OPETTAJAn viimeiset luvut ja kirja!

Heips!

Nyt olisi seksikästä syysluettavaa valmiina, kun Opettaja valmistui viime yönä. Lukujen ostajille siis tarjolla viimeiset luvut 8-11 ja jos tykkää tarinansa ostaa kirjana, linkki siihen (ja juonikuvaukseen) löytyy TÄÄLTÄ.

Tuttuun tapaan ensimmäisen luvun voi lukea ilmaiseksi ja sehän löytyy kotisivuiltani.

Instassa jo tätä vähän ennakoin, ja olen entistä varmempi siitä, että Teresan paskamainen mies Erik saa joskus myöhemmin oman tarinansa, joka sijoittuu vuosia myöhempään aikaan. Annetaan miehen kypsyä, nöyrtyä ja vaipua kenties jopa kyyniseen epätoivoon, ennen kuin vilautetaan hänelle mahdollisuutta onneen. Tarinaan on jo alustava juonikin, joka sijoittuu osittain paheelliseen klubimaailmaan, mutta ei siitä nyt vielä enempää!

Seuraava tarina ei vielä kuitenkaan kerro Erikistä. Olen jossain välissä onnistunut jo kirjoittamaan tarinaa, joka keskittyy eräisiin hävyttömän puoleisiin juhliin. En ole pitkään aikaan kirjoittanut pesunkestävästä miljönääriplayboysta ja nyt tuntui siltä, että pitää päästä revittelemään oikein kunnolla.

Sankarimme Daniel on tietysti paheellinen, röyhkeä ja vastustamaton, ja häntä vastaan aikoo nousta sisukas nuori toimittaja Viola, joka soluttautuu salaa sankarin järjestämiin tiukasti vartioituihin juhliin. Kuukauden mittaisissa juhlallisuuksissa juhlistetaan Danielin somesovelluksen kymmenvuotista taivalta ja hänen rahoittamaansa menestyspeliä  – ja totta kai sekä sovellus että peli tihkuvat seksiä. Enempää en tarinasta voi kertoa, sillä sen enempää en tiedä juuri minäkään, mutta ajattelin antaa juonelle aikaa kypsyä, enkä sen takia ole julkaisemassa aivan heti uusia lukuja. Jos homma menee, kuten kaavailen, tämä voi olla vähän Seikkailijattaren tapainen stoori, jossa ei mässäillä seksikohtauksilla määrällisesti, vaikka seksi esillä paljon onkin.

Vaikka mitäpä minä tiedän. Luulisi, että kirjailija tietää, mitä tekee, mutta ainakin minun kynäni kirjoittaa välillä ihan mitä mielii, ja suunnitelmat lentävät romukoppaan joskus useammankin kerran tarinan aikana. Niin muuten kävi Opettajankin kanssa.

Omista kokemuksistani kirjoittelen tässä lähipäivinä. Nyt vähän väsyttää, kun kirjoitin miltei läpi yön ja häippäisen tästä iltapalalle. Ihanaa sunnuntai-iltaa!

t. Lilith

www.eroottisiatarinoita.fi

 

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa
Kommentit (0)