KRUUNU 4-5 on kaupassa & Lilith sarjakoukussa
Hei!
Tämä rupeama kesti hiukan tavallista pidempään, kun tielle asettui arjen haasteita lähinnä terveydellisinä pulmina. Nyt ne on kuitenkin selätetty (paitsi huushollin kroonista kaaosta, jota ei selätetä tässä elämässä) ja Kruunukin on edennyt 4. ja 5. lukuun.
Luvassa on taas dramaattisia käänteitä, kun Juhanin biisi lähtee lentoon, ja Adakin vedetään keskelle julkisuussirkusta parin onnettoman sattumuksen myötä. Hän saa myös heti kättelyssä maistaa julkisuuden ikävämpää puolta. Jopa niin, että hänen luottamuksensa itseensä ja Juhaniin alkaa horjua.
Ehkä se oli tarpeeksi sanottu. Laitanpa siten vain linkin niille, jotka haluavat päästä ostoksille:
Ensimmäinen luku löytyy täältä Lilystäkin, mutta TÄSTÄ pääsee tutustumaan rockmaailmaan sijoittuvaan tarinaan entisistä rakastavaisista, joita vanha suola alkaa monenlaisista mutkista huolimatta kummasti janottaa.
Jos joku on seurannut Instagramiani, on varmaan huomannut, mihin sarjaan olen jäänyt koukkuun. Klikkasin Netflixin Varjoa ja riipusta ihan sattumalta ja odottamatta mitään, mutta hermunjee, mitä kohtasinkaan. Upeasti toteutettua viihdettä, mahtavia maailmoja, loistavia pukuja ja mikä tärkeintä karismaattisen, vaarallisen, mahtavan ja uskomattoman hyvännäköisen pahiksen eli kenraali Kiriginin tai Mustan kenraalin tai Darklingin tai…no, nimiä tälle julmalle ja seksikkäälle sankarille…anteeksi roistolle on lukemattomia.
Innostun harvoin toljottamaan mitään sarjaa putkeen, mutta hyvin tehty fantasia kiinnostaa aina ja nyt kävi niin, että kirjoittaminen kärsi myös osin siitä, että allekirjoittanut vahtasi sarjan kahdeksan jaksoa kahdessa päivässä. Asetuin itselleni tyypillisesti välittömästi pahiksen puolelle (olen myös virallisesti sortattu Luihuinen kuten tyttärenikin), kuolasin häpeilemättä Ben Barnesin mustiin puettua hahmoa ja ärsyynnyin loppua kohden yhä enemmän sankarittaren lapsuudenystävään ja hänen esittelyynsä ainoana oikeana rakkaudenkohteena.
Jos joku nyt kysyy, mitä minä sarjasta vaahtoan, vastaus on yksinkertainen: suosittelen sitä katsottavaksi!
Ja jos joku nyt kysyy, onko minulla ihan oikeakin elämä, voin vastata, että kyllä – se hoidellaan unelmissa pyörimisen ohessa. Ja juuri nyt se oikea elämä tulee väliin ja lähden herättelemään tytärtäni kouluun. (Milloin koulu on alkanut kestää 5.6 saakka? Minusta se on puhdasta v***uilua).
Palataan – todennäköisesti loppuviikosta, kun Lyhyet likaiset saavat jatkoa tavalla tai toisella.
t. Lilith
www.eroottisiatarinoita.fi