Superhelppo gluteeniton pizzapohja

Eräänä aurinkoisena elokuun päivänä matkasin Jyväskylään. Piipahdin reissulla Hartolassa, la KardeMummassa, jossa on gluteenittomien tuotteiden taivas. Paikka oli muutenkin todella viehättävä huoltoaseman kahvilaksi. Siellä oli kaikkea ihanaa gluteenitonta ja lounaatkin saa kaikki gluteenittomina. Sillä kertaa en ehtinyt pysähtyä siellä syömään sen kummemmin. Ostin mukaan gluteenittoman lohileivän, joka oli todella herkullinen sekä luontaisesti gluteenittomia kaura-porkkanasämpylöitä, nam. Voin suositella paikkaa ja jos löytää tuollaisia paikkoja, niin niistä pitää kertoa kaikille.

Sitten superhelpon pizzapohjan kimppuun. Olen kerran aiemmin syönyt kukkakaalipizzaa, jonka valmistusvaiheessakin olin mukana, mutta silloin oli monta kokkia keittiössä hääräämässä, enkä loppujen lopuksi pysynyt perässä, mitä siihen pizzaan kaiken kaikkiaan oli laitettu. Ja kuvatkin jäi silloin ottamatta. Nyt tein pizzan uudestaan ja otin kuvat.

Gluteeniton pizzapohja kukkakaalista

1 kpl keskikokoinen tai iso kukkakaali

2 kananmunaa 

pizzamaustetta

 

Raastoin kukkakaalin raastimen pienemmillä raudoilla muhjuksi, mutta yhtä hyvä lopputulos tulee siistimminkin monitoimikoneella, joka pilkkoo kukkakaalin pieneksi muruksi. Pieni rakenne ei ollenkaan haittaa pohjassa, se vaikuttaa korkeintaan paistoaikaan. Pienen pieni kukkakaalimuru tai muhju sekoitetaan kananmunien ja mausteiden kanssa sekaisin ja levitetään leivinpaperin päälle uunipellille. Paistoaika muhjulle 200 asteessa on noin 20 minuuttia ja murulle 30 min. Tässä vaiheessa kaali tuoksuu hieman, mutta syödessä sitä ei enää edes tunnista kaaliksi.

 

DSC_0125.JPG

 

Ensimmäistä kukkakaalipizzaa oli valmistamassa myös hyvin epäileväinen äitini, joka sanoi koko ajan, että koska siinä ei ole suolaakaan, niin se ei voi olla hyvää. Kuitenkin maistettuaan ensimmäisen palan ja kehuttuaan sen maasta taivaaseen, hän alkoi suunnittelemaan mistä kaikista muistakin vihanneksista sen pohjan voisi valmistaa. Hykertelin tyytyväisenä.

Paistetun pohjan päälle sitten vielä halutut täytteet, laitoin paprikaa, osaan pizzasta emmentaljuustoraastetta ja paistijauhelihaa, koska oli punaisen lihan päivä. Pidän niitä kahdesti viikossa, jotta veriarvot pysyy kohdillaan.

Tähän väliin pieni tietoisku raudasta. Naisilla, urheilevilla naisilla, hedelmällisessä iässä olevilla naisilla ja raskaana olevilla naisilla, kasvissyöjillä sekä viljatuotteita välttelevillä on suurentunut raudanpuutoksen riski ja se onkin yleisin mikroravintoaineiden puutos maailmassa. Raudan puute voi heikentää työkykyä, fyysistä suorituskykyä ja vastustuskykyä. Vähän liikkuvat ja ylipainoiset miehet saavat rautaa yleensä yli tarpeen, miehet kun tuntuu syövän lihaa aina enemmän, vaikka naisilla siihen olisi enemmän tarvetta. Käytän itse myös rautalisää, siitä huolimatta, että syön myös punaista lihaa ja näillä menetelmillä olen saanut alle 120 hemoglobiini-arvon nousemaan yli 140. Sen huomaan kyllä voinnissakin! Eri rautavalmisteilla imeytyvyys on erilainen, joten ei kannata luovuttaa, jos yhdestä tuotteesta ei ole saanut apua kolmessa kuukaudessa, joka on vähimmäisaika. On myös olemassa valmisteita, jotka eivät ärsytä vatsaa! 

 

DSC_0128.JPG

DSC_0129.JPG

 

Sitten taas aiheeseen kukkakaalipizza. Juustottoman palan ongelma oli, että täytteet ei pysy paikallaan, mietin, että siihen olisi voinut sekoittaa myös yhden kananmunan, joka olisi sitonut täytteen paremmin. Päällehän olisi voinut laittaa myös vaikkapa kesäkurpitsaa, purjoa, kanaa tai kananjauhelihaa, valkosipulia. Tämä juustoton versio sopii endottarien kivuttoman kuukauden kuurille, josta olen kertonut aiemmin.

 

DSC_0132.JPG

Tykkäsin kyllä kovasti tästä kukkakaalipohjasta eikä muutkaan valitelleet, mausteita olisi kuulemma voinut olla enemmän, muutoin meni ihan normipizzasta.

Että pizzaperjantaita vaan kaikille endottarille ja muillekin <3

hyvinvointi terveys ruoka-ja-juoma