Lilith STORYTELissä ja kokemuksia jättikullista
No niin!
Jalo kirjallisuuteni on löytänyt tiensä Storyteliin eli palvelun käyttäjät voivat varovaisesti salaa tai vähemmän varovaisesti ja salaa käydä kurkkimassa, millaisia Lilithin eroottiset tarinat ovat, jos eivät vielä niitä ole löytäneet. 🙂 Koska jotkut hyväkkäät ovat uskaltaneet käyttää nimeäni omissa teoksissaan tai kirjojen nimissä, kannattaa etsiä kirjailijaa nimeltä Lilith ja valita kieleksi suomi – silloin valikoimaan tulevat vain minun kirjani.
Laitoin Storyteliin nyt koko tuotannon. Täytyy lisätä uudemmat kirjat myös Nextoryyn – lupaan tehdä sen mahdollisimman pian!
Mutta juuri nyt, tänä hienona, aurinkoisena päivänä ja uuden aluevaltauksen kunniaksi ajattelin jakaa teille muiston hirviökullista.
Totta kai minun(kin) tarinoissani – kuten kaikissa eroottisissa tarinoissa – vilisee suuria, mahtavia kaluja, jotka lävistävät, seivästävät, halkaisevat ja työntyvät niin syvälle kuin anatomisesti on mahdollista. Ja eihän siitä mihinkään pääse, kyllä minä voin ihan rehellisesti myöntää, että aika yhdyntäkeskeisenä – sana, joka on tänään kai vähän niin kuin kirosana, ja jota siksi tahallani ja suorastaan hekumoiden käytän – naisena tykkään ennemmin isommasta kuin pienemmästä.
Sormiseksi voi olla ihanaa, suuseksi upeaa, mutta todellinen taivas minulle aukeaa vasta, kun saan sen kalun sisääni. Tiedän, aika monet naiset ovat erilaisia. Minusta itsestäni on tärkeää vain se, että seksistä nauttii. Ei se, mitä sinne pilluun menee tai on menemättä.
Mutta en minäkään välttämättä mitään jättikullia kaipaa. Keskikokoinen kalu on mahtava tajunnanräjäyttäjä, jos sen omistaja osaa sitä käyttää. Osan ikimuistoisimmista orgasmeista olen itse asiassa saanut miesten kanssa, joiden kalu on ollut mukavaa keskikokoa.
Sitten on ollut niitä levittäjiä ja halkaisijoita. Ihanaa. Se tunne, kun kalu työntyy kohdunkaulaan saakka ja g-piste laulaa…Sitä ei voi sanoin kuvailla. Kirjoitin jo aiemmin, että olen joskus menettänyt todella voimakkaan orgasmin yhteydessä vähäksi aikaa tajuntani ja herännyt itkien ja koko keho kuin yliajettuna. Tämän sai aikaan harvinaisen taitava rakastaja, jota oli siunattu vielä harvinaisen suurella kullilla.
Oma lukunsa on sitten kokemukseni hervottoman jättikullin kanssa.
Muistatteko sen jakson Sinkkuelämää-sarjasta, jossa Samantha kohtaa miehen, jonka kalua hän ei pysty ottamaan sisään? Jossa hän polttaa viimeisenä relaksanttikeinonaan ruohoa, jotta onnistuisi kesyttämään mokoman melan?
No, minä olen ollut vastakkaisen sellaisenkin yksisilmäisen käärmeen kanssa.
Kaikki alkoi kevyestä vedonlyönnistä pienessä sievässä alle kolmikymppisenä. Olin liikkeellä parin ystäväni kanssa Helsingin yöelämässä ja olimme hihitelleet ja pohtineet alkuillasta sitä, miten mies reagoisi, jos hänelle puhumatta mitään ehdottaisi seksiä. Siis miten mies suhtautuisi täydelliseen esineellistämiseen.
Kun pääsimme baariin, iskin silmäni todelliseen jättiläiseen. Mies oli valtavan kokoinen tyyliin Volter Helakorpi, persoonallisen komea polkkatukkainen järkäle ja minä himoitsin häntä heti. Olin jo sen verran isommassa sievässä, että uhosin ystävilleni, että nyt kokeillaan. Marssin kohti, hymyilin ehdottelevasti ja sitten kysyin muina miehinä, lähtisikö hän harrastamaan seksiä kanssani.
