ISÄPUOLI 11

Heräsin aamulla siihen, että olin aivan poikki ja masentunut ja onnellinen yhtä aikaa. Tamás makasi vieressäni ja kun liikahdin, hän raotti silmiään ja kieräytti minut alleen.

– Taasko?, minä voihkaisin.

Ruumiini oli kuin jyrän alle jäänyt, mutta se kiehahti heti innokkaasta odotuksesta.

– Mä en tuu valmiiksi sun kanssa, Tamás mutisi kaulaani vasten ja työntyi minuun pitemmittä puheitta. Henkäisin terävästi, sillä olin arka koko yön kestäneistä orgioista, mutta parin suudelman ja hyväilyn jälkeen en välittänyt enää tippaakaan. Sillä kertaa seksi oli hidasta ja nautinnollista ja Tamás tuntui suutelevan jokaista kumpua ja laaksoa vartalossani. Kun liikkeemme kävivät malttamattomammiksi ja kaarruin miestä vasten orgasmi horisontissa, kuulin kuin kaukaisuudesta oven kolahtavan.

Orgasmi repäisi ruumiini kahtia sillä sekunnilla, vaikka tajusin mieleni takamailla, että jotain oli pielessä. Tamás laukesi samalla hetkellä ja tuijotimme toisiimme omassa pienessä kiihkeässä kuplassamme.

Samalla kun vielä puristuin Tamásin ympärille ja vartaloni vääntelehti hänen allaan, ilmaa leikkasi viiltävä kirkaisu.

– Mitä HELVETTIÄ täällä tapahtuu?, kajahti makuuhuoneen ovelta ja yhtäkkiä vereni hyytyi täydellisesti tulikuumasta hyhmäisen jäiseksi.

Tamás jäykistyi päälläni ja liukui ulos minusta samalla, kun veti peittoa päällemme. Hänen silmänsä kiilsivät edelleen himosta, mutta myös huolesta kun taas minä olin aivan paniikissa. Äiti oli tullut jostain syystä aiemmin kotiin. Toivoin voivani upota patjan sisään. Häpeä ja syyllisyys, jotka olin onnistuneesti oppinut työntämään kerta toisensa jälkeen aina kauemmas hyökkäsivät syömään minua sisältä päin kuin nopeasti etenevä virustauti.

– Tuotko sä nyt sun lutkias tänne kotiinkin? Ihan aviovuoteeseen asti?, äitini metallilta kalskahtava ääni kajahti ovelta ja kuulin korkojen kopisevan lattialla.

– Anna. Selvitetään tää tuolla ulkopuolella, Tamás sanoi epävakaalla äänellä ja kääntyi äitiin päin siten, että minä olin toistaiseksi näkymättömissä.

– Eikä selvitetä!

Äiti kopisteli lähemmäs ja näin vilauksen hänen kasvoistaan. Hän näki vilauksen myös minun kasvoistani, sillä yhtäkkiä hänen kasvonsa valahtivat vahamaisen valkoisiksi ja hän otti viimeiset askeleet, jotta pystyi näkemään minut. Tyttärensä. Alastomana. Hänen sängyssään. Hänen miehensä kanssa.

– Greta, kuulin voipuneen, järkyttyneen äänen ja itku alkoi kuristaa kurkkuani.

– Ootko sä saatanan paholainen vietelly mun tyttären! Panetko sä mun tytärtä mun selän takana?

Äiti yritti läimäistä Tamásia kasvoihin, mutta mies ehti napata kiinni hänen kädestään.

-Äiti…, minä aloitin hiljaa, mutta seuraavaksi sain suustani vain onnettoman nyyhkäyksen.

-Ja sä!, äiti kiljaisi minulle silmät kaveten.

-Sä se osasit esittää kilttiä tyttöä mun edessä ja paheksua mua koko ikäs, ja nyt sä makaat siinä! Tamásin uusin huora! Ulos täältä!

Tamás yritti pysäyttää minut, mutta kiskaisin itseni irti hänen otteestaan ja  juoksin alasti makuuhuoneen poikki ja ulos huoneesta.

-Ja mä tarkoitan ulos tästä asunnosta!, äitini huusi perääni.

Kylmä ilma iski kehooni ja ryntäsin huoneeseeni silmät poukkoillen villisti esineestä toiseen, yrittäen tajuta mitä kaapata mukaani. En ehtinyt aloittaa pakkaamista, kun vatsassani pyörähti ällöttävästi ja ryntäsin kylpyhuoneeseen oksentamaan. En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Olin häpeissäni, nöyryytetty, vihainen itselleni ja Tamásille, surkea, katuvainen ja peloissani – kaikkea yhtä aikaa.Yökkäsin rajusti, vaikka kaikki mitä tuli ulos oli melkein pelkkää sappea.

Sinä tiesit, että näin tässä käy. Syyttävä ääni sisälläni ei tehnyt mitään hyväkseni. Panin kylpyhuoneen oven lukkoon ja pesin nopeasti jalkovälini ja reiteni, jotka olivat täynnä muistoja viime yöltä. Sitten livahdin takaisin huoneeseeni. Pukeuduin farkkuihin ja t-paitaan, heitin kassin sängylle ja aloin täyttää sitä mitäännäkemättömin silmin.

Minulla ei ollut aavistustakaan, minne olin menossa. Minun pitäisi pyytää Tamásilta palkkioni tai jotain, jotta voisin yöpyä jossain hostellissa, jos en pääsisi ystävän luokse. Makuuhuoneessa käytiin yksipuolista sotaa. Äitini kirosi, huusi ja raivosi, mutta Tamás ei korottanut ääntään. Kuulin hänen kommentoivan jotain silloin tällöin, mutta hän puhui niin hiljaa, etten kuullut mitä hän sanoi. Mitäpä hänellä oli sanottavanaan?

Livahdin ovesta ja juoksin. Vasta kun pääsin parin korttelin päähän, tajusin, että kukaan ei ajanut minua takaa ja lysähdin lähimmälle porrasaskelmalle. Painoin pääni käsiini ja silloin vasta tulivat kyyneleet. Ohikulkijat katsoivat varmasti ihmeissään, mitä tein keskellä katua parkumassa, mutta en jaksanut välittää. Minulla ei ollut aavistustakaan, voisivatko välit äitiin korjaantua koskaan. Jos olisin hän, minun olisi helvetin vaikeaa antaa anteeksi. Ja Tamás…se taisi olla yksinkertaisesti nyt ohi.

Tekstasin Eveliinalle, mutta hän ilmoitti olevansa Jyväskylässä. Kävin läpi kavereitani, mutta oli vain pari ihmistä, joilta kehtaisin pyytää äkillistä yösijaa. Kun kukaan ei vastannut hetkeen, pyyhin vihaisesti kyyneliä silmistäni ja keksin, kuka voisi auttaa.

Teemu vastasi heti parin hälytyksen jälkeen.

– Margareta!, Teemu vastasi rauhallisen iloiseen sävyyn.

– Moi. Mulla on pieni tilanne päällä kotona, sanoin varovaisesti.

Vuosisadan vähättely, ajattelin mielessäni.

-Okei?, mies sanoi kysyvästi.

-Voisinko mä tulla punkkaamaan sulle muutamaksi yöksi, ennen kuin mä selvitän mitä mä voin tehdä jatkossa? Mä…mä maksan vuokraa tietysti.

-Mitä on tapahtunu?, Teemu kysyi huolestuneella äänellä.

-Riitaa kotona. Mä kerron tarkemmin…

-Joo, totta kai. Tuu vaan. Onks Tamás käyttäytyny kusipäisesti? Se ei olis mikään ihme.

-Ei…voinko mä tulla nyt heti? Jutellaan enemmän kun mä tuun.

-Joo. Sopii. Mä teen tänään studiossa töitä myöhään, mut sä voit jäädä tänne. Ja huomenna on bileet, pannaan elämä risaseksi ja sä voit unohtaa.

Bailaaminen oli kaukaisin asia, mitä voin sillä hetkellä kuvitella, mutta en sanonut mitään. Arvelin, että Teemulla olisi ehkä omia toiveita siitä, mitä tekisin hänen kanssaan, jos asuisin hänen luonaan, mutta juuri nyt en jaksanut välittää. Ainakaan hän ei ollut isäpuoleni.

Juuri kun olin lopettamassa puhelua, kuulin koputuksen ja vilkaisin puhelinta. Tamás yritti soittaa. Tungin puhelimen laukkuuni. Kohtaus aamulla oli selventänyt päätäni paremmin kuin kahvi, kylmä suihku ja avokämmenellä lyönti yhteensä. Tämä oli nyt ohi. En vastaisi Tamásille enää koskaan. Ja hankkisin jonkin nurkkauksen jossa asua ennemmin tai myöhemmin.