensa – valitettavasti. Suomalaiset ovat kovin keskittyneitä juomaan, mutta eivät ota huomioon ympärillä olijoita. Täätä kutsuttaneen kulttuurieroksi 😉

Rålambhovsparkenissa Boulebarin terassi oli täynnä, seurueet täyttivät nurmikon ja lapset leikkivät leikkipuistossa ja juoksivat ympäri puistoa. Rålambhovsparkenissa on skeittipuisto, suuri nurmikko, monta foodtruckia ja mainio leikkipuisto kaikenikäisille: leikkipuistossa vain mielikuvitus on rajana, sillä sielläpä on perinteisten kiipeilytelineiden, liukumäkien ja keinujen lisäksi vaijeriliuku, plaskdammen, hamsteripyörä ja vaikka mitä muuta 🙂

Parasta: rento yhdessäolo.

Puistossa vietettyjen tuntien jälkeen olimme yhdeksän hengen seurueellamme Mamadoussa, läheisessä Thairavintolassa. Bussimatkan jälkeen olimme valmista kauraa.. Lisää kesäpäiviä, kiitos!

Koti Ystävät ja perhe Matkat Suosittelen

Vesileikit

Palaan kesään ja laitan notea muutamista aivan Tukholman keskustan tuntumassa olevista uimapaikoista joissa erityisesti lapsi viihtyi. Kaikki nämä on helppo tavoittaa julkisilla!

Tukholmaa ympäröi vesi ja eipä tarvitse kuin valita mieleisensä, jonne lähteä kastautumaan. Meillä oli kuluneena kesänä päiviä jolloin oltiin vain rannalla tai ulkouima-altailla sekä päiviä kun pitkän työpäivän jälkeen oli vielä kuuma ilma ja teki mieli vain vähän kastautua. Kesä me asuttiin Enskededalenissa mutta käytiin myös pohjoisempanakin (Märstassa) välillä uimassa. Eikä todellakaan edes ehditty kaikkialle! Vaihtoehtoja on jopa liiaksi..

Nytorpsbadet

DE7F30EC-B5F3-4CA8-B907-8ED5561FDC90.jpeg

Enskededalenin ja Björkhagenin alueella ilmainen kahden altaan ulkouima-allasalue. Alueella on yksi iso allas ja pienempi plaskdammen perheen pienemmille. Kello 10-18 ajalla paikalla on myös kioskin henkilökuntaa ja uimavalvojia. Miinuksena vessat, jotka taisivat olla 8/10 kerrasta tukossa.. eli usein.

Parasta Nytorpsbadetissa oli ilmainen rantatuolien lainaus ja pihapelit! Rantatuolit vietiin käsistä heti klo 11 kun niitä sai, mutta monesti me oltiin siellä jo tähän aikaan. Pihapeleistä lainasimme renkaanheittoa ja mölkkyä. Halutessaan varjoa, sitä sai isoista puista. Tämä oli meidän nopean ratkaisun (ja lyhyen välimatkan) käyntikohde monesti 🙂

Årsta (vastarannalla södermalm)

64137B00-89C5-4E2C-9401-90BE186D37ED.jpeg

Nautitaan käydä yhdessä kävelemässä Årstan alueen lenkkipoluilla, heittelemässä kiviä ja kastelemassa varpaita. Tämä kun ei ollut kesäasunnolta kävelymatkan päässä, matkustettiin tunnelbanalla (metro) Gullmarsplanille ja sieltä hypättiin pois ja suunnattiin vain kohti rantaa.

Årstan vastarannalla on Södermalm ja sattumalta oltiin paikalla muutamina tiistai-iltoina – lämpimiä iltoja, aurinko laskee ja Södermalmilta soi jazz. Musiikista laitoin merkille että se sattui soimaan aina(kin) tiistaisin. Ihania iltoja!

flatenbadet

F3B90859-90F4-4523-8617-7F34968714B4.jpeg

Hieman Skarpnäckin jälkeen on perheystävällinen Flatenbadenin ranta. Ensimmäinen kerta Flatenbadetissa oli V:n ensimmäisenä päivänä Tukholmassa. Rannalla on kioski, vessat, suihkut, hienohiekkainen suuri ranta-alue, laiturit, minigolfkenttä, metsää, kallioita.. you name it.

Flatenbadetiin kulkee bussi 816.

Midgårdsbadet (Märstassa)

Ahh mikä perheiden paratiisi (ja lapsikammoisen inhokki)! Midgårdsbadetissa on useita ulko- ja sisäuima-altaita, kioski, vessat, pukuhuoneet ja sisällä saunat. Ulkouima-altailla oli liukumäkiä, boulderointiseinä altaan reunalla, liaani, hyppytornit (en uskaltanut hypätä edes kollegan kannustamana).. Meillä oli aina eväät mukana ja vietettiin monta tuntia täällä. Mahtis paikka!

Perhe Ystävät ja perhe Matkat Suosittelen