UUTISIA – JA TEASER!

Rakkaat lukijat!

Koti alkaa hiljalleen rauhoittua joulun viettoon, vaikka koronan vuoksi emme kotiseudulleni pohjoiseen pääsekään. Näppäimistö on silti laulanut aika korkealta ja kovaa, kun olen kirjoittanut yhtä aikaa kahta tarinaa ja puuhannut vähän muutakin.

Onnenonkija jatkuu parin päivän päästä, kotisivut aukeavat ensi vuoden puolella joulun tullessa tähän väliin, ja Haaste ilmestyi sitten Ellibsiinkin.

https://www.ellibs.com/fi/book/9789526962306/haaste

Ellibs laittaa muuten ainakin Koston markkinointimielessä kirjastoille tarjottaviin kaunokirjallisiin tuotoksiin, joten jos tykkäät tarinoistani, muttet raaski niitä ostaa, voit esittää kirjastoon toivomuksen kirjojen hankinnasta. Nykyäänhän käännöskirjallisuutena kirjastoissa on paljonkin samaan genreen laskettavia kirjoja, joten on tuskin mikään häpeä toivoa suomalaista tuotantoa, jos siitä tykkää.

Ja sitten lupaamaani teaseriin. Olen kirjoittanut  tarinaa vasta parin luvun verran, mutta itse olen kertomuksesta taas aika innoissani (ainakin minulla on aina yksi lukija eli minä itse – heh heh). Piispa-niminen tarina kertoo Hymytytössä esiintyneen ronskin, itsevarman ja häpeilemättömän Doriksen tarinan ja julkaistaan Onnenonkijan jälkeen.

Teologiaa opiskeleva mutta hyvin maallinen Doris on ollut hieman maassa toisten valmistuessa, työllistyessä ja pariutuessa, mutta nyt hän on viimein itsekin saanut gradun tekoonsa vauhtia. Doris kun on, hän valinnut aiheekseen haastattelututkimuksen naimattomien pappien seksuaalisuudesta,  ja yksi hänen haastateltavistaan on juuri Suomen nuorimmaksi piispaksi valittu Volter Helakorpi.

Luvassa on tietysti kiihkeitä hetkiä, rakkautta, ristiriitoja ja hmm…jonkinlaista tabun kanssa leikkimistä. :)

Ohessa siis pieni teaser:

Ähräsin tietokonekassiani vähän paremmin olkapäälleni vaeltaessani kohti oikeaa osoitetta ja mietin nyt, olinko ehkä kuitenkin liioitellut asuni kanssa. Näytin enemmän siltä, kuin olisin menossa häihin tai ainakin yökerhoon kuin haastattelemaan piispaa. Asiaan saattoi vaikuttaa kuva, jonka näit Volter Helakorvesta, pieni ääni kuiskasi korvaani. Puistin päätäni ärtyneenä. Totta kai edustuskuvat olivat…no, edustavia.

Ja mies oli pappi. Ei. Piispa! En voisi ikinä kuvitella kiinnostuvani jostain säälittävästä kiihkouskovaisesta, edustava tai ei.

Se, että Helakorpi oli ylipäänsä suostunut haastateltavaksi, oli ollut minulle valtava yllätys. Arvelin, että nimettömyys oli saattanut vaikuttaa asiaan. Haastattelut käsiteltäisiin aiheen tulenarkuuden takia gradussani anonyymeinä, ja ehkä juuri se oli saanut modernina tunnetun piispankin osallistumaan.

Laskettelin taidemuseon ohitse kahdeksan sentin koroissani – punaisissa uusissa mokka-avokkaissa, jotka olin bongannut kirpparilta. Helakorven asunto sijaitsi vanhassa jugend-talossa, joka oli kauniin okranvärinen ja täynnä ihastuttavia yksityiskohtia ja kaariholveja. No, piispat tienasivat aika mukavasti, ajattelin kuivasti porttia lähestyessäni.

Sitten silmäni osuivat edessäni laskeutuvalle Aurakadulle, joka johti torille ja Hansa-korttelin yhdelle sisäänkäynnille. Noin sadan metrin päässä mäkeä ylös nousi valtavan kokoinen mies. Eikä ollut epäilystäkään, kuka hän oli. Miehen paksut maantienruskeat hiukset olivat sävyltään niin kylmät, että ne näyttivät hänen lähestyessään miltei tummanharmailta. Tavallista pidemmät suortuvat liehuivat tuulessa, paksut tummat kulmat olivat keskittyneessä kurtussa, ja hänen päällään oli upeasti istuva musta puku, violetti paita, papinkaulus ja kaulassa kultainen risti pitkässä kultaisessa ketjussa.

Jostain syystä jouduin puristamaan kassiani lujempaa ja tarkistin, että jalkapohjani olivat edelleen asfaltissa. Mies saavutti minua vääjämätöntä vauhtia ja hetken päästä hän nosti katseensa ja huomasi minut. Minulle tarjoiltiin sellainen hymy, että räpyttelin silmiäni kuin minua olisi häikäissyt aurinko.

Selvä. Olin valmis myöntämään sen. Volter Helakorpi oli järisyttävä tapaus, piispa tai ei. Olin aina ollut heikkona tuontyyppiseen suuhun. Leveään, selkeämuotoiseen ja täyteläiseen. Miehen nenässäkään ei ollut valittamista – se oli suora, pitkä ja…miehekäs. Suuri. Mielessäni käväisi, mitä suurinenäisistä miehistä oli tapana sanoa.

Kun Helakorpi oli parinkymmenen metrin päässä, hän kiihdytti vauhtiaan ja huikkasi:

-Sori. Mun piti olla jo kotona, mutta mä pidin kokousta henkilökunnalle ja yhdellä vanhalla…hmm…työntekijällä oli paljon sydämellään.

Helakorven ääni oli kuin paksua samettia, ja järkytyin pahanpäiväisesti, kun vatsanpohjassani humahti riemukkaasti ja odottavasti. Niin odottavasti, etten ollut varma, milloin siellä sellaista reaktiota oli koettu. Olin aina ollut sinut seksuaalisuuteni kanssa, harrastanut seksiä paljon ja estottomasti, mutta Volter Helakorpi…Mies saavutti minut ja ojensi kätensä.

-Mistä sä…öh…tiedät, kuka mä oon?, kysyin omituisen pökertyneenä ja tuijotin täydellisen mantelinmuotoisiin harmaisiin silmiin, joiden iiriksiä kehysti tummanharmaa rengas ja joissa oli hiukan vihreää. Metsänvihreää. Ehkä vähän sammaleen…

Mitä helvettiä sinä höpötät?, tiukkasin villiintyneiltä ajatuksiltani ja henkäisin kärsimättömänä.

Lämmin, suuri käsi puristui omani ympärille ja henkäisin uudestaan, aivan toisesta syystä. Tunsin itseni miniatyyri-ihmiseksi siitäkin huolimatta, että olin 175 senttiä pitkä ja korkokengissä. Miehen täytyi olla yli kaksimetrinen, ajattelin haparoivasti, kun silmäilin mahtavia harteita ja sopusuhtaista, pitkää vartaloa.

-Doris Vuoti. Sen nimisiä ei ollu Facessa kuin yks. Ja sun kuvat täsmää suhun.

Facessa? Viettikö Volter Helakorpi aikaansa Facessa? Katselemalla minun kuviani? Huomasin miehen – piispan! – laskevan katsettaan aavistuksen verran. Kulkivatko hänen silmänsä vartalollani? Eivät kai? Ehkä hän katsoi mekkoani? Kummallinen kuumalta tuntuva paniikki tykytti sisälläni ja puristin huomaamattani kättäni Helakorven kädessä entistä tiukemmin.  En saanut sanaa suustani, ja se oli varmasti ensimmäinen kerta sitten syntymäni.

Kun seisoin siinä kuin mikäkin kuuromykkä, Helakorpi nosti katseensa takaisin silmiini, kumartui hieman korkeuksistaan ja tarkkaili minua omituisen harmailla silmillään.

-Vai oonko mä väärässä?, hän kysyi pehmeästi ja liu’utti kätensä kädestäni niin, että pitkä keskisormi kulki pitkin rannettani ja kämmentäni aina sormiin saaakka.

Se tuntui hyväilyltä. Lävitseni kulki vaarallisen voimakas väristys, ja rykäisin nopeasti.

-Et. Et tietenkään. Hauska tavata. Mukavaa, että…mukavaa, että sulla oli aikaa mulle.

-Sun aihe on kiinnostava. Sinkkupappien seksuaalisuus. Hyi sentään. Eihän sellaista voi olla olemassakaan. Vai mitä?