MEKAANIKKO 9

Katselin huhtikuun auringonpaistetta olohuoneen ikkunasta maanantai-iltapäivänä. Minun oli niin paha olla, että minusta tuntui kuin olisin sairastanut fyysisesti, vaikka tiesin, ettei kyse ollut muusta kuin pelosta, epävarmuudesta ja rakkaudesta, jotka olivat sekoittuneet myrkylliseksi cocktailiksi rinnassani.

Kristian oli saanut lennon Egyptiin Turkin kautta vielä lauantaina. Olin seurannut mykkänä ja tunnottomana, kun hän oli heitellyt vaatteita laukkuunsa ja ollut valmis alle puolessa tunnissa.

-Mä tuun takaisin, mies oli sanonut minulle porstuassa.

Olin nyökännyt uskaltamatta sanoa mitään, sillä olin pelännyt purskahtavani itkuun. Se ei olisi ollut sopivaa, kun miehen vaimo makasi haavoittuneena ties missä. Olin tuijottanut vain turkoosinvihreisiin silmiin ja toivonut kammottava tunne vatsaani vääntäen, että mies puhuisi totta. Tai totta kai hän palaisi Hämeenlinnaan. Mutta kuinka kauaksi aikaa? Tulisiko vaimo tänne myös? Ehkä he sopisivat ja…

-Mä tarkoitan sitä, Kristian oli sanonut painavalla äänellä ja ottanut kasvoni käsiinsä.

Se, miten olin edellisen kerran menettänyt Kristianin, palasi mieleeni ja olin kiitollinen, että tällä kertaa sentään tiesin, mitä oli tapahtunut. Vaikka enhän minä häntä ollut menettänyt, kun hän ei ollut minulle koskaan kuulunutkaan. Kuten ei nytkään, olin ajatellut turtana.

-Pirita. Älä näytä tolta. Mä tuun takaisin.

Olin katsellut vielä hetken lamaantuneena Kristiania silmiin, mutta lopulta olin painautunut nopeasti häntä vasten ja kuiskannut:

-Mä rakastan sua. Aina.

Mies oli vastannut suudelmalla, joka oli imenyt minusta viimeisetkin voimat. Sitten hän oli ollut poissa. Hän ei koskaan sanonut minulle sitä suoraan. Hän ei sanonut rakastavansa minua.

Se oli saanut minut epäilemään. Ehkä hän ei sittenkään ollut varma tunteistaan. Kaikesta huolimatta.

Yritin kyllä vakuutella itseäni monin tavoin. Olihan Kristian kertonut minulle isästään. Hän oli kertonut tunteistaan epäsuorasti monella eri tavalla. Hän oli ollut selvästi onneton ja mustasukkainen, kun olin ollut lähdössä häihin.

Miksi en sitten saanut häntä kiinni?

Olin yrittänyt soittaa, kun tiesin koneen laskeutuneen. Olin yrittänyt soittaa, kun Kairoon saapumisesta oli kulunut kaksi tuntia. Olin yrittänyt soittaa yöllä.

Minusta tuntui kuin minut olisi nakattu takaisin teini-iän raastaviin viikkoihin, kun tavoittelin Kristiania epätoivon vimmalla saamatta minkäänlaista vastausta. En ollut ehkä raskaana, mutta pelkäsin silti, että jos mies nyt hylkäisi minut edes selvittämättä asioita kanssani, saattaisin romahtaa vielä pahemmin kuin nuorena tyttönä.

Sunnuntaina olin alkanut jättää viestejä. Ääniviestejä pelosta värisevällä äänellä. Lyhyitä anovia tekstiviestejä. Toivoin ääneni selittyvän sillä, että olin levoton miehen hyvinvoinnista. Kuten olinkin. Mutta myös paljosta muusta. Tekstiviesteissä pyysin häntä vain kuittaamaan, että hän voi hyvin.

En saanut vastausta.

Olin selittänyt asiaa sillä, ettei Kristianilla ehkä ollut aikaa. Mutta kuinka paljon aikaa vaati laittaa yksi pieni viesti? Ja nyt puhelin oli vaiennut kokonaan. Kun yritin soittaa, vastassa oli pelkkä vastaaja.

Yhtäkkiä puhelimeni alkoi hälyttää ja olin hypätä ilmaan. Sitten miltei heitin laitteen seinään. Se oli Silja.

Ystäväni oli soittanut sunnuntaina ja kehrännyt kuin kermaa saanut kissa. Hänellä oli synkannyt pienen epävarmuuden ja tutustelun jälkeen Tonin kanssa paremmin kuin olin osannut aavistaakaan.

-Mä en ees juonu sitä ilmasta viinaa. Ainakaan paljon. Se mies osaa tanssia, ja mä olin sulaa vahaa heti kun se puristi mut syliinsä ja alko tanssiin tangoa. Siinä ei menny kauan, kun me lähettiin mun luokse. Voi luoja Pirita, se seksi…

Olin jättänyt kuuntelemisen vähemmälle ja yrittänyt olla iloinen Siljan puolesta. Hän kuulosti olevan aidosti ihastunut ja toiveikas, ja totta kai olin tyytyväinen, että olin saanut parin saatettua yhteen ainakin pariksi kiihkeäksi viikoksi. Mutta aivoni eivät jaksaneet käsitellä yksityiskohtia yöstä, joka mitä ilmeisimmin oli ollut hyvin intensiivinen ja intohimoinen. Pitkän tuokion jälkeen sain suunvuoron, ja totesin, että Kristian oli poissa.

Olin selittänyt tilanteen lyhyesti. Ja sitten olin parahtanut pillittämään. Se oli johtanut siihen, että olin joutunut kertomaan suhteestamme vähän enemmän, kuin mitä olin aiemmin kertonut. En ollut kertonut raskaudestani, mutta muutoin kertasin menneisyytemme melkoisen tarkasti. Silja yritti änkyttää, että kaikkeen oli varmasti selitys, mutta kuulin hänen äänestään, että hän ymmärsi epätoivoni mainiosti.

Miksi hän nyt soitti? Minua ei huvittanut puhua juuri nyt kenenkään kanssa, eikä varsinkaan kuunnella ihastuneita huokailuja Tonin rakastajan taidoista. Jätin puhelimen omaan arvoonsa ja marssin autotalliin. Varaosat eivät olleet vielä saapuneet, ja kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä, aloin puhdistaa Continentalin pintaa, vaikkei se puhdistusta tarvinnutkaan. Pesin auton hellävaroen, jynssäsin penkit ja kojelaudan, järjestin levällään olevat autonosat uudestaan, vaikka ne olivat jo aivan hyvässä järjestyksessä, ja sitten järjestin työkaluni uudelleen kuin olisin yhtäkkiä kehittänyt itselleni pakko-oireisen häiriön.

Istahdin autotallin lattialle ja samassa muistin, mitä viimeksi oli tapahtunut, kun olin kuluttanut aikaani autotallissa. Kyyneleet alkoivat vieriä pitkin poskiani, mutta ehdin nyyhkiä tuskin minuuttia, kun kuulin auton ajavan pihaan. Naurettava ja epärealistinen toivo syöksähti sisääni ja ryntäsin pihalle haalarissani. Se oli Silja. Katsoin jo äärimmäisen vihamielisesti hänen Ford Focustaan, jossa oli kiinteistövälitysfirman teippaukset, ja kun ystäväni hypähti autosta upeana ja tarmoa täynnä, nostin käteni lanteilleni ja ärähdin:

-Kun mä jätän vastaamatta puhelimeen, siihen on syy.

Silja ei huonosta asenteestani piitannut, kipitti vain pienenä ja päättäväisenä minua kohti.

-Kristian soitti mulle!

Ensimmäinen reaktioni oli jäätävä viha, vaikka jokin järjen murunen yrittikin inttää minulle, että asiaan täytyi olla järjellinen syy. Koska Silja oli täällä.

-Sehän on kiva. Mulle se ei oo viittiny soittaa.

-Ei kun sillä oli kiireessä pudonnu sen puhelin sen pikkutakista lentokoneeseen! Ja se lähti siitä suoraan etelään ja sai vasta jonkin ajan päästä uuden puhelimen ja prepaidin. Se linja pätki, mutta se selitti jotain, että se ei muista sun numeroa ulkoa ja…ja että se ei ollu löytäny sitä korjaamon sivuilta, kun se oli päässy hetkeksi nettiin. Se sanoi, että olis soittanu seuraavaksi korjaamoon, mutta kun mä vastasin…se löysi mun numeron kiinteistövälityksen nettisivuilta.

-Mun numero on salainen. Pojat pitää päivystyspuhelinta, kun mulla on ihan tarpeeks kaikkea muutenki ja päivällä meillä on työkännykkä, selitin aivan kuin se olisi Siljaa kiinnostanut.

Seisoin hiljaa ja odotin, mutta Silja ei sanonut enempää.

-No? Mitä se sanoi? Joko se oli löytäny sen vaimon?

-Mä…mä en tiedä. Se puhelu katkesi ja sitten mä en saanu siihen enää yhteyttä. Mutta mulla on numero.

Helpotus tuntui siltä kuin sisälläni olisi alkanut jyristä jonkinlainen lumivyöry. Kaikki jähmettynyt, kylmä ja painava lähti liikkeelle ja alkoi pudota, ja sen alta puski huimaava helpotus. Pelkäsin kaatuvani ja otin horjuvan askeleen Siljaa kohti.

-Anna. Anna se heti.

Kopioin numeron tärisevin sormin puhelimeeni ja sanoin:

-Laitoitko sä sille mun numeron?

-Joo. Pirita, sä et…sä näytät kauheelta.

-En enää. Mä vaan…Tää oli vähän kuin déjà vu.

____________________________________

Kristian tuli takaisin perjantaina. Olin kuullut hänen äänensä alkuviikosta vain pari kertaa, kun hän oli ollut Etelä-Egyptissä, missä oli käynyt ilmi, että Julia oli siirretty Kairoon. Tieto ei ollut kulkenut mitään kautta Kristianille asti. Toisella kertaa olin kuullut rahisevan linjan läpi:

-Mulla on ikävä sua.

Eilen mies oli ilmoittanut saapuvansa tänään. Kun Maybach sitten ajoi pihaan, syöksyin ulos tarkoituksellisen pienessä sinikirjavassa silkkimekossa, joka oli vielä hiukan liian kevyt ilmoihin nähden. Mutta se oli helppo riisua, se myötäili vartaloani upeasti ja…Ehdin portaiden juurelle, ennen kuin tajusin, että Kristian ei ollut yksin. Mies hymyili minulle omituisen kireästi ja kiersi avaamaan oven naiselle kyydissä. Hän auttoi ulos pitkän, hoikan ruskeaverikön, jolla oli pitkät, upeat sääret ja hoikkaakin hoikempi vyötärö. Naisen käsi oli kantositeessä, hän ontui hiukan ja hänen ohimossaan oli ikävännäköinen ruhje, mutta muutoin hän näytti olevan melko hyvässä kunnossa.

Julia. Julialla ei ollut vain kaunis mallin vartalo. Hänellä oli pitkä tummanruskea poninhäntä, ruskeat kauriinsilmät, pieni nenä ja täyteläiset, helposti hymyyn kääntyvät huulet. Hän käveli minua kohti sormus nimettömässään, ja minä seisoin jäykkänä kuin patsas, patsasmaisen jäykkä hymy kasvoillani.

-Hei! Sinä olet varmaan Pirita, nainen sanoi englanniksi ja lisäsi:

-Kristian aikoi työntää minut siskoni perheeseen, mutta minä halusin nähdä Suomen. Hän ei puhu paljon kotimaastaan, mutta tähän asti minä olen pitänyt kaikesta, mitä olen nähnyt.

Puristin pitkäsormista, hentoa kättä ja vaikka olin Juliaa huomattavasti pienempi, tunsin itseni äkkiä romuluiseksi ja kömpelöksi. Vilkaisin Kristiania, mutta tämä oli nostamassa auton perästä matkalaukkuja.

-Haluaisitteko te kahvia tai…teetä?

-Kahvia, miksei, Julia heläytti iloisesti.

Minä vihasin häntä.

-Sinä et kertonut, että Julia on tulossa, heitin Kristianille huolettomasti, mutta kun sain katsekontaktin mieheen, hän puisti aavistuksen verran päätään.

-Minä ruinasin niin kauan, että Kristian suostui. En halunnut jäädä siihen meteliin siskoni luona ja äidilläni on reuma. Ehdotin, että voisimme ehkä tutustua toisiimme uudestaan…mehän olemme sentään naimisissa, mutta pari vuotta on mennyt niin, ettemme juuri ole tavanneet ja no…minä olen nyt sairaslomalla ja tämä on loistava tilaisuus miettiä asioita.

Kurkkuani poltti ja yhtäkkiä toivoin, etten koskaan olisi tavannut Kristiania uudestaan. Sekin olisi ollut parempi, kuin saada hänet saman katon alle vaimonsa kanssa – tekemään sovintoa ja rakentamaan avioliittoaan.

-Odota, Kristian sanoi yhtäkkiä ja luulin, että hän puhui minulle.

Sitten tajusin olleeni typerä. Mies oli puhunut saksaa. Hän käveli Julian luo ja tarttui tätä vyötäröstä tukien häntä portaita ylös.

-Kristian hössöttää. Minulla oli aika paha aivotärähdys, mutta ei se minua enää vaivaa, Julia nauroi iloisesti.

En sanonut mitään. Kävelin parin perässä, marssin kahvinkeittimelle ja laitoin sen päälle. Sitten annoin vihalleni periksi. Se kynsi sydäntäni niin kipeästi, että minun oli suorastaan pekko tehdä lapsellinen temppuni.

Otin loput suklaajäätelöstä esille kysymättä keneltäkään mitään. Lisäsin suklaakastiketta ja hilloa, keksinpaloja. Ja lopulta kermavaahtoa. Lätkäisin koko komeuden suurella vadilla keskelle pöytää ja istuuduin pöytään. Julia näytti uteliaalta, kun hän tarkasteli aikaansaannostani.

-Mitä tämä on? Jonkinlainen paikallinen herkku?

-Kyllä. Paikallinen herkku, minä herutin huuliltani suloisesti ja selitin:

-Tämä on vanha resepti. Kristian rakastaa tätä.

Vilkaisin miestä ja värähdin. Hän näytti sietämättömän hyvältä tummansinisissä farkuissa ja tummanvioletissa, pitkähihaisessa t-paidassa, joka sai hänen silmänsä loistamaan uskomattoman vihreinä. Kristianin silmät olivat siristyneet epäluuloisesti, kun hän tutkaili pöydässä nököttävää ”paikallista herkkua” ja epäilin hänen ottavan sen esille. Ennemmin tai myöhemmin. Tajusin, että minusta ei olisi millään minkäänlaiseen small talkiin ja lauoin:

-Minulla on vähän päänsärkyä, joten taidan jättää teidät nyt kahden. Olin peloissani erään…läheisen ihmisen vuoksi, mutta onneksi asiat selvisivät ja kaikki on hyvin. Täydellisen hyvin.

Kulautin kahvini kurkkuun ja nousin seisomaan. Julia näytti tuskin kuulleen sanojani.

-Minä olin niin iloinen, kun Kristian tuli hakemaan minua. Se oli jotenkin niin romanttistakin…, hän aloitti silmät loistaen, mutta minä keskeytin ja sanoin painokkaasti:

-Varmasti. Kristianilla ei taida olla kuin yhden hengen patja tuolla ylhäällä ja hän on nukkunut…muun muassa tuossa olohuoneen sohvalla. Mahdutte siihen oikein hyvin kaksinkin. Ehkä menettekin sitten yhdessä huonekaluostoksille, sillä Kristianilla ei ole vieläkään oikein mitään.

Olin ylpeä tasaisesta äänestäni. Julia vilkaisi minua kiinnostuneena, kun painotin sanoja muun muassa. Ehkä hän ihmetteli vähän huonekalujen puutettakin. 

Saatana, ajattelin mielessäni. Minut oli saatettu työntää syrjään kuin vanha, koinsyömä riepu, mutta en varmasti kärsisi enää mykkänä kuten kuusitoista vuotta sitten. Vittuilisin niin kauan, että Kristian häipyisi vaimoineen vaikka hotelli Vaakunaan. Miehellä oli siihen varaa.

-Hyvää yötä sitten. Vuodesohvassa on puhtaat lakanat, ilmoitin jäätävän muodollisella äänellä, josta tuntematon ihminen ei huomaisi mitään, mutta Kristian kyllä.

Kun pääsin makuuhuoneeseen, riuhdoin typerän silkkimekon päältäni, sitten stay-upit ja kauniit siniset rintaliivini. Seisoin ikuisuudelta tuntuvan ajan vaatekaappini äärellä ja purin hammasta.

En varmasti itkisi. En varmasti. En ikinä.

Kuulin keittiöstä lähinnä Julian puhetta ja Kristianin satunnaisia rauhallisia vastauksia, mutten erottanut sanoja. Kömmin vuoteeseen, ja kun pariskunta tuli olohuoneeseen, painoin tyynyn korvani päälle. Se ei paljon auttanut.

Tappaisin Kristianin, jos hän alkaisi harrastaa seksiä Julian kanssa, päätin pää kiehuen kuin perunakattila. Ottaisin jonkun huivin, ja kuristaisin hänet. Tai hakisin leipäveitsen ja löisin sen suoraan sydämeen kuin puuvaarnan vampyyrin rintaan. Ehkä katkaisisin ensin pari sormea. Tai sitten tukehduttaisin hänet tyynyllä hänen nukkuessaan.

Verenhimoiset, raivostuneet ajatukset pitivät surun poissa, mutta ne eivät lamauttaneet kuuloaistiani. Kuulin Julian äänen kuiskuttavan ja nauravan pehmeästi oven toisella puolen. Katsoin kelloa. Kymmenen.

Keskustelu jatkui jonkin aikaa, mutta sitten kuulin Kristianin sanovan jotain. Miehen ääntä seurasi hiljaisuus. Ei voihkintaa tai vuodesohvan narinaa. Vain hiljaisuutta.

Katsoin kelloa. Yksitoista.

Käännyin toiselle kyljelleni ja yritin nukahtaa. Se oli mahdotonta. Vahtasin kelloa, pelkäsin ääniä viereisestä huoneesta ja välttelin kyyneleitä. Välttelin niitä niin kovasti, että tunsin melkein irtautuvani tunteistani joksikin yhtä tuntevaksi kuin pihalla oleva suuri kivi, jonka ympärille istutin keväisin narsisseja, vaikken mikään puutarhuri ollutkaan. Minulla oli ollut mielessäni, että olisimme ehkä pian käyneet Kristianin kanssa puutarhaliikkeessä Tiiriössä tai…Räpyttelin silmiäni ja puskin tunnevyöryä takaisin sisimpäni varjoihin, kun äkillinen rasahdus herätti huomioni.

Jompikumpi oli noussut vuodesohvalta. Vessaan varmaankin. Painoin käsiäni kasvoilleni, kun vartaloni alkoi vapista – ja sieltä ne olivat tulossa, katkerat, loukatut tunteeni, joita oli mahdotonta…Hengitin voimalla ulos ja annoin yhden ainoan kyyneleen vierähtää poskelleni.

Samassa kuulin pienen narahduksen. Tiesin, että se tuli makuuhuoneen ovesta, ja jäykistyin pohtimaan, mitä se mahtoi tarkoittaa. Julia se tuskin oli.

Uskaltaisipa vain. Uskaltaisipa yrittää...Päässäni sinkoili vihan salamoita ja sydämeni vuoti mustaa verta, kun ponnistin vauhdilla ylös vuoteesta.

Kristian seisoi makuuhuoneessani, selkä ovea vasten ja näin hämärässäkin, että hänen kasvonsa oli suunnattu minuun. Harpoin miehen luo ja sähisin:

-Ulos. Ulos heti, sä helvetin huoranpenikka.

-Sä näytit hyvältä siinä mekosssa. Niin hyvältä, että mä en voinu kattoa sua, mies vastasi matalalla, hyväilevällä äänellä.

Raivo jyskytti päässäni ja vereni kiehui.

-Painu helvettiin ja sulje suus.

-Mä halusin vaan nostaa sen helman ja…

-Pidä nyt vittu se turpa kiinni!, älähdin äänellä, joka kantoi mahdollisesti olohuoneeseenkin.

-Sun ei pidä ymmärtää tätä väärin…mä tarkoitin joka sanaa, jonka mä…

Rysäytin itseni Kristiania vasten ja iskin häntä palleaan. Olin niin raivoissani, vihainen, pettynyt, mustasukkainen ja onneton, että vaikka en kyennyt leipäveitsisurmaan, minä jumalauta – minä todellakin sain miehen äänettömäksi viimein ja vihdoin. Kristian haukkoi henkeään ja minä tartuin hänen hiuksiinsa, jotka olivat kasvaneet viikkojen mittaan pidemmiksi, houkuttelevan pyörteleviksi kiharoiksi. Niistä sai lujan otteen. Sähisin kuin mielipuoli, kun revin miehen tukkaa ja tönin häntä olkapäähän.

-Mä vihaan sua. Mä en oo koskaan vihannu ketään niin paljon kuin sua. Mä en haluu enää nähdä tai kuulla susta yhtään enempää kuin on pakko…

Ja sitten se olin minä, joka painettiin seinää vasten. Tunsin nousevani, lentäväni ilmassa ja sitten sen, kuinka minut painettiin päättäväisesti mutta hellästi ovea vasten ja kuinka potkivat sääreni löysivät itsensä molemmin puolin Kristianin lantiota. Kun hän kannatteli minua toisella käsivarrellaan, hän yritti tarttua toisella huitoviin käsiini.

-Päästä irti tai mä huudan. Mä vittu huudan, ja siinä on sulle ja sun vaimolle hyvät eväät avioliiton uudelleenarviointiin, läähätin samalla, kun tempoilin Kristiania vastaan.

Mies luovutti käsieni suhteen ja päätti sitten käyttää pelkkää massaa, jota hänellä oli huomattavasti enemmän kuin minulla. Hän puristi minut itsensä ja oven väliin niin lujasti, että käteni päätyivät hakkaamaan hänen harteitaan ja kiskomaan hänen hiuksiaan.

-Tajuuksä, että mä kiihotun koko ajan enemmän?, mies mutisi korvaani ja painoi lantionsa tiukasti omaani vasten.

Haukoin tuskallisesti happea keuhkoihini, kun tunsin miehen pyjamahousujen alla seisovan kivikovan kalun.

-Mä en. Mä en haluu mitään. Mä en haluu sulta enää mitään. Ikinä, huohotin niin valheellisesti, että kuulin sen äänessäni itsekin.

Kuulin kärsimättömän nälän. Vihaisena polttavan himon. Kaiken alleen runnovan, ehdottoman rakkauden.

-Ole sitten pari sekuntia paikoillaan, Kristian kuiskasi ja lisäsi:

-Mä päästän sut ihan just, jos sä haluut.

Olin typerä ja menin lankaan. Heti, kun lakkasin tempoilemasta, miehen suu painautui suulleni. Tunsin, kuinka yöpaitana käyttämäni lyhyen trikoomekon helma oli riuhtoessani noussut ylös ja kuinka paljas takapuoleni lepäsi Kristianin lämmintä, voimakasta käsivartta vasten. Kuinka hänen toinen kätensä painautui rinnalleni.

Viha muuttui kiihkeäksi riemuksi, ja himo upotti alleen kaiken säädyllisyyden, kuten Kristianin kanssa aina tapahtui. Suuni avautui suureksi, kieleni painautui malttamattomasti Kristianin kieltä vasten ja käteni kiskoivat äkkiä miehen t-paitaa yhtä suurella innolla, kuin ne vielä äsken olivat hakanneet häntä. Vartaloni vapisi miehen ja oven välissä kuin horkassa.

-Mulla oli niin ikävä sua, senki hullu raivotar, Kristian kuiskasi poskeani vasten ja mumisi sitten:

-Sulla on taas tämmöiset pikkuiset pöksyt. Onko nää mulle? Vai jolleki idiootille?

Mies pujotti sormensa stringieni alle ja huokaisi tyytyväisen kuuloisena.

-Mitä se…mitä se sulle kuuluu?, yritin heikosti, mutta vaikutelman pilasi nautintoa tihkuva voihkaisuni, kun Kristian nykäisi yömekkoni olkaimen alas ja vei kätensä paljaalle rinnalleni.

-Se kuuluu. Koska sä oot ihan litimärkä. Ja mä aion nussia sua tässä ja nyt. Kunhan oot hiljaa.

-Miksi? Miksi? Jotta sä saat valehdella sun vaimolle, että…tai pitää meitä molempia…., ähisin tajuamatta ollenkaan, miten kapinallinen järjen valo onnistui hetkellisesti puskemaan päähäni.

Ehkä siksi, että tällainen kuvio vaikutti ikävällä tavalla tutulta.

-Mä en ala selittään nyt. Mutta mä en kutsunu Juliaa tänne, ja Julia kertoi sen sullekin ihan itse.

Mies kantoi minut sängynreunalle, heilautti minua niin, että lennähdin sille kontilleni ja kiipesi valonnopeudella perääni. Hänen kätensä olivat kovat, kun ne riuhtoivat rintani kokonaan paljaiksi, yömekon lanteilleni ja stringini reisille. Hän sytytti yölampun palamaan ja tarttui takapuoleeni.

-Saatana tätä persettä…, mies mutisi tukahtuneesti ja painalsi peukaloaan peräaukkoani vasten samalla, kun siveli toisella kädellään pakaraani.

-Julia. Se kuulee, henkäisin avuttomasti, kun nautinto vyöryi sisääni hukuttaen alleen kaiken muun.

-Julia nukkuu kuin tukki. Kunhan oot hiljaa, Kristian lupasi huolettoman hengästyneesti ja kurouttautui tarttumaan rintoihini.

Hän puristi ne suuriin käsiinsä ja venytti.

-Uuuuuhhhh, minulta pääsi ja Kristian nauroi.

Paholainen nauroi varmaan samalla tavalla. Silkkisesti, lupausta täynnä olevalla äänellä.

-Vai et halua, mies sihisi minulle ja kiskaisi molempia rintojani kovakouraisemmin kuin koskaan.

Kirkaisin pienesti ja Kristian suhahti:

-Hiljaa. Ihanat kivikovat, kiimaiset tissit.

Hän tarttui rinnankärkiini ja nyki niitäkin kovin sormin samalla, kun painoi kovan, paljaan kullinsa takapuoltani vasten. Minusta tuntui kuin pääni olisi joutunut yhteen hakkaavien symbaalien väliin. Toljotin sängynpäätyä taju kankaalla ja sanoinkuvaamaton kiima sisälläni rönsyillen ja paisuen. En ollut enää samalla planeetalla ruumiini kanssa, joka alkoi liikkua epätoivoisen kutsuvasti Kristiania vasten. Hieroin takapuoltani ylös ja alas ja voihkin käheästi, kun miehen kulli liukui pakaravakoani ja pilluani vasten.

-Just noin. Näytä mulle, mitä sä haluut.

Lantioni otti vauhtia, käteni kurottautui sokeasti taakse ja tarttui miehen kulliin. Kristian ei ollut riisuutunut lainkaan, laskenut vain housujaan. Hän huokaisi syvään, ja kun painoin hänen kalunsa tiukasti vakooni, hän kehui karkealla, käheällä äänellä:

-Hyvä tyttö.

Sitten hän painoi kovat sormensa lantiooni ja työntyi sisääni. Silmäni rävähtivät lautasen kokoiseksi, suuni huohotti hiljaa, ja häpeällisen märkä pilluni pureutui miehen ympärille kuin herkkuateriaan. Kristian pääsi niin syvälle. Hän oli niin paksu. Hän tuntui niin uskomattoman hyvältä.

En enää muistanut, miksi tämä oli väärin. Nostin takamustani korkeammalle, avasin reisiäni ja kaarsin selkääni. Tunsin stringien kiristävän reisilläni ja yöpukuni myttynä lantiollani ja tiesin vaistonvaraisesti, että näytin…Ja sitten Kristian sanoi sen.

-Jumalauta sä näytät tuhmalta. Tuhmalta lutkalta, joka tarjoo itteensä varatulle miehelle. Kun vaimo nukkuu viereisessä huoneessa.

Kristianin yllyttävä, muriseva ääni täytti tajuntani, enkä osannut hävetä tippaakaan. Minä halusin olla tuhma lutka, joka saa ukkomiehen sekaisin. Pyöritin takamustani ja voihkaisin onnesta, kun tunsin miehen kullin liikkuvan sisälläni ja paisuvan entisestään.

-Hyvä on. Mä panen sua. Etkö sä sitä halunnu?, mies kuiskasi.

-Joo-o…joo…, ähkin silmät seinää toljottaen.

Yölampun valo loi vastapäiselle seinälle varjon meistä, ja Kristian näytti valtavalta mustalta, pahaenteiseltä hahmolta takanani. Näin kuinka varjo liikkui ja tunsin nyrkin hiuksissani. Sitten tunsin painetta peräaukollani ja aloin uikuttaa korkealla, kovalla äänellä, kun mies hivutti sormeaan anukseeni.

-Mähän sanoin. Pidä se suus kiinni, mies ilmoitti käheästi.

Nipistin huuleni yhteen ja puskin hengitystä ulos nenästäni. Kristian pyöritteli sormeaan peräaukossani ja lisäsi sitten toisen. Pääni lysähti roikkumaan alas ja sisältäni nousi järjetöntä, eläimellistä yninää.

-Mä muistinkin, että sä tykkäsit ottaa perseeseen kans. Se on helvetin iso plussa, mies lateli raa’asti ja työnsi sormensa anukseeni tyveä myöten.

Yninäni sekaan puski nenän kautta suhisevaa huohotusta, kun synkkä, hirviömäinen orgasmi alkoi kasvaa sisälläni. Eikä Kristian ollut vielä edes nussinut minua, ajattelin miltei itku kurkussa. Hänen sormensa liukuivat peräaukossani edestakaisin ja tunsin, kuinka anukseni värisi ja supisteli. Tunsin sen selkärangassani asti. Tunsin, kuinka hänen kullinsa paisui ja koveni niin, että se oli sisälläni kuin rautainen kanki.

Äkkiä en kestänyt enää. En sekuntiakaan. Miehen likaiset sanat päässä soiden annoin samalla mitalla takaisin ja päästin suustani jotain niin siivotonta, etten ollut koskaan sanonut mitään sellaista.

-Anna jo sitä munaa, senkin sika. Vai aiotko sä oottaa, että sun vaimo herää?, sähisin hiljaa.

Kuulin Kristianin kurkusta nousevan korahduksen ja sitten, kuinka hänen lantionsa vetäytyi yhtä aikaa kuin sormensa ja hän aurasi märkien, turpeiden seinämieni sisään niin rajusti, että ylävartaloni putosi hetkeksi lakanoille. Työnsin itseni kuitenkin uudestaan asentoon, tunsin Kristianin kiskaisevan hiuksiani niin, että päänahkaani kihelmöi ja valmistauduin uutta iskua varten.

Kuulin miehen huohottavan, päästelevän kirosanoja ja hävyttömiä kommentteja puoliääneen. Hän oli järjiltään. Aivan kuten minäkin.

Pilluni supisteli ja kramppasi suuren elimen ympärillä ja olin läkähtyä tarpeeseeni kirkua tai huutaa. Ja kun Kristian alkoi viimein takoa minua kuin seppä rautaa, en pystynyt olemaan täysin hiljaa. Voihkin hiljaa, vaikka purin huultani ja vaikka Kristian ärähti hiljaa Naama umpeen, kiihotuin vain enemmän ja aloin läähättää ja urahdella kuin kymmeniä kilometrejä juossut vetokoira.

Siitä oli hellyys kaukana. Kristianin nyrkki puristi hiuksiani, hänen sormensa nussivat peräaukkoani ja hänen kullinsa porasi aina vain ahtaammalta tuntuvaan pilluuni.

Aloin tuntea leijuvani.

Kireäksi jännittynyt, vapiseva vartaloni. Nussimisen tahdissa heilahtelevat rintani. Miehen nyrkki hiuksissani. Hänen sormensa perseessäni. Hänen taivaallinen kullinsa soutamassa nopeasti, niin hirvittävän nopeasti sisälläni.

Varjo seinällä täytti näkökenttäni kokonaan. Se sukelsi sisääni, puristi sisälmyksiäni, väänsi niitä. Se ui vereeni ja muutti minut ihmiseksi, joka tekisi näin aina, kun Kristian vain haluaisi. Ei. Minä olin aina ollut sellainen. Kristianin sihisevät sanat iskivät korviini.

Ihana pillu. Ihana perse. Voi vittu sun kanssas. Mä en aikonu. En aikonu…Voi helvetti.

