Juhannustunnelmia & PIISPA

Tervehdys ja myöhästynyttä juhannusta!

Olen viettänyt keskikesän juhlan keskellä kaupunkia, mutta silti onnistuin nappaamaan juhannuksen luontopisteet kotiin. Kävimme Mukkulan kartanon rannassa piknikillä kahteenkin otteeeseen ja saavutuksiini kuuluvat mm. nämä asiat:

-Syöminen rannassa/luonnossa.

-Uiminen helvetin kylmässä vedessä.

-Olkapään polttaminen kirkuvan punaiseksi, vaikka käytin kerrointa 50. Ilmeisesti en ollut levittänyt rasvaa tähän yhteen kohtaan.

-Ylenmääräinen juominen, vaikka tässä tapauksessa neste ei sisältänyt alkoholia.

-Metsäpissa helmoja nostellen. Orava seurasi pää kallellaan metrin päästä.

-Raju saunominen (tosin kaupungissa kuntosalilla).

Kirjoittaminenkin on ollut pari päivää aika työlästä, kun kaiken huomion varastaa valtoimenaan vuotava hiki. Joka tapauksessa uusin tarina etenee ja ihan itseäni huvittaakseni se sijoittuu tällä kertaa Lahteen. Nyt on kaikki kustannussopimukseen kuuluvat kirjatkin julkaistu, kun Piispa (linkki vie ekaan lukuun) ilmestyi kauppoihin 23.6. Tässä tarinassa teologian opiskelija Doris saa huomata, että miehellä voi olla miehen tarpeet, vaikka hän olisi miten korkeassa pappisvirassa hyvänsä. Ja piispa Volter Helakorpi taas lipsuu tavoistaan, eikä malta olla ajautumatta suhteeseen villihkön sankarittaremme kanssa, vaikka hän yleensä hoitaakin seksielämänsä ulkomailla.:D

Jostain syystä e-kirjaversio ei ole ainakaan vielä päivittynyt Elisa Kirjaan, mutta ainakin Suomalaisesta ja Adlibriksestä löytyvät molemmat. Tietysti myös lukupalveluista.

Ei muuta kuin oikein hyviä juhannuksen jämiä ja aurinkoisia päiviä! Ja hei, kaikkien tarinoiden ensimmäiset luvut löytyvät osoitteesta www.eroottisiatarinoita.fi.

t. Lilith

 

WWW.EROOTTISIATARINOITA.FI

 

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa