Loistavia uutisia endottarille!
Istun nojatuolissa, jossa saa jalat nostettua ylös. Tässä asennossa tuntuu, että keskittyminen ravitsemustieteiden opiskeluun on parempaa, ehkä veri kiertää paremmin jalat ylempänä 😀 Aiheena tällä kertaa opinnoissa on ”lisääntynyt ravintoaineiden tarve”. Tällaisia tilanteita ovat mm. leikkaukset, tulehdukset ja veren hukka. Endottarillahan on jatkuva tulehdus päällä.
Siinä kesken kaiken tuli mieleen kysyä miten Heidillä sujuu ”kivuttoman kuukauden kuuri”. Hän aloitti ohjeen mukaisen ruokavalion ja vitamiinit sekä mineraalit noin kuukausi sitten ja väliin on mahtunut seminaaria, risteilyä ja ties mitä muuta ja hyvin on tuntunut onnistuvan tiukankin ruokavalion noudattaminen tilanteessa kuin tilanteessa. Vastauksena sain Heidiltä, että hänellä on ” ihmeellisen kivuton olo ”. Jippii, jippii, jippii, teki mieli hyppiä ja pomppia ilosta ja riemusta! En siis ole ainoa maailmassa, joka on saanut tästä apuja. Ohjelma perustuu hyvin pitkälti juuri tutkimustenkin mukaan kipua vähentäviin ruoka-aineisiin, vitamiineihin ja mineraaleihin. Nyt mietin miten saisin sanaa levitettyä, menisinkö pihalle huutamaan ja kailottamaan ja tekemään itsestäni vielä pahemman kylähullun vai jotain muuta, mieleen tuli myös kirjoittaa kirja!
Kuka haluaa kokeilla seuraavaksi?! Rohkealle Heidille kiitokset luottamuksesta, halaus, pus <3 ja: