väsynyt

Tämä uusi raskaus vie mehut. Kirjaimellisesti. Pahoinvointi on ollut voimakasta, mutta onneksi ei kokoaikaista. Kuvotus on enemmänkin pysyvä olotila. Väsymys on ollut jotain aivan infernaalista. Nukun huonosti. Näen niin monimutkaisen kummallisia unia, että herään välillä aamuyöstä aivan tuskaisena. Ja sitten kun herään, en saa unta.

Aamuyöllä L herättää yleensä silloin, kun tutti on hukassa eikä hän sitä unenpöpperössä löydä. Siitä sitten nukutaan tai torkutaan vielä hetki, kunnes alkaa aamujumppa. L on hyvin vilkas ja liikkuvainen vauva, joka osaa ottaa ilon irti heti aamusta. Meillä herätään aamuisin yleensä kuuden aikaan. Mies lähtee töihin kahdeksaan, me jäämme kotiin. L ei nuku aamupäiväunia muualla kuin vaunuissa ja ulkona. Ei, vaikka kuinka tekisi mieli kölliä tai puhaltaa sohvalla. Vaunuissa nukutaan tunti, kaksi. Sitten ollaan loppuiltapäivä hereillä. Illansuussa nukutaan yhdet täsmäpäikkärit, yleensä koiraa ulkoiluttaessa. Ja taas ollaan hereillä siihen saakka, kunnes joskus lähempänä 22-23 mennään nukkumaan.

Moni antaa ohjeeksi nukkua silloin, kun vauva nukkuu. Mutta miten nukut, jos vauva nukkuu ainoastaan ulkona ja liikkeessä? Sehän on mahdoton yhtälö! Kotona ollessamme on ihme, jos saan vauvan nukkumaan viereeni edes vartiksi. Siinä tulee molemmille hiki.

Fyysinen väsymys vie mehut. En jaksa olla niin osallistava ja osallistuva äiti kuin haluaisin. Välillä laitan Lyydialle toimintaradan matolle – ripottelen kirjoja, leluja ja soittimia maton kulmiin, vedän kirjakoria ja soitinkoria hieman lähemmäs ja annan mennä. Lyydia kieppuu matolla pisteeltä toiselle, hihkuu ja tutkii hetken ja siirtyy sitten eteenpäin. Onneksi hän pitää tämmöisestä leikistä. Onneksi silloin voin maata joko lattialla tai sohvalla edes hetken.

Kun väsyttää, niin pinna kiristyy. Koira härvää ja vauva kitisee. Silloin nappaan vauvan kainaloon, istutan hänet kirjan kanssa bumboon ja menen suihkuun. Tai vien koko sakin ulos, jossa rauhoittuu aivan samalla tavalla kuin suihkussa. Maanantaina olin niin väsynyt pahoinvointiin ja kaikkien sähellykseen, että nappasin kaukalon ja vauvan ja ajelimme kirpparilla ja Prismassa. Ajelun jälkeen mehu maistui äidille kahvilassa ja tytär söi sosetta antaumuksella, hymyillen. Mitä enemmän muistan ja jaksan paeta väsymyksen kiukkuaaltoa kodin seinien ulkopuolelle, sen parempi. Kotiin tullessa kumpaakaan ei enää ärsyttänyt.

Kun väsyttää, niin muuttuu pessimistiksi. Välillä ajattelen, että tämä raskaus on vaan huijausta. Että koska meille on annettu yksi elävä ihme, on väärin toivoa tai haluta toista. No eihän se niin mene. Väsyneenä aivot vaan toimivat jotenkin kummallisesti. Joudun tekemään paljon ajatustyötä uuden raskauden kanssa. Tunnistan itsessäni samoja pelkoja ja samaa ahdistusta, mitä minulla oli Lyydiaa odottaessani. Tunnistan samaa epävarmuutta ja suojattomuutta. Raskauden loppuun asti kestäminen ei ole minun käsissäni. Se on vaikea hyväksyä. Tekisin mitä tahansa, jos sillä voisi taata raskauden kestävän maaliviivalle saakka. Tekisin mitä vaan maailmassa, että saisin tämänkin pienen elävänä syliin, meidän luoksemme. Entä jos ja mitä jos – ajatukset valtaavat välillä mielen. Muistot verenvuodosta, huonoista ultrakuulumisista ja luopumisista valtaavat välillä mielen ja sydämen. Silloin on vaikeaa luottaa. Silloin on vaikeaa ymmärtää, miksi elämä kaikkineen on niin monimutkaista ja valtavan haurasta. Silloin monesti pysähdyn Lyydia sylissäni ja toistan ääneen itselleni: välillä VOI käydä hyvin. Välillä voi olla onnellisia loppuja. Välillä joku voi selvitä elossa loppuun asti.

Kun väsyttää, niin ärsyttää. Yökkiminen. Klexanen pistäminen, alavatsa on taas mustelmilla. Verensokerin mittaaminen. Paastoarvot ovat päin seiniä, taas. Lyydian odotuksen aikana sain raskausdiabetesdiagnoosin ja loppuajan olinkin insuliinilla, kun paastoarvot olivat kryptisesti aina sekaisin. Raskauden jälkeisessä sokerirasituksessa paasto oli edelleen hieman koholla. Ruoasta tai rasituksen litkustakaan arvo ei nouse yli sallitun. Huonosti nukutut yöt vaikuttavat verensokeriin. Verensokeri vaikuttaa vauvaan. Ehkä ne neuvolassa osaavat sanoa, mitä tässä tehdään.

Kun väsyttää, niin kuljen villasukissa ja harmaissa verkkareissa. Tukka päivätakussa letille kietaistuna. Armollistan arkea siinä, että en vaadi täysin tyhjää pyykkikoria tai kiiltävää keittiötä. Riittää, että on suunnilleen siistiä. Riittää, että vauva saa ruokaa, syliä ja silitystä.  Istun sohvalle Miehen ja hänen sylissään torkkuvan Lyydian viereen. Huokaan syvään. Tämä on vaan vaihe. Kohta tulee uusi, helpompi tai vaikeampi. Sekin selviää ajallaan. Saan olla tässä hetkessä väsynyt. Se on ymmärrettävää. Kohdussani kasvava ihme imee nyt kaiken mahdollisen energian. Haluan suoda sen hänelle.

Riittävän hyvä arki. Riittävän hyvä äiti. Riittävän hyvä vaimo.

Väsyneenäkin.

Kommentit (1)
  1. Tämä väsymys raskausaikana on kyllä ollut ihan järjetöntä 😮 en olisi ikinä osannut kuvitellakaan, ettei kohta ole energiaa enää mihinkään.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *