PALKINTOVAIMO 6

Hei!

Voisiko se kevät jo tulla? Sohvani on verhoomossa, ja koska heitin pois suurimman osan muistakin huonekaluista, olen vetäytynyt määrittelemättömäksi ajanjaksoksi sänkyyni suuren tyynyläjän kanssa. Ikkunasta sitten tiirailen aina uusia lumipyryjä ja päätän, ettei maksa vaivaa lähteä ulos.

No, pian on pakko, sillä matkustan tyttäreni kanssa kotiseudulle pohjoiseen keskiviikkona. Viivymme siellä viikon ja siten varoittelenkin, etten ehdi ehkä kirjoitella normaaliin tahtiin. Tämäkin luku oli vaikea, ja pyörittelin sitä ties kuinka monta kertaa, vaikka lupasin itselleni, että Palkintovaimo on sellainen mutkaton stoori, jossa vain paneskellaan paljon. 😀 Kyllä tässäkin luvussa harrastetaan seksiä, mutta Elsin angsti valintojensa vuoksi alkaa kasvaa ja hän päätyy entistä syvemmälle petoksen tielle.

Ensi viikolla muuten (14.4.) nettikirjakauppoihin ja lukupalveluihin tulee Hymytyttö (linkki Adlibrikseen, ei välttis edullisin kauppa). Uusille lukijoille tiedoksi, että tarina kertoo vanhoillislestadioilaisuudesta irrottautuneesta Mariasta, joka ei vielä 25-vuotiaana ole uskaltautunut harrastamaan seksiä. Lomamatka Tunisiaan heittää hänet kuitenkin samaan hotelliin vanhan vihollisen kanssa, ja mitäs sitten tapahtuukaan…

Ekaan lukuun pääsee tutustumaan TÄSTÄ.

Nyt kuitenkin Palkintovaimoon ja Elsin kuvioihin. Mukavaa alkavaa viikkoa ja pääsiäistä, jos minusta ei muutoin kuulu.

t. Lilith

_________________________________

Kun pääsin takaisin taloon, ajelehdin sohvalle istumaan ja nojasin päätäni käsiini. Kun Ilmari ei ollut sekoittamassa ajatuksiani, häpeä tuli ja valoi raajani täyteen painavaa betonia.

Olin aina pitänyt itseäni ihmisenä, joka piti lupauksensa. Olin valmistunut ammattikorkeakoulusta, kuten olin itselleni luvannut. Pidin lupaukset vanhemmilleni, ystävilleni ja kollegoilleni. Saatoin valmiiksi tilaukset ja hoidin näyttelyt kunnialla tiukoillakin aikatauluilla. Olin luvannut miehilleni vain sen, mitä pystyin pitämään eli etten aikonut sitoutua, mutta että rakastin seksiä.

Tuurelle en näköjään pystynyt pitämään yksinkertaista lupausta. Ilmarin lähistöllä järjen ja lupausten ohi kiilasi säännöistä piittamaton olento, jolle mikään muu ei merkinnyt mitään kuin kahdenkeskisten hetkien varastaminen mieheltä, joka luuli minun leikkivän kanssaan pelkkää pitkästyneisyyttäni.

Kun viimeinen ajatus nousi pintaan, havahduin ajattelemaan. Mitä minä sitten tein, jos en leikkinyt? Leikkiminen olisi vielä ollut harkitsematonta hupsuutta. Enemmän haluaminen taas oli entistä suurempi petos.

Minut keskeytti porstuasta kuuluva kolina ja suoristin nopeasti ryhtini. Tuure asteli sisään punoittaen ja hikisen näköisenä, ja hänen ilmeensä oli synkeä. Vatsassani sukelsi. Ei kai hän ollut ollut jossain lähistöllä? Oliko Ilmari sanonut jotain? Miksi hän niin olisi tehnyt?

-Mä kävin kattoon hommien edistymistä navetassa, mies totesi viileästi ja käveli ohitseni keittiöön.

Kauhun terävät neulat alkoivat pistellä kurkussani, kun tajusin kuinka vähällä olin ollut jäädä kiinni.  Kysyin kuitenkin niin kevyesti kuin osasin:

-No miltä siellä näyttää?

Tuure tuli takaisin pirttiin suuri vesilasi kädessään ja tarkkaili minua silmät viiruina.

-Hyvältä kai siellä näyttää. Ilmari sanoi, että ateljee valmistuu etuajassa. Mutta kun mä kysyin, mikä tuohikori sillä siellä oli täynnä ruokaa, se sanoi, että sä olit tuonu.

Olin itse unohtanut jo koko korin. Epäröin hetken ja selitin sitten hauraalla äänellä:

-Mä kävin siellä. Mä pyysin sitä kertoon vaihtoehtoja, miten se navetta voitais toteuttaa.

-Siitähän on jo päätetty. Mitä sä safkaa sille kannoit? Sä et oo mikään piika tässä talossa. Sä oot mun vaimo.

Pelko ja jokin muu siivittivät minua puolustautumaan. Ääni täynnä pisteliästä suuttumusta kivahdin:

-Ilmari ei ollu syöny mitään! Kai mä nyt saan miehelle ruokaa viedä?

Tuuren ääni ei ollut enää viileä vaan kivikova, kun hän puhui.

-Mä pistän ton jätkän meneen minuutissa, jos sä haikailet sen perään. Siinä saa poika ihmetellä, mihin sen projekti katosi ja millä se maksaa palkat, kun mä keksin jonku keinon antaa sille potkut.

Mieleni teki kirkua, ettei Ilmari ollut mikään poika. Tuure oli jumalauta itse enemmän poika, varsinkin viimeisten sanojensa valossa. Mikä minä itse olin, sitä en halunnut ajatella.

-Mikä saa sut luulemaan, että mä haikailen…, aloitin uskomattoman vilpittömällä äänellä, mutta Tuure keskeytti minut.

-Sä et tarjonnu mulle, Sebille tai Henrikille ruokaa, kun me nussittiin sua koko yö. Et yöllä, kun me juotiin samppanjaa. Et aamulla, kun ne lähti. Mutta yhelle timpurille sä kannat kilokaupalla ruokaa ja keksit tekosyitä, että pääset esiintyyn sen eessä tissit paljaina.

Tuure mulkaisi merkitsevästi ohuen valkoisen kankaan alta kuultavia rintojani. En puuttunut epäreiluun kommenttiin. Tuurehan juuri minua oli rohkaissut pukeutumaan aina seksikkäästi. Muuhun sen sijaan en voinut olla puuttumatta.

-Mä oon sanonu sulle monta kertaa, että mä voin tehdä ruokaa! Tänne ei tarvi tilata aina valmista!, huusin vihaisena ja ja jo kuvottavan peloissani Ilmarin puolesta.

-Mä en haluu mitään hellapoliisia! Mä haluun seksikkään, näyttävän vaimon, joka pitää huolen itestään ja toimii niinku on sovittu! Mä luulin, että se on päivänselvää! Mee laittaan ittes. Sun tukka on takussa ja jalat likaiset.

Olin niin vihainen, että halusin karata Tuuren kimppuun, mutta painoin peukalonkynteni pikkusormeni ylintä niveltä vasten ja painoin niin lujaa kuin pystyin. Olin jostain joskus lukenut, että se auttoi ahdistukseen. En ollut varma, toimiko se kohdallani vain siksi, että olin opetellut uskomaan niin vai jostain muusta syystä, mutta ainakin kipu sai minut keskittymään yhteen kysymykseen, jota en ymmärtänyt.

-Kerro mulle ensin yks asia. Sulla ei oo mitään ongelmaa, jos mä harrastan seksiä jonku muun työntekijän kans, mutta Ilmari on kielletty sillä perusteella, että sillä on lukihäiriö. Vaikka me käytettäis kumia. Eihän siinä oo mitään järkeä. Siihen täytyy liittyä muutaki.

Tuure näytti niin pahantuuliselta, että epäilin, ettei hän vastaisi, mutta lopulta mies kertoi äreällä äänellä:

-Siitä on jo aikaa, mutta mä olin yhessä kerrostaloremontissa toimeksiantajana. Kariniemi oli vasta jotain vähän päälle parikymppinen, mutta sen piti ottaa asiakseen toisten palkoista huolehtiminen. Se homma oli kilpailutettu monelle eri firmalle ja siellä oli ulkomaalaista työvoimaa. Ne oli ruvennu vertaan palkkojaan ja tää yks kakara alkaa hoiteleen AVI:ia paikalle, kun puolalaiset ja baltit ei saa tarpeeksi fyffeä.

Vaarallinen ihastukseni uhkasi luisua entistä vaarallisemmaksi, kun ajattelin, miten paljon kanttia vaati alkaa selvittämään sellaista asiaa parikymppisenä työmiehenä, mutta pidin ääneni mahdollisimman kiihkottomana, kun kysyin:

-Mutta eikö se sitten yrittäny pomojen kans…tai sun kans…

-Se tuli mulle jotain selittään ja mä käskin sen sanoa asiasta omalle pomolleen. Siinä meni aikaa ja mä melkein unohdin koko jutun, mutta sitten ne ykskaks oli alkamassa istumalakkoon ja soittamassa aluhallintoa paikalle. Koko työmaa. En mä kaikkea ollu ehtiny käydä läpi, varsinkaan jotain rivimiehen palkkaa. Ja sitten Ilmari tulee heilutteleen mulle TES:iä – aivan kuin se itte sitä osais ees tavata.

Asia ei ollut minulle tuttu muutoin kuin lehtijutuista, mutta sen minäkin olin oppinut, että toimeksiantaja oli omalta osaltaan vastuussa palkoista. Totesin varomattomasti:

-Mutta eiks se ollu oikeassa? Kai niille piti maksaa sama palkka –

-Olis sitten tullu uudestaan mun puheille! Tuollaiset jutut tahraa maineen pitkäksi aikaa ja siitäki nousi sen verran hälyä, että mä sain tehdä helvetisti töitä vaimentaakseni sen! Se makso rahaa. Riihikuivaa rahaa ja paljon. Ja mun nuoren rakastajattaren. Mä vein sen samoihin aikoihin pienelle työmaakierrokselle ja eiköhän se treffaillu kohta Ilmaria.

Tuure miltei sylki viimeiset sanat suustaan, enkä tiennyt itkeäkö vaiko nauraa. Mieleni olisi tehnyt kysyä, miksei hän ollut korjannut asioita heti, jos hän oli ollut mainehaitasta huolissaan ja miksi hän oli rakastajattarensa vienyt työmaakierrokselle, mutta sen sijaan tiedustelin hieman ihmeissäni:

-Jos sä et tykkää Ilmarista, miksi sä annoit sille nyt töitä?

-Enhän mä nyt parasta työmiestä jätä ottamatta hommiin, jos siinä on kommarin tai naissankarin vikaa! Se on ollu monessa projektissa mukana, eikä sen työn jälkeä moiti kukaan. Mutta on eri asia antaa sen hoidella mun remontteja kuin mun vaimoa. Se tästä vielä puuttuis, että se pääsis siittään mun lapsenki!

Tuurella ei minusta ollut varaa paljon arvostella jotakuta naissankariksi, mutta hänen huolensa saattoi olla perusteltu. Jos hänen rakastajattarensa oli ollut yhtä surkeassa jamassa kuin minä, hän oli karannut Tuurelta yhtä nopeasti kuin telkkä pöntöstä. Huonosta omastatunnosta huolimatta en ollut ollenkaan varma, mitä tekisin, jos jäisin vielä maatilalle ja keksin ratkaisun, joka olisi paras kaikkien kannalta.

-Anteeksi. Mä en halua mitään Ilmarin kanssa. Ehkä mä oon vaan pitkästyny. Sähän sanoit, että me voitais lähteä Helsinkiin. Vietetään kuherruskuukautta sitten syksyllä. Sillä matkalla, sanoin hiljaa.

Valheet putosivat huuliltani vakuuttavina, koska sitä niiden oli oltava. Vakuuttavia. Muuten Tuure voisi helposti kostaa Ilmarille.

Minua miltei oksetti, kun sanoin viimeiset sanat, mutta Tuuren ilme pehmeni kuten olin toivonutkin ja hän vastasi:

-Se me kyllä voidaan tehdä. Mäkään en oo tottunu pitään pitkiä lomia. Ei riidellä enää rakas, mutta muista, että sun ei kuulu juoksennella palvelemassa ihmisiä, joiden pitää palvella sua.

Painoin pääni ja tuijotin lattiaa, jotten olisi leimahtanut uudestaan. Tuure oli ilmeisesti tyytyväinen reaktiooni, sillä hän sanoi hyvittelevällä äänellä:

-Ja hyvältä sä näytät noinki. Mä panisinki sua, mutta kello on nyt niin paljon, että mun pitää käydä suihkussa ja pelata parit pasianssit. Jos sä haluut tarjota mulle lounasta, sä saat tehdä niin.

Hullu nauru kutitti kurkussani ja silmiin pyrki kyyneleitä syistä, joita en aivan ymmärtänyt. Muistutin itseäni siitä, että olin harrastanut suojaamatonta seksiä nyt jo kolmen eri miehen kanssa, ja jos Tuure heittäisi minut ulos, olisin pian paitsi isätöntä lasta odottava nainen, taas myös monen työn loukussa. Harkitsin yleensä tekemiäni sitoumuksia tarkkaan, enkä tiennyt, miksi sopimus Tuuren kanssa olisi tänään yhtään huonompi kuin kuukausia aiemmin. Vilkaisin suurta timanttia sormessani ja nyökkäsin vaisusti.

-Okei.

-Ja mun puolesta me voidaan lähteä vaikka tänään. Me voitais järkätä vaikka juhlat sun kunniaksi. Esitellään siellä sun taidetta. Sä saat varmasti uusia tilauksia.

Yritin vakuutella itselleni, että jo taiteeni vuoksi minun kannattaisi paeta paikalta. Muuten maalaisin Ilmaria ja vain Ilmaria ja jäisin lopulta kiinni sitä kautta. Jokin sisälläni paiskoi tavaroita ja vastusteli kuin vihainen teini, mutta vastasin nöyrästi:

-Kuulostaa hyvältä. Mä alan pakkaamaan.

*****

Meidän piti lähteä Helsinkiin. Voitko sä laittaa pari kuvaa ateljeesta, kun se valmistuu? t. Elsi

Kävin kavereiden kans parilla viinilasillisella. Ihana ilma!

Taidehallissa on tosi hieno näyttely. Käy kattoon, jos ehdit.

Mikä suoratoistopalvelu olis paras? Mä en löydä mitään hyvää mistään!

Mä oon maalannu yötä päivää. 

Artikkeli ihmiskaupasta Hesarissa. Tuli paha olo.

Ostin silakkaa Kauppatorilta. Niin hyvää.

Loikoilin sohvalla salaisen paheeni parissa ja selasin levottomana whatsapp-viestejäni. Olimme olleet Helsingissä viikon, ja joka päivä olin lähettänyt Ilmarille yhden viestin. Ensimmäisen olin onnistunut naamioimaan kiinnostukseksi ateljeeta kohtaan. Seuraavana päivänä en ollut viitsinyt enää teeskennellä.

Jokaista viestiä edelsi jaakobinpaini terveen järjen ja selittämättömän, piinaavan tarpeen välillä. Olin jo oppinut, että terve järki hävisi aina. Tiesin, että tein väärin, mutta kun olin toistanut saman virheen useamman kerran, olin alkanut pitää itseäni sankarina jo siksi, etten lähettänyt useampaa viestiä päivässä.

Myönnettyäni päivittäisen tappioni ja heitettyäni järjen romukoppaan piilouduin jonnekin, missä sain laatia viestini rauhassa. Vessaan, kukkakauppaan, lähiterassille, ateljeehen. Sydämeni takoi kipeästi ja käteni hikosivat joka kerta, kun lähetin pienen, typerän, arkipäiväisen viestini, ja koko loppupäivän odotin säpsähdellen vastausta.

Sitä ei koskaan tullut.

Ilmari oli lukenut kyllä viestini. Ensimmäisen viestin pyyntöön hän oli reagoinut lähettämällä Tuurelle kuvia ateljeesta, mutta minulle henkilökohtaisesti hän ei vastannut. Se ei estänyt minua toivomasta. Ainakaan mies ei ollut estänyt yhteystietojani ja siten viestejäni, koska näin hänen profiilinsa ja sen, milloin hän oli ollut paikalla.

Poskiani poltteli jälleen nöyryytyksestä, kun havaitsin Ilmarin olleen paikalla vasta viisitoista minuuttia aikaisemmin. Tämänpäiväisen viestin olin lähettänyt jo aamulla torilta, ja koska Tuure oli päättänyt edellispäivänä palata täysipäiväisesti töihin ja oli paraikaakin toimistolla, pystyin vakoilemaan Ilmarin Whatsapp-läsnäoloa olohuoneen sohvalta käsin. Olin tehnyt tänään jo myös vakiokierrokseni Linkedinissä, Facebookissa ja miehen kotisivuilla.

En koskaan ollut ollut vastaavassa tilanteessa. Sellaiseen suohon en ollut ennen joutunut yhden miehen vuoksi, enkä toisaalta ollut kokenut moista radiohiljaisuutta. Nuorempanakin, kun arkailevat teinisuhteeni olivat rikkoutuneet, olin sentään saanut käsiteltyä asiat viestitse tai puhumalla, eikä kukaan ollut jättänyt minulle tahallaan vastaamatta.

Ilmari jätti. Kaikki se aika, joka kului naurettavan yksinkertaisen viestin laatimiseen, siihen liittyvä jännitys, pelko ja toivo – ja sitten odottaminen. Ne tekivät oloni miltei sairaaksi. Vihaiseksikin. Ja silti lähetin seuraavana päivänä uuden viestin.

Minulla oli kuitenkin toinenkin salaisuus. Sellainen, joka oli vastoin kaikkea, mitä olimme Tuuren kanssa ennen naimisiinmenoa sopineet, ja josta minun rehellisyyden nimissä olisi pitänyt olla enemmän huolissani kuin Ilmarille lähetetyistä viesteistä.

Kuukautiseni olivat alkaneet heti Helsinkiin saavuttuamme ja olin ollut niin suunnattoman helpottunut, että olin kävellyt suoraa päätä apteekkiin ja hakenut ehkäisypillerit. Koko viikon olin kerännyt rohkeutta kertoakseni Tuurelle, etten ollut vielä valmis yrittämään raskautta. Ja että jos sitä yritettäisiin, haluaisin tehdä sen klinikalla.

Niin syntiseltä ja kiihottavalta kuin seksi Tuuren lähipiirin miesten kanssa oli alussa tuntunutkin, en enää halunnut, että lapseni saisi alkunsa jossain likaisessa seksisessiossa. Seksisessioita vastaan minulla ei sinänsä ollut mitään, mutta en saanut itseäni heittäytymään niihinkään. Olin koko viikon keksinyt tekosyitä Sebille, Henrikille ja kerran Emilillekin, ja Tuuren kanssa olin alentunut johonkin, mihin en koskaan ennen ollut alentunut. Teeskentelemään nautintoa.

Nyt kuitenkin toivoin, että joku miehistä pääsisi vielä tänään ja saisi minut unohtamaan edes hetkeksi Ilmarin, viestit, häpeän. Ja valheet. Valheet, jotka olivat alkaneet kasaantua kuin jäte saastaisessa asunnossa.

Nousin sohvalta ja päätin lähteä käymään ateljeessani. Maalasin jatkuvasti ja hyvin, mutta inspiraationi kumpusi sellaisista lähteistä, että työskentelykään ei juuri rauhoittanut minua. Olin jo eteisessä tarkistamassa, että laukussani oli avaimet ja kaikki muu tarvittava, kun ovikello soi. En osannut edes ihmetellä asiaa. Pari päivää aiemmin huoltomies oli käynyt korjaamassa keittiön vuotavan hanan, ja yhtenä päivänä olin ottanut vastaan vaateostoksiani kotiinkuljetuksella.

Avasin oven, mutta siellä ei ollut huoltomies, postinjakaja tai kukaan tuttukaan. Vaalea, minua ehkä kymmenisen vuotta vanhempi, hoikka mies hymyili minulle häikäisevästi ja tervehti rennosti:

-Moi. Me ei ollakaan tavattu.

Siniset silmät, kallis vaalea kesäpuku, kapeat komeat kasvot. Emme todellakaan olleet tavanneet. Mies heilautti kädessään kantamaansa kangaskassia.

-Mä oon Lari. Mä toin Tuurelle pari vanhaa konjakkipulloa, jotka mä ostin Ranskasta tossa aiemmin. Kun te kuulemma järkkäätte jotkut kekkerit lähiaikoina.

Lari. Tuuren ex-poikapuoli, jonka kanssa tämä oli omien sanojensa mukaan jäänyt hyviin väleihin. Tuure oli toiminut isäpuolena lähes kaksikymmentäviisi vuotta Larille, jonka tämän entinen vaimo oli saanut ollessaan vasta 18-vuotias, ja tietääkseni Lari teki töitäkin it-firmassa, jonka hallituksessa Tuure istui. Olin kerran jo naimisiin mentyämme kysynyt Tuurelta, miksei hän pitänyt Laria mahdollisena perijänään, jos biologisella isällä ei ollut väliä. Jos olin rivien välistä oikein tulkinnut, Tuurea harmitti se, että Lari oli läheinen varsin varakkaan biologisen isänsä kanssa.

Hymyilin hiukan epävarmasti, sillä en ollut varma, mitä mieltä Lari minusta oli näennäisestä ystävällisyydestään huolimatta. Hän ei ollut tullut häihin, mutta sitä en kauheasti ollut jaksanut ihmetellä ottaen huomioon, kuka hänen äitinsä oli.

-Mä en aio laittaa sua ristikuulusteluun tai kiduttaa, mies heitti hetken hiljaisuuden jälkeen.

Naurahdin vaivautuneesti ja yritin heittää kevyesti:

-Hyvä.

-Enkä mä pystyis vaikka haluisinki. Sä tosiaan oot kaunis.

Nielaisin raskaasti, kun kohtasin flirttailevat siniset silmät.

-Hyvä, jos sua ei…hmm…häiritse meidän…

Lari heilautti kättään tavalla, josta mieleeni tuli Tuure ja hän vastasi:

-Mä oon aikuinen mies, eikä mun mutsi oo mikään sekopää. Tuuren ja sen ero oli oikein sivistyny ja sä tulit kuvioihin paljon myöhemmin.

Pidin Larin mutkattomasta suhtautumisesta ja flirttailevasta hymystä ja mielessäni alkoi poltella jotain todella tuhmaa, mikä varmasti tyhjentäisi pääni edes hetkeksi. Larin oli pakko olla sallittujen listalla. Tuure olisi varmasti kertonut, jos ei olisi ollut.

-Haluisitko sä kahvia tai jotain? Voitais vähän jutella, kun ei oo ennen tavattu, ehdotin kepeästi ja sujutin ääneeni annoksen kutsuvuutta.

Lari silmäili siniseen hellemekkoon puettua varttani melkoisen hitaasti ja nyökkäsi sitten hitaasti.

-Jotain kylmää. Nyt on liian kuuma kahville.

-Täällä on olutta ja tietysti kaikenlaista alkoholitonta, henkäisin hieman järkyttyneenä ajatusteni suunnasta, mutta kuuma odotus jo suonissa kiemurrellen.

Käännyin kävelemään edellä keittiöön ja työnsin takapuoltani taaksepäin, jotta Lari saisi mahdollisimman hyvät näkymät.

-Saksalaista jos on. Faijalla on yleensä weissbieriä, mies sanoi takaani.

Ilmeeni näytti epäilemättä yllättyneeltä ja Lari selitti:

-Mä olin vaan seitsemän, kun Tuure ja äiti meni naimisiin. Mun oikea isä on isä ja Tuurea mä kutsun faijaksi.

-Okei. Niin tietysti, nyökkäilin hieman hämmentyneenä ja otin esiin kaksi puolen litran pulloa.

Avasin pullot ja valutin vaalean, samean nesteen oikeaoppisesti korkeisiin laseihin, kuten Tuure oli opastanut. Kun nostin toisen lasin ja käännyin ojentamaan sitä Larille, mies seisoi yllättävän lähellä ja huomasin hänen katseensa käväisevän mekkoni kaula-aukossa.

-Sä oot kuulemma taiteilija, ja Tuure sanoi, että täällä on monta sun työtä. Esittelisitkö sä niitä mulle?

Olin helpottunut Larin minulle tarjoamasta tilaisuudesta puhua siitä, minkä tunsin perin juurin ja sanoin innokkaasti:

-Suurin työ on tossa olohuoneessa ja toinen melkein yhtä iso on työhuoneessa. Mutta on täällä muutaki.

Johdatin vieraani olohuoneeseen ja selitin, kuinka melkein väkivaltaiselta näyttävän punaisen ja ruskean sävyisen työn taustalla oli ollut minua syvästi järkyttänyt isän sydänkohtaus. Lari vaikutti kiinnostuneelta ja kyseli tekniikoistani ja opinnoistani, mutta kaiken aikaa hän kuulosti niin asialliselta, että aloin peruuttaa suunnitelmistani.

Joku tuttu mies varmasti pääsisi huomenna. Kyllähän minä nyt muutamasta viestistä yli pääsisin. Ja e-pillereistä voisin kertoa Tuurelle jo tänään. Palautin ajatukseni keskusteluumme, kun Lari kehui olohuoneen toisella puolella olevaa pienempää työtä. Päätin yrittää viettelyn sijaan kaupantekoa.

-Haluisitko säkin ostaa? Jos sä pääset niihin bileisiin, sä näät enemmän valikoimaa.

-Hmm. Mä harkitsen. Mä en oo niin rikas kuin faija.

Siemaisin olutta ja kallistin päätäni vain aavistuksen keimailevasti:

-Pienemmät työt ei maksa niin paljon. Ja mä voin antaa alennusta.

-Etkö sä anna ilmaiseksi? Kun me ollaan oikeestaan perhettä ja kaikkea?

Olin vetää olueni väärään kurkkuun, mutta sitten kurkustani karkasi kikatus.

-Sä oot näköjään oppinut faijaltas flirttailun jalon taidon.

-En mä varmaan niin hyvä oo. Kun en mä sun kaltaista saalista oo vielä löytäny.

-Hyi sua. Mähän oon käytännössä sun äitipuoli.

-Se onki mielenkiintoinen ajatus, Lari totesi ja virnisti niin pahankurisesti, että poskeni alkoivat hehkua.

Rupattelimme taiteesta ja kesän tapahtumista samalla, kun vein miestä maalaukselta toiselle. Lari oli Ranskan lisäksi viettänyt aikaa Ruotsissa, ja minä puolestani kertoilin häistä ja maatalolla viettämästäni ajasta.

-Mä kuulin, että Kariniemi on siellä remppaamassa, Lari heitti niin yhtäkkiä, että se vaikutti minuun kuin pommi.

Suutani kuivasi ja lävitseni kävi tuskallinen värähdys, mutta myönsin nopeasti:

-Joo. Se talo oli jo melkein valmis, mutta navettaan tehdään mulle ateljee.

-Mä tapasin sen muutaman kerran, kun se remontoi Espoon taloa. Se on hyvä. Ei faija olis keksiny ite, miten sen talon kylppärin saa niin isoksi ilman, että tilaa häviää juuri mistään tärkeästä.

Halusin epätoivoisesti siirtyä pois aiheesta Ilmari Kariniemi ja kiekaisin nopeasti:

-Mennäänkö kattoon se työhuoneen työ? Se on iso kans ja sinisävyinen. Sopii hienosti siihen turkoosiin divaaniin.

-Sopiihan se, Lari myönteli ja siirryimme Tuuren valtavaan työhuoneeseen.

Seisoimme hetken mustaksi lakatun työpöydän edessä ja katselimme työtä, jonka ostamisesta suhteeni Tuureen oli saanut alkunsa. Mainitsin sitten Larillekin, miten hitaasti maalaaminen oli keväällä edennyt, kun olin ollut niin kiinni muissa töissäni. Lari oli vaiennut ja äännähteli vain silloin tällöin myöntävästi, kunnes sanoin hieman nolona:

-Ehkä mä pitkästytän sua. Me voidaan mennä…

-Ei. Ei siitä oo kyse. Toi taulu on hieno, mutta oikeestaan mä ihailin just äsken jotain aivan muuta.

Vilkaisin sivulleni ja huomasin Larin kääntyneen puoliksi minuun päin. Miehen siniharmaat silmät olivat avoimen uteliaat, ja hän sanoi hitaasti:

-Tuure kertoi, että te yritätte lasta. Sä varmaan tiedät, että faija ei voi saada muksuja.

Olin niin yllättynyt, että olutlasini uhkasi kellahtaa ja Lari suoristi sen nopealla liikkeellä.

-Sori, mies nauroi ja lisäsi:

-Mä tiedän, että se on vaivannu Tuurea. Ja mä tiedän vähän muutakin. Jotain mitä mutsi joskus humalapäissään selitti. Ootko sä…tavallista vapaamielisempi tyttö, Elsi?

Häkeltyneisyyteni karisi osittain Larin avomielisen ja kiusoittelevan ilmeen ansiosta ja naurahdin.

-Mä en tosiaan osannu oottaa, että tää tulis puheeksi.

-Mä näin kuvia susta siinä hääpuvussa. Ei kai kukaan terve mies osaa ajatella muuta kuin seksiä sellaisen morsiamen nähdessään, Lari kehräsi pehmeästi.

Nielaisin, kun kiihko läikähti vatsanpohjassani. Olikohan tämä hyvä idea? Ei tietenkään ollut. Vai oliko? Lari oli Tuuren mielestä kaikin puolin fiksu ja hyvätapainen mies, mutta olisiko fiksu ja hyvätapainen mies ottanut puheeksi tällaisia asioita? Mies näki ilmeisesti hämmennykseni ja hän huokaisi.

-Älä pelkää. En mä raiskaa sua kuin joku hirviö. Mä oon pahoillaan, jos mä innostuin liikaa.

Ajatukset pyörivät villinä pyörteenä päässäni ja tunsin odottavan jyskytyksen käynnistyvän jalkovälissäni. Eihän Tuure ollut pahastunut Emilistäkään. Ja minä todella, todella kaipasin jotain, mikä piristäisi minua.

Siemaisin loput oluestani, joka kihelmöi jo mukavasti päässäni ja vastasin hieman haparoiden:

-Jos sun täytyy tietää, niin kyllä mä oon…hmm…aika vapaamielinen. Mutta eikö se olis vähän liikaa?

Larin huulille syttyi taas hymy, hän kohotti kulmiaan ja hipaisi paljasta olkapäätäni.

-Se kai riippuu siitä, onko se meistä liikaa?

Himo alkoi soittaa kellojaan sisälläni äänekkäämmin, ja laskin olutlasin työpöydälle Larin lasin viereen. Käännyin niin, että seisoin miestä vastapäätä ja katsahdin kapeisiin kasvoihin.

-Sähän voisit näyttää, mitä sulla on mielessä ja mä sanon sitten, onko se liikaa?, ehdotin houkuttelevan pehmeällä äänellä.

Miehen silmät tummuivat ja hän hymyili hitaasti. Hänen otteensa eivät kuitenkaan olleet hitaat. Hänen kätensä nousivat käsivarsilleni, liukuivat ylemmäs ja sitten hän hivutti mekkoni ohuet olkaimet alas niin, että vaate valahti alas ja paljasti rintani.

-Jumalauta, miten ihanaa, Lari henkäisi ja puristi toisen kätensä hieman epäröiden rinnalleni.

Vingahdin nautinnosta ja liikahdin lähemmäs, kun tunsin pilluni paisuvan ja kostuvan kevyistä hyväilyistä. Larin oli pakko olla sallittujen listalla. Se, etten tiennyt varmasti, lisäsi kiihkoani, mutta päätin, että se oli vain pieni synti verrattuna suurempiin petoksiini.

-Kun mä tiedän kaiken, minkä tiedän, sä et varmaan voi syyttää mua, jos mä oon haaveillu mun seksikkäästä äitipuolesta aika monta kertaa. Oisin varmaan haaveillu, vaikken mitään tietäiskään, Lari sanoi samalla, kun siveli hitaasti kämmenillään nopeasti kiristyviä kumpujani.

Hengitykseni kiihtyi ja painauduin lämpimiä sormia vasten. Tilanne, jonka keskelle olin päätynyt, tuntui niin sopimattomalta. Äitipuoli. Tuuren kasvattipoika. Tuuren tietämättä. Sanat singahtelivat tietoisuudessani, ja rintojani pitkin juoksevat mielihyvän väreet lujittivat päätöstäni.

Lari näki antautumisen kasvoiltani, ja hän kumartui painamaan suudelman olkapäälleni ja sitten kaulalleni. Nykäisin nopeasti miehen vyötä, sillä nyt kun olin päätökseni tehnyt, halusin Larin ottavan minut nopeasti. Nopeasti, rumasti ja räjähtävästi. Vielä räjähtävämmin, kuin eräs toinen mies oli minut ottanut.

Lari tuntui ymmärtävän, mitä halusin ja hän tempaisi mekkoni alas lanteiltani kovin ottein. Kun seisoin hänen edessään tummansinisissä pitsistringeissä, hän kuljetti käsiään taas rinnoillani, sitten vatsallani ja sujautti lopulta sormensa reisieni väliin. Värisin viileän ilman ja kuumaksi kasvaneen kiiman voimasta ja huokaisin.

-Koske muhun, kuiskasin ja tarrasin Larin mukavan leveisiin hartioihin, kun hän ujutti sormensa pitsin alle häpyhuulilleni.

-Koskenko mä nyt tarpeeksi?, mies murahti ja siveli kevyesti jo paljastavan liukkaita poimujani.

-Et, minä voihkaisin ja hieroin itseäni miehen sormia vasten.

-Tule, Lari kehotti ja talutti minut parin metrin päässä olevan divaanin ääreen, jossa oli näyttävä, kaareva pääty toisessa päässä, muttei muita nojia.

Hän asettui taakseni, siveli vatsaani ja kuljetti sormiaan pakaravaossani, kunnes huokaisi:

-Ihanan pyöreä perseki. Joko sulla on ollu kovasti vientiä?

Mies likisti minut itseään vasten ja alkoi hivuttaa pöksyjäni pois.

-Vähän. On ollu pari…

Lari naurahti tukahtuneesti, ja kun stringini putosivat nilkkoihini, hän tarttui rintoihini jo kovakouraisemmin ja supatti korvaani:

-Pari vai parikymmentä? Mun kai pitäis pelätä jotain tauteja, mutta mä en taida pelätä tarpeeksi.

Hän pyöritteli rintojani kovin sormin ja nauroi matalasti, kun hieroin takamustani puvunhousujen alla tuntuvaa kovaa kalua vasten.

-Okei, nyt mennään. Menisitkö sä polvilleen siihen divaanille. Kädet päätyä vasten. Mä haluun kattoa sua.

Huojahdin hiukan, mutta kiipesin divaanille, kuten käskettiin. Rintojani jomotti ja pilluni paisui niin nopeasti, että kaipasin jo kärsimättömästi toimintaa, mutta yritin asettautua lepotuolille mahdollisimman viettelevään asentoon. Nojasin päätyyn käsilläni ja kaarsin selkääni niin, että rintani törröttivät pystyssä ja takamukseni nousi tarjolle. Näin Larin silmien seuraavan jokaista liikettä ja avasin reisiäni ensin vähän ja sitten lisää.

Viileä ilma huokaili polttavan kuumaa vakoani vasten ja kysyin käheästi:

-Näinkö? Oonko mä nyt hyvä äitipuoli?

-Tosi hyvä. Itteensä tarjoava tuhma panopuu. Just sellanen, kuin mä oon unelmoinu.

Lari astahti luokseni, hänen kätensä vaelsi selälläni, ja kun hänen sormenpäänsä liukuivat taas jalkoväliini, hän mutisi:

-Ja niin saatanan märkä. Eihän suhun tarvi ees koskea.

Voihkin mielihyvästä, ja kun mies kurottautui nipistelemään nännejäni, uikutin malttamattomana:

-Ota mut jo.

-Ihan varmasti. Me ehditään tehdä tää toisenki kerran, ennen kuin faija tulee.

En löytänyt sanoja. Sana faija kohisi korvissani ja käänsin katseeni kohti riisuutuvaa miestä. Larilla oli voimakas, hoikka vartalo, ja kun hän riisui bokserinsa, näin paksun, suoran kullin seisovan ylpeästi ja tummanpunaisena vaalean karvoituksen keskellä. Minua varten.

-Mieti, jos mä saan pantua sut paksuksi. Helvetti mä sekoan, kun mä aattelen sitä, mies sanoi ja pyörähti viimein taakseni.

Se oli erittäin epätodennäköistä, mutta ajatus kiihotti minua silti. Tunsin kielen pakaroillani ja pakaravaossani, lipaisemassa kolostani tihkuvaa nestettä ja hieraisemassa peräaukkoani. Huulet kulkivat pitkin selkääni ylemmäs, sormet kaivautuivat lanteisiini ja sitten Lari painautui selkääni vasten. Hän kurottautui olkani yli katsomaan rintojani ja urahti:

-Enempää sä et esileikkejä saa, senki pikku narttu.

-Niin, minä vinkaisin ja huokaisin, kun Larin kalu painautui lihaani ja liukui häpyhuulieni välissä.

Keinutin lantiotani niin, että miehen kulli hieroi turpeita poimujani, mutta jäykistyin paikoilleni, kun mies runttasi elimensä pillunsuulleni ja ähkäisi:

-Mä en olis ikinä uskonu, että mä saan maistaa faijan herkkua. Ainakaan näin pian.

En olisi pystynyt vastaamaan, vaikka olisin halunnut ja odotin reidet vapisten, että mies työntyisi sisääni. Minä tosiaan tunsin itseni nartuksi. Likaiseksi lutkaksi, joka pani aviomiehen sukulaisia silmää räpäyttämättä. Tunsin paksun kullin liukuvan sisääni muutaman sentin ja valitin nautinnosta, kun pilluni supistui ja kiristyi Larin ympärille. Mies mutisi jotain käsittämätöntä, mutta jatkoi sitten ja puski sisälleni koko pituudeltaan.

-Kuuman äitipuolen tiukka vittu. Mä en helvetti keksi, mikä tuntuis paremmalta, mies supisi ja tunsin hänen tarttuvan toisella kädellään poninhäntääni.

Pilluni sykähteli jo lähes tuskallisesti ja rinnastani levisi tiukkoja mielihyvän iskuja ihoni alla. Ähkin vaimeasti, kun Lari pakotti minut odottamaan ja nautiskeli paikoillaan. Miehen vartalo vapisi hienoisesti, ja hän siveli toisella kädellään rintojani ja vatsaani raskaasti hengittäen.

Kun hän viimein alkoi naida, hän muuttui toiseksi ihmiseksi. Hän nykäisi minut divaanille niin, että ylävartaloni valahti alas ja takapuoleni sojotti pystyssä, ärähti kirosanan ja alkoi nussia kovin, nopein työnnöin, jotka saivat vartaloni nytkähtelemään ja divaanin allamme liikahtelemaan. Otsani painautui divaaniin, rintani viistivät pehmeää kangasta ja haukoin happea, kun Larin käsi kiertyi entistä tiukemmin hiuksiini.

Mies takoi minua kärsimättömästi ja juuri niin rumasti kuin olin halunnutkin, mutta kauhukseni vatsanpohjassani leimahdellut nautinto alkoi kuolla. Pumppasin lantionpohjanlihaksiani saadakseni jalkovälini innostumaan uudestaan ja yritin keskittyä kuuntelemaan rajun panemisen ääniä. Litinää ja maiskahduksia, vasta puoli tuntia aiemmin tapaamani miehen käheitä voihkaisuja, divaanin jalkojen kolahtelua lattiaa vasten. Pilluni sykähteli, mutta liian vaimeasti ja suustani karkasi:

-Kovempaa! Pane kovempaa.

-Helvetti, Lari huohotti ja tunsin hänen laskevan toisen jalkansa lattialle tueksi.

Mies työntyi entistä syvemmälle, kouri rintaani kovakouraisesti ja nykäisi minua sitten lujasti hiuksista. Nipistin silmäni kiinni ja vinkaisin.

-Kohta tulee, Lari ärisi ja minusta tuntui, että hänen kalunsa kovettui entisestään.

Tarjosin itseäni takamus pystyssä ja rinnat heiluen, tunsin yhä rajummiksi muuttuvat työnnöt, ja g-pisteeni alkoi kipinöidä vihdoin sinnikkäämmin, kun raotin silmiäni ja näin taideteokseni ja Tuuren työpöydän. Lari työnsi sormensa äkkiä peräaukkooni ja ärähti:

-Mä tuun saatana nussiin sua sittenki, kun sä oot maha pystyssä. Tuun varmasti.

Säädytön mielikuva räjähti aivoissani, pilluni lypsi Larin kalua jo tiukemmin, mutta olin auttamatta myöhässä. Pääni tömähti divaanin päätyyn, kun Lari porasi sisääni kuin jääkaira ja karjaisi nautinnosta. Mies romahti huohottaen päälleni ja henkäisi sitten:

-Helvetti, mitkä kyydit sulta saa.

Yritin antaa itseni rentoutua, mutta jo seksin aikana aivoihini pyrkinyt todellisuus pääsi pintaan ja minua kadutti. Mitä minä oikein yritin itselleni todistaa? Sitäkö, ettei elämässäni muhinut jotain, mitä en itsekään ymmärtänyt? Tyytymättömyyttä, epäilystä, kurottelua jotain sellaista kohti, mitä minulle ei edes oltu tarjottu. Tympeä ahdistus huuhtoi rintaani ja aloin miettiä, miten pääsisin Larista mahdollisimman nopeasti eroon.

Sitten kuulin ääntä keittiöstä. Puhelin. Minun puhelimeni. Se kilahti.

Voisiko se olla Ilmari? Ehkä hän halusi kommentoida jotain. Vaikka silakoita. Unohdin järjettömyyksissäni kaiken muun, ponnistin yhtenä raajojen sekamelskana Larin alta ja selitin hätäisesti:

-Mä ootan viestiä.

Juoksin ilkosen alastomana Tuuren työhuoneesta keittiöön, seksin jäljet vartaloani pitkin valuen ja otin jo vaienneen puhelimen hurjasti täriseviin käsiini. Tämä ei ole normaalia, päässäni tikitti, mutta ääni hukkui veren kohinaan korvissani.

Ja sitten näin sen. Saapuneen viestin. Se oli Ilmarilta.

Mulla on darra. Silkkaa maistuis.

Olin niin hehkuvan onnellinen, että auringonpaisteen huoneeseen levittämät säteet tuntuivat kietoutuvan ympärilleni ja lämmittävän minut päästä varpaisiin. Tuijotin viestiä virheineen ja silitin sormenpäälläni muutamaa pientä sanaa, jotka olivat tehneet minut onnellisemmaksi kuin mikään pitkään, pitkään aikaan. Sitten sain uuden viestin.

Helvetti. Silakka*

Tirskahdin ja aloin jo kirjoittaa uutta viestiä, kun kuulin takaani:

-Mitä sä ryntäilet?

Melkein heti tunsin miehen takanani. Larin käsivarsi kietoutui ympärilleni, mutta livahdin nopeasti karkuun puhelin kädessäni.

-Mulla on…tapaaminen. Sun pitää lähteä, henkäisin nopeasti.

-Joko sun huomiosta kilpailee joku toinenki?, Lari kysyi kevyesti.

Suutahdin ehkä hieman tekopyhästi.

-Mulla on menoa. Mä teen muutaki ku harrastan seksiä.

Lari perääntyi ja näytti hämilliseltä.

-Okei. Älä hermostu. Sä et aiemmin vaan vaikuttanu niin kiireiseltä.

-Mä huomasin just, miten paljon kello on, valehtelin sumeilematta.

Senhän minä nykyisellään jo osasin, ajattelin lievää itseinhoa tuntien. Lähdin kuitenkin päättäväisesti kohti kylpyhuonetta ja kuulin Larin sanovan:

-Mä soittelen.

Tuskin kuulin. Minulla oli niin paljon tekemistä. Kahden tekstiviestin tavaamisessa kuluisi varmasti koko ilta. Ja minun pitäisi suunnitella vastauskin.