Minulla ja unella on myrskyisä ja intohimoinen suhde. Rakastan nukkumista, mutta uni leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Mitä tiukemmin yritän pitää siitä kiinni, mitä enemmän sitä tarvitsen, sitä päättäväisemmin se aina pakenee luotani. Sitten kun olen heikoimmillani ja päätän luovuttaa, se yhtäkkiä palaakin retkiltään ja tuudittaa minut taas siihen turvallisuuteen, että se pysyy aina luonani, eikä lähde enää koskaan omille teilleen. Ennen seuraavaa kertaa.

Olen suunnilleen 8-vuotiaasta lähtien kärsinyt ajoittain unettomuudesta. Ensimmäinen kerta oli saatuani huoneeseeni ison seinäkellon, jonka tikitys piti minua valveilla. Muistan valittaneeni äidille itku kurkussa, että ”kello vainoaa mua.” Nyt kun aikuisen viisaudella mietin tuota aikaa, on unettomuuden taustalla tosiasiassa ollut muutto ja koulun vaihto. Mutta lapsena ei noita asioita voi niin helposti pukea sanoiksi, tai edes hahmottaa. On helpompi ajatella, että hereillä pitää kellon tikitys kuin se, että pelottaa mennä uuteen kouluun, jossa ei tunne ketään. Siitä lähtien aina kun olen ollut jollain tavalla stressaantunut tai paineen alla, menetän yöuneni.

Ei siis ole millään tavalla yllättävää, että nyt refluksitaudin vuoksi olen viimeisen parin kuukauden aikana kärsinyt yöheräilystä. Yleensä herään vähintään kerran, niihin aikoihin kun närästyslääkkeen teho alkaa heiketä ja kurkkua poltella. Jos olen onnekas, oireet talttuvat sillä, että otan Rennien tai käännän kylkeä (jostakin syystä vasemmalla kyljellä nukkuminen auttaa monia refluksikkoja), ja vaivun nopeasti takaisin uneen. Jos olen epäonnekas, on uudestaan nukahtaminen mahdotonta. Niinä öinä saatan valvoa tunnista kolmeenkin tuntiin. Vaikka saisinkin lopulta uudestaan unta ja olisin nukkunut yhteensä ne normaalit 7-8 tuntia, aiheuttaa se kaikista sikeimmän unen katkeaminen melkoista väsymystä päivisin.

Toissayö oli pitkästä aikaa taas sellainen hankala yö. Havahduin unesta kahden aikaan yöllä, mutta vaikka olinkin järjettömän väsynyt ja uninen, enkä tuntenut hirveästi edes refluksioireita, en saanut enää uudestaan unta ennen kuin kuulin lumiauran jyrinän pihalta joskus aamuyöstä. Ja senkin jälkeen nukuin vain aika kevyesti.

Silloin kun en saa unta, pyörii mielessäni yleensä ahdistavia ja stressaavia ajatuksia liittyen terveydentilaan tai opiskeluun. Olen lukenut jostain, että yöllä stressihormoni kortisolin eritys kiihtyy, minkä vuoksi unettomuudesta kärsivä saattaa jäädä ikään kuin jumiin kielteisiin ajatuksiinsa. Siitä katastrofiajatusten kierteestä on hyvin vaikea vapautua. Tutkimusten mukaan yöheräily itsessään myös pahentaa refluksioireita.

Tuntuu, että taidan olla nyt jossakin ikävässä kierteessä refluksin ja unettomuuden kanssa. Kehoni on alun vaikeiden oireiden vuoksi ikään kuin oppinut herättämään minut keskellä yötä kuulostelemaan mahdollisia oireita. Sen sijaan, että menisin nukkumaan levollisena, on nukkumiseen alkanutkin liittyä ahdistavia mielikuvia, jotka varmaan nostavat stressitasoja, mikä sitten taas pahentaa unettomuutta. Melkoinen noidankehä.

Mitenköhän tätä pakettia oikein lähtisi purkamaan. Melatoniini auttaa kyllä nukahtamiseen, mutta ei estä aamuöistä heräilyä. Varmaan paras keino olisi saada refluksi hallintaan, jotta keho vähitellen oppisi, ettei nukkumisessa ole mitään vaarallista. Pitää siis jatkaa terveellisillä elämäntavoilla. Kevyt liikunta on varmaan myös ihan hyvä keino rentouttaa kehoa.

Tykkään myös meditoida iltaisin. Tai tykkäsin, ennen refluksitaudin puhkeamista. Sen jälkeen pidin taukoa reilusti yli kuukauden, koska pelkäsin syvän palleahengityksen jotenkin pahentavan refluksioireita, jos oireiden taustalla onkin vaikka palleatyrä. Ehkä pelko siitä onkin turha. Nyt kun aloin tällä viikolla taas meditoida, eivät oireet ole pahentuneet. Oikeastaan päinvastoin.

Toivon, että ensi yönä uni pysyy luonani.

Kuva: Pixabay

Viime postauksen jälkeen vointi on pysynyt aika lailla samana. Joinakin päivinä huomaan toiveikkaasti jotakin pientä edistystä, ja voin melkein unohtaa olevani sairas, mutta kyllä sieltä on sitten ajoittain tultu alaskin ja kärvistelty kipujen kourissa. Ne hetken ovat henkisesti tosi raskaita, koska tuntuu, ettei toipuminen etene ollenkaan. Pelottaa myös, tekeekö refluksi jatkuvasti jotain vauriota ruokatorveeni ja kurkunpäähäni, joka voi pitkällä aikavälillä jopa kasvattaa syöpäriskiä. Olen jonossa ruokatorven tähystykseen, mutta voi olla, että joudun odottamaan vielä pitkään sinne pääsyä. Sen aikaa joudun siis kestämään epätietoisuutta.

Olen käsittänyt, ettei refluksitaudissa oireiden määrä välttämättä korreloi vaurioiden vakavuuden kanssa. Pahatkaan oireet eivät automaattisesti tarkoita sitä, että ruokatorvessa olisi mitään havaittavaa eroosiota. Ei se toisaalta hirveästi rauhoita mieltä, koska varma ei voi olla ilman sitä tähystystä.

Gradu ja muut opiskeluhommat ovat edenneet ihan mukavasti. Helpotti, kun päätin ottaa kaiken päivä kerrallaan ja olla liikaa suunnittelematta asioita eteenpäin. Tai, toki olen suunnitellut ja merkinnyt menot kalenteriin, mutta vain siinä määrin, että se vähän lisää hallinnan tunnetta ja vähentää viime hetken paniikkia. Niinä päivinä kun olen päättänyt tehdä hommia, teen itselleni jonkun pienen listan niistä asioista, jotka yritän sen päivän aikana saada hoidetuksi.

Kun hommat on saatu alkuun, tuntuvat ne usein mukavilta ja kiinnostavilta. Mutta alkuun pääseminen on hankalaa, ainakin minulle. Tuntuu puuduttavalta aloittaa artikkelin referoiminen. Tuntuu pitkäpiimäiseltä alkaa etsiä esseeseen lähteitä. Helpotan alkuun pääsemistä jakamalla kaiken pieniin osatavoitteisiin. Jopa huijaan itseäni hieman. Mä en lähde nyt kirjastolle kirjoittamaan gradua, vaan ihan vaan puen päälle ja lähden bussipysäkille. Tai, Mä en kirjoita esseetä, vaan laitan Wordin asetukset sellaisiksi, että se säästää aikaa ja vaivaa sitten joskus kun alan kirjoittaa. Tähän mennessä se on toiminut hyvin.

Käytän myös pomodoro -tekniikkaa. Asetan kännykän ajastimeen 25 minuuttia, jonka ajan teen työtä keskeytyksettä. Ei ole mitään hommaa, mitä ei jaksaisi tehdä 25 minuuttia kerrallaan. Kun ajastin hälyttää, pidän viiden minuutin hengähtämistauon, selaan nettiä ja venyttelen. Usein pitää jopa pakottaa itsensä pitämään tauko, niin tehokkaasti työt imaisevat mukaansa.

Sitten niihin viime päivien syömisiin.

Olen lyhyen blogiurani aikana kasvattanut ison kunnioituksen bloggaajia kohtaan, jotka jakavat blogissaan kauniita, houkuttelevia ruokakuvia. Nyt ymmärrän, mikä vaiva niiden eteen on nähty. Kun näytin omaa blogiani ja sen kuvia eräälle läheiselleni, purskahti hän nauruun. Ymmärrän hyvin, miksi.

Tämä on aika tyypillinen aamiaiseni. Ruisleipää, itse tehtyä hummuksentapaista, kurkkua ja paahdettuja seesaminsiemeniä. Juomana hunaja-inkivääriteetä.

Puuro on tietysti go to -aamupalani useimpina aamuina. Tänään söin kauramaitoon keitetyn kaurapuuron, jossa oli maapähkinävoita, pellavansiemeniä ja kanelia. Lisukkeena itse keitetty rusina-luumukastike.

Tein muutama päivä sitten ison kattilallisen bataatti-peruna-porkkanasosekeittoa, ja söin sitä eilisiltaan asti. Lisukkeena parsakaalia ja uunissa paahdettuja kikherneitä.

Tälle viikolle pitäisi keksiä taas uusi resepti, jota voisi tehdä kerralla vähän isomman satsin, jotta ei tarvitse joka päivä kokkailla. Iidan matkassa -blogissa oli herkullisen oloinen tofu-broccolipaistoksen resepti. Jotain sellaista voisi tehdä itsekin kokeilla tällä viikolla.