ISÄPUOLI 14

Kun pääsimme takaisin Teemun asunnolle, vaihdoin vaatteet kuin sumussa ja romahdin sängylle. Vaivuin levottomaan uneen, joka vilisi outoja miehiä ja hikisiä vartaloita kietoutuneina toisiinsa. Kun heräsin, räpyttelin silmiäni aamuauringossa ja todellisuus läimäisi minua kasvoihin ja kunnolla. Oloni tuntui inhottavalta. Todella inhottavalta. Käperryin peiton alle ja vedin sen ylleni. Teemu oli jo hereillä. Hän tuli istumaan sängynreunalle ja siveli hiuksiani ja niskaani.

– Huomenta, pieni seksikone. Onko paikat arkoina? Sä olit ihana Margareta. Jokaisen miehen märkä uni.

-Anna mun olla, kuiskasin hiljaa pahoinvointi velloen vatsassa.

Mietin olinko keskellä painajaista vai olinko todella aivan vastikään tarjonnut itseäni kuin kiimainen narttu ja vielä nauttinut kaikesta? Muistin, millä nimillä miehet olivat kutsuneet minua. Lutka. Narttu. Huora. Kiimapillu. Jakorasia. He olivat käyttäneet kaikkia muita nimityksiä paitsi Margaretaa.

-Sä asetit mulle ansan, sain sanottua Teemulle.

Teemu naurahti itsetyytyväisen kuuloisesti.

-Ei me väkisin sua olis otettu. Ihan itse sä tulit mukaan ja osallistuit kemuihin. Ja hei, sä kerjäsit mua panemaan sua Tamásin edessä ja sitten me pantiin sua Jacksonin kanssa koko yö. Mitä muuta mun pitäis siitä päätellä kuin että sä tykkäät kimpasta? Äläkä vaan sano, että sä et tykänny siitä, mitä me touhuttiin.

Mies kaivoi taskustaan kännykän ja näytti minulle kuvia minusta itsestäni suu turvoksissa, silmät raukeina, nännit kirkuvan punaisina ja…jalkoväli ja reidet märkinä.

Olin hiljaa, enkä kääntänyt katsettani Teemuun.

-Jos sulla on heikko olo, sä voit saada tätä, Teemu sanoi ja ojensi kätensä niin, että näin pienen pussin valkoista jauhetta hänen kämmenellään.

Aioin kieltäytyä, mutta henkinen krapulani oli sitä luokkaa, että päätin antaa itselleni vielä pienen unohduksen hetken. Nuuskasin ainetta ja oloni kirkastui välittömästi. Teemu otti myös ja rojahti viereeni.

-Mitäs me nyt tehdään?, mies kysyi kiusoittelevasti.

Siinä samassa ovelta kuului niin kova pauke, että en olisi ihmetellyt vaikka se olisi se olisi lentänyt saranoiltaan. Teemu hätkähti ja virnisti minulle.

– Jokohan siellä on jollakin ikävä sua?, hän kommentoi iskien silmäänsä.

Nousin sängynreunalle istumaan. Olin äkkiä taas pirteä kuin peipponen, häpeä oli kadonnut ja minun teki mieli tehdä jotain, lähteä uudelleen bailaamaan tai shoppailemaan. Jos joku halusi seksiä, niin hän saisi nyt odottaa vähän aikaa, mielessäni humisi.

Teemu avasi oven ja ennen kuin ehdin käsittää mitään muuta, Tamás seisoi edessäni mahtavan kokoisena ja upeana, kulmat kurtussa ja jokainen valkoiseksi kalvennut ihohuokonen raivoa tihkuen. Hänen harmaat silmänsä tuprusivat vihaista, tummaa savua. Jostain syystä minua alkoi naurattaa

– Täälläkö sä oot maannu koko tän ajan? Mikset sä vastaa sun puhelimeen! Mä sain Eveliinan mesen kautta kiinni ja sen jälkeen mä oon puhunu puolen Helsingin kanssa!

-En mä täällä oo vaan maannu, kikatin hänelle. – Me käytiin bailaamassa Teemun kaverin luona. Mä olin illan tähti!

Tamásin harmaat silmät terävöityivät ja kapenivat.

-Ootko sä jossain aineissa? Mitä te ootte touhunneet?

Teemu päätti puuttua puheeseen. Hän veti minut seisomaan ja tarttui takaapäin minua rinnoista. Heilautin kevytmielisesti hiuksiani ja katsoin uhmakkaasti Tamásia silmiin.

– Vähän kokaiinia vaan. Usko pois, Margareta nautti yöllä sydämensä pohjasta. Mä sanoin sille, että sä himoitset sitä ihan selvästi. Maista vaan säkin. Eiks niin kulta pieni?, Teemu hymisi korvaani.

-Sä saatanan mulkvisti, Tamás sähähti ja työnsi Teemun irti minusta. – Ootko sä pannu sen sun webcam-hommiin?

Teemu kohautti harteitaan.

-Se oli niinku harjoitus. Joka meni täydellises…

Ennen kuin Teemu sai lausettaan loppuun, Tamás oli heilauttanut suuren nyrkkinsä keskelle Teemun naamaa. Teemu päästi korahtavan äänen, horjahti ja hänen suustaan ja nenästään alkoi vuotaa verta. Tamásille se ei näyttänyt riittävän. Hän tarttui Teemun tukkaan, nosti miestä tämän kumarasta asennosta ja mäiskäisi uudestaan. Oloni oli oudon kevyt, vaikka tajusin, että näytelmä ei ollut mitenkään miellyttävä.

-Ja sä, Tamás käveli luokseni kun Teemu lysähti puolitajuttomana lattialle. -Pakkaa kamas. Me lähdetään nyt.

-Ei mulla oo mitään muuta paikkaa minne mennä. Se on se hinta, jonka maksaa kun makaa isäpuolen kans ja jää kiinni. Pojat lupas, että ne ehkä kustantaa mulle kämpän jos…

En päässyt lauseen loppuun asti, kun Tamás tempaisi minut seisomaan ja ärähti:

-Ai että kämpän hinnalla lähtee! Sun syöksykierre on sitte ollu nopea! Laskepa päivähinta sun palveluille. Useampaa miestä kohden.

Vaikka oloni oli kirkas ja huoleton, jopa siinä tilassa värähdin Tamásin ilmettä ja otetta käsivarrestani.

-En ainakaan oo sun leikkikalu. Mä menetin mun äidin sun takia!

Tamás huokaisi ja alkoi kerätä vaatteita ja esineitä, jotka tunnisti minun tavaroikseni.

-Mä oon hommannu sulle asunnon.

-Ai mä tuun sit sun palvelukseen samalla hinnalla. Mitä eroa siinä on?

-Mä en oo ikinä pakottanu sua mihinkään.

-No ei Teemukaan ja ne muut…

– Suu kiinni!, Tamás ärähti.

Hän penkoi kaappeja ja kun hän oli omasta mielestään ilmeisesti löytänyt kaikki tavarani, hän ohjasi minut ulos Teemun asunnosta. Tamásilla oli Volvonsa pysäköitynä kadunvarteen ja istuin etupenkille jaksamatta ajatella mitään muuta kuin että Tamás näytti hyvältä. Ja tuoksui hyvältä. Paljon paremmalta kuin kukaan muu mies.

Ajoimme Töölöntorin tienoille ja kiipesimme vanhan kerrostalon toiseen kerrokseen. Asunto oli kaksio. Suurehko valoisa olohuone ja melkein yhtä suuri makuuhuone. Uusi kylpyhuone ja oikea keittiö. Asunnossa oli läjittäin tavaroitani, kirjojani, esineitäni ja aivan uusi sänky ja sohva.

-Tää on ihana, suustani pääsi huolettoman iloiseen sävyyn.

– Mee jonnekin lepäämään. Mä en jaksa kuunnella tota sun huumehuuruista sirkutusta, Tamás murahti.

-Ei mua väsytä, murjotin ja aloin tutkia pinoa avaamattomia vuodevaatepakkauksia.

– Avaa sitten vaikka niitä, mies vastasi. -Äläkä puhu.

Kesti minuuttikaupalla, ennen kuin tajusin, mitä Tamás touhusi. Hän kokosi huonekalua. Tarkemmin sanottuna jonkinlaista hyllyä. Kun olin avannut vuodevaatepaketit, menin makuuhuoneeseen ja aloin järjestellä kuumeisesti vaatteita huoneessa valmiina olevaan vaatekaappiin.

Mies ilmestyi jonkin ajan kuluttua makuuhuoneen ovelle.

-Mä meen kauppaan ja haen ruokaa. Sä jäät tänne ja pysyt täällä. Ja Teemuun et ota enää yhteyttä.

-Mä en ole mikään alaikäinen enkä sun käskyläinen.

-Odotas kun toi nousukiito laskee sun päässä, niin voit miettiä, oliko sulla ihan aidosti kivaa Teemun ja ties kenen kans.

-Parempi sekin kuin naida äitinsä miestä!, älähdin.

Tamás mulkaisi minua, kääntyi kannoillaan ja huikkasi ovelta:

– Mee lepäämään ja selvitä pääs!

Tein niin kuin Tamás kehotti. Mitä tahansa Tamásille olin sanonutkin, olin onnellinen siitä, että sain olla hänen kanssaan. Minulla ei ollut ikävä Teemua. Yritin lukea ja katsoa televisiota, joka oli asennettu makuuhuoneeseen, mutta en saanut itseäni keskittymään. Kun Tamás tuli takaisin ja purki ruokatavaroita jääkaappiin, hän ilmoitti makuuhuoneen ovelta:

– Mä oon sitten yötä täällä kans.

