MEKAANIKKO 7

Oli keskiviikkoiltapäivä ja otin jälleen yhdet avaimet vastaan. Työnsin ne Eerolle, nuorimmalle mekaanikollemme. Oli rengashotellin sesonkiaika, ja olin ottanut ajoneuvoalan opiskelijoita paikallisesta ammattiopistosta tueksi, sillä korjauspuolikin oli miltei tukossa, kun kesäjenkkien omistajia ilmestyi joka päivä lisää kauniiden säiden ansiosta. Ajattelin haluttomasti, että joutuisin jäämään taas ylitöihin.

Asiakaspalvelutila tyhjeni hetkeksi, ja käännyin nopeasti nojaamaan tiskiin selin. Sallin itseni hymyillä kuin mielipuoli. Se oli valtavan vapauttavaa, kuin olisin saanut riisua hetkeksi yltäni tukahduttavan pakkopaidan. Hymy oli kärkkynyt viikonlopusta lähtien tilaisuutta päästä kasvoilleni missä ja milloin tahansa, ja sain tehdä töitä hartiavoimin, etten olisi virnistellyt kuin hullu, kun kerroin asiakkaalle vaikkapa, että hänen hienon Audinsa ilmajousitus oli paskana ja että lasku olisi tuhansia euroja.

Kun olimme lauantaina tulleet kotiin, olimme tuskin päässeet sisälle, kun Kristian oli jo painanut minut ulko-ovea vasten, suudellut minua kovin huulin ja nainut minua siinä – seisaaltaan ja vaivautumatta riisumaan itseään tai minua muutoin kuin oli aivan pakko. Mies oli oikeassa. Hänellä oli hyvä mielikuvitus. Minut oli otettu sängyssä lukemattomia kertoja lukemattomissa eri asennoissa, keittiön pöydällä, yläkerran makuuhuoneessa ikkunaa vasten – eivätkä avuttomat protestini, että naapuri voisi nähdä meidät, olleet tuottaneet muuta tulosta kuin sen, että Kristian oli murahtanut ”hyvä”. Olimme harrastaneet seksiä saunassa, pesuhuoneessa ja vuodesohvalla.

Tänä aamuna olin herännyt vartalo nautinnollisen kulutettuna siihen, että Kristianin kädet olivat vaeltaneet pitkin vatsaani ja rintojani, ja kun työnsin takamustani miehen syliä vasten ja valitin muka, että minulla ei olisi pian voimia edes seisoa pystyssä, Kristian ilmoitti suu korvaani vasten painautuneena:

-Mä kirjoitan sulle sairaslomaa. Äkillistä lihasheikkoutta. Tai väsymysoireyhtymä. Ei kerrota sitä, että seksiin sä et näytä väsyvän.

Se oli kaikki liian täydellistä. Liian ihanaa. Pitkät tuokiot sylikkäin, hidas, uskomattoman nautinnollinen seksi, tuhmat nopeat panot, ruoan laittaminen yhdessä, elokuvien katseluyritykset. Olin jopa lähtenyt Kristianin mukaan uimahalliin, ja kun mies oli uinut tarpeekseen minun lilluessa lähinnä monitoimialtaan viihdepuolella poreiden ja hierovien suihkujen hemmoteltavana, hän oli hakenut minut takaisin uima-altaaseen. Hän oli puristanut minut altaan seinämää vasten, sujauttanut kätensä bikinieni alaosan alle ja hieronut minulle käsillään räjähtävän orgasmin, joka oli saanut minut kiljaisemaan ja painamaan kasvoni sitten miehen rintaa vasten. Olimme kuulemma saaneet muutaman paheksuvan mulkaisun parilta mummolta. Epäilin, että katseita oli ollut enemmän kuin pari.

Hän on naimisissa. Tämä ei kestä loputtomiin.

Mantrat, joita olin yrittänyt takoa usvaisiin aivoihini, väikkyivät mielessäni surkean pinnallisina. Ne olivat kuin kirjaimia, jotka kyllä näin, mutta jotka eivät muodostaneet mitään järkeviä sanoja tai lauseita.

Kuulin oven käyvän ja ilmoittavan uuden asiakkaan saapumisesta tiloihin. Pakotin ilmeeni taas peruslukemille. Kun käännyin katsomaan, näin yllätyksekseni Tonin. Nolostus työntyi rintaani tiukkana möykkynä, mutta yritin hymyillä niin luontevasti kuin osasin.

-Moi! Mitä kuuluu? Tulitko sä renkaita vaihtaan?

Toni hymyili lammasmaisesti ja sipaisi hiuksiaan hermostuneen oloisesti.

-En. Mä vaihdatin ne jo viime viikolla. Mä…älä käsitä tätä nyt väärin, mutta mä tulin pyytään sua mun siskon häihin.

Mieleni teki voihkaista. En millään halunnut olla töykeä tai epäkohtelias kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, mutta mikään ei huvittanut minua vähempää, kuin lähteä umpioutojen ihmisten sekaan miehen kanssa, josta en ollut lainkaan kiinnostunut.

-Toni…mähän kerroin jo, että mä en pysty mihinkään suhteeseen…

Loksautin suuni kiinni, ennen kuin valehtelisin lisää. Toni irvisti ja työnsi kätensä mustien farkkujensa taskuihin.

-Mä tiedän. Mutta just nyt mulla ei oo ketään muutakaan mielessä.

-Mikset sä mee yksin? Sehän on ihan normaalia, kysyin melkoisen uteliaana.

Toni huokaisi kärsivästi ja selitti:

-Mun siskon yks kaveri on…vähän turhan päällekäyvä. Se on sitä lajia, joka ei ymmärrä, vaikka sille vääntää rautalangasta. Me käytiin parilla treffeillä ennen sua, kun mä annoin periksi, ja sen jälkeen se on viestitelly koko ajan ja nyt se ehdottelee, että mennään yhdessä.

Minua alkoi huvittaa.

-No sano suoraan, ettei kiinnosta. Mikä siinä nyt on niin vaikeeta?

-Se, että se on myös mun kollega. Opettaa Jukolan koulussa niinku mäki. En mä sitä haluu suututtaa. Meidän ei tarttis olla kauan. Mulla ei oo mitään virallista roolia siellä ja me voidaan häipyä varmasti jo ennen yhdeksää.

Katselin sormea, joka oli huomaamattani alkanut naputtaa hermostuneesti pöytään. Mitä olinkaan juuri yrittänyt itselleni sanoa? Ehkä minun olisi hyvä yrittää ottaa edes hiukan etäisyyttä. Vaikka edes yhden illan verran. Voisi olla hyödyllistä muistuttaa itselleni, että joutuisin elämään elämääni ilman Kristiania ennemmin tai myöhemmin. Sitä paitsi, minulla oli huono omatunto siitä, miten olin kohdellut Tonia, vaikka hän ei tiennytkään koko totuutta.

Heti kun vain ajattelin iltaa ilman Kristiania, vatsassani muljahti vastenmielisyys ja sydäntäni raastoi, kuin joku olisi kynsinyt sitä rikki. Olin niin pohjalla. Niin pohjalla, että sitä ei voinut verrata edes nuoruusaikoihin. Pari viikkoa, enkä osannut enää kuvitella päiviä ilman Kristiania – siitäkään huolimatta, etten ollut vieläkään uskaltanut ottaa edes hänen avioliittoaan puheeksi. Vedin henkeä ja hymyilin Tonille hiukan epäaidosti.

-Ehkä mä voin auttaa sua. Varsinki niiden katastrofitreffien jälkeen.

Tonin ilme pehmeni, hän käveli tiskille ja puristi kättäni.

-Kiitos tosi paljon. Eikä sun niitä treffejä tartte miettiä. Ehkä meillä on tilaisuus joskus myöhemmin ottaa uusiksi. Kun sä oot saanu…hmm…sun tunteet selviksi.

Ei ole. Ikinä.

Pakottauduin hymyilemään edelleen, kun kysyin:

-Milloin ne häät on?

-Lauantaina. Vihkiminen on Vanajan kirkossa kolmelta ja juhlat on Katajistonrannassa.

______________________________

Pääsin kotiin vasta seitsemältä ja huokaisin helpotuksesta, kun sain kengät jaloista ja tassuteltua keittiöön. Kristian oli tehnyt jotain kalaruokaa – tunsin sen tuoksusta.

-Moi!, huusin taloon, mutta kukaan ei vastannut.

Sitten tajusin, etten ollut nähnyt Maybachia pihalla, kun olin tullut kotiin.

Oloni oli välittömästi hylätty. Sätin itseäni naurettavaksi. Ehkä Kristian oli vastaanotolla. Hän oli sanonut, että tekisi tällä viikolla jonkun sairastuneen lääkärin vuoroja. Ehkä hän oli käväissyt iltapäivästä kotona ja lähtenyt takaisin töihin. Minusta tuntui silti pahalta – varsinkin, kun olisin halunnut kertoa lauantaisesta menostani ja selittää…

Kuulin auton ajavan pihaan, ja helpotus vyöryi sisimpääni kuin mahtava merenaalto. Otin keittiönkaapista nopeasti keittolautasen, kauhoin kalakeittoa lautaselleni ja työnsin sen mikroon. Seisoin edelleen mikroaaltouunin vieressä, kun mies tuli sisään.

Käännyin katsomaan Kristiania, jolla oli yllään upeasti istuva musta poolo ja konjakinruskeat samettihousut, ja jonka silmät näyttivät väsyneiltä. En voinut itselleni mitään. Ryntäsin lusikka kädessäni miestä vastaan. Kiersin käsivarteni hänen niskaansa ja nousin varpaisilleni saadakseni suudelman. Sen minä myös sain. Epätoivoisen, kiihkeän, koko sielua ravistavan suudelman, joka sai minut ripustautumaan Kristianiin kuin olisin ollut vaarassa pudota tyhjyyteen ilman häntä. Niin kuin taisin ollakin.

Kun mies viimein irrotti otteensa, katsoin häntä tarkemmin ja huomasin, että hän näytti paitsi väsyneeltä myös tavallista kalpeammalta. Kysyin käheästi:

-Oliko sulla pitkä päivä?

Kristianin ilme sulkeutui, ja hän kohautti olkapäitään.

-Ei mitään ihmeellistä.

En uskonut häntä, mutta annoin olla. Ehkä hän kertoisi hetken päästä. Otin kalakeiton mikrosta, ja Kristian nojasi työtasoon virnistäen.

-Sen voi lämmittää ihan tossa kattilassa. Keitto vaan paranee hautuessaan.

-Miksei se paranis sitten mikrossakin?, kysyin näsäviisaasti ja istahdin pöytään.

Kristian istuutui viereeni ja ujutti jalkansa jalkapöydälleni. Minulla oli sukat ja farkut, mutta hänen jalkansa jalallani tuntui silti…uskomattoman eroottiselta. Vilkaisin miestä silmiin ja sanoin moittivasti:

-Mulla on kauhee nälkä. Mä tulin ihan vasta, ja ennen kuin sä taas hyväksikäytät mun ruumista…

Jostain syystä Kristian ei edes hymyillyt. Hänen ilmeensä kiristyi ja hän otti jalkansa pois. Aloin huolestua tosissani.

-Mitä? Mikä sulla on? Se oli tyhmä vitsi. Kai sulle on tullu selväksi, miten paljon mä haluan…

Kristian nojautui eteenpäin eteensä tuijottaen, asetti kyynärpäänsä pöydälle ja hetkeksi harhauduin ihailemaan voimakasta ylävartaloa, jonka musta poolo toi hienosti esiin. Palautin himokkaat ajatukseni nopeasti ruotuun ja tartuin miestä kädestä, kun kysyin:

-Mistä on kysymys?

Kristian vetäisi kätensä pois.

-Ei nyt, hän mutisi ja nojasi sitten otsaansa käsiinsä, kuin olisi kärsinyt voimakkaasta päänsärystä.

Sitten miehen puhelin hälytti. Viesti. Hän kaivoi laitteen esiin, tarkisti viestin, sulki puhelimen ja työnsi sen takaisin taskuunsa. En sanonut mitään, mutta jotain inhottavaa alkoi kiertää sydämeni tienoilla.

Se oli viesti. Kristianilla oli oikeus saada viestejä. Eikä minulla ollut oikeutta alkaa epäillä häntä heti, kun hän oli hiukan omituisella tuulella.

-Tää keitto on tosi hyvää. Mitä kalaa tässä on?, kysyin mahdollisimman neutraalilla äänellä.

-Lohta ja siikaa. Se on seljankaa, mies vastasi lyhykäisesti.

Hänen puhelimensa piippasi taas. Sitten uudestaan. Inhottava tunne paisui sisälläni koko sisikuntaani puristavaksi ahdistukseksi. Joko Kristianilla oli joku toinen? Vai viestittelikö vaimo hänelle? Siksikö hän oli niin outo?

-Sulle tuli viesti, en malttanut olla toteamatta viileästi.

-Joo, Kristian murahti.

Lusikoin keittoni loppuun, ja sinä aikana miehelle tuli taas uusi viesti. Tunsin oloni jo niin pahoinvoivaksi, että pelkäsin antavani pian ylen. Tokaisin kitkerällä äänellä:

-Jos sulla on uus nainen, niin kerro ihmeessä. Mä arvostaisin sitä. Mä voin olla sen verran reilu, että mä kerron sulle, että mä meen Tonin kans lauantaina sen siskon häihin.

Iskuni oli lapsellinen ja typerä, mutta olin niin peloissani, onneton ja vihainen, etten pystynyt pitämään primitiivisiä tunteitani piilossa. Näin heti tehneeni jonkinlaisen perustavanlaatuisen virheen. Kristian nosti katseensa silmiini. En ollut koskaan nähnyt hänen silmiään niin jäisinä. Turkoosinvihreät iirikset olivat kuin kiveä ja kultaiset pilkut lasersäteitä, kun hän hymyili ohuesti ja totesi hiljaa:

-Vai niin. Sä oot pitäny siihen yhteyttä kaiken tän ajan. Sitäkö ne sun ylityöt oli? Vaikka onhan se ymmärrettävää. Sulla on niin saatanan kiimainen pillu, että sille ei varmaan riitä ees jalkapallojoukkue.

Minusta tuntui kuin Kristian olisi heilauttanut jonkinlaista nuijaa ja posauttanut sen vasten kalloani. Aivoni surrasivat avuttomina ja ymmärtämättä mitään, ja katsoin mykkänä, kun mies nousi pöydästä, kääntyi ja käveli yläkertaan. En tiedä, kuinka kauan tuijotin tyhjää lautastani siinä keittiössä, mutta kun jonkin ajan kuluttua havahduin oman puhelimeni hälytykseen, kello näytti varttia vaille kahdeksaa. Viesti oli Siljalta.

Joko sä oot menny sänkyyn Kristianin kans?

En aikonut vastata viestiin heti mitään, sillä se vain alleviivasi pahaa mieltäni. Nielaisin raskaaasti, kun astelin makuuhuoneeseeni. En ymmärtänyt lainkaan, mitä oli meneillään, mutta minulla oli sinnikkään varma tunne siitä, että olin ollut väärässä epäilysteni kanssa. Etenkin, kun muistin, miten Kristian oli suudellut minua ja lähestynyt minua, ennen kuin olin sanonut jotain väärin. Tonin ja häiden ottaminen esille ei ollut ainakaan parantanut asioita. Mies oli ollut pisteliään loukkaava, mutta se ei sinällään ollut yllättävää. Hän oli osannut lyödä nyrkkien lisäksi myös sanoilla jo nuorena – varsinkin yllytettynä ja huonotuulisena.

Mutta Kristian oli enemmän kuin huonolla tuulella. Häntä painoi jokin. Sen oli voinut maistaa jo siitä suudelmasta, niin ihana kuin se oli ollutkin.

Tunsin oloni epätavanomaisen epävarmaksi, mutta lopulta päätin odottaa. Kristianilla ei ollut ukkomiehenä mitään syytä käyttää sellaista kieltä minusta varsinkin, kun hän aivan varmasti tiesi, ettei minulla ollut ollut ketään toista. Olin ollut niin ilmiselvän haltioissani koko tämän ajan, että pitäisi olla ameeban tasolla ollakseen huomaamatta, miten hävettävän rakastunut olin. Mies oli kuulostanut mustasukkaiselta, mutta hänellä ei ollut oikeutta olla mustasukkainen. Ei minkäänlaista. Ja hän oli torjunut keskusteluyritykseni melkoisen rumasti.

Yritin Kristianin sijaan miettiä sitä, mitä laittaisin lauantaina päälleni. Se oli yhtä innostavaa kuin olisin yrittänyt kitata kalanmaksalöljyä pullon suusta. Pläräsin vaatekaappini vaihtoehtoja läpi. Oranssi mekko pisti silmään, mutta se oli turhan kutsuva, ja saisi Tonin ehkä luulemaan, että toivoin uusintaa.

Päädyin lopulta malvanväriseen yksinkertaiseen kotelomekkoon, joka myötäili vartaloani kauniisti ja ulottui hiukan polven yläpuolelle. Olin ostanut sen aikanaan Paulan häihin, mutta malli oli niin klassinen, ettei vaatteesta huomannut lainkaan, että se oli ostettu viisi vuotta aiemmin. Minulla oli mekkoon sopiva sinisen ja oranssin kirjava huivi, ja jos meikkaisin tarpeeksi voimakkaasti, voisin mennä iloisesta juhlijasta.

