Kerroin muutama postaus takaperin opinnoistani ja siitä, kuinka valmistun tänä keväänä. Poikkeusolot eivät ole suosineet suurinta osaa väestöstä, eivät myöskään meitä vastavalmistuneita. Työpaikkailmoitusten määrä, ainakaan tietyillä aloilla, ei ole varsinaisesti kasvanut taloustilanteen ollessa epävarma.

Pohdin päivittäin mitä voisin tehdä, minne voisin hakea ja minkälaisen yrityksen voisin perustaa. Selaan työpaikkailmoituksia ja kirjoitan hakemuksia. Varsinaisen toiminnan ohella elättelen toiveita siitä, kuinka yritys x ja yritys y kuin taikaiskusta avaisivat toimipisteet Tampereelle, käynnistäisivät valtavan rekrytointiprosessin ja totta kai haluaisivat palkata minut minulle sopivaan, vastuulliseen ja innostavaan tehtävään. Seuraavana päivänä toivon, että loistava ja kannattava yritysidea ilmestyisi päähäni juoksulenkillä – tipahtaisi siis taivaasta. Yritysidean saaminen juoksulenkillä olisi erityisen toivottavaa: saisin mitä parhaan tarinan kerrottavaksi. Sattuman kaupalla, yhtenä aurinkoisena kevätpäivänä keksin sen! Menestyvän liikeidean. Loppu olisi historiaa, kun kerron menestystarinaa vuosia myöhemmin.

Menestystarinat ovat mahtavia – ainakin minulle ne luovat toivoa. Tutustuin Leadcast-podcastiin viime viikolla ja riemuitsen kuunneltavien jaksojen määrästä! Olen kuunnellut tähän mennessä kahden menestyneen naisen, Christina Dahlblomin sekä Laura Tarkan, uratarinat. Menestystarinat saavat mieleni toiveikkaaksi ja vaeltamaan: mitä kaikkea voisinkaan tehdä, mihin kaikkialle voinkaan päätyä. Sitten muistan todellisuuden: vielä tällä hetkellä en tee mitään. Mikään ovi ei ole vielä auennut, vaan päinvastoin muutama näyttää sulkeutuneen.

Kuunnellesani Leadcastia muistin myös kuulleeni Epäonnistumisen CV -podcastista. Rakastan sitä! Vaikka yllä mainitsinkin, että menestystarinat luovat minulle toivoa, on freesiä kuulla myös siitä, kuinka kaikki ei ole aina mennyt… no, putkeen. Aloitin kuuntelemalla Julia Thurénin jakson ja palasin myös Julian vanhaan blogipostaukseen, johon Julia oli koonnut oman epäonnistumisen CV:nsä. Minua nauratti ja tunsin samaan aikaan suurta samastumista, kun luin Julian kirjoittamat sanat: ”Tokana kesänä aloin jo ajatella, että urani on täysi fiasko, eikä minusta tule koskaan mitään.”. Tämä lause tiivistää valitettavan hyvin sen, mitä syvimpinä epätoivon hetkinä tunnen. Tosin toivon syvästi, että en enää ensi kesänä joutuisi pohtimaan näitä asioita.

Tässä kohtaa uraa – tai vielä alkamatonta uraa – epäonnistumisen CV näyttää loputtomalta listalta. Epäonnistumiset tuntuvat pyyhkivän myös kaikki onnistumiset niin opiskeluaikaisista töistä kuin itse opiskelustakin. LinkedIniä selatessani silmiini osuu päivittäin, kuinka yliopistolla samaan aikaan opiskelleet ovat päässeet kiinnostaviin ja haastaviin työtehtäviin. Itse naputan kotona työhakemuksia, blogia (josta pidän erityisesti!) ja haaveilen edelleen siitä menestyvästä yritysideasta.

Sekä Leadcastissa että Epäonnistumisen CV:ssä epäonnistuminen, turpiin saaminen kuten Leadcastin Christina Dahlblomin jaksossa ilmaistiin, vaikuttaa olevan vakiintunut osa jokaista menestystarinaa. Toivon, että jos joskus pääsen kertomaan omaa tarinaani johonkin tai listaamaan epäonnistumisen CV:tä (tällä hetkellä en sitä tee, se olisi nimittäin pelkästään veitsen kääntämistä haavassa), tämä aika on opettanut minulle jotain, viitoittanut kohti oikeaa tietä ja no, ollut osa omaa menestystarinaani.

Jos jotain vielä kaipaan, niin rehellisiä tarinoita siitä, miten ihmiset ovat päässeet alkuun. Oli se sitten lukuisten epäonnistumisten jälkeen, suhteiden avulla, tuurilla tai taidolla. Kysymys tiivistää viime viikkoni. Kysymys, joka pyörii päässäni usein viimeisenä illalla ja viimeistään aamukahvin jälkeen aamulla. Miten päästä alkuun?