kohti pimeää

Tulin aamulla kontrolliultraan. Vuotoa on ollut pari päivää ja lääkärin tuomio eilen oli ehdoton. Keskenmeno.

Koko eilisen ja viime yön vuosi rämmäleitä.

Ultrassa hämmästys oli melkoinen, kun lääkäri kertoi vauvan olevan paikoillaan. Siellä pieni oli, tiukasti kiinni kohdussa. Ilman sykettä. Ilman elämää.

Keskeytynyt keskenmeno. Käynnistys cytotecillä. Kipulääkettä tarvittaessa. Vuodepaikka synnäriltä.

Ja täällä minä olen. Tutussa paikassa, tutussa huoneessa. Aamulla tutut, hellästi kohtaavat lääkärit. Täällä tuttu, lempeä kätilö. Itse tilanteessa ei mitään lempeää. Minä odotan, että kehoni päästää irti. Antaa pienen mennä. Mutta tuntuu siltä, kuin se viimeiseen asti toivoisi ihmettä. Haluaisi pitää kiinni, hellästi turvassa kohdun suojissa.

Vauva on mummin kanssa mummolassa ja karjuu siellä itseään uneen ikävissään. Ei ymmärrä, minne äiti hävisi aamulla. Minun sydämeni itkee. Se itkee menetettyä pientä. Se itkee minua ikävöivää vauvaa. Se itkee niin, että poskia kirvelee.

Minä haluaisin kotiin. Tytön syliin. Minä haluaisin vauvan takaisin eloon.

Edessä tuntuu olevan pimeää ja mustaa. Tekisin mitä vaan, ettei minun tarvitsisi taas mennä sen läpi.

Kommentit (2)
  1. Voimia ja jaksamista sinulle. Osaan niin samaistua tilanteeseesi, itsellä takana 5 keskenmenoa ja niiden jälkeen ivf-hoidoilla vauva. Nyt edessä uudet hoidot, toiveena toinen lapsi. Takaraivossa kummittelee keskenmenot vaikka kuinka yrittää sulkea ne pois mielestään.
    Toivon sulle tosi paljon tsemppiä ja jaksamista tilanteeseen <3

  2. Minä vainen
    17.5.2019, 12:49

    En voi muuta sanoa kuin että voimia. Tuntuu, että sinulle on annettu jo ihan liikaa kestettäväksi. Mutta siunausta ja enkeleitä matkaasi. Hengittele vain… En voi kuvitella tuota tuskaa, mutta lähetän virtuaalihalauksen ja silityksen. Pieni tiesi kyllä, että hänestä välitettiin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *