Hölmönä rakkaudesta
Seuraavassa tarinassa sankarittaremme Viola inhoaa itseään, kun hän haluaa silmittömästi miestä, jonka hän puheiden perusteella luokittelee ensitapaamisella rasvaiseksi siaksi. Daniel taas on bisneksiensä kasvettua tottunut siihen, että hän saa laukoa mitä vain ilman minkäänlaisia seuraamuksia – ehkä hän jopa kokeilee rajojaan sanaseppona, sillä rikkaan miehen ympärillä liehittelijöitä riittää. Rajat tulevat joka tapauksessa Violan kohdalla vastaan, koska Viola ei ole kovin kokenut tutkiva journalisti ja erittäin huono teeskentelemään palvovaa fania. Kunnes hänestä kaikesta inhosta huolimatta uhkaa tulla sellainen. Fani siis.
Tämän tapainen teerenpeli tekstissä sai minut muistelemaan, miten typerä nainen voi miesjahdissa olla.
Kirjoitin joskus aiemmin työtoveristani, johon olin kuollettavan ihastunut ja vasta jälkikäteen tajusin, miten hellittämättömästi olin päivystänyt hänen ovellaan. Keksin tekosyitä voidakseni kävellä hänen huoneeseensa, vaikka tiesin, että mies aivan varmasti näkee lävitseni. Minua lohdutti tieto siitä, että työkaverini oli itsekin jossain määrin ihastunut minuun, ja homma johti jonkinlaiseen läheltä piti -tilanteeseenkin.
Olisin silti näin jälkikäteen ajatellen voinut pitää kiinni edes rahtusesta ylpeyttä, sillä pari kertaa mies karkotti minut tyyliin ”Tule seuraavan kerran kun sulla on oikeaa asiaa”. Silloin pidin pari päivää (vain pari!) taukoa, kihisin kiukusta, päätin etten varmasti enää mene alakerran toimistoon ennen kuin minut kutsutaan ja sitten…parin päivän päästä marssin takaisin. Tosin kerran mies soitti minulle ja pyysi itse. Mutta silti. Onhan se häpeällistä olla niin ihastunut tai rakastunut, ettei välitä ylpeydestään paskan vertaa.
Samanlaista ilmiötä olin vain viikko sitten todistamassa baarissa, jossa naispuolisen kaverini kanssa seikkailimme vierailevina tähtinä. Katselin sivusta kuinka yli 40-vuotias naisihminen nöyryyttää itseään kerta toisensa jälkeen miehen takia, jolla ei ole aikomustakaan alkaa mihinkään vakavaan ystäväni kanssa. Heillä on useamman vuoden on-off-tilanne päällä, joka on katkennut välistä vain silloin, kun ystäväni on kerran ollut suhteessa toisen miehen kanssa.
Ystäväni sietää kaikenlaista törkeää, kuten viime kerralla kyynärpäällä pois tönimistä. Tai ei. Ei hän siedä sitä. Hän ottaa iskun vastaan, menee sitten kyynelsilmin ja kovaäänisesti valittamaan tilanteesta ja päätyy suuteloimaan miehen kanssa. Eikä aina vain suuteloimaan. Joskus hän ottaa suihin tai antaa räplätä pilluaan, sillä mitäpä se haittaa, kun varsinaiseen yhdyntään ei koskaan päädytä. Siksi, että kyseinen mies on ja on koko tämän ajan ollut tiukasti avoliitossa.
Viime kerralla olin onneksi sen verran huonovointinen liiasta gin&tonicista, että lähdin ennen kuin olisin mennyt rähjäämään siitä naurettavasta tilanteesta, josta olen kuunnellut surkeaa nyyhkintää nyt jo vuosia. Sillä mitäpä rähjäämistä minulla olisi. Olisin antanut työkaverini todennäköisesti tehdä itsestäni monellakin tapaa typerän silloin aikanaan. On vain niin kivuliasta seurata tilannetta, kun itsellä ei ole niitä vaaleanpunaisia laseja päässä ja joutuu seuraamaan sitä kaikkea sivusta.
En ole ystäväni kanssa ainoa, joka tekee itsestään pellen miehen vuoksi, mutta nyt kun aloin ajatella asiaa, en muista lähipiiristäni yhtään tapausta, jossa mies olisi heittäytynyt yhtä epätoivoiseksi. Varsinkaan, jos hänet on kertaalleen työnnetty jo pois (eikä aina niin hellävaroen). Onkohan tämä jokin naisellinen vika tai taipumus toivoa liikoja sittenkin, kun kaikki toivo on oikeastaan jo menetetty?
No, tarinassani Daniel tietysti kiinnostuu suorasuu-Violasta nopeasti ja alkaa tehdä itsekin kaikkea sellaista, mitä itse pitää hyvinkin pellemäisenä. Violahan ei sitä ehkä heti hoksaa, koska hänellä on niin kiire vakuutella itselleen, kuinka kovasti hän Danielia vihaa. Siitäkin huolimatta, että hänen vartalonsa himoitsee Danielia jatkuvasti ja koko ajan miehen rumista puheista ja tavoista huolimatta.
Daniel ei kuitenkaan ole liitossa, kuten minä, työkaverini tai ystäväni ja hän sentään osaa suurten eleiden taidon siinä vaiheessa, kun hän tajuaa, että hän taitaa olla retkahtamassa kunnolla.
Sellaisia nämä tosielämän miehet eivät ole osanneet. Ehkä siksi, etteivät ole retkahtaneet. Ainakaan kunnolla. Enkä nyt tiedä, kävisinkö esimerkiksi mistään romanttisen tarinan sankarittaresta itsekään.
Sitä varten minä kirjoitan tarinoitani. Niissä kaikki voi olla toisin, ja itsekunnioitus on aina saavutettavissa takaisin, kun/jos sen kerran tai pari menettää.
Hyvää viikonloppua filosofisissa merkeissä!
t. Lilith
www.eroottisiatarinoita.fi