ORGASMEISTA JA ELÄMÄN REALITEETEISTA
Ensimmäinen Tarinoiden taustalla -postaukseni koskee orgasmeja. Aihe valikoitui hyvin tavanomaisen ja arkisen väylän kautta siten, että keskustelin ensin erään ystäväni kanssa seksistä ja jäin sitten ihmettelemään asioita itsekseni.
Minulla – kuten varmaan monella naisella – on aika avoimet välit hyvien ystävieni kanssa, ja jaamme monia hyvinkin intiimejä kokemuksia keskenämme. Tällä kertaa keskustelimme seksistä ja orgasmin saamisen vaikeuksista, enkä voinut olla ajattelematta, että monen ikäiseni naisen ajatukset seksistä tuntuvat minusta joskus vähän ahdistavilta ja oudoilta. Tai ehkä se outo vain olen minä itse, tiedä häntä.
Kysyin, eikö ystäväni saa orgasmia suuseksinkään aikana, koska itselleni se on ollut monen ikimuistoisen orgasmin lähde. Ystäväni totesi, ettei pysty nauttimaan suuseksistä. Syy on se, että hän häpeää jotenkin pilluaan (anteeksi nyt, mutta käytän tällaisessakin tekstissä sitä ainoaa sanaa, joka minusta kuvaa parhaiten kyseistä paikkaa).
Minulle tämä on asia, jota minun on vaikea ymmärtää. Pillu kuten miehen kalukin on meillä jokaisella aivan yhtä yksilöllinen kuin peilistä katsova naamavärkki, vartalon muodot ja sormenjäljet. Ainutlaatuinen. Ja sehän hieno asia.
Itse olen ehkä kerta kaikkiaan niin nautinnonhaluinen, etten koskaan ole osannut edes ajatella, että pillussa olisi jotain hävettävää. Olen kurkistellut sitä arvioivasti peilin kanssa ja verrannut muiden naisten jalkoväliä omaani vaikkapa saunan yhteydessä ja todennut, että joo – eroja on. Mutta se siitä. Levitän reiteni täysin häpeämättä miehelle, varsinkin jos hän sitä suutaan osaa käyttää. Ja näin on ollut aina. Vaikka olin vasta parikymppinen ja podin lievää alemmuuskompleksia kaikenlaisista asioista aivan turhaan (täysin normaali paino, lantion leveys, takapuolen koko, naama, you name it), ikinä se ei heijastunut seksuaalisuuteeni.
Asia voi tietenkin olla muuttumassa nuoremman sukupolven piirissä – itse kun olen jo 45 vuoden rajapyykin ylittänyt. Toivottavasti. Koska onhan aivan selvää, että jos omaa kehoaan ja vaikkapa pilluaan häpeää, on aika vaikea nauttia seksistä tai saada orgasmia.
Silloin, kun aloin kirjoittaa blogiani, ja lukijoita alkoi tulla enemmän, sain palautetta eräältä lukijalta siitä, että tarinoissani kuvaillut orgasmit ovat epärealistisia. Että naisen orgasmi on yleensä pienempi tai sitä ei tule lainkaan. Vastasin, että kyllä joo, aika useinhan homma on itsellänikin mennyt noin. Mutta ei ollenkaan aina.
Minulle on melkoisen värikkään elämän myötä kertynyt aika paljon kokemusta seksistä. Väittäisin että reippaasti keskivertoa enemmän, vaikken mikään Gene Simmons olekaan. On ollut lyhyitä suhteita ja kaukosuhteita. On ollut oikeiksi parisuhteiksi laskettavia tapauksia, joista yksi oli 13,5 vuotta kestänyt avioliittoni. On ollut villejä yhden tai kahden yön tapauksia, joista osasta on jäänyt hykerryttäviä muistoja ja toisista taas ei.
Olen lauennut sekä parisuhteessa että yhden yön suhteen yhteydessä.
Olen aivan todella saanut niin valtavia orgasmeja, että olen jotakuinkin menettänyt tajuntani ja herännyt jonkin ajan kuluttua siihen, että itken holtittomasti silkasta mielihyvästä. Silloin kumppanini oli poikaystävä, jolta sain ensimmäisen jättiorgasmini ollessani muistaakseni toista kertaa sängyssä hänen kanssaan. Toisaalta, välisemme seksuaalinen kemia olikin jotain sellaista, että sitä on vaikea sanoin kuvailla. Sellaista, jota tarinoissani yritän kuvailla. Erään rakastajani päällä ratsastin niin hurjaa vauhtia, että orgasmin räjähtäessä päälle en tajunnut tästä maailmasta enää mitään. En esimerkiksi huomannut, että hotellihuoneen yhteen pusketut yhden hengen vuoteet antoivat periksi ja putosimme lattialle pelkän päiväpeiton kanssa. On ollut nautinnollisia viikonloppuja, joiden aikana olen harrastanut hyvää seksiä niin monta kertaa putkeen, että olen ollut kuin jonkinlaisessa huumepöllyssä ja halunnut aina vain lisää, oli kroppa miten käytetty ja väsynyt hyvänsä.
Vastakohtana kaikelle ihanuudelle on huonompia kokemuksia. Suuria odotuksia ja valtavia pettymyksiä. Nautintoa, joka ei saavuta lakipistettään, kun toisella on liian kiire. Velvollisuusseksiä, joka suorastaan inhottaa.
Viimeksi mainitut tilanteet ovat varmasti jokaiselle vähänkin elämää nähneelle naiselle tuttua kauraa, ja siksi kieltäydyn kirjoittamasta niitä tarinoihini. Kertomukseni toimivat itsellenikin pakoreittinä arjesta, joka on ollut välistä hyvinkin raskasta. Lisäksi, ankeaa realismia löytyy kyllä muunlaisesta kirjallisuudesta roppakaupalla.
Minun genreni ovat romanttiset, eroottiset tarinat. Tarinat, joissa päähenkilöiden välillä leimahtelee joskus kokemani uskomaton seksuaalinen vetovoima ja ja toisaalta yhteensopivuus henkisemmälläkin tasolla. Vaikka olen pari kertaa niin luullut, en surukseni ole todellisuudessa koskaan löytänyt kestävää, onnellista parisuhdetta. Siksi onkin ihanaa löytää sellainen aina uudestaan kertomuksistani. Totta kai minä haluan kirjoittaa niihin myös kauneimmat tai rajuimmat kokemukseni.
Tosin, kyllähän minunkin kertomuksissani huonoja orkkuja tai surkeaa seksiä joskus on, mutta ei pääparin välillä. Tässä tapauksessa päähenkilön huonot kokemukset (esim. Uskoton) toimivat jotenkin juonta kuljettavana elementtinä tai kontrastina ”sen oikean” välillä.
Todettakoon nyt vielä sekin, että vaikka en itse koskaan löytänyt haaveideni ikuista rakkautta, ja monelle lähipiirissäni on käynyt samoin, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö ihan aidosti uskoisi syvään rakkauteen tai toimivan parisuhteen olemassaoloon. Tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet kymmeniä vuosia yhdessä, ja jotka ovat kaiken aikaa olleet todella onnellisia yhdessä. Ihmisiä, joiden seksielämäkin on ollut kaiken aikaa erinomaisen tyydyttävää.
Tietysti se vaatii hioutumista ja kompromisseja ja halua ymmärtää toista. Se on selvää. Ja vaikka kuinka yrittäisi, parisuhde voi silti mennä perseelleen – ihan vain siksi, että siinä ei koskaan ole yksin. Itse olen tullut siihen tulokseen, että en pysty saavuttamaan kaipaamaani ihannetta koskaan. Olen aina ollut vähän liian levoton, kulmikas ja – myönnettäköön – ylipäänsä vaikeasti miellytettävä.
Toisaalta haluan, että mies vie ja minä vikisen, mutta liika hallitsevuus alkaa nopeasti raivostuttaa. Pidän päivän mittaan koskettelusta ja suutelemisesta, kunhan se tehdään ”oikealla tavalla” muttei ”lääppimällä”. Totta kai minusta on kivaa, että minulle sanotaan jotain mairittelevaa ulkonäöstä, mutta se ei saa mennä lipevän sokerisuuden puolelle. Miehen voi myös olla hankalaa tietää, mitä haluan, kun olen yleisesti ottaen kiihkeän itsenäinen, mutta sitten tiettyinä hetkinä kaipaisin sitä, että minut otetaan kainaloon.
Kyllä siinä äijällä kuin äijällä pitää todellinen kristallipallo olla.
Näin paljon elämää nähneenä olen itse päätynyt siihen, että parhaiten tulen toimeen ihan itsekseni, tytär ja kaksi kissaa seuranani. Jos joskus joku kaksilahkeinen herättää tarpeeksi huomiota ja kiinnostusta, ja se mieskin sattuisi innostumaan, saattaisin harkita suhdetta. Mutta kotiini en ehkä kuitenkaan enää ketään uskalla ottaa. Eikäpähän noita unelmien sankareita ehkä ole ovella jonoksi asti. Etenkään, kun muija on monisairas, muutenkin jo nuoruutensa hehkun menettänyt, ja ennen niin sopusuhtaista ja hoikkaa vartaloa peittää kaksikymmentä ylimääräistä kiloa.
Mutta tällaisten tosielämän ongelmienhan ei tarvitse vaaleanpunaisiin unelmiini ja fantasioihini tunkea. Voin rakastua aina uudestaan mielikuvitusmiehiin, joista kirjoitan, ja pikkutunneilla, kun lapsi nukkuu, seksin korvaa hemmetin tehokas klitoriskiihotin. Silloin voin yhä saada sen orgasmin. En ehkä yhtä räjähtävää kuin joskus aikoinaan, mutta orgasmin kuitenkin. Oikein hyvänkin sellaisen.
Ja sitten päivisin kirjoittaessani tarinoitani siirryn maailmaan, jossa kaikki voi päättyä vaikeuksien kautta voittoon ja onnelliseen loppuun. Niin onnelliseen, että se kestää loppuelämän täydellisine orgasmeineen. Niin onnelliseen, että sellaisessa suhteeessa klitoriskiihtotin on pelkkä hauska kahdenkeskisten hetkien mauste.