Miten palata arkeen kun keho ei siihen pysty?

Refluksitautini puhkesi aika lailla ennen joululoman alkua yliopistosta. Ajattelin, että palatessani yli kuukauden mittaiselta lomalta, olisin varmasti jo terve. Aina kun minulla on aiemmin ollut jotakin kremppaa kehossani, on se parantunut korkeintaan parissa viikossa. Kuukauden päästä vaiva on ollut vain ikävä muisto.

Ei kuitenkaan tällä kertaa.

Vaikka voin selvästi paremmin kuin sen ensimmäisen viikon aikana, kun refluksitauti minulle puhkesi, en voi kuitenkaan sanoa olevani lähelläkään 100 % parantunut. Kipu muistuttelee itsestään päivittäin. Yleensä jo herätessä kurkku ja ruokatorvi kramppailevat ikävästi. Aamupalan jälkeen kasvaa paineen tunne ylävatsalla ja kurkussa. Välillä tuntuu nielussa polttavaa kipua: vatsahapot kai siellä riehuvat. Minkä tahansa syömisen jälkeen voin röyhtäillä tuntikausia, mikä on aika ikävää seurassa tai julkisilla paikoilla. Näläntunnetta ei juurikaan ole.

Ajattelin, että koulun jatkuminen voisi antaa minulle jotain muuta ajateltavaa, jolloin oireetkin voisivat lievittyä. Ainakin tämän viikon perusteella en ole siitä enää niin varma.

On jotenkin ilotonta käydä luennoilla ja nähdä tuttuja, kun samalla kärsii kivuliaista oireista ja sairauden aiheuttamasta väsymyksestä. Kaikki normaali opiskelustressi tuntuu vain niin paljon raskaammalta kestää.

Syöminenkin ahdistaa eri tavalla kuin ennen. Syksyllä saatoin ottaa kouluun evääksi oikeastaan mitä vain tai syödä koulun ruokalassa ilman mitään stressiä. Nyt taas ahdistaa, mitä ruoka-aineita voin syödä päivän aikana oireet minimoidakseni, ja miten voisin ajoittaa ruokailut niin, etteivät ne pahimmat oireet ole päällä juuri silloin kun on jotain tärkeää tekemistä.

Opiskelijana tuntuu myös aika mahdottomalta höllentää tahtia, kun opiskelu on kuitenkin enemmän elämäntapa kuin työ. Aina on joku projekti, essee tai tenttiin luku kesken. Puhumattakaan siitä gradusta. Niitä tehdään virastoaikojen ulkopuolella. Koskaan ei ole sellaista varsinaista omaa aikaa, ellei sitä itse ota. Ja joskus se oman ajan ottaminen tuntuu tosi hankalalta. Jokainen iisisti otettu päivä ja viikko kun kerryttää tekemistä tulevaisuuteen, ja voi pahimmillaan viivästyttää valmistumista.

Toisaalta ehkä pitäisi tehdä vähän henkistä työtä sen kanssa, olisiko se mikään maailmanloppu. Todennäköisesti ei.

Ei voi kuin ottaa päivän kerrallaan. Silloin kun on oikein vaikeaa, hetkikin kerrallaan riittää. Nauttia niistä elämän pienistä iloisista ja kauniista asioista, kuten purevasta pakkasesta ja kultaisesta auringonpaisteesta kirkkaalla lumihangella. Kevättä kohti menossa oleva talvi on aina ollut lempivuodenaikaani.

Hyvinvointi Mieli Terveys

2-tyypin diabetestä ehkäisemässä

Kolmekymppiä oli ehkä itsellä sellainen alitajuinen rajapyykki, jonka jälkeen alkaisin muuttaa elämäntapoja sellaiseen suuntaan, että se parhaiten tukisi terveyttäni. Yksi minua eniten huolestuttava sairaus, jonka haluaisin omilla elämäntavoillani ehkäistä on 2-tyypin diabetes, koska melkein kaikki iäkkäät lähisukulaiseni kärsivät siitä. Näin sivusta seuranneena voin sanoa, ettei se neuropatioineen ja ääreisverenkierron heikkenemisineen ole mikään mukava sairaus.

Tein vuosia sitten netissä testin, jonka avulla pystyi arvioimaan omaa sairastumisriskiään. Muun muassa sukurasituksen perusteella riskini sairastua 2-tyypin diabetekseen jossakin elämäni vaiheessa oli muistaakseni noin 70 %. Aika hurjalta kuulosti. Testin tulos ei silloin kuitenkaan mitenkään vaikuttanut elämäntapoihini. Ehkä vannoin vähentäväni sokeria, ja niin varmaan teinkin. Viikon tai kaksi. Kunnes makeanhimo taas iski ja aloin syödä päivittäin herkkuja sillä ajatuksella, että olenhan vielä nuori, ja voin vielä muutaman vuoden syödä ihan mitä hyvänsä ilman näkyviä terveysvaikutuksia. Minulla ei myöskään ollut tietoa siitä, mikä itseasiassa vaikuttaa ihmisen riskiin sairastua 2-tyypin diabetekseen. Luulin pitkään sen olevan vain fruktoosin ja yksinkertaisten hiilareiden määrä ruokavaliossa.

On kuitenkin saatu enemmän ja enemmän tutkimustietoa siitä, että riskiä kohottaa myös tyydyttyneen eläinperäisen rasvan syöminen.

How not to die -kirjassa kerrotaan, että lihasten insuliiniresistenssiä, joka on yksi 2-tyypin diabeteksen tyyppipiirteistä, aiheuttaa rasvan kertyminen lihassoluihin, joka ehkäisee glukoosin normaalia imeytymistä insuliinin avulla. Tämän seurauksena veren glukoosipitoisuus nousee, mikä voi pitkän ajan kuluessa alkaa vaurioittaa elimiä. Vaikka 90 % ihmisistä, joilla diagnosoidaan 2-tyypin diabetes, ovat ylipainoisia, insuliiniresistenssi voi kehittyä myös hoikalle ihmiselle, joka noudattaa matalahiilihydraattista ja runsasrasvaista ruokavaliota, koska tällöin verenkierrossa on paljon ruoansulatusjärjestelmästä imeytynyttä vapaata rasvaa.

Kaikki rasvat eivät ole tässäkään tasa-arvoisia. Tyydyttynyt eläinrasva, kuten palmitiini, aiheuttaa insuliiniresistenssiä, mutta oleiini, monotyydyttymätön rasva, jota löytyy esim. pähkinöistä ja avokadoista, voi suojata siltä. Ehkä tämän vuoksi kasviperäistä ruokavaliota noudattavilla tavataan vähemmän 2-tyypin diabetesta kuin lihansyöjillä.

Eivät fruktoosi ja yksinkertaiset hiilarit kaiken lukemani perusteella täysin pannasta pääse, mutta vaikuttaisi siltä, että ne varsinkin yhdistettynä runsaaseen tyydyttyneen eläinrasvan syöntiin voivat kasvattaa ihmisen riskiä sairastua 2-tyypin diabetekseen. Ja useinhan ne kulkevatkin käsi kädessä nykyisessä länsimaisessa ruokavaliossa.

Hyvinvointi Liikunta Terveys