Tungin mekon takaisin kaappiin, kuuntelin aistit yliherkkinä talon ääniä ja käväisin syömässä iltapalaa. Sitten vetäydyin surkeana omaan huoneeseeni.

Seuraavina päivinä tulin jälleen kotiin myöhässä korjaamon kiireiden takia ja löysin liedeltä jotain hyvää ruokaa. Torstaina Kristian oli taas käymässä jossain ja kuulin hänen saapuvan kotiin vasta puoli yhdeksän aikoihin, mutta perjantaina mieskin tuli keittiöön. Ihokarvani nousivat pystyyn kuin antennit, mutta pakotin itseni syömään herkullista kasvislasagnea harkitun hitaasti ja olemaan huomioimatta vatsanpohjassani jyskyttävää kiihkoa. Kun Kristian oli istuutunut minua vastapäätä, hän puhui.

-Sulla on huomenna sitten juhlapäivä, hän totesi viileästi.

-Niin on, täräytin kipakasti, vaikka katselin kaipaavasti Kristianin alas painunutta päätä ja ruskeita kiharoita.

Sitten lisäsin terävällä äänellä, josta en aivan pystynyt pitämään poissa pahaa mieltä:

-Mä oon kyllä ihan saatanan väsyny, kun mä oon pannu koko viikon jalkapallojoukkuetta ja vielä pitäis huominenki jaksaa. Mutta enhän mä mitään sille voi, että mun pillu on niin kiimainen.

Kuulin Kristianin vetävän henkeä. Sitten hän nosti kasvonsa ja katsoi jonnekin ohitseni.

-Se oli…asiatonta. Anteeksi. Mä vaan…mulla on…mä oon vieläki huono…

Mies näytti melkein epätietoiselta ja onnettomalta änkyttäessään lauseiden alkuja, ja tunsin alkavani sulaa kuin napajäätikkö ilmastonmuutoksen johdosta. Kun sitten näytti kuitenkin sltä, että hän ei saisi enempää ilmoille, nousin nopeasti pöydästä ja vastasin kireästi:

-Kiitos. Anteeksipyynnöstä. Ootko sä soittanu sun vaimolle ja pyytäny anteeksi siltä kans?

-Sillä ei oo mitään tekemistä meidän kans, Kristian täräytti äkkiä täysin änkyttämättä, lyhyesti ja vakuuttavasti.

Minä melkein uskoin.

-Mielipiteitä voi olla monenlaisia, totesin vain hiljaa, kiikutin lautaseni tiskipöydälle ja marssin sitten silmät kirvellen huoneeseeni.

Illalla mies vetäytyi yläkertaan kuten kahtena edellisenäkin päivänä. Tunsin itseni entistä loukkaantuneemmaksi, kun hän näytti haluavan karata mahdollisimman kauas minusta. Sitten ihmettelin, aikoiko hän hankkia itselleen lainkaan huonekaluja. Vaikka mitäpä se minulle kuului. Jos hän oli tyytyväinen pelkällä patjallaan, niin mitä se minulle kuului?

Samana iltana Toni soitti ja ehdotti, että hän tulisi hakemaan minut vartin yli kaksi, jotta olisimme ajoissa kirkolla. Sairiosta ajoi tuskin varttia Vanajan kirkolle, mutta myönnyin aikatauluun, jottei minun tarvitsisi jutella pitempään. Juuri kun sain puhelimen käsistäni, se hälytti uudestaan. Silja.

Huokaisin raskaasti, mutta poimin kännykän käteeni. Muistin, etten ollut vastannut Siljan viestiin mitään. Ja jostain syystä minulla oli ollut kovasti tekemistä molemmilla kahdella kerralla, kun ystäväni oli yrittänyt soittaa.

-Sä makaat Kristianin kans, Silja töräytti närkästyneellä ja hyvin painavalla äänellä odottamatta edes tervehdystä.

-Miten niin?, yritin kierrellä epäuskottavasti, pieni onneton väre äänessäni.

-Sä et vastannu mun viestiin, etkä oo vastannu mun puheluihin.

-Eihän se mitään tarkoita! Korjaamolla on vaan helvetinmoinen kiire.

-Sä soitat aina takaisin, Silja ilmoitti lujasti – ja täysin todenmukaisesti.

Olin hetken hiljaa ja melkein kuulin, kuinka aivoni raksuttivat ja sydämeni jyskytti.

-Hyvä on. Joo. Mutta se on ohi.

Selitin nopeasti, miten lyhyttäkin lyhyempi suhteemme oli edennyt, ja Silja henkäili kateellisena ja myötätuntoisena kertomukseni edetessä.

-Mutta toi kuulostaa vähän siltä, että Kristianilla on jotain huolia. Pitäis olla aika iso kusipää, että…

-Kristian osaa olla kusipää!, kivahdin takaisin ja muistutin Siljaa siitä, mitä hän minusta oli epäillyt.

-Mustasukkainen se vaan on. Ja teräväkielinen. Mutta jos sillä olis joku uus, niin…sähän sanoit, että se suuteli sua ja…

-En mä jaksa miettiä. Meillä on historiaa jo ihan tarpeeksi, menin möläyttämään unohtaen, että Silja ei tiennyt meistä oikeastaan mitään.

Jouduin kertaamaan nopeasti ja pinnallisesti nuoruuden aikaisen romanssimme, mikä aiheutti vihamielistä kitinää (miksi en ollut kertonut) ja toisaalta tähtisilmäistä maalailua siitä, kuinka ehkä olimme toisillemme tarkoitetut kaiken tämän jälkeen. Kun olin taas kuunnellut jonkin aikaa Siljan valitusta hänen olemattomasta treffielämästään, sain puhelun onneksi lopetettua.

_________________________________

Nukuin huonosti, ja kun kello tuli lauantaiaamuna kahdeksan, nousin sängystä. Minulla ei ollut muutakaan tekemistä, joten menin autotalliin ja puuhasin Continentalin kanssa sen, mitä pystyin. Putsasin jarrunesteen aiheuttamia sotkuja, ja koska olin saanut edellispäivänä autoon sopivat tulpat, asensin ne paikoilleen. Sen jälkeen en keksinyt mitään.

Istuuduin taas autotallin lattialle ja muistin, mitä viimeksi oli tapahtunut, kun olin linnoittautunut sinne. Kuinka Kristian oli hakenut minut pois. Kuinka hän oli kuiskannut, että minulla oli kaunein naisvartalo ikinä.

Tartuin vihapäissäni ensimmäiseen työkaluun, joka käteeni sattui. Se oli sytystulppa-avain ja nakkasin sen niin kovalla voimalla seinään, että kolina kävi. Sitten nousin seisomaan ja huomasin, että minulla oli edelleen tunteja aikaa.

Menin talolle ja suihkuun. Siistin säärikarvani, jalkovälini – aivan kuin se olisi ollut tarpeen – ja peseydyin niin perusteellisesti, että sain ainakin 45 minuuttia kulumaan. Kun kiipesin kylpyhuoneesta yläkertaan, kuulin Kristianin liikkuvan keittiössä, joten livahdin makuuhuoneeseeni toisesta ovesta ja heittäydyin sängylle makaamaan.

Silmäluomeni tuntuivat yhtäkkiä todella raskailta, ajatukseni eivät tahtoneet kulkea lainkaan, ja niinpä sallin itseni sulkea silmäni aivan vain hetkeksi. Ennen kuin huomasinkaan, olin täydessä unessa, ja kun heräsin, kello oli melkein yksi. Tuijotin kelloa hetken uskomatta silmiäni – ja sitten minuun iski paniikki.

Jouduin ryntäämään vessaan kostuttamaan hiuksiani ja lisäämään niihin muotovaahtoa ja sitten aloitin kuivaus- ja föönausoperaation. Jo pelkästään siihen kului kaksikymmentä minuuttia. Meikkasin itselleni tyylikkäät kissansilmät ja punasin huuleni aivan kuin olisin menossa kuumemmillekin treffeille. Puuteria, ripsiväriä, hajuvettä. Minulla sattui olemaan pukuun sopiva malvanvärinen alusvaatesetti, joka olisi ollut omiaan, jos olisin ollut menossa jonnekin…Kristianin kanssa. Puin ylleni puolikupilliset liivit, jotka nostivat ja puristivat suurehkoja rintojani näyttävästi ylös ja niihin sopivat läpinäkyvät matalalantioiset hipsterit. Mietin hetken, mutta lisäsin asuun vielä stay-upit. Voisin ainakin tuntea itseni viimeisen päälle laittautuneeksi, vaikken aikonutkaan tehdä Tonin kanssa mitään.

Kun olin valmis, kello näytti kahta. Minulla oli kauhea nälkä, mutta en aikonut tuhria huulipunaani ennen hääbuffettia. Sen sijaan otin esille Minna Parikan avokkaat, jotka sopivat huivini oranssiin sävyyn. Pieneen iltalaukkuun mahtui sopivasti pankkikortti, vähän käteistä, huulipuna ja puuteri.

Liikuin ja valmistauduin konemaisesti, mutta joka sekunnilla haluttomuuteni kasvoi, kunnes se oli kuin muuri, jota en uskonut kykenevinäni ylittämään. Pelkäsin kaikesta huolimatta viestiväni Tonille jotain virheellistä. Pelkäsin pilaavani kaiken Kristianin kanssa. Lopullisesti. Pelkäsin, etten jaksaisi näytellä edes alkeellisen iloista hääjuhlassa.

Kun sitten kuulin ovikellon soivan, istuin sängyllä kykenemättä liikkumaan. Kuulin, että Kristian avasi oven. Matalaa keskustelua, josta en ottanut tietenkään makuuhuoneeseen asti selvää. Askelten kopinaa. Ne saapuivat keittiöön.

Nousin vaivalloisesti sängyltä. Minusta tuntui, kuin olisin kahlannut syvässä vedessä – niin hankalalta kävely ovelle tuntui. Kun avasin oven keittiöön, näin Tonin seisovan keskellä huonetta tummansinisessä, oikein hyvinistuvassa puvussa, vaaleat, vastaleikatut hiukset tyylikkäästi taaksepäin suittuina. Ja sitten Kristianin, joka nojasi tiskipöytää vasten. Miehellä oli  yllään jonkinlaiset, löysät mustat olohousut ja luonnonvalkoinen pellavaiselta näyttävä kauluspaita, jonka ylimmät napit olivat auki. Minusta tuntui, että saatoin kauempaakin nähdä häivähdyksen hienoisesta karvoituksesta rinnalla. Tai ehkä minä kuvittelin.

Se mitä en kuvitellut, oli himo. Se imeytyi vereeni hivuttavana kuin hengenvaarallinen myrkky. Kristian näytti isolta, vahvalta ja haavoittuvalta yhtä aikaa. Hänen silmänsä tuijottivat minua, ja kun Toni tervehti minua ja alkoi lörpötellä, hänen asentonsa ei muuttunut tai katseensa liikkunut mihinkään.

-Sä näytät mahtavalta, Pirita. Jätkät nauroi, kun mä sanoin, että mä tuon daamiksi automekaanikon, mutta…

En kuullut enempää. Kristianin vihreät silmät olivat juuttuneet omiini, enkä pystynyt kääntämään katsettani, vaikka hyvin tiesin, että jo hyvät tavat olisivat sitä vaatineet. Miehen kädet puristivat tiskipöytää, kuin hän ei olisi pysynyt pystyssä ilman tukea, kunnes toinen käsi irtosi ja liikahti minua kohti. Käsi painui nopeasti takaisin, mutta kuulin hänen sanovan tuskin kuuluvalla äänellä – osittain Tonin iloisen pulinan päälle:

-Älä mee. Mä…mä yritän kertoa kaiken. Mutta älä mee.

Olin jo valmiiksi seisonut paikallani kuin mikäkin patsas, mutta nyt tunsin muuttuvani sellaiseksi aivan aidosti. Käteni puristui laukkuni ympärille, toinen puristui nyrkiksi, selkäni suoristui kuin se olisi ollut rautakanki, ja koko vartaloni tuntui kiristyvän ja jännittyvän. Paitsi sydämeni. Se hakkasi, takoi ja muljahteli kuin sairauskohtauksen kourissa. Sen ääni kaikui korvissani, sen voima suhisi pitkin suonia, se jumalauta väänsi vatsaani.

Toni vaikeni. Hän ei ilmeisesti ollut kuullut Kristianin sanoja. Minä ihmettelin, miten minä olin kuullut ja pienen hetken olin epävarma siitä, olinko kuullut oikein. Tai ylipäänsä mitään. Sitten Kristian puristi huulensa yhteen ja  lisäsi hiljaa:

–Bitte.

Mietin kaukaisesti, että Kristian ei ollut juuri koskaan pyytänyt minulta tai keneltäkään muultakaan mitään puhumattakaan mistään bittestä. Ole kiltti olisi ehkä ollut liikaa, mutta saksankielinen pleasekin yllätti minut niin, että heräsin jämähtäneestä olotilastani. Ajatukset pyörivät päässäni villisti kuin karusellissa, ja Tonikin huomasi viimein keittiössä vallitsevan jännittyneenä soivan tunnelman.

-Sanoitko sä bitte? Ootko sä saksalainen?, Toni kysyi valloittavan viattomasti.

-Äidin puolelta, Kristian vastasi hitaasti siirtämättä katsettaan minusta.

Tunsin vartaloni leiskuvan kuumana kuin kekäle ja jouduin antautumaan heikkoudelleni – ja myöntämään tappioni.

-Toni. Mä…mä luulen, että…että mä en pääse.

Tonin silmät pyöristyivät, ne vilahtivat meihin kahteen ja viimein jotain, mikä näytti suuttumukselta välähti hänen kasvoillaan.

-Mä en pyytäny paljon. Ja sun olis pitäny sanoa, jos sulla on…Tai sanotaan, että kun sulla on Kristianin kans jotain.

Minua hävetti, mutta tiesin, etten saisi lähdettyä enää häihin. Hengittelin muutaman kerran syvään ja pakotin katseeni Toniin. Nyökkäsin miehelle ja sanoin:

-Anteeksi. Tää on paskamainen tilanne, mutta…

Yhtäkkiä odottomaton idea välähti mieleeni ja lisäsin:

-Oota hetki.

Käännyin kannoillani ja ryntäsin takaisin makuuhuoneeseen selittelemättä sen enempää. Valitsin nopeasti Siljan numeron ja henkäisin helpotuksesta, kun ystäväni vastasi heti toisella hälytyksellä. Hän ei ehtinyt sanoa muuta kuin moin, kun kysyin nopeasti:

-Mitä mieltä sä oot Tonista? Siitä, jonka kans mä olin ravintolassa.

Silja vaikeni, mutta minä hoputin:

-Sano jotain.

-Tuota, onhan se komea ja kivanoloinen. Miks niin?

-Lähe sen daamiksi häihin. Mun piti mennä, mutta mä en pysty, sopotin sekunteja laskien.

-Mikset?, Silja kysyi epäluuloisen kuuloisena.

-Kristianin vuoksi. Se pyysi että mä en menis. Ja mä…tuota…saatoin suostua lähteen hmm…väärin perustein.

-Ja mä oon sun plan B? Ehkä mulla on kuumat treffit.

-Toni on oikeesti kiva.

-Se on sun perään. Niinku vissiin koko Hämeenlinna.

-Se on vanha asiakas. Mutta jos se näkee sut kiinteistönvälittäjän roolin läpi, teillä voi hyvinki synkata.

Silja tuhahti, mutta kysyi sitten:

-Milloin ne häät on?

-Krhm…Tuota…Vanajan kirkossa pitäis olla puolen tunnin päästä.

-Puolen tunnin!

Siljan ääni kiljui niin kovaa ja korkealta, että epäilin sen kuuluvan keittiöön asti.

-Ole kiltti. Toni on oikeesti kiva tyyppi, mutta mä en pysty…

-Niinpä niin. Sä oot menettäny sielus sille vihreäsilmäiselle paholaiselle, Silja huokaisi niin dramaattisesti, että aloin nauraa.

-Jotain sinne päin. No?

Silja huokaisi uudestaan.

-Mä kävin eilen treffeillä tyypin kans, jolla oli ehkä yhteensä kolme hammasta ja jättimäinen paise naamassa. Ei sillä että mä olisin ulkonäkökeskeinen, mutta…

-Joo vai ei?

-Okei okei. Ainaki siellä saa ilmasta viinaa. Mutta sä jäät velkaa. Musta tulee sun kaaso.

-Haista nyt jo huilu. Kristian on naimisissa.

-Ooooooooo….tästä mä haluun kuulla lisää, Silja ilmoitti värisevällä äänellä.

-Et tänään. Vedä joku vetävä kolttu päälle ja puunaa naamas. Sulla on niin pitkä tukka, että sen saa nopeesti nutturalle.

-Mä en tiennytkään, että sä oot tyylikonsultti mekaanikon ammatin lisäksi.

-Toni tulee hakeen sut vartin sisään.

-Jeesus! Onneksi mä kävin sentään aamulla suihkussa.

-Ei ehdi puhua enempää. Saanko mä antaa sun ovikoodin?

Muutamaa sekuntia myöhemmin astelin keittiöön kädet täristen kuin suuren ponnistuksen jäljiltä. Molemmat miehet tuijottivat minua. Toni näytti pettyneeltä ja tyytymättömältä, ja Kristian oli ristinyt kätensä rinnalleen. Hänen kasvonsa eivät paljastaneet mitään.

-Silja, minä hönkäisin kuin idiootti.

-Niin?, Toni ja Kristian kysyivät yhtä aikaa.

Katsoin Tonia tiukasti silmiin.

-Sähän tykkäät Siljasta? Se on kaunis ja kiva ja kaikkee. Se lähtee sun kans, jos sä haluut.

-Enhän mä tunne sitä yhtään!, Toni vastusteli.

-Et sä tunne muakaan paljon paremmin, vastasin viimein rautaisen rauhallisesti ja lisäsin:

-Silja tulee ihan hyvää hyvyyttään, eikä odota sulta mitään. Jos sä et haluu seuralaista, niin se on tietysti eri asia.

Tiesin olevani epäreilu, kun olin itse vetänyt maton miehen jalkojen alta vain hetki ennen h-hetkeä. Toni kuitenkin suoristi hartioitaan ja kysyi nopeasti:

-Missä se asuu?

Annoin rautatieaseman läheisyydessä olevan vanhan talon osoitteen ja ovikoodin. Toni vilkaisi kelloaan, hän näytti kalpenevan hiukan ja sitten hän sanoi:

-Okei. Nähdään joku päivä. Jutellaan myöhemmin.

Kun ovi läimähti kiinni Tonin takana, heitin laukkuni pöydälle ja laskin käteni lanteilleni. Minä ja Kristian silmäilimme toisiamme kuin kaksi taisteluun valmistautuvaa gladiaattoria. Vaikka sydänparkani oli räjähtää paineesta, minua nolotti miten helposti olin antanut periksi. Minulla ei ollut tapana perua menojani noin vain. Eikä varsinkaan muutaman minuutin varoajalla. Eikä taatusti miehen vuoksi, joka kiilasi muutamalla haavoittuvalta kuulostavalla sanalla minun ja deittini väliin.

Sitten Kristian lähti liikkeelle. Silmäni laajenivat, suuni avautui sanomaan jotain, ja käsivarteni lennähtivät ilmaan kuin ottamaan hänet vastaan. Ja sen ne tekivätkin.

Mies tarttui lanteisiini, peruutti minut makuuhuoneen ovesta sisään ja henkäisi:

-Kiitos.

Sen jälkeen emme puhuneet vähään aikaan. Kristian veti mekkoni takana olevan vetoketjun auki. Hän nyki pukuni yläosan alas. Hän kiskoi rintaliivini peittämästä rintojani. Hän kellautti minut vuoteelle, ujutti helmani lanteilleni ja nykäisi pikkuhousuni sivuun.

Jokainen kärsimätön liike iski sisääni kuin puukko, mutta kivun sijasta tunsin vain päätä pyörryttävää, sokaisevaa mielihyvää. Revin miehen paidannapit auki, ja kun hän asettui reisieni väliin, kiskoin käsin ja varpain hänen olohousujaan alemmas. Kristianin sormet puristuivat rintoihini ja kun hän katsoi niitä ja nosti sitten silmänsä omiini, hänen katseensa oli kuin juopunut.

Hänen suunsa painui suulleni. Se imi, puri, nuoli ja tutki minua, kunnes lähti kulkemaan aivan yhtä kuumeisena kaulalleni. Suudelmia tuntui satelevan tuhansia. Kaulalleni, rinnoilleni ja vatsalleni.

Mies tarttui ranteisiini, painoi ne tyynylle pääni molemmin puolin ja sanoi viimein käheästi:

-Mä en vittu kestäny sitä ajatusta.

Vartaloani särki päivien onnettomasta pidättäytymisestä, ja jokainen suudelma teki minusta heikomman ja myöntyväisemmän. Kiimaisemman. Kristian päästi toisen ranteeni ja hivutti sormensa hellävaroen jalkoväliini samalla, kuin hänen suunsa kulki pitkin vartaloani. Suustani pääsi pitkä, raskas huokaisu ja tunsin, kuinka pilluni valutti paksun nestepurkauksen miehen sormelle.

-Mulla ei oo ketään muuta. Ei varmasti ole, Kristian hengähti ihoani vasten.

Miehen tunnustukset sekoittuivat mahtavana myllertävään himooni ja saivat minut voihkaisemaan ja vääntyilemään entistä kutsuvammin häntä vasten. Mekkoni oli lanteillani, stay-upit ylläni ja alushousuni edelleen päällä, kun Kristian kohottautui. Hän ei riisunut itseäänkään yhtään enempää – otti vain kullinsa esille ja tarttui minua taas ranteista hurja kiilto silmissään.

-Sä oot mun, Kristian murisi.

Sä oot mun. Sekavat aivoni ryhtyivät juhlimaan kuin humalaiset jääkiekkofanit ja sopersin tajuamatta mitään:

-Niin….Mä oon sun.

Kiersin sääreni Kristianin lantion ympärille, ja kun hän puski sisääni nopeasti ja syvälle, kyyneleet kirvelivät silmieni takana ja suustani pääsi onnellista nyyhkytyksenkaltaista huohotusta.

Se oli silkkaa epätoivoista parittelua, vaikka siihen oli johtanut jokin paljon syvällisempi ja merkityksellisempi. En pystynyt liikuttamaan käsiäni, mutta vartaloni liikehti ja kaartui vaativasti Kristianin jokaisen työnnön tahdissa. Sääreni vapisivat, kun puristin häntä reisieni välissä. Ja mies nussi minua nopein, epätoivoisin ottein, aivan kuin olisi pelännyt minun karkaavan hänen altaan.

Jokainen raju isku sisääni sysäsi vartaloani entistä syvemmäs mielihyvän pohjattomaan hetteikköön.

-Suutele..lisää…lisää…, anoin avuttomasti, sillä en pystynyt enää puhumaan kunnolla.

Kristianin suu painui suulleni, kielemme kohtasivat puolivälissä ja lantioni räjähti toimintaan. Miehen sormet puristivat ranteitani entistä tiukemmin, mutta minä en tarvinnut käsiäni. Vain hänen kielensä ja kullinsa. Ne olivat molemmat tunkeutuneet sisääni ja kurkustani lähti eläimellinen matala murina samalla, kun pilluni sykähteli ja puristui Kristianin kalun ympärille niin, että luulin menettäväni tajuntani.

Kun sinkouduin orgasmiin, se oli silkkaa valoa ja tunnetta repeämisestä kappaleiksi. Hajosin miljardeiksi paloiksi, atomeiksi, ehkä vielä pienemmiksi hiukkasiksi. Huusin jotain miehen suuhun, mutten tiennyt mitä. Sanoinkuvaamaton purkaus jalkovälissäni sai lantioni tanssimaan ja kiemurtelemaan Kristiania vasten kuin kiihkeärytmisessä latinotanssissa, ja suuni imaisi miehen kieltä kuin se olisi ollut Michelin-tähden arvoinen ateria.

Kristian äännähti nopeasti ja kärsimättömästi, hänen suuri vartalonsa liukui pitkin kiemurtelevaa vartaloani ja sitten hän huusi. Suuhuni. Sisälleni.  Onnen kyyneleet purkautuivat poskilleni, kun kuulin hänen äänensä ja tunsin hänen viimeiset hurjat työntönsä.

Mies romahti päälleni raskaasti huohottaen ja painoi kasvonsa tyynylle levinneisiin hiuksiini. Hän irrotti otteensa ranteistani, ja kun olimme pyörineet vähän lähemmäs maan pintaa, hän kuiskasi:

-Mun ei pitäny tehdä tätä tässä järjestyksessä. Mutta mä oon ollu hulluna raivosta, kun mä aattelin sua ja Tonia. Että sulla ehkä…

-Susta on tullu aikamoinen moralisti, henkäisin Kristianille, mutta lisäsin sitten äänellä, joka tavoitteli ankaruutta, mutta oli vain ja ainoastaan hengästynyt:

-Mulla ei oo mitään Tonin kans. Vaikka sulla tuskin on varaa arvostella.

-On mulla, Kristian vastasti painavasti.

Hän kierähti yltäni, pujotti mekon ja rintaliivit taitavasti yltäni ja veti minut sitten kainaloonsa. Kaivauduin niin lähelle miestä kuin pystyin, ja kysyin sitten varovaisesti:

-Mikä sua vaivaa?

-Ei mua paljon mikään enää vaivaa, mies mutisi raukealla äänellä.

-Älä valehtele.

-Ehkä se, että sä olit menossa häihin sen idiootin kans.

-Toni ei oo idiootti. Se on kiltti ja kiva mies. Mitä sä et aina oo.

Kristian äännähti halveksuvasti.

-Se on idiootti. Nauraa liikaa. Puhuu liikaa. On liian vaalea. Pääsi panemaan sua. Idiootti.

Mutristin huuliani, etten olisi hihittänyt Kristianin syytöksille ja rypistin tuimasti kulmiani.

-Mitä säki siitä tiedät? Ja jos mun paneminen tekee idiootiksi, kato peiliin. Lopeta kiertely, tai mä…mä en anna sulle enää.

Kristian väläytti minulle niin häikäisevän virnistyksen, että se oli kuin paparazzin salamavalo.

-Tota uhkausta sä et pysty toteuttaan.

-Puhu, komensin nopeasti ja purin huulta, etten olisi hymyillyt.

En aikonut väitellä julistuksesta, jonka Kristian pystyisi todistamaan vääräksi millä sekunnilla hyvänsä. Syntyi hiljaisuus, ja Kristian tuijotti hetken eteensä kulmat kurtussa. Sitten hän sulki silmänsä ja sanoi kireällä äänellä:

-Mun isä tekee kuolemaa.

Sydämeni tuntui pysähtyvän paikoilleen, ja kylmäävä häpeä kiemurteli sisälläni. Muistin töykeän käytökseni ja virheelliset olettamukseni ja änkytin onnettomana:

-Anteeksi. Anteeksi, että mä olin niin…mä oon kai vieläki herkkänä meidän historian takia, ja kun Silja silloin viestitteli…mä tunnen itteni nyt tosi…tosi huonoksi ihmiseksi.

Kristian avasi silmänsä ja sanoi omituisen kalsealla äänellä:

-Älä turhaan. Sä oot oikeassa yhdessä asiassa. Se on nainen. Joka viestittelee siis. Se on mun äiti.

-Tarvisko se apua? Onko sun isä…tuota saattohoidossa tai jotain?

-Sillä on MS-tauti, joka on viime vuosina pahentunu, mutta ei me uskottu, että se vielä ihan siinä pisteessä olis, että…No, mä tulin tänne sen vuoksi, että mä voin ottaa lääkärikeskuksen haltuun, kun isä ei enää voinu tehdä töitä, ja äiti haluu paapoa sitä. Nyt sillä on kumminki ollu hengitysvaikeuksia ja eilen varmistui, että sillä on keuhkokuume.

Mies lausui sanan ”paapoa” niin halveksuvasti, että kylmät väreet alkoivat juosta pitkin selkäpiitäni.

-Eikö…eikö sulla oo hyvät välit sun isään?, kysyin hetken kuluttua mahdollisimman tasaisella äänellä.

En ollut edes nuoruudessani tavannut Kristianin vanhempia, vaikka tunsin heidät ulkonäöltä. Tajusin äkkiä myös, että emme koskaan olleet puhuneet heistä muuta, kuin että he olivat lääkäreitä ja äiti saksalaissyntyinen.

Kristian vaikeni ja pyöritteli hiussuortuvaani sormensa ympärille tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen. Sitten hän veti henkeä ja katsoi minua silmiin. Jos olin luullut aiemmin nähneeni hänen silmänsä kylminä, saatoin todeta erehtyneeni. Turkoosinvihreät silmät iskivät niin jäätävän hyistä tulta, että tunsin ympäristön pakastuvan. Mies vastasi metallisella äänellä:

-Mulla ei oo välejä mun isään. Ei minkäänlaisia. Mulla ei oo mitään sanottavaa sille eikä pian äidillekään, kun se jaksaa vollottaa sen saatanan mulkun takia.