Vaikka rintojani ei kiihottanut mikään, tunsin yhä miehen kovat otteet rinnankärjissäni. Peräaukkoni salamoi ja supisteli niin, että tunsin sen kaikkialla ihoni alla. Pilluni sykähteli ja värisi yhä rajummin, kunnes se kaikki oli liikaa: se lamaantui kuin oikosulkuun ja kouristui suorastaan tuskallisesti Kristianin kullin ympärille.

Orgasmi räjhti sisälläni väkivaltaisena ja mustempana kuin mikään musta voi olla. Suustani karkasi kirkaisu, mutta rautainen koura painautui suulleni sekunnin murto-osassa, ja kuulin korvissani tukahdutetut huutoni, kun vartaloni lähti liikkeelle kivettyneestä odotuksestaan ja keinui, kiemurteli ja nussi itseään takanani olevan miehen sormia ja kalua vasten. Olin kuin toisessa maailmassa. En edes nuoruuden salaisina hetkinä ollut saanut niin likaista, sopimatonta, häpeällistä panoa, joka olisi tuntunut niin helvetillisen hyvältä.

Laukesin loputtomiin, kun Julia, Kristian, minä ja tilanne kokonaisuudessaan sekoittuivat mielikuvissani siihen tosiasiaan, että olin panemassa Kristiania taas salaa.

Kristian saavutti oman kliimaksinsa nopeasti perässäni ja kuulin, kuinka hänen suustaan karkasi huudon poikanen. Sitten hän painautui ylleni, painoi avoimen suunsa hartiaani vasten ja valitti hiljaa ihoani vasten.

Lysähdimme sängylleni päällekkäin, tuoksumme ja nesteemme toisiimme sekoittuneina, Kristianin hengitys hiuksillani, minun hänen käsivarrellaan, joka oli ojentunut lakanoille.

-Mä en aio jatkaa avioliittoa Julian kanssa. Sen mä oikeestaan tulin sanomaan.

-Koska sä aiot kertoa sille? Koska musta näyttää pahasti siltä, että se odottaa jotain aivan muuta, henkäisin silmät raskaina ja olo niin tyydytettynä, ettei sellaista saanut aikaiseksi kuin Kristian.

-Mä en helvetti pystyny sanoon sille ei, kun mä olin se, joka lähti Saksaan ja oon pitäny enimmäkseen etäisyyttä. Ja se menetti siinä iskussa ystävänsä. Kun se alkoi höpöttää Suomeen tulemisesta, multa loppui tekosyyt.

-Et sitten totuutta voinu kertoa, sanoin enemmänkin pohtivasti kuin moittivasti.

-Sillä on murtunu käsi, jalka loukkaantunu ja se sai kauheen tällin päähänsä. Mä en…mä en osannu ilmoittaa sille heti kättelyssä, että sori, nyt on sitten avioeron vuoro. Ehkä se oli munatonta, mutta en mä halunnu jättää sitä yksinkään. Kyllä se tajuaa, ettei meistä mitään tuu.

-Ja sekö auttaa, että te nukutte samassa sängyssä?, kysyin jo terävämmin, kun todellisuus alkoi tunkeutua mielihyvän sekaan.

-Mä oon nukkunu monen naisen kans samassa sängyssä. Vain nukkunu.

-Yrittikö Julia jotain tänään?

Hiljaisuus.

-Yrittikö?

-Yritti.

-Ja sä et tehny mitään?

-Helvetti! Mulla seisoi, kun mä ajattelin sua. Se ehti ottaa mun kalun käteensä, ennen kuin mä…

Nieleskelin pahoinvointia suustani nieluun ja kuiskasin:

-Nyt sä meet. Sä meet jonneki muualle Julias kans. Ihan sama, mitä sä vuokrasopimukselle teet, mutta mä haluun teidät pois täältä heti huomisaamuna. Mee vanhemmilles. Sun on turha olla isälles vihainen. Sähän oot sen ilmetty kuva.

Kristian siirtyi päältäni ja kun yritin nykiä peittoa päälleni, hän sähisi:

-Mä en oo niinku mun isä. Mä otin sen käden pois ja sanoin, että mä en oo valmis…

Nauroin hysteerisesti.

-Et oo valmis. Sulle jäi takaportti! Ehkä sä oot huomenna valmis.

Kristianin silmissä välähti niin, että kultaiset kipinät sinkoilivat hänen silmistään ja hän sanoi vihaisella, hiljaisella äänellä:

-Tästä ei tuu koskaan mitään, jos sä et opi luottaan muhun. Mä sanoin valmis, koska mä haluun keskustella Julian kans rauhassa, kun se on vähän toipunu. Mä en haluu ketään muuta kuin sut, mutta jos se ei mee sulle jakeluun, mä en voi tehdä enempää. Julia ei oo täällä kauan, mutta mä oon. Tuu jutteleen sitten, kun sä joskus ehkä oot valmis.