KARTANO 1 & 2

Hei taas!

Tänään sain valmiiksi neljä lukua uudesta tarinasta nimeltä Kartano. Päätin julkaista kertomuksen rytmityksen ja idean takia kerralla kaksi lukua, sillä ensimmäisen luvun perusteella ei ehkä aivan avaudu, millaisesta tarinasta kyse. Lisäksi minusta tuntuu, että tarina ottaa aikansa ja voi hyvinkin kasvaa vähän pidemmäksi kuin moni muu tarina.

Kuuma ja aika paheellinenkin kolmen tähden tarina on luvassa, vaikka Inkeri rakastuukin hyvin nopeasti ja intohimoisesti häkellyttävän komeaan ja kylmäverisen käytännölliseltä tuntuvaan Ilkkaan.

Ilkan suudelmissa ja hyväilyissä ei tosin ole mitään kylmäveristä, mutta hänen herättämiään fyysisiä tarpeita Inkeri yrittää paeta toisten miesten syliin. Ilkka kun on unkarilaisessa kartanossa häihin valmistautuvan seurueen sulhanen, eikä lupaa Inkerille mitään muuta kuin intohimoisen kuuman kesäromanssin.

Tarkemman juonikuvauksen löytää allaolevasta linkistä, vaikka kyllähän minä taisin jo edellisessä postauksessa siitä jotain kertoakin.

Juonikuvaus kotisivuilla

Jos käy niin hyvin, että kiinnostut tarinasta enemmänkin, 3. ja 4. luvun voi ostaa melko kohtuulliseen 1,65 euron hintaan alla olevasta linkistä:

KARTANO *** 3. JA 4. LUKU

Ja ei sitten muuta kuin lukemaan.:)

t. Lilith

_______________________________

KARTANO

1. Luku

-Ne halus järjestää perinteisen aristokraattisen kesän ennen häitä. Mitä pirua se sitten tarkoittaaki. Kaikki kutsutut voi saapua heti kesäkuun alusta ja pappa betalar. 

Tirskahdin Tuulan äänensävystä paistavalle ironialle istuessani autossa, matkalla Budapestin lentokentältä kohti koko kesän kestävää pestiä unkarilaisessa kartanossa.

-Ei ne sitten Ranskaan tai Englantiin lähteny? Halusko ne ihan tosissaan ekana vaihtoehtona tulla Unkarin maaseudulle? Siitäki huolimatta, että ollaan Balatonilla?, kyselin huvittuneena.

Tuleva esimieheni vilkaisi minua nopeasti ja virnisti.

-Ihan varmasti Armi ja Fanny olis vuokrannu jonku herttuan kartanon Englannista, mutta mä luulen, että siinä kohtaa pappa vähän ärähti. Mä oon aika varma, että me ollaan täällä budjetin takia. Seppo kun ei oo herttua vaan suomalainen mies, joka pyörittää vaan hyvin menestyvää tilitoimistoketjua. Mutta sen vaimo luulee kohonneensa rahan myötä kreivittäreksi tai jotain. Tytär kans. Hieno paikka se kartano kumminki on ja onhan se aikanaan rakennettu jonku kreivin kesäasunnoksi. Siinä saa Armi fiilistellä.

Tuula oli soittanut minulle vain viikkoa aiemmin ja pyytänyt minua töihin, kun hänen jo palkkaamansa työntekijä oli peruuttanut tulonsa. Kartanoa asutti Mäkisen varakas perhe vieraineen, ja kesä huipentuisi perheen tyttären Fannyn häihin. Auttaisin kaikessa mahdollisessa: ruoanvalmistuksessa, siivouksessa, häiden valmistelussa, paikallisen työvoiman ohjaamisessa – mihin minua vain tarvittiin.

Tunsin Tuulan melko hyvin tehtyäni jo vuosia keikka- ja kesätöitä hänen pitopalveluyrityksessään, eikä työtarjous olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olin valmistunut vasta restonomiksi, eikä minulla ollut töitä, koska olin luullut reilaavani poikaystäväni kanssa koko kesän ja muuttavani sen jälkeen hänen kanssaan yhteen. Tatu vain oli päättänyt toisin ja ilmoittanut minulle kolme viikkoa sitten, että saisin unohtaa reilaamiset, muuttamisen yhteen ja itse asiassa hänet itsensäkin. Hän oli tavannut elämänsä rakkauden, eikä minulle enää ollut käyttöä.

Valinta ei ollut ollut kovin vaikea, kun vaihtoehtoina oli kesäinen Balaton-järvi ympäristöineen tai kyynelehtiminen pienessä opiskelijaluukussa. Olin sitä paitsi 27-vuotiaana aika vanha jälkimmäiseen. Opiskelijaluukkuun siis. Valmistumiseni oli kestänyt pidempään kuin opiskelutovereillani, koska olin tehnyt mahdollisimman paljon töitä opintojeni aikana selvitäkseni mahdollisimman vähällä lainalla.

Ainakin voisin parannella särkynyttä sydäntäni ja kolhiintunutta itsetuntoani lämpimässä. Vaikka tilanne olikin erikoinen, olisi työpaikka hyvää harjoitusta tulevaisuuden varalle. Olin valmistunut liikkeenjohdon linjalta, sillä elättelin haaveita omasta pienestä hotellista, ja oli oikeastaan se ja sama, kummassa ison seurueen ruokahuollosta ja taloudenpidosta huolehti, hotellissa vai häihin valmistautuvassa kartanossa.

-Kuinka paljon siellä on väkeä?, kysyin kiinnostuneena, kun lähestyimme Tuulan vuokra-autossa, pienessä Citroënissä, Keski-Euroopan suurinta järveä.

Tuula puisti päätään niin tarmokkaasti, että hänen hiuksensa heilahtelivat. Se oli melkoinen saavutus, sillä  naisen punaiseksi värjätty tukka oli melko lyhyeksi leikattu.

-Jos sä tarkkaa lukumäärää kysyt, niin ei aavistustakaan. Koko ajan tulee uusia loisimaan ja osa poistuu päiväksi tai pariksi vaikka purjehtiin. Ehkä siellä just nyt on jotain viidentoista ja kahdenkymmenen välillä, mutta yks jengi lähti tänään kai muutamaksi päiväksi Wieniin. Se on joka tapauksessa meidän tehtävä arpoa, kuinka paljon sitä porukkaa on paikalla. Armi on ihan kuutamolla laskelmiensa kans, Fanny ei piittaa paskaakaan, Seppo on koko ajan puhelimessa ja Ilkalla on sellanen kuoliaaksi tylsistyneen ihmisen tyhjä katse silmissään, että se ei todennäköisesti tajua mistään mitään.

-Onks niillä poikakin? Mä luulin, että nuorempi on kans tyttö.

-Ei ei. Jenny on vielä Belgiassa au pairina. Ilkka on sulhanen.

-Se kiipijä?

-No siltä se mun silmään näyttää. Se vetää yhtä Sepon tilitoimistoa ja pokaa perheen tytön.

-Mutta eihän siinä sinällään oo mitään…

-Ei tietenkään. Mutta se jätkä vaikuttaa fiksulta, ja Fanny ei sitä oo. Ehkä se on ihastunu ulkonäköön. Fanny on kaunis. Mutta myös helvetin rasittava, hemmoteltu pikku prinsessa.

Tuula uskalsi tuulettaa tunteitaan minun seurassani – hän tunsi minut niin hyvin, että tiesi minun olevan lojaali. Ajattelin kaihoisasti, että minuakin oli joskus kutsuttu kauniiksi. Se oli ollut ennen kuin Aino oli ilmestynyt Tatun elämään täydellisine viljanvaaleine hiuksineen ja upeine ruskeine säärineen. Minulla oli yleisesti ottaen varsin hyvä itsetunto, mutta juuri nyt toivoin vain, etten olisi koskaan nähnytkään Ainoa. Ainoa, joka oli kulkenut käsi kädessä entisen poikaystäväni kanssa Tampereen Koskikeskuksessa. Olin parin nähdessäni häpeäkseni juossut karkuun ja piiloutunut erään vaateliikkeen rekkien taakse.

Äkillisen eron ja Aino-havaintoni jälkeen oma keskiruskea, pitkä polkkatukkani, suuret, siniharmaat silmäni ja Ainoon verrattuna poikamainen vartaloni tuntuivat yksinkertaisesti vain tylsiltä. Ehkä kartanossa olisi joku…mitä ne nyt olivat. Pool boy. Joku Zoltán, jonka vilkkuvat ruskeat silmät veisivät huomioni pahasta mielestäni, ja jonka kanssa voisin viettää kuumia öitä töiden lomassa.

Äkkiä näköpiiriini levittäytyi Balaton-järven turkoosina kimaltava pinta, ja unohdin hetkeksi Zoltánit, Mäkisen perheen aristokraattisen kesän ja jopa Ainon. Ihastelin ympäristöä ääneen ja Tuula totesi:

-Joo, ja mikä parasta, me ollaan oikealla puolella järveä. Siófok eteläpuolella on karseita neukkuhotelleja täys. Siltä ne näyttää vieläki, vaikka niitä on korjattukin. Balatonfüredin kaupunki taas on tosi kaunis ja vain parin kilsan päässä kartanosta. Ja vielä hienompi mun mielestä on Tihany. Se on pieni kylä semmosessa niemennokassa.

Auto lähti kiipeämään ylöspäin ja näin alhaalla Balatonfüredin ja auringossa kimmeltävän suuren järven. Ei kestänyt kauaakaan, kun Tuula kääntyi vasemmalle ja ajoi pienen ajotien päässä olevan rakennuksen portista sisään, suoraan suuren rakennuskompleksin sisäpihalle. Päärakennus oli tulevan esimieheni mukaan 1700-luvulta. Se oli suuri, kaksikerroksinen ja kaunis kartanotyylinen rakennus vaaleankeltaisine seinineen ja valkoisine puitteineen, ja sitä molemmin puolin reunustavat vaatimattomammat siivet olivat matalammat vaikkakin myös kaksikerroksiset. Kun portti oli sekin rakennettu kivestä ja ulottui molempiin siipiin, kivetty sisäpiha oli täysin suljettu.

Tuula pyöräytti auton komean suihkulähteen ja pääovien väliin ja sanoi:

-Ota tässä kamat autosta, niin sulla on lyhyempi matka. Vie ne vaikka keittiöön. Se on pääportaiden takana vasemmalla. Mä vien auton parkkikselle ja näytän sitten paikkoja.

Hypähdin autosta ulos ja nappasin peräkontista suuren Samsoniten ja täytenä pullistelevan rinkan. Heitin jälkimmäisen turhan ripein ottein selkääni ja huojuin vähän aikaa paikoillani, kun Tuula kaasutti pois sisäpihalta. Siinä tasapainoa tavoitellessani en heti edes huomannut, että joku astahti auki pönkätystä pääovesta ulos. Kun näin sivusilmällä liikettä, nostin päätäni niin nopeasti, että aloin huojua entistä vaarallisemmin. Tepastelin painavan rinkan horjuttamana pienin askelin edestakaisin, enkä yhtäkkiä ollut enää varma, johtuiko horjumiseni rinkasta vai miehestä, joka oli astunut ovesta auringonpaisteeseen.

Havaitsin kaikenlaista mielenkiintoista parissa pienessä sekunnissa, kun silmäni vilahtelivat paikasta toiseen epätavanomaisen villiintyneinä. Pitkä, hoikka, leveäharteinen hahmo liikkui kissamaisella sulavuudella laskeutuessaan portaita alas. Valkoinen paita oli puettu huolettomasti vaaleiden kesähousujen päälle ja sen hihat oli kääritty kyynärpäihin niin, että levoton katseeni pysähtyi hetkeksi lihaksikkaisiin, herkullisesti ruskettuneisiin käsivarsiin.

Vartaloni reagoi perinaisellisella tavalla, ja vatsanpohjassani käynnistyi tuskallinen jyskytys, ennen kuin ehdin edes kasvoihin. Silmäilin ahnaasti tavanomaista pidempiä tummanruskeita hiuksia, jotka kihartuivat korvallisille ja valkoisen paidan kaulukselle, kapeita kasvoja, miltei mustilta näyttäviä silmiä ja täyteläistä, selväpiirteistä suuta.

Unkarilainen. Selvästi. Mies. Ilmiselvästi. Ehkä…pool boy. Anna sen olla pool boy tai jotain vastaavaa…, rukoilin haaveellisesti, vaikka arvioinkin miehen olevan vähän päälle kolmenkymmenen. Ei varsinaisesti mikään poika enää.

-Moi. Mä kuulin, kun Tuula ajoi pihaan. Tarvitko sä apua?, muukalainen kysyi.

Hätkähdin yllätyksestä. Miehen väritys oli niin eksoottinen, että tuskin kenellekään olisi ensimmäisenä tullut mieleen varsinkaan Unkarissa, että hän olisi suomalainen. Mutta ehkä hän oli joku häävieraista. Yksi niistä, jotka olivat tulleet loisimaan, kuten Tuula sen ilmaisi.

-Tuota…oishan se kilttiä. Tää on ihan vitun painava, töräytin epähienosti.

Olisin voinut potkaista itseäni. Vaikka Mäkisen perheellä ei oikeasti aatelistaustaa ollutkaan emmekä eläneet 1800-lukua, oli tuskin asiallista kiroilla heti ensimmäisen vieraan edessä kuin lappalainen. Tosin hämmentynyt kiroiluni oli kyllä miehen itsensä syy. Mitäs oli niin…häkellyttävä ilmestys, päätin itsekseni lujasti.

Miehen silmissä välähti ja seksikkään suun pielissä käväisi hymy. Tummat, voimakkaasti kaartuvat kulmat kohosivat, ja kun miehekäs pää kääntyi hetkeksi sivuun, näin että unkarilaiselta näyttävällä suomalaismiehellä oli kyömy nenä. Upea, suuri kyömynenä.

Sänkyyn!, vartaloni kirkui jo epätoivoisena. Sain olla onnellinen, etten töräyttänyt sitäkin ääneen. Olinko joskus reagoinut Tatuun tällä tavalla? Miksi minä en muistanut?, pohdin lamaantuneena, kun mies pääsi portaat alas ja tuli aivan lähelleni.

Todella lähelle. Niin lähelle, että näin silmien sävyn olevan hyvin syvää, sileää tummanruskeaa. Kuin samettia. Mies kumartui hiukan, hänen kätensä kohosivat ja pienen, unenomaisen tuokion kuvittelin hänen aikovan suudella minua. Huuleni raottuivat, silmäluomeni putosivat puolitankoon ja sitten…tunsin, että rinkkani kantohihnoihin tartuttiin. Kun taakka katosi selästäni, nolostuin perin pohjin.

Kuka ihmeessä suuteli ketään, ennen kuin tiesi edes toisen nimeä? En minä ainakaan. Eikä varmasti tuollainen mies. Hän ei taatusti tarvinnut minkään kyökkipiian huomiota…Potkaisin itseäni henkisesti uudelleen. Tällä kertaa itsesääliä tihkuvien ajatusteni ansiosta.

-Kiitos, henkäisin ja tarjosin miehelle säihkyvimmän hymyni.

Minusta tuntui, että muukalainen katsoi minua tavanomaista pidempään ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Kuin harkiten jotain. Toivoin totisesti, että hän harkitsi minua. Positiivisessa mielessä.

-Mä vien sut huoneeseen, mies sitten totesi matalalla, pehmeällä äänellään, joka kiemurteli jonnekin syvälle selkäytimeeni asti.

Hän heilautti rinkan selkäänsä ja tarttui matkalaukkuun.

-Okei, huokaisin ja mietin, kuinka älykkäältä mahdoin vaikuttaa kolmen repliikkini jälkeen.

Päätin parantaa imagoani samalla, kun riensin miehen rinnalle portaisiin.

-Ihana paikka. Mä oon ollu kaikenlaisissa työpaikoissa, mutten koskaan ulkomailla ja vielä näin pitkään. Ja häiden järjestäminen on tosi mielenkiintoinen haaste.

Tummat silmät kiinnittyivät minuun, kun ryhdyimme nousemaan portaita.

-Haaste tosiaan on oikea sana. Katotaan kestääkö Seppo elokuun alkuun, kun tänne virtaa koko ajan lisää sakkia ja työntekijöitä. Unkari voi olla edullinen maa, mutta kyllä yli kaks kuukautta täydessä kartanossa pihiä maksumiestä silti syö, seuralaiseni totesi kuivan humoristisesti.

-Sittenhän sä oot ollu viisas. Kun oot tullu ajoissa paikalle. Sä voit nauttia kaikesta niin kauan kuin tätä kestää.

Painotin hieman sanaa kaikesta, vaikka minun ei todellakaan ollut tarkoitus. Mitähän minä sillä olin tarkoittavinani? Miksi minusta tuntui, että olin sisällyttänyt itseni siihen kaikkeen, johon olin viitannut? Miehen silmissä käväisi jotain arvioivaa, mutta en ehtinyt pohtimaan mitä, kun saavuimme porrastasanteelle ja hän ohjasi minut vasemmalle, aivan käytävän perälle ja siitä oikealle.

-Huone on aika pieni, mutta täällä on vaatekaappi, pieni pöytä kirjoittamiseen tai tietokoneelle ja vuode. Kylpyhuone on heti tossa porrastasanteelta vasemmalla.

-Mi-mistä sä tiedät, missä mun huone on?, kysyin äkkiä yllättyneenä siitä, että joku häävieras osasi johdattaa minut oikeaan huoneeseen.

Kurkistin ovelta sisään ja totesin miehen olevan oikeassa. Lueteltujen raskaiden, tummien huonekalujen lisäksi näin kauniisti kirjaillun tuolin selkänojan ja tummanpunaisella kukka-aiheisella kankaalla päällystetyn nojatuolin. Verhot olivat romanttisen pitsiset ja valkoiset, ja lattiaa peitti tummanpunainen kokolattiamatto toisin kuin kartanon kivisillä käytävillä.

Minua tönäistiin kevyesti selkään, ja kun liikahdin sisemmäs, tunsin henkäisyn hiuksillani. Kuumat ja kylmät väreet kirmasivat pitkin vartaloani ja käännähdin nopeasti takanani tulevaa miestä kohti. Tämä laski matkalaukun maahan, pyöräytti rinkan sen viereen ja väläytti minulle nopean hymyn, joka tuntui varpaissani asti.

-En mä tiedäkään. Mutta mä tiedän, että tää huone on tyhjänä.

-Mutta entä jos tää on tarkoitettu jollekin vieraalle…?, aloitin epävarmana ja mietin, tulisiko Tuula pian paimentamaan minut johonkin kellarikerrokseen.

-Tänne on tulossa hyvin vähän yksinäisiä vieraita. Ainakin ne tulee vasta paljon myöhemmin, mies vastasi päättäväisellä äänellä.

-Ja mistähän sä sen tiedät?, kysyin hiukan terävämmällä äänellä kuin aiemmin, sillä en halunnut joutua vaikeuksiin.

-Siitä, että mä oon kuullu, mitä Fanny ja Armi puhuu. Mä saatan näyttää poissaolevalta, mutta mä kuulen kyllä.

Mies ojensi kätensä ja esittäytyi viimein:

-Ilkka Vahtokari. Tän sirkuksen sulhanen.

_________________________________

Muutamaa päivää myöhemmin otin keittiössä esille kolme suurta kannua jääteetä. Oli pian lounasaika, ja talon viitisentoista ihmistä odottivat pöydässä. Tunsin hien kerääntyvän otsalleni ja niskaani, sillä sää oli tulenpalavan kuuma, eikä keittiössä ollut ilmastointia.

Olin nukkunut huonosti siitäkin huolimatta, että makuuhuoneista löytyi ilmastointi. Tiesin kyllä miksi, mutta en suostunut myöntämään sitä itselleni edes hiljaa mielessäni. Olin päättänyt, että olin vain vihainen, loukkaantunut ja surullinen yllättävästä erosta, ja masentuneisuuteni saattoi aiheuttaa muita lieveilmiöitä. Kuten sen, jota en suostunut ajattelemaan.

Tuula oli kohotellut kulmiaan, kun hän oli kuullut, että Ilkka oli sijoittanut minut yläkertaan ja itse asiassa Fannyn ja hänen yhteisen makuuhuoneensa viereen. Sitten hän oli kohauttanut olkapäitään ja todennut:

-Ei kai sillä oo väliä. Jos sitä huonetta tarvitaan, sä voit tulla alas ja nukkua mun huoneistossa. Siellä on tilaa.

Aloin olla sitä mieltä, että siirtyisin mielelläni vaikka heti jakamaan huoneiston Tuulan kanssa. Epäilin vain, että äkillinen muuttoni alakertaan aiheuttaisi lisää kulmien kohottelua ja kirvoittaisi ehkä jopa epämukavia kysymyksiä. En kaivannut niitä lainkaan enää sen jälkeen, kun ensimmäisellä illallisella Armi oli minut nähdessään todennut pöydässä kovaan ääneen, että hänen mielestään palvelijoiden paikka oli alakerrassa. Hän todella eläytyi kreivittären rooliinsa.

Laukaistuaan mielipiteensä viisikymppinen vaaleaverikkö oli mulkoillut Ilkkaa – ja sitten minua, joka olin juuri tuonut pöytään viiniä. Ilkka oli näyttänyt siltä kuin ei olisi kuullut sanaakaan, mutta hänen morsiamensa oli kiirehtinyt kimittämään teennäisellä, tyttömäisellä äänellä:

-Ilkka vaan on niin hyväsydäminen! Ei se voi itelleen mitään.

Olin laskenut pullot Ilkan viittomana hänen viereensä ja kuullut vaimean puuskahduksen. Vilkaistessani alaspäin sivulleni, huomasin tuuheiden mustien ripsien verhoavan miehen katseen, mutta näin ivallisen hymyn käväisevän tämän suupielissä.

-Eikö tuo tyttö voi kaataa meille kaikille?, Armi tölväisi, kun Ilkka kaatoi viiniä sekä hänelle että Fannylle.

-Tuula ja Inkeri on kaksin keittiössä. Me saadaan oottaa ruokia ihan turhaan, jos me pannaan ne ensin kaataan meille viinitki, Ilkka lateli ilmeettömästi.

Armi nyrpisti nenäänsä, mutta piti suunsa kiinni, kunnes keksi sirkuttaa pöydän toisessa päässä hikoilevalle pulskalle aviomiehelleen:

-Seppo! Me tarvitaan lisää palvelijoita! Tai siis me ei voida odottaa niin pitkään, kuin alun perin oli puhe. Otetaan kylästä pari ihmistä jo nyt.

Seppo näytti jähmettyvän paikoilleen kuin lähestyvän pedon haistava jänis. Hän totesi varovaisesti:

-Katotaan sitä. Jos tuntuu, ettei pärjätä niin sitten. Eikä me puhuta palvelijoista, Armi.

-Mutta sitähän ne tekee. Palvelee meitä, Fanny pisti väliin suuret siniset silmät viattomina.

Niiden nimet on Tuula ja Inkeri. Ja ne tekee töitä. Kovasti!, Ilkka melkein ärähti.

Pöytäseurue oli hiljennyt, minä olin vilkaissut Ilkkaa tavalla, jota en halunnut ajatella – osa lieveilmiötä – ja sitten olin kiiruhtanut posket palaen pois.

Kun palasin taas nykyhetkeen, estin ajatuksiani livahtamasta jälleen kerran siihen, mitä en suostunut ajattelemaan millään tasolla. Se alkoi olla jo todellista taiteilua ja totista aivojumppaa, mutta tihrustin tiukasti jääteessä killuvia sitruunanviipaleita ja kokeilin kannatella kahta valtavaa kannua yhtä aikaa. Liian suuri kompastumisvaara, päätin sitten. Palvelijaa ei varmaankaan katsottu hyvällä, jos hän kaatui rähmälleen isäntäväkensä eteen ja kasteli nämä jääteellä, arvelin mielessäni hyisesti.

Tuula käväisi keittiössä, tarttui suureen astiaan, jolla oli friteerattua kanaa ja huikkasi:

-Tuo ne kannut pian. Ne tyhjenee alta aikayksikön.

Pidin pääni kiirehtimisestä huolimatta ja nostin vaivalloisesti vain yhden kannun syliini. Kuulin jonkun kävelevän keittiöön talon sisältä ja oletin sen olevan Tuulan, joka jostain syystä oli kiertänyt sisälle hallin kautta. Olin juuri kääntymässä keittiöstä takapihalle johtavaa ulko-ovea kohti, kun mausteinen, puhdas, maskuliininen tuoksu ui nenääni ja tajusin olettaneeni väärin.

Jähmetyin paikoilleni, tuijotin kannua käsissäni ja nieleskelin sitä, mitä en halunnut tuntea. Se tuli silti. Se rysäytti vaivalla rakentamani lukot, esteet ja muurit kertaheitolla rikki ja valtasi sekä kehoni että mieleni. Se oli sekoitus avutonta himoa, järjetöntä mustasukkaisuutta ja täydellistä voimattomuutta. Suljin silmäni pieneksi hetkeksi ja sallin itseni vaipua kuvitelmiini. Pieneksi hetkeksi vain.

Ilkka oli varmastikin tullut hakemaan jääteekannuja, jos oli kuullut Tuulan kommentin tullessaan alas. Hän oli aiemminkin käynyt Sepon ja parin muun miehen kanssa hakemassa juomia ja suurempia tarjoiluastioita meitä auttaakseen. Juuri nyt halusin kuitenkin kuvitella, että hän oli tullut minun vuokseni. Vain minun. Siitäkin huolimatta, että hän oli varattu. Siitäkin huolimatta, että tukkani oli sotkuisella poninhännällä, minulla ei ollut meikkiä ja kasvojani peitti hieno hikikerros.

Kun aika kului, eikä Ilkka sanonut mitään, avasin silmäni, mutta liikahtamaan en vieläkään pystynyt. Tiesin miehen seisahtuneen taakseni, odotin hänen kurottavan kätensä kohti jääteekannuja ja menin sekunti sekunnilta enemmän tolaltani, kun hän ei tehnyt mitään. Puristin suuni kiinni, kun pakotin kiihtyneen hengitykseni kulkemaan nenän kautta ja yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Jotain, mikä herättäisi minut tästä sekasortoisesta tilasta, johon olin vajonnut.

Avasin suuni, ja ulos tuli yksi ainoa hengästynyt sana. Se, mikä toistui unissani kaiken aikaa.

-Ilkka.

Mies astahti lähemmäs. Niin että tunsin hänen toisen kenkänsä tönäisevän vahingossa balleriinaani ja rintansa hipovan poninhäntääni. Näin, kuinka ruskettuneet, pitkät käsivarret ojentuivat ympärilleni ja suuret kädet peittivät kannua pitelevät sormeni. Sillä siunaamalla, kun lämpimät sormet painautuivat iholleni, otteeni kannusta lipsahti.

Odotin jo kuulevani lasin räsähdyksen lattiakivetystä vasten ja näkeväni teen lainehtivan lattialla, mutta Ilkka reagoi salamannopeasti. Hänen sormensa punoutuivat omieni väliin, hänen käsivartensa painautuivat käsivarsiani vasten ja hän nykäisi minut lujasti rintaansa vasten samalla, kun puristi pelastamaansa astiaa.

Kuulin miehen hengähtävän vaimeasti ja odotin sanoja, lauseita, vetäytymistä pois. Kun mitään ei tapahtunut ja seisoin yhä lukuisammiksi kasvavien sekuntien ajan vain painautuneena häntä vasten, en voinut vastustaa enää kiusausta.

Nojauduin raskaasti taaksepäin ja käänsin päätäni niin, että poskeni viisti vaaleansinisen t-paidan rintamustaa. Minua huimasi väärällä ja silti niin oikealla tavalla. Kun Ilkka kumarsi päätään ja hänen suunsa laskeutui ensin hiuksilleni ja sitten korvalleni, kannu ei enää ollut ainut, joka oli vaarassa valahtaa maahan.

Ruumiini täyttyi alkukantaisesta, ehdottomasta tunteesta, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut. Se vaati minua kääntymään, riisumaan takanani seisova mies, suutelemaan jokaista senttiä hänen vartalostaan, ottamaan hänet sisälleni heti paikalla. Yritin muistuttaa toivottomasti itseäni siitä, etten halunnut himoita miestä, joka oli pian menossa naimisiin toisen naisen kanssa. En tietenkään halunnut.

Rationaalisilla haluamisillani ei vain ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia, kun jouduin Ilkan läheisyyteen.

Ja nyt hän oli tullut niin lähelle, että sitä oli vaikea selittää minkäänlaisilla rationaalisilla keinoilla. Painautumiseni häntä vasten olisi voitu selittää pelkillä reflekseillä, jos mies olisi päästänyt minusta irti heti pelastettuaan kannun. Mutta hän ei päästänyt. Päinvastoin. Hän rutisti minua entistä lujemmin rintaansa vasten, hänen huulensa hyväilivät korvalehteäni niin, että silmäni nipistyivät uudestaan kiinni ja sitten hän kuiskasi:

-Mä ajattelen sua. Mä en voi sille mitään.

Päässäni räjähti raivoamaan syntinen, syntinen sävelmä, viettelevä kuin seireenien laulu. Tunsin alaselkääni vasten, kuinka miehen kalu nytkähteli tummansinisten kesähousujen alla. Tunsin jalkovälini turpoavan ja kiristyvän pikkuhousujani vasten. Tunsin säädytöntä nautintoa tuottavan pienen kitkan, kun niittasin lyhyen, mustan hameen peittämän takamukseni vielä tiukemmin mieheen kiinni ja liikautin lanteitani.

Ilkka henkäisi, näykkäisi hampaillaan korvalehteäni, ja kun hän astahti taaksepäin kannu kädessään, hän sanoi karheasti:

-Mä otan ton toisenki.

Juuri silloin Tuula marssi sisään, ja pääni käännähti syyllisenä vanhempaa naista kohti. Ilkka kurottautui ohitseni, hänen käsivartensa hipaisi taas käsivarttani ja minä pomppasin miltei ilmaan. Mies mutisi Tuulalle vaimeasti tulevansa hakemaan loputkin juomista, mutta esimieheni katse oli ja pysyi minussa. Kun Ilkka oli mennyt, Tuula sanoi kiihkottomasti mutta painavasti:

-Älä mee tohon halpaan. Sä loukkaat vaan ittes ja hankit vielä meille potkut.

-Mihin?, kiekaisin niin epäuskottavasti, että olisin nauranut itselleni, jos olisin ollut vieressä kuulemassa.

-Sä tiedät kyllä. Ilkka voi olla tylsistyny ja se saattaa kaivata ajanvietettä. Ennen kuin sä teet mitään tyhmää, yritä muistaa, että se on ollu seitsemän vuotta Sepolla duunissa ja kolme vuotta se on seurustellu Fannyn kans. Se tuskin muuttaa suunnitelmiaan viikkoja ennen häitä. Tolla ulkonäöllä on helppo löytää huvituksia ja jos se sellaisia kaipaa, anna sen löytää niitä tuolta alhaalta kaupungista – älä sun lakanoista.

Tunsin punan kohoavan poskilleni sitä kivuliaampana mitä pidemmälle Tuula ehti. Nainen piti pienen tauon ja hymyili sitten lohduttavasti, ennen kuin sanoi:

-Mä tiedän, että sulla on just nyt vähän vaikeeta. Täällä on monta sinkkumiestä. Mikään ei estä sua valitsemasta jotakuta niistä ja pitämästä vähän hauskaa.

__________________________________

2. Luku       

Kun valmistauduin seuraavana aamuna uuteen päivään huoneessani olevan peilin edessä, sisuskalujani jäytivät sekä itseinho että suorastaan pelottava suuttumus. Fanny oli haukahdellut yöllä kuin kiimainen koira, ja aika ajoin olin kuullut Ilkan matalan äänen sanovan jotain. Samalla, kun olin vihannut miestä ja surkean heikkoa luonnettani, olin ujuttanut sormeni litimärkiin poimuihini ja sallinut itseni laueta likaisille ajatuksilleni. Sellaisille, joissa mies kuvitteli minut kliseisen bimboblondimorsiamensa tilalle tai nussi minua hävyttömästi keittiössä välittämättä paljastumisen vaarasta.

Kun olin hoidellut itselleni orgasmin kolmatta kertaa, ja viereisen makuuhuoneen äänet olivat vaienneet, olin taas yrittänyt arvioida kohtausta keittiössä niin objektiivisesti kuin osasin. Olin pyöritellyt vaihtoehtoja päässäni, mutta tulin aina samaan lopputulokseen. Siihen, että Tuula oli todennäköisesti oikeassa. Olin Ilkalle vain kiihottavaa ajanvietettä. Peliä. Mies oli huomannut sopimattoman ihastukseni – se tuskin oli vaikeaa, kun taannuin tohvelieläimen tasolle hänen seurassaan – ja reagoi siihen nyt enemmän tai vähemmän laskelmoivasti.

Mulkoilin peilistä katsovaa kuvajaistani vihamielisesti samalla, kun harjasin hiuksiani kovin otten. Minun oli päästävä Ilkkaa koskevasta pakkomielteestäni eroon tavalla tai toisella, ja Tuula oli esittänyt pulmaani loistavaa ratkaisua.

Pakottauduin ajattelemaan talossa majailevia muita sopivan ikäisiä miehiä. Samuli oli Fannyn serkku. Suurin piirtein ikäiseni. Ehkä pari vuotta vanhempi. Vaalea, keskikokoinen, hyväkuntoinen. Kivannäköinenkin. Hans oli Sepon liikekumppani. Nelikymppinen, eronnut mies. Tiesin, koska olin kuullut hänen puhuvan erostaan päivällispöydässä. Pitkä, laiha, jäntevä. Hiukan harmaata tummanvaaleiden suortuvien joukossa. Harri. Armin nuorempi veli. Roteva, vaalea viisikymppinen mies. Hän taisi olla ehkä liian vanha.

Kukaan heistä ei saanut kehoani sellaiseen täydelliseen oikosulkuun kuin Ilkka, mutta sillähän ei välttämättä ollut mitään väliä. Vartaloni jatkuva hälytystila oli jo niin piinallinen, että saattaisin hyvinkin nauttia pinnallisesta pikku seikkailusta jonkun mukavan ja vapaan häävieraan kanssa. En ollut ennen harrastanut kevyitä seksiseikkailuita, mutta se ei johtunut mistään moraalisista periaatteista vaan vain siitä, että olin seurustellut Tatun kanssa seitsemän vuotta ja sitä ennen ensimmäisen poikaystäväni kanssa kolme vuotta. Jos hoitaisin asiat…tyylikkäästi, minulla voisi olla hauskaa koko kesän sen sijaan, että kituisin unelmoimassa miehestä, joka oli menossa naimisiin vajaan kahden kuukauden kuluttua ja flirttaili ajankulukseen palvelusväen kanssa.

Päätin suunnata huomioni ensin Hansiin. Hän oli silmäillyt minua parikin kertaa arvioivasti, ja vaikken ollut mikään mestariviettelijätär, sellaista katsetta oli vaikea olla tunnistamatta. Katsoisin, missä Hans päivän mittaan liikkui ja seuraisin miestä, jos hän menisi jonnekin yksin. Miltei mustat silmät ja pitkä, sulavasti liikkuva hahmo vaanivat jossain mieleni pohjalla, mutta asetin niiden ja itseni väliin henkisen betoniporsaan. Ehkä siirtäisin sen sivuun, kun pääsisin jonkun toisen käsivarsille ja antaisin kuvitelman ja todellisuuden sekoittua toisiinsa.

Vatsanpohjaani ja rintojani kiristi pelkkä ajatus yltiöpäisestä suunnitelmastani ja pukeuduin tavallista huolellisemmin. Olin käynyt illalla suihkussa ja nyt kieräytin tukkani kauniille solmulle päälaelleni. Päälleni vedin virkatut, luonnonvalkoiset bikinit ja ohuen valkoisen paidan, jonka jätin puoliavoimeksi. Bikinien alaosan päälle puin taivaansinisen, lyhyen hameen, joka liehui kauniisti säärieni ympärillä, kun kävelin. En viitsinyt meikata kovinkaan raskaasti, sillä aurinko ja työ keittiössä tekisivät liiasta pakkelista nopeasti selvää. Ripsiväriä ja huulikiiltoa kuitenkin lisäsin kuten myös punaa poskiini.

Aamupäivä eteni ilman suurempaa draamaa, mutta olin häiritsevän tietoinen Ilkan katseesta, joka tuntui kirveltävänä poltteena ihollani kuin palovammat, joita olin edellispäivänä saanut sormiini uunipellistä. Käänsin pääni päättäväisesti sivuun ja seurailin Hansin silmiä. Aamiaispöydässä hän vilkuili minua hiukan verhotusti, mutta kun sain hänet kiinni itseteosta, hymyilin hänelle toivoakseni kutsuvasti.

Elkeeni ilmeisesti toimivat, sillä lounaalla mies tuijotteli minua jo huomattavasti avoimemmin, ja kun satuin hänen kohdalleen, hän totesi kuin ohimennen:

-Lounaan jälkeen teilläki on varmaan aikaa. Tuu pulikoimaan altaaseen, jos sä ehdit. Se on ihan sallittua.

Väläytin Hansille tahallisen leveän hymyn ja mielessäni käväisi, että toimin itse melko laskelmoivasti naiseksi, joka oli vielä vähän aikaa sitten syyttänyt Ilkkaa mielessään samasta synnistä. Vilkaisin varovaisesti toiseen päähän pöytää, mutta Ilkka oli syventynyt keskustelemaan jostain Armin ja Fannyn kanssa. Tai ehkä väittelemään. Hän ei näyttänyt tyytyväiseltä.

Kysyin varmuuden vuoksi vielä Tuulalta luvan uima-altaalle menoon, mutta pomoni ei nähnyt ajatuksessa mitään pahaa.

-Mäki oon lähössä pitään vähän vapaata ja meen omille ostoksille kaupunkiin. Mee sä vaan uimaan. Me ollaan raadettu tässä ihan tarpeeksi pian jo viikko, ja tänään ei tartte siivota.

Piristyin jo pelkästä uima-altaan ajattelusta ja nappasin mukaani puhtaan pyyhkeen, ennen kuin lähdin talon takaosaan. Olin niin tohkeissani, etten katsonut juuri eteeni, ennen kuin saavuin kaakeloidulle allasalueelle ja silloin oli jo auttamattomasti myöhäistä. Altaalla ei ollut vielä toistaiseksi kuin yksi ainoa ihminen. Ilkka.

Näin miehen lipuvan suuressa altaassa huomaamatta minua, ja kurkkuani kuristi, kun silmäilin vedestä kiiltäviä, oliivinvärisiä lihaksia ja vaivattoman näköisesti liikkuvia pitkiä raajoja. Mietin mitä tekisin, mutta päätin sitten tehdä kuten olin suunnitellut. Kiskaisin hameen ja paidan päältäni ja parkkeerasin altaan reunalle bikineissä, jotka oli virkattu täyteen reikiä kaikkialta muualta paitsi strategisimmista paikoista.

Kun Ilkka lopetti uintinsa ja tarttui altaan tikkaisiin, hän hätkähti silmin nähden huomatessaan minut. Tuijotimme hetken toisiamme, ja hieno suunnitelmani uhkasi haihtua päästäni taivaan tuuliin.

-Mä en seuraa sua, töksäytin ja lisäsin sitten:

-Hans sanoi, että tänne voi tulla.

Ilkka nousi vedestä ja pudottautui viereeni istumaan. Yritin olla katsomatta, mutta se oli yhtä toivoton taistelu kuin Stalingrad saksalaisen kannalta. Tarkkailin ripsieni välistä suurta, puolialastonta mieshahmoa vieressäni, suurenmoista, voimakasta profiilia ja pitkäsormista kättä, joka lepäsi kaakeleilla vain senttien päässä reidestäni.

Kehoani koko päivän vaivannut jännittynyt kireys paisui sisälläni niin, että reiteni puristuivat tiukasti yhteen ja selkäni notkistui kaarelle. Tunsin lämpimän kosteuden leviävän pilluuni, rintojeni kovettuvan pieniä virkattuja kolmioita vasten ja himon vihaiset säkeneet selkäpiissäni. Kun Ilkka viimein puhui, yllätyin kuin hän olisi ravistellut minut hereille syvästä unesta.

-Totta kai sä voit tulla tänne. Jos sä et oo huomannu, mä en pidä niistä palvelijapuheista, joita Armi viljelee, mies lausui rauhallisesti.

-Fannykin viljelee niitä, leiskautin kaiken himokkaan turhautuneisuuteni voimalla.

-Fanny on Fanny, Ilkka tokaisi takaisin, kuin se selittäisi kaiken.

Odotin vähän aikaa, että hän jatkaisi, mutta kun mitään ei kuulunut, oloni alkoi tuntua entistä tukalammalta. Yritin katsella veteen, mutta pääni kääntyi jatkuvasti suureen vartaloon vieressäni, miehen iloisenpunaisiin uimasortseihin ja hänen pitkiin sääriinsä. Huomasin pohtivani hartaasti, millainen kalu Ilkalla mahtoi olla. Puhalsin ilmaa keuhkoistani ja hapuilin mielessäni kiinni edes jonkinlaisesta järkevästä ajatuksesta.

-Mä en tykkää siitä, että mun kans leikitään, suustani lopulta pääsi ilmiselvästi loukkaantuneella äänellä.

Altaalle laskeutui uusi hiljaisuus, ja kun uskaltauduin kurkistamaan Ilkan profiilia, en tavannutkaan profiilia, vaan mustien silmien tiiviin katseen. Mies kurtisti hiukan kulmiaan ja vastasi sitten hiljaa, miltei hyväilevällä äänellä:

-En mä leiki. Mun ei…pitäny sanoa mitään.

Sitten hän lisäsi pehmeästi:

-Anteeksi.

Ihokarvani ponnistivat pystyyn koko kehossani, ja toivoin epätoivon vimmalla, että joku kolmas tulisi paikalle pelastamaan minut varmalta tuholta. Yritin keksiä jotain neutraalia sanottavaa ja löysin viimein yhden helpon aiheen.

-Sä kuulemma vedät yhtä tilitoimistoa. Mitä sä oot opiskellu? Jotain kauppatieteitäkö?

Nielaisin, kun kuulin ääneni. Saatoin puhua asiallisia, mutta ääneni oli käheä ja raskas puhtaasta, fyysisestä himosta. Tunsin Ilkan katseen kasvoillani, mutta tuijotin itsepäisesti altaan toisella puolella kasvavia kirsikkapuita.

-En mä mitään kauppatieteitä oo opiskellu. Ei kirjanpidon ymmärtämiseen sellaista tarvita. Mulla on hyvä laskupää ja mä tein töitä mun isän kuljetusfirmassa penskasta lähtien. Se ei koskaan jaksanu paneutua kirjanpitoon ja yritti silti hoitaa sen yksin, ja lopulta mä vaan opettelin ne hommat, kun koko perheen talous meinas mennä kuralle ainaisten mätkyjen takia.

En huomannut lainkaan, kun tein taas radikaalin virheen. Käänsin pääni – ja silmäni – Ilkan kasvoihin. Vatsassani pyörähti tulipyörä ja puraisin huultani ennen kuin kysyin:

-Mitä sä sitten oot opiskellu? Vai ootko sä täysin itseoppinu?

Ilkan suu vetäytyi ilkamoivaan hymyyn ja hän vastasi:

-On mulla johtamisen erikoisammattitutkinto, mutta sekin suoritetaan näyttöinä työn ohessa. Sitten mulla on edelleen kuvataidekasvatuksen opinto-oikeus Aalto-yliopistossa. Se on ollu mulla nyt aika kauan kesken.

-Miksi ihmeessä?, henkäisin yllättyneenä ja jo toivottoman kiinnostuneena.

-Miksi ihmeessä mitä? Miksi mulla on johtamisen erikoisammattitutkinto vai miksi mä en oo käyny yliopistoa loppuun?

Raotin huuliani ja vastasin haparoiden:

-Jälkimmäinen. Siis miksi. Miksi sä et…?

-Ihan arkirealismin takia. Tilitoimiston vetämisestä maksetaan hyvin, se on helppoa ja no…kuviksen opettajana tai taitelijana elämä olis taatusti hankalampaa. Taloudellisesti siis. Ehkä muutenkin.

-Sekö sulle on tärkeää? Raha ja asema?, suustani lipsahti.

Purin nopeasti kieleeni ja ehätin peruuttamaan:

-Tai eihän se mulle kuulu. Ei tosiaankaan.

Ilkka kohotti kulmiaan ja kallisti päätään.

-Kyllä mä voin vastata. Joo. On ne mulle tärkeitä. Mä vähän niinku ajauduin tilitoimistoon, kun Seppo on mun isän tuttuja, mutta en mä tiedä, jaksaisinko mä kituuttaa enää opiskelijana saati pienituloisena opettajana. Seppo on luvannu mulle alueellisen pestin vielä tän vuoden puolella ja…

En pystynyt hillitsemään itseäni. Nenästäni pääsi halveksuva tuhahdus, ja Ilkka keskeytti puheensa kuin seinään. Miehen silmät kapenivat viiruiksi ja hänen huulensa vetäytyivät jäykkään hymyyn.

-Mitä? Etkö sä hyväksy sellaista? Realistista suhtautumista elämään?

Minulla oli vastaus valmiina, vaikken itsekään tiennyt sitä, ennen kuin se pölähti esille.

-Realistista? Mun mielestä sä laskelmoit. Luuleksä, että sä pääsisit johonki alueelliseen pestiin kolmikymppisenä, jos sä et olis menossa naimisiin Fannyn kans?

En ollut uskoa korviani oman ääneni kuullessani ja aloin vaipua jonkinlaiseen paniikkiin. Tätä menoa lentäisin kartanosta kuin leppäkeihäs ja saisin tyytyä tarjoilijan keikkoihin koko loppukesän. Ilkan suupielissä leikitteli edelleen viileä hymy ja hänen kulmansa kohosivat haastavasti.

-Eiks realismi tarkoita kaikkien tosiasioiden huomioon ottamista, niiden hyödyntämistä ja niiden mukaan elämistä? Mä oon hyvä siinä mitä mä teen ja ansaitsen kyllä mun paikan, vaikka mä käyttäisinki vähän…oikoteitä.

Haukoin henkeäni.

-Eli sä siis myönnät kaiken! Ihan kirkkain silmin!

-Mä mitään kellekään myönnä paitsi sulle, koska mä jostain syystä en osaa pitää päätäni kiinni, mitä suhun tulee. Mutta mitä sitten? Silleen ihmiset on toiminu läpi historian, Ilkka vastasi silkkisellä äänellä.

Tiesin katselevani miestä pitkin nenänvarttani ja odotin mielenkiintoni lopahtavan. En ollut koskaan lämmennyt kylmäverisille kyynärpäätaktikoijille. Tietääkseni. Minulla oli valitettavan vähän kokemusta. Ja kun sekunnit kuluivat, alkoi pahan kerran näyttää siltä, että kylmäveriset kyynärpäätaktikoijat sittenkin olivat tyyppiäni. Vartaloni ei nimittäin kylmennyt astettakaan. Päinvastoin. Se tuntui roihahtavan kiukkuisesti vain kuumemmaksi.

Hain sanoja ja yritin asetella ne niin pehmeästi kuin osasin.

-Mutta jos sä oot taiteellisesti niin lahjakas, että sä oot päässy opiskeleenki tosi hyvään yliopistoon…no, mun mielestä se on vaan sääli. Hukata intohimonsa pragmaattiseen ajatteluun. Rahan takia.

Ilkan ilme rentoutui aavistuksen, ja hän hymähti. Sitten hän selitti tasaisella äänellä:

-Mun vanhemmat opetti vähän toisin päin. Ne sanoi, että piirtää ja maalata voi harrastukseksi, mutta ei siitä päivätyöksi oo. Mä vastustin niitä aikani, mutta kun mä menin Sepolle töihin, mä tajusin että vähemmällä vaivalla ja paremmalla palkalla mä siinä pääsen.

-Mä en vois myydä mun unelmaa hotellista vain siksi, että se ei ehkä kannata heti tai siitä ei heti…tai koskaan…tuu kauheesti rahaa. Mä haluun kokeilla. Ehdottomasti. Ja jos mä epäonnistun, mä kokeilen uudestaan, vastasin lujasti.

-Unelmat ei maksa laskuja, Ilkka kuittasi.

-Ei. Eikä kallista vaimoa. Sun Fanny tykkää helyistä. Sen kans sun uraputken on parasta onnistua.

En voinut uskoa röyhkeyttäni. Juuri kun olin luullut päässeeni nippa nappa kuiville, menin arvostelemaan vielä Ilkan kihlattua ja yksityiselämääkin. Pohdin jo kauhuissani, missä Hans ja kumppanit viipyivät tai pitäisikö minun vain hukuttautua suosiolla altaaseen. Tunsin poskieni helottavan ravunpunaisina ja mielessäni käväisi, että olin aivan turhaan laittanut poskipunaa. Laskin katseeni syliini ja yritin muodostaa mielessäni sopivaa anteeksipyyntöä.

En kuitenkaan ehtinyt suunnitelmista tekoihin, kun kuulin Ilkan venyttelevän ääneen vierestäni.

-Toi on ihan totta. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Säkin saatat huomata vielä joskus, että säännölliset ja kohtuu isot tulot on ihan kiva juttu.

-Ehkä. Mutta mä en oo taiteilija. Mulle toi kuulostaa vain siltä, että sä…sä hukkaat ittes, sanoin varovaisesti luovien, kieli keskellä suuta.

-Kyllähän mä vielä taiteilen. Ja mä opiskelenki jonkin verran ja oon saanu haettua aina vaan jatkoaikaa valmistumiselle. Mikä parasta, mulla on varaa asuntoon, jossa on ateljeehuone. Se tilitoimisto, jota mä vedän on isommasta päästä, mies laukoi tahallisen härnäävästi.

En suostunut enää provosoitumaan. Totesin vain varmasti:

-Ei se oo sama asia.

-Palvelijattareksi sulla on kauheen vahvoja mielipiteitä, Ilkka ilkkui ja sai kuin saikin taas karvani pystyyn.

-Sunhan ei pitäny tykätä palvelijaksi kutsumisesta. Muuttuiko sun fiilikset, kun mä en ymmärrä sun arvoja?, lauoin vihaisena.

-Ei. Mä vaan kiusasin. Sua on kiva kattoa, kun sun mielialat muuttuu.

Näin silmäkulmastani, että Ilkka liikahti ja äkkiä tunsin käden niskallani ja lipumassa pitkin selkärankaani alaspäin. Koko vartaloni tuntui lehahtavan tuleen ja jalkovälini nytkähteli ja paisui niin, etten pystynyt ajattelemaan enää mitään muuta kuin riisuutumista. Riisuutumista, alastomia vartaloita, eläimellistä seksiä,  Riisuutumista. Huokaisin, kaarsin selkääni entistä tiukemmalle kaarelle ja katsoin sumein silmin Ilkan mustiin silmiin. Miehen pää painui lähemmäs, hänen kätensä kietoutui paljaalle vyötärölleni ja olin jo antamassa kaiken tapahtua, kun kauempaa kuului terävä naurunpurskahdus.

Säpsähdin erilleni Ilkasta, tämän käsi katosi ja pudottauduin ajattelematta mitään altaaseen. Haukoin happea keuhkoihini, kun pääsin pintaan ja räpistelin kauemmas, kun joku sukelsi aivan viereeni. Kun Hans nousi pintaan, hän virnisti minulle ja heitti:

-Oo onnellinen, että Samuli ei päässy altaaseen puhallettavan patjansa kanssa. Se veis kaiken tilan. Onneksi se patja vuotaa  ja se joutui lähteen viemään sitä talolle.

-O-okei, vastasin hämilläni.

Hans kauhoi vettä ja katseli minua pää kallellaan. Mies ei ollut yhtä leveäharteinen kuin Ilkka, mutta hänen vartalonsa oli pitkä ja hyväkuntoinen – lihaksikaskin pitkänmatkanjuoksijan tapaan. Keskityin siirtämään ajatukseni altaan reunalla istuvasta houkutuksesta Hansiin ja onnistuinkin, kun mies kuiskasi minulle:

-Ootko sä tuhma tyttö, Inkeri?

Silmäni laajenivat ja unohdin miltei polkea vettä.

-Miten niin?, kysyin vaikeasti.

-Ihan kuin mä olisin nähny, että Ilkan käsi…olis ollu vähän väärässä paikassa tossa äsken, mies mutisi minulle matalasti niin, ettei Ilkka kuulisi.

Ilmeeni paljasti selvästi kaiken, sillä Hansin silmät alkoivat hehkua paheellisesti. Yritin pelastaa kunniani yhtä kaikki.

-Ei se ollu…mitään. Se vaan lohdutti mua.

Hansin kulmikkaille kasvoille levisi petomainen hymy, ja hän vakuutti:

-Mäkin osaan lohduttaa kauniita tyttöjä. Ehkä vielä perusteellisemmin kuin tyyppi, joka on menossa vihille vielä tänä kesänä.

Vatsanpohjaani vihlaisi ja erityisen nautinnollisesti siksi, että tiesin Ilkan katselevan. Kaivoin sisältäni flirttailijan, joka ei ollut kovin kokenut, mutta sillä hetkellä suorastaan hätääntyneen innokas.

-Sittenhän sun pitää näyttää, miten se tapahtuu. Mä sitten kerron tuleeko mulle parempi mieli, kehräsin yllyttävästi ja uin vähän lähemmäs.

En oikein tajunnut mitä tapahtui, mutta näin Hansin sinisten silmien välähtävän edessäni, kunnes tunsin hänen vartalonsa pyörähtävän taakseni ja painavan minua altaan reunaa vasten. Haparoin allasta kiertävästä kaiteesta kiinni, tunsin pitkän, jäntevän vartalon painautuvan selkääni ja takamustani vasten ja kuulin Hansin matalan äänen korvissani:

-Näytetään Ilkalle, mitä se menettää,  kun se on sitonu ittensä siihen hölmöön kanaan.

Himo jysähti sisälläni kuin valtava vasara ja käänsin katseeni Ilkkaan päin. Silmäni osuivat välittömästi mustaan, minua tiukasti tarkkailevaan silmäpariin. En ollut koskaan tehnyt mitään lähellekään vastaavaa, mutta siinä oudossa mielentilassa liikutin vaistomaisesti takamustani Hansin uimasortsien etumustaa vasten ja tuijotin kevyesti huohottaen Ilkan tyytymättömiltä näyttäviin kasvoihin. Hansin käsivarret kiertyivät tiukemmin ympärilleni ja sitten kauhukseni ja aistilliseksi riemukseni hän nykäisi bikinieni yläosan auki ja vaatekappale tippui veteen.

Normaalitilanteessa olisin varmasti säikähtänyt julkista riisumista, mutta nyt pääni oli niin täynnä Ilkkaa, Hansia ja koko häpeämätöntä näytelmää, etten osannut tehdä muuta kun voihkaista. Hansin kädet etsiytyivät kivikoville rinnoilleni ja hän puristi – lujaa. Ilkan suu näytti vetäytyvän viivaksi, hänen silmissään välähti ja se sai minut kiemurtelemaan entistä malttamattomammin toisen miehen sylissä.

-Sähän ootki nopeesti kiihtyvä pikkupillu. Mä arvasin, että tätä sä tarvit. Joko sulla on parempi mieli?, Hans kuiskaili poskeani vasten.

Hänen vyötäröäni puristanut kätensä livahti kyselemättä bikinipöksyjeni sisään ja painautui häpyni päälle. Olin niin kiihottunut, että en olisi ihmetellyt, vaikka olisin saanut orgasmin heti paikalla.

-Tosi paljon parempi, ähkäisin avuttomasti.

Silmäni sulkeutuivat, kun tunsin Hansin sormen lipuvan häpyhuulieni väliin samalla, kun toisen käden puristus rinnastani vain lujittui. Aloin voihkia pienellä äänellä, kuvitellen Ilkan yhä vihaisempaa ilmettä ja nauttien Hansin julkeista käsistä vartaloni yksityisimmissä paikoissa keskellä allasta.

-Loistavaa, Hans murahti ja kiskaisi minut irti altaan reunasta.

-Mi-mitä?, minä huokaisin ja avasin silmäni.

-Ilkka häipyi. Kai se näki, että mä nussin sua, oli se paikalla tai ei. Nyt kiivetään tohon altaan reunalle. Kukaan ei tuu hetkeen. Ainakaan mun tietääkseni.

Hansin sormi pyöri turpeassa vaossani ja käsi rinnallani aina siihen asti, kun pääsimme tikkaille. Kun hän työnsi minut edellään pois vedestä, hän nykäisi bikinien alaosankin pois.

-Mitä jos Armi…tai Fanny…, aloitin epäselvästi, mutta Hans keskeytti minut.

-Naisväki on kaupungilla. Lähti just kun mä tulin. Ja ukot on vaan kateellisia, jos näkee.

Se sai minut entistä kiimaisemmaksi. Yllätetyksi tulemisen uhka, Hansin hävyttömät otteet, yhä todennäköisemmäksi käyvä nopean panon mahdollisuus allasalueella jyskyttivät sisälläni kuin tauti, ja kun pääsin ylös, en kyennyt nousemaan jaloilleni. Konttasin kaakeleilla nelinkontin kuin avuton eläin, mutta en ehtinyt pitkälle, kun kuulin takaani:

-Helvetti, mikä perse. Sun vittu kiiltelee auringossa, typy.

Kukaan ei koskaan ollut puhunut minulle niin rumasti, mutta sillä hetkellä se tuntui vain viiltävän hyvältä. Minähän olin häpeämätön lutka, kun haaveilin varatusta miehestä. Kun konttasin allasalueella ilman rihman kiertämää. Hulluna himosta, jonka perimmäinen syy oli jokin aivan muu kuin takanani tuleva mies.

Tunsin Hansin käden takamuksellani ja sitten hänen sormensa hieraisi hirvittävän turvoksissa olevaa, läpimärkää pilluani. Raajani alkoivat täristä ja tuskin kuulin, kun mies ohjeisti:

-Älä ees yritä nousta. Mä tykkään kattoa, kun sä ryömit. Mennään tonne nurmelle niin ei liukastella turhaan.

Hansin ääni oli jo karhea ja kun saavutin nurmikon, kovat kädet laskeutuivat lanteilleni ja pyöräyttivät minut selälleni. Hans asettui reisieni väliin ja tarkasteli vartaloani vähän aikaa puoliummessa olevien silmiensä raosta. Mies pysytteli edelleen vaiti, kun hän kumartui ylleni, tuijotti silmiini ja tarttui molempiin rintoihini. Hänen polvensa painautui jalkoväliäni vasten ja suustani pääsi autuas aaah.

Lujat sormet hieroivat kovia rintojani, miehen jalka painautui rytmikkäästi pilluani vasten ja ennen kuin huomasinkaan, huohotin raskaasti ja keinutin jalkoväliäni reisieni väliin tunkeutunutta reittä vasten.

-Kiva pieni kolmio sulla, Inkeri. Ajele se kokonaan pois. Mä tykkään nuolla nuorta posliinipillua.

En saanut sanaa suustani. Tuijotin vain Hansin himosta siristyneitä silmiä ja tunsin hänen toisen kätensä lähtevän liukumaan pitkin vatsaani, kun hän kysyi:

-Syötkö sä pillereitä? Panetko sä useinki parin päivän tuttavia?

Hansin sormi ujuttautui klitorikselleni ja minä voihkaisin vaivalloisesti:

-On…on pillerit. En…koskaan.

-Mä uskon sua. Koska mä vittu haluun, mies murisi ja käänsi minut taas vatsalleni.

Hän nosti lantiotani ja ohjasi minut asentoon, jossa makasin pää ja rinta maassa mutta takapuoli pystyssä kontillani. Keskellä allasaluetta. Jos joku oli ruokapöydässä, häntä ja meitä erotti vain matala pensasaita. Talon yläkerrasta saattoi nähdä meidät. Helposti.

Hansin kädet leipoivat pakaroitani, hän asettui taakseni ja tunsin kullin kärjen vaossani, joka ei ehkä koskaan ollut valuttanut nesteitä niin innokkaasti.

-Jeesus mikä märkä pieni lutka. Kuinka monta kertaa sä vaihdat pöksyt päivän aikana?, Hans supatti kiihkeään sävyyn ja hieroi paksulta tuntuvaa terskaa koloani vasten.

-Pane jo, minulta pääsi – ensimmäistä kertaa elämässäni.

-Ja kerjää vielä. Kuinka hyvä olo sulla nyt on? Onko sua lohdutettu tarpeeksi?, mies ähisi.

Minä parkaisin:

-Ei. Ei oo!

Tuijotin silmät sokeina kartanon yläkertaan. Sinne missä Ilkan ja Fannyn huone oli. Tunsin, kuinka Hansin kalu alkoi tunkeutua ahtaaksi turvonneeseen pilluuni paksuna ja pitkänä, ja kun miehen käsi laskeutui niskalleni ja puristi, supistuin hänen ympärillään rajusti ja uikutin ihanasta suonissani kuohuvasta kiimasta. Se kaikki tuntui niin eläimelliseltä. Eläimelliseltä ja rivolta.

Hans huomasi reaktioni ja puristi kättään entistä lujemmin niskallani samalla, kun toinen käsi painui lantiolleni ja hänen kullinsa pääsi perille. Koko vartaloni vapisi ja työnnyin innokkaasti miestä vasten. Avasin reisiäni, keinutin lantiotani toisin kuin koskaan ennen ja sykähtelin miehen ympärillä, kunnes hän ärähti käheän saatanan ja alkoi nussia. Kovaa.

-Niin valmis, ihana pieni vittu. Puristaa niin helvetisti. Mä nussin tätä koko kesän, mies ähki takanani kuin järjiltään ja piteli minua tiukasti niskasta ja lantiosta.

Hän kiihdytti vauhtiaan, vaikken ollut uskonut sitä enää mahdolliseksi ja kurkustani karkasi avuttomia korahduksia. Olin kehrännyt kuluneiden päivien aikana kokoon niin hirvittävästi turhautunutta himoa, että olin hetkessä valmis. Hansin irstaat kehut korvissani ja Ilkan kapeat, vihaiset kasvot, jotka olivat palaneet verkkokalvoilleni, siivittivät vauhtiani, kun likainen mielihyvä paisui jalkovälissäni yhä sietämättömämmäksi.

Hansin lantio hakkasi takamustani, miehen paksu kulli porasi sisääni niin, että pilluni litinä ja äänekkäät maiskahdukset tuntuivat kaikuvan kaikkialla, ja kun hän ujutti sormensa hävylleni ja siitä klitorikselleni, minä sokeuduin ja kuurouduin kaikelta muulta paitsi rajulta naimiseltamme. Mahtava nautinto rysähti jalkoväliini ja siitä kaikkialle vartalooni. Ulvahtelin ja paruin vauhdilla purkautuvaa kiimaani, haroin kynsilläni kuivaa nurmikkoa ja hieroin mielettömänä poskeani ja rintojani karkeaan maahan, kun minulle käytännössä tuntematon mies nai minua keskellä kartanon julkista piha-aluetta.

Takaani kuului matalaa murinaa, ähkimistä ja lopulta Hans irrotti otteena niskaltani. Hän runnoi sormensa lantiooni, syöksi kyrpänsä vielä kerran sisääni ja päästi kovaäänisen, helpottuneen ärjäisyn. Ääni tuntui kaikuvan sisälläni ja paisutti paheellisessa mielentilassani orgasmiani entisestään.

Mies vaipui hetken kuluttua päälleni niin, että painuin makuuasentoon. Tärisin hänen allaan ajatukset nautinnosta sekavina ja osittain epäselvinä. Niin epäselvinä, etten ollut aivan varma, kuka minua oli nussinut – Hans vai Ilkka. Tunsin kalun sisälläni alkavan veltostua, siemensyöksyn valuvan reisilleni ja mieleni teki tehdä kaikki uudestaan. Heti paikalla. En ollut saanut lähellekään tarpeeksi.

-Samuli kävi tossa just, Hans kommentoi tyytyväisellä äänellä.

En edes värähtänyt, vaikka kaukana jossain järjen ääni sanoi, että minun pitäisi hävetä. Kun en vastannut mitään, mies lisäsi:

-Tää ei ollu tässä, senki herkkupillu. Mennäänkö sun huoneeseen viettään vähän laatuaikaa?

Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta.

-O-okei, huoahdin.

Kun Hans kohottautui pystyyn ja auttoi minut seisomaan, en tajunnut maailmasta vielä paljon mitään. Se asiaintila muuttui kuitenkin hetkessä. Käännyin poimimaan vaatteeni siitä, mihin ne olivat jääneet ja altaan nähdessäni muistin, mitä melkein oli tapahtunut ennen Hansin saapumista.

Vatsaa vihlova kaipaus lävisti minut, kun katselin paikkaa, jossa vain hetki sitten olin Ilkan kanssa istunut. Orgasmin aiheuttama sumu katosi, ja vain yksi kysymys nousi välkehtimään kirkkaana mielessäni.

Miten mikään, mikä tuntui niin hyvältä ja oikealta, saattoi olla väärin?

__________________________________________

KIINNOSTUITKO TARINASTA? VOIT  OSTAA E- TAI ÄÄNIKIRJANA ESIM. ADLIBRIKSESTÄ, SUOMALAISESTA TAI ELISA KIRJASTA. LINKKI ON ADLIBRIKSEEN, MUTTA EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ EDULLISIN VAIHTOEHTO.

KARTANO E- TAI ÄÄNIKIRJA

Lisää kevyempiä ja Kartanon kaltaisia raisumpia tarinoita löydät kotisivuiltani. Yhden tähden tarinat ovat pehmompia, kolmen taas rajumpia. Jokaisen tarinan ensimmäinen luku on kuitenkin ilmainen – ja seksikohtaukset höyryävän kuumia ja sanastoltaan suoria.:)

WWW.EROOTTISIATARINOITA.FI

suhteet seksi hopsoa runot-novellit-ja-kirjoittaminen
Kommentit (0)