Mies alkoi nauraa miltei…no, ihastuneesti. Aloimme pohtia virnistellen, mikä olisi paras paikka. Vessa? Ei. Liikaa väkeä. Baarin nurkkaus? Ei. Liikaa väkeä. Ulkoilma? Hmmm, mahdollisuus.
Lähdimme jättiläisen kanssa ulos ja bongasimme sadan metrin päässä vanhan kerrostalon, jonka julkisivua remontoitiin, ja jonka edessä siksi oli rakennustelineet ja niiden suojana pressut. Hilpaisimme pressujen suojaan kadulle, aloitimme humalaisen jyystämisen ja luulin, että pääni räjähtää. Olin sen verran alkoholin rentouttama, että hirviökulli onnistui tunkeutumaan sisälleni, mutta samasta syystä en mitään valtavaa tyydytystä aktista saanut. Vaikka olihan se jännää kuulla ihmisten kävelevän puolen metrin päässä, kun itse olin vieressä vain pressun peittämänä naitavana.
Herra sai tyydytyksensä ja siinä sitten esittäydyimme, heitimme juttua ja lähdimme nauraen takaisin baariin. Sain puhelinnumeron ja minut kutsuttiin käymään. Kun ilta loppui, en jostain syystä lähtenyt heti miehen mukaan, mutta tapasimme heti seuraavana tai sitä seuraavana päivänä.
Silloin karu totuus selvisi minulle.
Kun saavuin Helsingin keskustassa olevaan pieneen yksiöön, juttelimme ensin niitä näitä ja huomasimme molemmat, että tulimme todella hyvin toimeen, ja että meillä oli hyvin samankaltainen huumorintaju. Menimme kuitenkin itse asiaan aika pian, ja alkoi vatsanpohjaa kouriva esileikki. Kaikki oli erinomaisen hyvin siihen asti, kunnes alkoi yhdynnän yrittäminen.
Paino sanalla yrittäminen. Baari-iltana oli ollut sen verran maistissa, että se vastasi varmaan ainakin yhtä Sirdaludia, mutta nyt olin selvinpäin.
Jalkovälini vain kieltäytyi antautumasta. Yritin rentouttaa itseäni, olin takuulla tarpeeksi kostea, kokeilimme eri asentoja. Kun sitten näin miehen kalun, silmäni laajenivat varmaan lautasiksi. Se oli kuin Gotler-makkarapötkö. Enemmän kuin ranteen paksuinen, pidempi kuin 25 senttiä, suurempi kuin mitä olin voinut kuvitella olevan inhimillisesti mahdollista.
Mies näytti siltä, ettei törmännyt ongelmaan ensimmäistä kertaa, mutta vaikka hän jonkin ajan kuluttua luovutti, hän halusi edelleen pitää yhteyttä. Tapasimme muutaman kerran, meillä oli aina hauskaa, mutta homma tyssäsi joka kerta seksiin. En vain millään saanut itseäni enää ensimmäisen humalaisen kerran tapaan tarpeeksi rennoksi.
Kai tuollaiseenkin ongelmaan on ratkaisunsa, kun nyt näin synnytyksen kokeneena asiaa ajattelee – jos siitä vaginasta voi tulla vauva, miksei sinne mahtuisi isompikin kulli. Minä en ratkaisua kuitenkaan keksinyt, ja kun villiä sinkkuelämää elettiin, hollille saapui jonkin ajan päästä parikin kosiomiestä, joiden kalut olivat helpommin lähestyttäviä tapauksia.
Niin siis kävi, että arkkitehti-ihastukseni jäi, koska hänellä oli liian suuri kulli. Sekin on siis mahdollista.
Olen kuullut lukemattomia kertoja miehiltä itseltään, että legenda kalun pituuden mittaamisesta nuoressa iässä on aivan totta – ainakin minun sukupolven ollessa kyseessä. Harvapa mies tulee ehkä ajattelleeksi, että pienempi voi kuitenkin olla parempi. Ainakin, jos koko kasvaa parrumaisiin mittoihin, jota varten naisen tarvitsee olla parin promillen humalassa.
Tarinoideni miehillä on tietenkin aina täydellinen kalu. Sellainen pitkä ja paksu, ehkä jopa ranteenpaksuinen. Ranteenpaksuinen on ilahduttava määritelmä jo siksi, että ranteita on ihmisillä niin monenkokoisia. Mutta koskaan kirjoissani ei esiinny hirviömäistä elintä, jota ei saa mahdutettua sisään asti.
Se ei oikein kuulosta seksikkäältä. Eikä se muuten siltä tunnukaan.