älä sulje ovea

Meidän kerrostalon käytävillä kolisi. Ovisilmästä näin käytävässä risteilevän mummukan. Hän soitti ovikelloja ja koputti oviin. Kukaan ei vastannut. Mies soitti lenkiltä ja kertoi kahden mummon keskustelleen kiivaasti käytävässä, toinen oli pyrkinyt toisen luo. Minä vaihdoin vauvalle yöpukua puklun jälkeen. Mies onneksi kääntyi kotiin ja otti vauvan. Minä lähdin mummon perään. Olin tässä vaiheessa saanut ongituksi haltuuni kotihoidon numeron eksältä, sitä kun ei saa numerotiedustelusta. 

Tapasin mummon kerrosta alempana. Hän oli kovasti hädissään, ei osannut sanoa, missä asuu. Hänellä ei ollut avaimia, puhelinta, ei mitään. Sisävaatteet. Sukunimensä hän muisti. Minä soitin kotihoitoon, koska en saanut häntä huoneistoonsa. Sieltä luvattiin tulla pian. Mummo ei jaksanut seistä, hain jakkaran kotoa. Jututin mummoa, kyselin arkisia asioita ja kehuin töppösiään. Itse oli tehnyt. Hän kertoi lapsistaan. Oli lähdössä toiseen kaupunginosaan. Pakkaseen. Puhuin hänet ympäri ja rauhoittelin. 

Välillä hän tarkisti, etten jätä häntä yksin. En jättänyt. Pidin kädestä kiinni ja silitin. Mummo rauhoittui. Kotihoito saapui. Mummo pääsi kotiin.

Sisävaatteet ja pakkanen ei olisi ollut hyvä vaihtoehto.

Jos rappukäytäväsi vanhus on eksyksissä ja hädissään, niin älä sulje ovea. Hän on jonkun äiti tai isä. Ainakin jonkun lapsi. Hän voi olla sinä tai minä joskus. Muistisairas. Yksin apua vailla. 

Älä sulje sydäntäsi apua tarvitsevalta. Hätä ei poistu pitämällä ovea kiinni vaan menemällä viereen, lähimmäisenä. Ei siinä tarvita auttamisen laajan oppimäärän opintoja. Ei. Sydäntä. Hetki aikaa. Jokainen meistä on oikeutettu saamaan apua. Jokaisella on velvollisuus auttaa. 

 

Kommentit (2)
  1. <3 ihana sinä.

    Kerron tähän toisenlaisen kohtaamisen. Ihanan sellaisen. Tuli vaan mieleen tästä sun postauksesta.

    Istuin tuossa muutama päivä sitten töiden jälkeen ratikkaan ja pistin kuulokkeet korviin. Mun viereen istui iäkäs nainen, joka kysyi ”onko tuo nyt sitten kivaa?” Otin kuulokkeet pois ja kysyin; ”anteeksi?” Mummeli vastasi, että ”onko tuon puhelimen kanssa kiva leikkiä?” Laitoin kuulokkeet ja puhelimen laukkuun ja sanoin, että ”pääsin juuri töistä niin kuuntelin musiikkia ja luin viestit.” Ajattelin, että hän alkaa ehkä saarnata siitä, miten ihmiset on niin paljon naama kohti luuria, mutta ei.

    Hän halusi jutella mun kanssa niitä näitä. Ajattelin, että näitä oikeita kohtaamisia tuntemattomien ihmisten kanssa (vaikkapa juuri ratikassa) harvemmin tapahtuu, koska kaikki todella ON puhelimiensa kanssa omissa maailmoissaan. Annoin omani olla laukussa ja juttelin vanhuksen kanssa ihan mielelläni.
    Matkan aikana kävi ilmi kaikenlaista hänen elämästään, lapsistaan, lapsenlapsistaan ja siitä, miten hän arvostaa nuoria, nuorten käytöstapoja, intoa kouluttautua ja kielitaitoa. Minulle hän sanoi; ”sinä olet vielä laps, koko elämä edessä.”
    Jäätiin samalla pysäkillä. Hän kertoi jääneensä viime vuonna leskeksi. Miehensä ei enää toipunut leikkauksesta. Elivät kuulemma onnellisen ja aktiivisen elämän. Kävivät ennen leikkausta yhdessä golfaamassakin. Mies oli ollut 91-vuotias, pian olisi täyttänyt 92 vuotta. Ei tarvinnut onneksi olla vuosia sänkypotilaana. Kysyin, ”minkä ikäinen te olette?” ”Voi kuule. Vanha. Mitä luulet olisinko minä huvikseen 91-vuotiaan kanssa ollut jos itse en olisi lähes saman ikäinen...?” Sen jälkeen sanoin, että hän vaikuttaa paljon nuoremmalta ja kysyin, että mikä pitää hänet niin virkeänä. Hän totesi siihen; ”vierivä kivi ei sammaloidu. Pidä huolta itsestäsi ja hyvää uutta vuotta!”

    Tuli pätkä mun yhdestä lempibiisistä mieleen;

    ”The beauty of silence in a world full of noise
    Luxury today is offline mode
    And while you're looking at your screen
    I'm out here, living the dream”

    Eli samaa asiaa, pidetään silmät ja sydän auki.

  2. Tuli itku, sinä olet hyvä ihminen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *