EROOTTISIA TARINOITA -KAUPPA ON TAAS AUKI

Hei!

Pieni väliaikatiedotus romantiikan/erotiikan nälkäisille!

Puuhasin kaupan pystyyn, joten ostoksille pääsee taas. 🙂 Kuten olen aiemmin kertonutkin, minun ei kannata myydä kustannussopimuksen piiriin kuuluvia kirjoja, mutta uudempia e-kirjoja voin toki pistää myyntiin.

Kaupassa on nyt kolme nimekettä – Opettaja, Tuomari ja Kruunu. Ne on kirjoitettu viime vuoden loppupuoliskolla, eivätkä siten ole vanhoille lukijoille uusia, mutta infoan tästä nyt siltä varalta, että joku uudempi tutustuja surffailee paikalle.

Kauppaan löytää suoraa päätä täältä:

EROOTTISIA TARINOITA – KAUPPA

ja tarinoiden ensimmäisiin lukuihin pääsee kiinni täältä blogista hakutoiminnolla tai kotisivuiltani

www.eroottisiatarinoita.fi

Hautajaisetkin on samaan kauppaan tulossa, jahka saan viimeisen luvun siihen kuntoon. Lähellä ollaan jo, mutta ilmoittelen asiasta kyllä erikseen täällä ja Instassa. Samaan osoitteeseen on piakkoin tulossa myös Uskoton. Täytyihän minunkin klassiseen sheikkifantasiaan tarttua, vaikkei sankarimme aivan sheikki olekaan.:D

Nyt palaan kuitenkin Hautajaisten synkän dramaattiseen tunnelmaan. Katsotaan saako sankaripari toisensa.:D

Rentoa alkavaa viikkoa toivotellen!

Lilith

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa