SATAKIELI 6

Katariina heräsi aamulla uskomattoman rentoutuneeseen oloon. Hän lepäsi kyljellään vasten Levin rintaa ja tämä oli heittänyt jalkansa Katariinan reiden ylitse ja hänen käsivartensa kurotti Katariinan selän taakse siten, että hänen kätensä oli kietoutunut naisen hiuksiin. 

Katariina liikahti hiukan ja irvisti. He olivat ilmeisesti käyttäneet kehon jokaista lihasta viime yönä. Ja aamuna. Hän oli tuskin nukkunut paria tuntia enempää edellisen kerran jälkeen. Hänen kätensä nousi Levin lihaksikkaalle niskalle, jonka alaosasta Katariina oli löytänyt lintutatuoinnin. 

Lev ei avannut silmiään, mutta veti Katariinan lähemmäs. 

”Mikä tuo lintu on?”, Katariina kysyi suu vasten Levin rintaa. 

”Satakieli”, mies vastasi ja huokaisi tyytyväisen kuuloisena. Hänen kätensä kietoutui Katariinan hiuksiin ja Katariina tunsi huulet päälaellaan.

”Satakieli?”, Katariina nosti päätään hämmästyneenä. ”Miksi satakieli? Tylsän harmaa lintu. Eikö sinun pitäisi tatuoida itseesi jotain dramaattisempaa?”, hän sitten hymähti. ”Vaikka kotka? Tai korppi?”

”Olen syntynyt levottomalla alueella Pietarissa ja kuuluin kaupungin suurimpiin rikollisjärjestöihin. Minulla on siltä ajalta paljon – ystäviä ja tuttuja. Minut rekrytoitiin FSB:hen juuri kun olin alkanut edetä, mutta ehkä FSB oli parempi vaihtoehto uraa ajatellen. Toimin erikoisjoukoissa ympäri maailman. Erosin, kun isäni jäi eläkkeelle. Hänellä välitti aseita Venäjän rajojen sisällä. Minä olen jatkanut ja…hmmm. ..laajentanut toimintaa.”

Katariina oli yllättynyt, että Lev oli yhtäkkiä kertonut itsestään niinkin paljon, mutta kysyi silti:

”Mutta miten se liittyy satakieleen?”

”Se on äitini minulle antama nimi. Sukunimeni on Solovjov, joka on johdos satakieltä tarkoittavasta sanasta soloveista.  Äitini mukaansa osaan mukautua ja sopeutua erilaisiin ympäristöihin aivan kuin puhuisin aina eri ihmiselle eri kieltä. Siitä satakieli. Yksi suomalainen yhteyshenkilöni kuuli tarinan äidiltäni – hän oli suomalaisia tuttujani – ja nimi alkoi levitä. Nyt minua kutsutaan täällä Venäjälläkin Soloveiksi.

”Entä…”, Katariina ehti aloittaa, mutta ei päässyt sen pitemmälle, kun Lev painoi suunsa hänen suulleen ja levitti hänen reitensä. Miehen käsi vaelsi hänen sisäreidelleen ja siitä Katariinan sisälle. ”Sinä taidat sen sijaan olla jänis, kultaseni”, mies kuiskasi hänen korvaansa. ”Eivätkö ne ole kuuluisia siitä, että ne ovat valmiita parittelemaan milloin vain…” 

Katariina päästi suustaan syvän huokauksen ja Lev nosti hänen säärensä miehen olkapäille. Katariinan vartalo kaartui miestä vasten ja otti tämän kalun vastaan. Samassa mies nosti häntä hieman ylemmäs ja Katariina tunsi kuinka Levin sormet levittivät hänen pakaroitaan. Äkkiä Lev työnsi sormen Katariinan peräaukkoon. ”Lev..”, Katariina kiemurteli ja yritti sanoa jotain, mutta luovutti sitten valtavan nautinnon aallon hyökyessä hänen ylleen. 

”Eikö sinua oli kosketettu täältä aikaisemmin?”, mies kysyi käheästi ja puraisi Katariinan niskaa. 

”Ei-i..”, Katariina huohotti ja alkoi menettää otettaan todellisuudesta kun miehen sormi liikkui samassa tahdissa hänen työntyessään Katariinan sisään yhä uudelleen. 

Hän tuijotti Levin suurta hahmoa yllään, kuinka tämän leveät lihakset ihon alla liikkuivat työntöjen tahdissa, tämän suuta, joka oli kireä keskittynyt viiva ja silmiä, jotka tuntuivat katsovan suoraan hänen sieluunsa. Katariinan suu avautui avuttomiin vaikerruksiin…”Juuri noin, Lev…nussi…minua…ooh..niin hyvältä..”

Miehen silmät siirtyivät tuijottamaan hänen suutaan, ja hänen kulmansa kurtistuivat kun hän lisäsi vauhtia. Hän päästi irti Katariinan lanteista, painautui tätä vasten tiukasti ja nojasi käsivartensa naisen olkapäiden molemmin puolin. Katariina kiersi säärensä tiukasti Levin ympärille ja suloiset orgasmia ennakoivat väristykset alkoivat kulkea hänen ytimestään koko kehoon. Kun mies otti hänen päänsä käsiensä väliin ja näykkäisi hänen alahuulensa hampaidensa väliin ennen kuin pujotti kielensä hänen suuhunsa, väristykset alkoivat muuttua tärinäksi ja hetken kuluttua Katariina vapisi ja vääntelehti ja huusi miehen nimeä ties monennenko kerran viimeisen 10 tunnin aikana. Lev sihahti vain sekunteja myöhemmin ”Voi jumalauta, Jekaterina” ja porasi itsensä niin syvälle kuin pääsi samalla kuin Katariina vielä kouristeli oman nautintonsa kourissa.

Katariina tunsi valtavaa tyydytystä, kun heidän orgasminsa alkoi asettua ja Lev makasi syvään hengitellen hänen päällään raskaana, mutta niin turvallisen tuntuisena, että Katariina ei olisi piitannut, vaikka tämä olisi painanut tonnin. Hän käänsi päätään ja suuteli miehen suupieltä ja siveli tämän olkapäätä. Lev ei avannut silmiään, mutta hymyili.

”Sinä olet uskomaton”, mies mutisi.

”Kiitos samoin”, Katariina huokaisi, ”vaikka sun itsetunto ei mun kiitoksia enää kaipaa.”

Lev palkitsi hänet harvinaisella poikamaisella virnistyksellä ja nousi sängystä. 

”Minulla on töitä. Jos haluat, käy katselemassa nähtävyyksiä. Pojat vahtivat sinua.”

Siinä samassa Katariina tipahti haaveellisista tunnelmistaan maan pinnalle. 

”Niin yksinhän voin vaikka karata”, hän heitti katkerasti.

”Niin voit, vaikka sinun ei kannata. Sitä paitsi olet paremmassa turvassa, kun sinulla on vartijoita.”

———————————————-

Katariina lepäsi vielä tunnin verran. Hänen vartalonsa tuntui aralta ja ajatuksensa sumeilta. Lopulta hän kuitenkin päätti lähteä kaupungille, kuten Lev oli ehdottanut. Hän ei ollut mitenkään innoissaan huomatessaan, että Gennadi ajoi autoa ja tämän rinnalla oli lyhyempi, mutta lihaksikas tumma mies, joka näytti aivan yhtä järkähtämättömän jäiseltä kuin kuski. 

He vaelsivat Eremitaasissa, Katariina edellä ja miehet muutaman askelen perässä, samoin Pietari-Paavalin linnoituksessa. Katariina vieraili Iisakin kirkossa ja ihmetteli valtavia malakiittipylväitä ja kirkon muuta yltäkylläistä koristeellisuutta. Hän kävi myös Kirkossa veren päällä ja osti edessä olevista kojuista upean vihreän venäläistyylisen huivin, joka ei ollut halvimmasta päästä, mutta josta huomasi heti korkealaatuisen käsityön jäljen. Kun hän kaivoi esiin lompakkoaan, hän tajusi, ettei hänellä ollut kuin luottokorttinsa. Hänen ei olisi tarvinnut huolehtia. Gennadi asteli paikalle ja maksoi ostoksen silmää räpäyttämättä ja jäi sitten taas taka-alalle.

Seuraavaksi Katariina halusi kierrellä Nevski Prospektilla. Kadulla oli paljon turisteja ja shoppailijoita. Katariina livahti yhteen kahvilaan Fontankan kanavan lähellä ja huomasi, että miehet jäivät ulos odottamaan. 

Hän oli nälkäinen ja tilasi blinejä ja viipaleen herkullisen näköistä suklaakakkua. Ruoka ei ehtinyt pöytään, kun jossain kauempana kuului laukauksen tapainen ääni ja metallin rytinää. Katariina ei nähnyt mitä tapahtui, mutta samaan aikaan sisään astui pitkä mies, jolla oli hätkähdyttävän vaaleansiniset silmät ja hyvin lyhyeksi leikattu ruskea tukka. Mies käveli suoraan Katariinan pöydän viereen, joka oli tiskin lähellä ja tervehti tätä suomeksi. Katariina huomasi, että Gennadi oli siirtynyt oven suulta kauemmas ja tähyili laukauksen suuntaan.

Katariina katsoi miestä ymmällään ja kysyi sitten kohteliaasti: ”Anteeksi, mut pitäiskö meidän tuntea?”

”Ei”, mies vastasi ja tarkasteli häntä mietteliäästi. 

”Kuka sä sitten olet?”, Katariina ihmetteli. Hän ei ollut erityisen huolissaan, sillä miehessä ei ollut mitään aggressiivista. 

”Rantanen. Sä lähdit kansallispuistosta vähän erikoisesti. Et tullut takaisin vaellukselta.”

Katariina nielaisi ja vilkaisi Gennadiin.

”Mistä sä sen tiedät?”

”Mä oon Suposta. Ensin sä olit vaeltamassa ja yhtäkkiä me saadaan kuvia susta täältä Pietarista Satakielen kanssa.”

”Kai mä saan itse päättää, missä mä liikun.”

”Joo, totta kai. Mut onko sulla passia tai viisumia? Ootko sä täällä vapaaehtoisesti?”

”Mun mielestä mun paperiasiat on…työn alla”, Katariina sävelsi, vaikkei hänen mieleensä ollut juolahtanutkaan, ettei hänellä rajaa ylittäessä ollut ollut papereita mukanaan.

Katariina vilkaisi vartijoihinsa päin, mutta Gennadi ja toinen mies näyttivät väittelevän keskenään ja roteva tummempi mies lähti suuntaan, josta kolarin ääni oli kuulunut. 

”Mä oon täällä vapaaehtoisesti. Mulla on kaikki hyvin.”

Rantaseksi esittäytynyt mies tuhahti ja oli katsovinaan tiskissä olevia kakkuja. Totta kai sulla on, kun sulla on Pietarin suurimman mafian miehiä ympärilläsi. Tiedätkö sinä, mikä Satakieli on miehiään.

”Kyllä mä kuulin, et se on kuulunu mafiaan.”

”Se nyt ei ole mikään salaisuus. Eikä sekään, että se on ollut FSB:n erikoisjoukoissa herra tietää missä sotaa kylvämässä.”

Katariina katsoi Rantasen ivallista ilmettä.

”Mitä sä nyt haluat sanoa?”, Katariina tiedusteli kääntäen päänsä takaisin blineihinsä.

”Että sä oot sotkeutunut itse paholaiseen. Solovjov tuntee täällä kaikki ja käyttää sitä myös hyväkseen. Sillä on verkostot hallitukseen, FSB:n johtoon ja suurimpiin mafioihin ja asiakkaina liuta terroristeja. Mä en tiedä, mitä se on sulle valehdellut, mutta se tyyppi on maailman tehokkaimpia, rikkaimpia ja vaarallisimpia asekauppiaita maailmassa.”

”Ja mistä sä sellaista tiedät?”, Katariina kysyi.

“Siksi, että mä oon Suposta ja Interpol seuraa Satakieltä koko ajan. Jos haluat apua, jätä viesti Ninan paikkaan, se on Kazanin katedraalin lähellä.”

Katariina suoristi ryhtiään ja vilkaisi sivulleen. “Jos sä tiedät kaiken ton, miks Lev ei oo jo vankilassa?” Häntä ärsytti, että hänen äänensä värisi selvästi.

”Vai Lev!”, Rantanen ivasi. ”Ovatko asiat niin huonosti? Vaikka ehkä se tosiaan on vain seksiä, kun en oikein muuten ymmärrä, miten sä liityt mihinkään Satakielen touhuihin. Hän piti pienen tauon, osoitti kermakakkua ja tilasi sujuvalla venäjän kielellä. Gennadi ja hänen kumppaninsa olivat ulko-ovella jälleen.

”Usko mua”, Rantanen vielä sanoi selin häneen. ”Sun kannattaa pysyä erossa siitä miehestä. Jos mä kerron, että toi pitkä vaalea jätkä oli palkkamurhaaja 15 vuotta ennen kuin Solovjev tavalla tai toisella osti sen vankilasta ulos pari vuotta sitten, saat vähän perspektiiviä asiaan.”

Rantanen kääntyi rennosti kakkupalansa ja teensä kanssa, suuntasi kauimmaiseen nurkkapöytään ja jätti Katariinan tuijottamaan puoliksi syötyä kakkupalaansa. Yhtäkkiä hänellä ei ollut enää nälkä.