-Etkö säkään oo enää tervetullu äidin luo?, kysyin ivallisesti.

-Sun äiti rakastaa sua. Kyllä se antaa anteeksi, Tamás sanoi värittömällä äänellä.

En osannut sanoa siihen mitään ja yhtäkkiä tunsin itseni kauhean väsyneeksi sekä henkisesti että fyysisesti. Huono olo alkoi kaihertaa taas sisälläni ja vetäydyin nukkumaan. Yllättäen uni tuli nopeasti ja armahti minut piinaavilta ajatuksilta.

_______________________

Kahden päivän kuluttua olin hermoraunio. Tamás ei yrittänytkään koskea minuun, mutta hänen läsnäolonsa sai kehoni kihelmöimään kaikkialta itsesyytöksistäni huolimatta ja kun hän oli poissa, odotin häntä kaiken aikaa saapuvaksi.

Mies oli päiväsaikaan jossain, mutta palasi aina illaksi ja nukkui sohvalla. Hän pakotti minut syömään milloin hedelmiä, milloin voileipiä, mutta ei kysellyt mitään. Olisin halunnut seurata häntä kuin koiranpentu ja kiivetä hänen syliinsä, mutta jaksoin muistuttaa itseäni siitä, miksi se ei ollut oikein. Lisäksi pelkäsin, että hän työntäisi minut inhoten pois saatuaan tietää, mitä Teemun kanssa oli tapahtunut.

Kun kokaiini oli lakannut vaikuttamasta, en ollut heti pystynyt poistumaan makuuhuoneesta. Olin potenut hirveää henkistä krapulaa bileillasta Teemun ja muiden miesten kanssa. Mietin, minne kaikkialle miesten ottamat kuvat olivat päätyneet, mitä he puhuivat minusta ja nieleskelin kuumia kyyneleitä ja häpeän tunteita kaikesta, mitä olin mennyt tekemään.

Kolmantena päivänä päätin, että halusin tietää, mitä kotona oli meneillään. Hipsin olohuoneen ovelle ja huomasin, että se oli alkanut muistuttaa asuttavaa huonetta. Tamásin kokoama Lundian kirjahylly oli pisimmällä seinällä ja hän oli tuonut jostain sohvan eteen pienen pöydän. Kirjoituspöytäni oli ikkunan edessä. Olin kyllä kuullut kolinaa ja ääniä, kun ihmisiä oli tullut ja mennyt iltapäivisin, mutta olin ollut sen verran syvissä vesissä, etten paljon ajatellut mitä asunnossa oli ollut meneillään.

Kun astuin olohuoneeseen, Tamás loikoili sohvalla ja luki kirjaa. Hän suoristautui istumaan, kun huomasi minut ja viittoi minut sohvalle.

-Joko sä oot päässy pahimman yli?, hän kysyi niin lempeällä äänellä, että purskahdin saman tien itkemään ja tein niin kuin olin halunnut tehdä koko ajan. Kömmin miehen syliin ja nyyhkytin hänen olkapäätään vasten. Tamás ei sanonut mitään. Hän puristi minua itseään vasten ja silitti selkääni niskasta aina ristiselälle saakka.

Itku tuntui kestävän ikuisuuksia, mutta lopulta aloin rauhoittua ja tunsin Tamásin huulet korvallani.

-Mä olin niin huolissaan, kun sä katosit.

-Se…se oli vaan niin kauheaa, vastasin nikotellen nostamatta päätäni hänen olkapäältään.

Tamás ei puhunut mitään, joten niiskaisin ja kysyin sitten, mitä olin halunnut kysyä heti kun olin selvittänyt pääni.

-Mitä sä nyt teet? Mitä äiti on sanonu?

-Anna on tietysti ihan helvetin vihainen ja mä pyysin anteeksi. Tosin mun täytyy sanoa, että mä en kauheesti kadu. Mä en olis pystyny pitään näppejäni irti susta vaikka mikä olis. Mutta olishan se voinu tapahtua vähän tyylikkäämminkin.

-Heittikö se sut ulos?

-Ei. Se haluais edelleen rahansa. Mutta mä sanoin, että mä en jatka.

-Miksi?, minä kysyin yllättyneenä ja nostin vihdoin pääni Tamásin olkapäältä.

– Siksi, että mua ei enää huvita teeskennellä, että mä innostun kenestäkään naisesta niin paljon kuin susta.

Rintaani alkoi puristaa pakahduttava tunne, jota en tahtonut uskoa todeksi.

– Ei sun tartte teeskennellä, että sä alat yhtäkkiä uskolliseksi mun takia, sanoin alahuuli väpättäen.

Tamás otti minua niskasta kiinni ja varmisti, että katsoin häntä suoraan silmiin.

– Mä puhuin silloin aiemmin totta. Mä menin naimisiin, koska mä en ollu tavannu ketään, jota mä haluaisin ja jonka seurassa mä viihtyisin. Mä kuitenki haluan sua ja viihdyn sun kans. Ehkä jopa rakastan sua. Mutta alotetaan yksinkertaisesti. Sä oot nuori. Katotaan, tuleeko tästä mitään.

Hyvän olon aalto pyyhkäisi ylitseni. Tamás näytti rentoutuneelta ja vilpittömältä ja minä uskoin mitä hän sanoi.

– Tamás, mä tiedän, että mä haluan olla sun kans, mutta mun pitäis saada myös välit äitiin kuntoon.

– Ne tulee kyllä kuntoon ajan kans. Mun suhde sun äitiin ei koskaan ollu lähelläkään sitä, mitä mä tunnen sun kanssa. Eikä sun äiti ole sen rakastuneempi muhun. Sen ylpeyttä on loukattu, mutta antaa sulle vielä anteeksi.

– Musta tuntuu silti pahalta, miten tää kaikki…tapahtu, sanoin ja heilautin käsiäni ilmassa.

-Sit me pohditaan, miten me saadaan korjattua se mikä on korjattavissa. Mä tiedän, että Anna rakastaa sua. Ja mä tiedän, että mun taidenäyttelystä tulee niin loistava, että se saattaa päästä jenkkeihin ihan ilman Annan suhteitakin.

– Mutta…

-Mutta ei tehdä sitä nyt. Mä oon halunnu riisua sut ja rankaista sua siitä asti, kun mä löysin sut Teemun luota.

Ruumiini oli jo lämmennyt Tamásin sylissä, mutta ajatus Tamásista rankaisemassa minua huonosta käytöksestä sai mielikuvitukseni ylikierroksille ja vatsanpohjani pulppuamaan polttavaa himoa aina hiuksiini, sormenpäihin ja varpaisiin asti.

-Sähän oot mun isäpuoli, henkäisin Tamásille niin viattomasti kuin osasin. – Totta kai sun pitää mua kurittaa, jos mä oon ollu tuhma.

-Just niin mä aion tehdä, mies lupasi ja huomasin hänen silmiensä muuttuvan tummiksi ja tunsin kuinka hänen kätensä tarttuivat t-paitani helmaan.

Tamás kiskoi paidan pois. Minulla ei ollut sen alla rintaliivejä ja hän puristi rintani kouriinsa kipeän kovaa. Minä en välittänyt. Mies kiskaisi minut lähemmäksi ja puraisi alahuuleni niin lujasti hampaidensa väliin, että inahdin, mutta en vastalauseeksi.

-Nyt sä otat noi söpöt sortsit ja kaiken muunkin pois.

Nousin seisomaan ja tein työtä käskettyä. Jalkovälini oli hulvahtanut täyteen kosteutta heti, kun Tamás oli ilmoittanut rankaisevansa minua. Seisoin hetken alastomana Tamásin tarkasteltavana, kunnes hän tempaisi minut käsivarresta poikittain polvilleen niin, että lepäsin vatsallani ja takapuoli kohti kattoa. Nojasin ylävartaloni ja sääreni sohvaa vasten ja odotin jännittyneenä.

Tamás hiveli yhdellä sormenpäällään takapuoltani ja kuljetti sitten sormeaan pakaroiden välisessä vaossa, kunnes saavutti sisäreiteni ja märän pilluni. Reiteni vapisivat ja avasin niitä, jotta mies pääsisi koskettamaan minua paremmin.

-Tuhma Margareta, Tamás murisi. – Kerro mulle, mitä sä annoit niiden miesten tehdä.

Voihkaisin, kun Tamásin sormi hieraisi häpyhuuliani.

– Mä en haluu…, aloitin vapisevalla äänellä, mutta Tamás keskeytti minut.

-Mistä mä tiedän, miten mä rankaisen sua, jos mä en tiedä tarkalleen, mitä sä oot tehny?

Hän hieroi häpyhuuliani kahdella sormellaan ja naksautti kieltään.

– Taas noin märkänä. Olitko sä märkänä niille miehillekin?

Päässäni alkoi pyöriä ja ynähdin myöntävästi.

-Ääneen!, Tamás komensi.

-Olin mä märkänä! Mutta mä halusin rankaista itteeni ja olin humalassa ja huumeissa…

-Selityksiä!, Tamás totesi uhkaavalla äänellä ja yhtäkkiä hän läväytti kovan iskun pakaroilleni niin että kiljaisin.

Hän siveli polttelevaa takamustani heti kun oli antanut iskun ja hivutti sitten taas sormensa jalkoväliini. Tunsin, kuinka Tamás työnsi yhden sormen pilluuni, joka oli jo tuskallisen märkä.

– Tännekö ne nussi sua?, Tamás kysyi pehmeästi.

-Joo, minä henkäisin ja sain uuden läimäytyksen takamukseeni.

-Annoitko sä paljaalla?, Tamás kysyi yhtä pehmeästi, sormi taas pillussani.

Purin hammasta ja pyöritin lantiotani miehen sormea vasten.

-Annoin, voihkaisin, kun mies työnsi toisenkin sormen sisääni. -Jotku käytti kortsua, mutta ei kaikki, lisäsin.

Sain kaksi kovaa läimäytystä pakaroilleni ja kyyneleet kihosivat silmiini silkasta polttavasta kivun ja nautinnon sekaisesta tunteesta.

-Totta kai sä annoit, Tamás sihisi ja työnsi sormensa peräaukkooni.

-Naiko ne sua tänne kans?, hän kysyi.

-Nai…ja suuhun kans, vastasin ja ansaitsin taas kaksi iskua.

-Montako niitä oli?

-Viisi.

-Viisi! Mun tytön pikku aukkoja on levittäny viis miestä samana iltana. Oliko ne tyytyväisiä?

-O-o-oli…

Tamás löi niin kovaa, että päässäni pyöri. Hän alkoi avata housujaan ja pelkäsin, että hän ottaisi kätensä sijasta nahkavyönsä rankaisuvälineeksi.

– Mitä muuta ne teki?

– Ne…levitti suklaakastiketta…hunajaa ja kaikkea mun päälle ja imi ja nuoli ne pois…puri mun rintoja…sano mua lutkaksi ja huoraksi ja…ja jakorasiaksi…ja otti kuvia…

Tamás nosti minua lanteista ja iski vielä kerran tuskallisen kovaa.

-Tamás älä, ei enää…, aloin rukoilla.

-Otiksä rahaa niiltä?, Tamás ärisi yläpuolellani.

-En!, henkäisin ällistyneenä.

Mies nosti minut sylistään ja asetti minut sitten polvilleni sohvalle niin, että nojasin vatsani selkänojaan ja käsivarsiani selkänojan päälle.

-Ethän sä sitten huora ole, kulta, Tamás sanoi takaani.

Hän survaisi taivaallisen ison kullinsa sisääni ja huokaisi sitten korvaani:

-Sä oot vaan niin saatanan kiimainen pieni herkkupillu, että sä tarttet kyrpää sisääs ihan koko ajan.

-Joo, minä myöntelin ja pyöritin lantiotani miehen kalua vasten.

Takamukseni polttelu oli hiukan laimentunut ja kipu itse asiassa kiihotti minua taas. Tamás alkoi naida minua ja tarttui toisella kädellä rintaani ja upotti toisen sormet hieromaan klitoristani. Ähkin ja voihkin onnesta, kun Tamás antoi minulle isän kädestä – hän nussi minua rankaisevalla raivolla ja sähisi minulle samalla omistavia ruokottomuuksia.

-Sä et saatana enää jaa pilluas etkä muutakaan reikääs kellekään muulle, onko selvä? Ellen mä anna lupaa. Tää kyltymätön tiukka vittu on mun. Tää pikku persereikä on mun. Sun mutrusuu on mun. Onko selvä?

– On. On. On!, minä läähätin.

Päässäni kumisi ja soi ja hiki helmeili kaikkialla vartalollani, kun Tamás jyskytti sisääni. Vartaloni alkoi valmistautua huikaisevaan orgasmiin, joka sai voimansa kovakouraisista käsistä ja kivikovasta elimestä sisälläni, omistavista, raa’oista sanoista ja polttelevasta takapuolestani. Yhtäkkiä Tamás kuitenkin otti kalunsa pois sisältäni ja minä ulvahdin onnettoman ein.

Tamás kantoi minut makuuhuoneeseen. Hän asettui makaamaan selälleen ja veti minut päälleen.

-Näytä mulle nyt, miten mun tyttö nauttii, hän komensi.

Katsoin kuumeisin silmin harmaisiin, himosta kiiltäviin silmiin ja laskeuduin Tamásin kullin päälle. Voi luoja, että se tuntui ihanalta. Aloin ratsastaa ja Tamás tarttui minua vyötäröstä. Hänen silmänsä vaelsivat pomppivilla rinnoillani, joiden nipukoita puristelin ja nipistelin samalla, kun iskin lantiotani kiinni Tamásin lantioon. Mies työntyi minua vasten ja hetken päästä en tiennyt, nainko minä vai olinko naitavana. Heittelehdin hänen päällään kuin räsynukke ja orgasmini alkoi kehittyä ja kiertyä minussa uudelleen.

-Voi vittu mä tuun hulluksi sun kans!, Tamás karjaisi ja alkoi kiihdyttää tahtia allani.

Minä vastasin liikkeisiin minkä pystyin, mutta hänen huutonsa toistui mielessäni uudestaan ja uudestaan ja räjähdin sekunneissa pirstaleiksi ja nyyhkyttäväksi, tiedottomaksi massaksi. Tajuntani sumentui ja koko vartaloni kirkui onnesta. Tamásin kova kulli souti sisälläni ja lypsi minusta tiukan, räjähtävän kouristuksen toisensa jälkeen. Kun Tamás ärjäisi ja laukesi, laukesin uudestaan, aistillisesti ja raukeasti pelkästään siksi, miltä hän näytti lauetessaan ja miltä hän tuntui nytkähdellessään sisälläni.

Lysähdin lopulta Tamásin päälle ja hengitin onnellisena hänen tuoksuaan ja näpelöin tyytyväisenä hänen tumman karvan peittämiä kovia rintalihaksia.

-Sattuiko suhun?, Tamás kysyi.

-Sattui. Mutta mä nautin siitä kans, huokaisin hänelle.

-Loistavaa. Mä joudun ehkä rankaiseen sua toisellakin kertaa. Jokaisesta viidestä äijästä erikseen. Ja kaikista tulevista tuhmuuksista mitä sä teet.

-Mä en tee enää tuhmuuksia muiden kuin sun kanssa.

-Mä saatan rankaista niistä silti.

-Sit mun pitää keksiä jotain oikein tuhmaa, että se on sen arvoista, mutisin ja Tamás kieräytti minut alleen.

 

 

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä

ISÄPUOLI 13

Kun Kasper johdatti minut makuuhuoneeseen, siellä vallinnut puheensorina tyrehtyi. Huoneessa oli kymmenkunta miestä, ehkä useampikin. En jaksanut välittää. Oloni oli humalluttavan hyvä ja liidin lattiaa pitkin ja keskelle huonetta. Teemu astui eteenpäin ja tarttui minua takapuolesta ja suuteli minua. Hän hieroi pakaroitani ja siveli sisäreisiäni ja hänen kielensä suussani oli kuuma ja malttamaton. Kiihotuin pikavauhtia, eikä ympäristö tai muut huoneessaolijat merkinneet minulle mitään. Voihkaisin ahnaasti ja hieroin itseäni tiukemmin Teemua vasten.

– Tää on kuuma tapaus muutenkin, mutta nyt kun se sai vähän piristettä, se näyttää haluavan päästä heti asiaan, Kasper hekotti vieressäni.

Teemu katsoi minua ja hymyili paheellisesti.

– Ai sä uskalsit ottaa? Haluutko sä vähän herraseuraa, pikkuinen?, hän kysyi.

Nyökkäsin, hymyilin kutsuvasti ja nojasin itseäni tiukemmin Teemuun.

– Mees kulta tohon sängylle. Jos tää menee hyvin niin me järkätään webcam-istuntoja ja sä tienaat oman osas niistä. Tää on niinku kenraaliharjoitus. Täällä on viisi innokasta osanottajaa odottamassa. Muut haluu katsella.

Jokin osa aivoistani epäröi, mutta ajatus ei tunkeutunut kunnolla huumeen pehmeän peiton lävitse. Kiima ja tarve rankaista itseäni olivat voimakkaampia. Kiipesin vuoteelle ja Teemu kiskaisi enempiä puhumatta topin ja sortsit pois päältäni. Hän ohjeisti minua nousemaan polvilleni kohti yleisöä ja minä tein työtä käskettyä. Päälläni oli hennon vaaleanpunaiset pitsirintaliivit ja stringit ja joku huoneessa huokaisi ja kommentoi:

-Anna Kasper sitä ainetta. Tuommosen herkkuperseen kanssa mä saan vittu universumin isoimmat orkut.

-Ota rintsikat veke mussukka, joku toinen sanoi.

Suuntasin katseeni puhujaan ja näin rotevan kolmekymppisen miehen, jolla oli tumma parta ja hiukset. Sisuskaluni värähtivät, kun päässäni vilahti mielikuva hänen parrastaan rinnoillani. Kurotin taakseni ja avasin rintaliivien hakaset. Partamies katsoi pyöreitä suuria rintojani silmät tapittaen ja hän sanoi kovaan ääneen:

– Mä en tiedä teistä kaverit, mutta mulla seisoo jo niin, että tekee kipeää.

Miehet räjähtivät nauramaan ja minä hymyilin poissaolevasti. Suljin silmäni ja hieroin vähän rintojani ja vatsaani.

-Kattokaa miten kiimassa se on, Teemu sanoi kovaan sävyyn, jota en koskaan ollut kuullut hänen käyttävän.

– Ei sitä yksi mies tyydytä.

Teemu tuli taakseni ja keinautti minut yllättäen kontilleni niin, että henkäisin ja sukelsin pää edellä vasten peittoa. Hän kiskoi stringit pois ja käännäytti minut selälleen. Katsoin Teemun silmiin ja näin niissä jotain eläimellistä, melkein vaarallista. Hän levitti reiteni ja sitten kuulin hänen sanovan:

– Tulkaa pojat katsomaan, mitä täällä on tarjolla.

Paljaaksi ajeltu jalkovälini oli kaikkien nähtävänä. Olin ollut märkä jo siitä lähtien, kun Kasper oli kosketellut minua ja nyt tiesin olevani niin liukas ja kiiltävä, että jokainen saattoi nähdä, mitä halusin.

-Pieni punainen posliinipillu ja vuotaa kuin seula, pitkä ruskeatukkainen mies sanoi vasemmalta puoleltani ja iski minulle silmää.

Hän oli karulla tavalla komea ja ehkä hiukan yli kolmekymmentä.

-Mä otan sen nyt heti, samainen ruskeatukkainen mies sanoi.

-Hei Saku, millä oikeudella sä…?

-Sillä, että mä ehdin ensin. Ottakaa te vaan aseet esille ja pankaa tyttö kärsimään.

Silloin tajusin jäykistyä, vaikka olinkin huumepäissäni.

– Mitä aseita?, kysyin peloissani.

Kasper alkoi nauraa. Hän heilutteli kädessään suklaakastikepurkkia.

-Herkkua herkun päälle, hän sanoi ja nyökkäsi parrakkaalle miehelle ja parille muulle.

-Pysy paikallas, Kasper sitten sanoi vielä minulle.

Pysyin samassa asennossa kuin johon minut oli aseteltu, kun miehet aloittivat. Kasper valutti rinnoilleni, vatsalleni ja jalkoväliini suklaakastiketta. Jereksi esittäytynyt parrakas mies levitti vartalolleni muromysliä. Vaalea, sinisilmäinen ja lyhyehkö Hannu pursotti päälleni kermavaahtoa. Teemu oli valinnut hunajan.

Saku asetti lantioni alle pari suurta tyynyä ja yhtäkkiä tunsin hänen kielensä suklaakastikkeesta tahmaisessa pillussani. Kirkaisin ja hätkähdin niin, että miehet kiirehtivät tarttumaan käsivarsiini. Saku imi ja nuoli, hän melkein tuntui syövän poimujani ja klitoristani. Olin aivan muissa maailmoissa ja räjähtävän herkkänä. Kun toiset kumartuivat ylleni ja alkoivat nuolla ja imeä makeita herkkuja iholtani, tunsin itseni piinatuksi eläimeksi ja kiemurtelin himosta niin ahneesti kuin miesten otteet antoivat periksi.

Kasper lipoi toista rintaani ja kylkeäni, Teemu haukkoi myslikokkareita ja hunajaa alavatsaltani, Jeren kieli oli navassani ja liikkui ylöspäin, ja Hannu käsitteli toista rintaani ja kaulaani puraisten lihaani aika ajoin. Olin kuin tulessa ja kun Saku alkoi pumpata kieltään sisälle, laukesin kuin raketti aivan yllättäen ja kovaäänisesti voihkien. Miehet hymisivät ihoani vasten ja nipistelivät ja puristelivat minua saadakseen minut vääntelehtimään ja voihkimaan vielä kovempaa.

-Just noin! Nyt sä saat, mitä oot kerjänny koko illan, kuulin Sakun haukahtavan.

Tunsin miehen liukuvan sisääni. Hän oli suuri, yhtä suuri kuin Tamás ja hänen käyrä elimensä hieroi pilluni etuseinämääni herkullisella tavalla. Mies alkoi välittömästi naida nopeasti, kovin työntäisyin.

– Ihan helvetin tiukka tavara sulla mussukka, hän huohotti ja nosti sääreni olkapäilleen.

-Mä en muista koska olisin saanu näin pientä ja märkää, hän jatkoi silmät kiinni ja päästeli korahtavia ähkäisyjä samalla kun kiihdytti tahtia.

Toisten miesten kiduttavat suut ihollani ja Sakun rivot kehut saivat minut taas jännittymään. Kun Saku nojasi ylleni niin, että pääsi vielä syvemmälle, aloin liikuttaa lantiotani sen verran kuin pystyin ja läähättää odotuksesta. Miehen kulli oli niin iso, se iski niin syvälle, että olin ääriäni myöten täynnä, ja minua imettiin ja purtiin kaikkialta niin armottoman taivaallisesti.

Suljin silmäni ja päässäni pyöri kuin karusellissa. Orgasmi lähti liikkeelle kaikista pisteistä, joihin minua kosketettiin. Kovasta kermalla sotketusta rinnankärjestä, tahmealta vatsaltani, suklaiselta kaulaltani ja pillustani, joka tuntui kiertyvän Sakun valtavan elimen ympärille koko ajan tiukemmin ja peräänantamattomammin, kunnes se räjähti kouristelemaan hillittömällä voimalla.

Koko vartaloni jännittyi ja kaartui, ja suustani kumpusi äänekkäitä voihkaisuja ja huudahduksia loputtomana virtana samalla, kun miehet nauroivat vartaloani vasten. Saku runnoi väkivaltaisesti sisään viimeiset työntönsä ennen kuin laukesi kiroten ja karjuen.

-Tämmöselle nuorelle kiimaperseelle pitäis laittaa vastaanotto, jossa me voitais käydä naimassa sitä aina kun mahdollista. Tyttö ei tarttis vaatteita ollenkaan. Olis varmaan sen verran liikennettä, Hannu totesi himon sumentamalla äänellä ja imaisi ison haukun rintaani suuhunsa niin, että kiljaisin ja supistelin entistä voimakkaammin jälkijäristyksissäni.

-Mä otan sen seuraavaksi, Jere ilmoitti ja nousi seisomaan.

Hän piteli jo kulliaan kädessään, joka ei ehkä ollut yhtä pitkä kuin Sakulla, mutta valtavan paksu.

– Kääntäkää se kontilleen, hän määräsi ja miehet tekivät työtä käskettyä. He asettivat tyynyt vatsani alle ja tarrasivat rintoihini ja lantiooni.

Jere siirtyi taakseni ja valutti joko suklaakastiketta tai hunajaa pakaroiden väliini. Sitten tunsin karkean parran takapuoltani vasten ja märän, paksun kielen, joka alkoi järjestelmällisesti nuolla peräaukkoni ympärystä puhdistaen joka ikisen neliömillin. Kieli liukui alemmas ja alemmas, partakarvat hivelivät sisäreisiäni ja aloin olla taas jo käsittämättömän kiimainen.

-Kattokaa, kun lutka nauttii!, mird ärähti, kun aloin pyörittää lantiotani hänen kieltään vasten.

Hän irrotti otteensa ja siinä samassa tunsin, kuinka hän survaisi itsensä sisään. Hän oli niin paksu, että levitin vaistomaisesti reisiäni ammolleen, vaikka sillä ei ollut mitään merkitystä.

-Vitun pieni huora, mies huohotti ja minä työnsin vain persettäni enemmän tarjolle. Joku tarttui reiteeni ja piti minua paikallaan, kun Jere jyskytti sisääni. Huoneessa kaikuivat usean ihmisen huohotus, oma vikinäni ja paljastavat maiskahtavat äänet, jotka lähtivät turvonneesta, märästä raostani.

Tiesin, etten kestäisi kauaa taaskaan. Kehoni oli kuin tulessa jatkuvista hyväilyistä ja nussimisesta, ja jokainen kosketus tuntui sata kertaa voimakkaammalta kuin tavallisesti.

-Ah-ah-ah-ah-saatana…ah, Jere ähki äänellä, josta kuuli että hän oli aivan kiimassa ja laukeamaisllaan.

Miehet puristivat rintojani kuin pihteihin ja toiset pitelivät minua paikallaan. Sisälläni soutava tuskallisen paksu kyrpä alkoi murentaa vartaloani uudestaan ja aloin nyyhkiä ääneen.

– Multa tulee, tulee, tulee isosti, jankutin ja kuulin taas naurua ja rivoja sanoja, jotka sekä kehuivat että haukkuivat minua.

Järkälemäinen orgasmi putosi päälleni samaan aikaan, kun Jere runttasi kullinsa sisään viimeisen kerran ja antoi spermansa syöksyä sisääni. Huusin suoraa huutoa ja vääntelehdin niin voimakkaasti, että miehet saivat hädintuskin pidettyä minut paikallaan.

Sitä jatkui loputtomiin. En ole varma, montako kertaa miehet ottivat minut ja montako muuta ihmistä huoneessa oli, mutta viisikko tunkeutui joka reikääni, ja veressäni kiertävä itseinho ja kokaiini tekivät minusta halukkaan kaikkeen mitä he tarjosivat. Kun viimein lysähdin sängylle käytettynä kuin vanha rätti, en välittänyt vähääkään, vaikka osa miehistä siirteli minua eri asentoihin ja otti minusta kuvia kännyköillään. Lopulta Kasper nakkasi minulle kostutetun pyyhkeen ja käski minun puhdistaa pahimman moskan ja eritteet päältäni ennen kuin menisin suihkuun.

Miehet alkoivat valua huoneesta pois yksi kerrallaan, ja vain Teemu jäi paikalle. Hän hiipi viereeni ja otti pyyhkeen. Samalla kun hän puhdisti yhä nuolemisesta, imemisestä ja puremisesta herkkää ihoani, hän kysyi:

-Sä taisit tykätä siitä, kulta pieni?

En kyennyt vastaamaan, tuijotin vain poissaolevasti miehen silmiin ja yritin saada ajatukseni kulkemaan. Se oli vaikeaa viinin, huumeen vaikutuksen ja monen häpeällisen ihanan orgasmin jälkeen. Tähänhän sinä tähtäsitkin, päässäni välähti. Oli lohdullista olla ajatuksettomassa, turrassa tilassa, jossa itseinhokaan ei tuntunut niin pahalta kuin selvinpäin. Päätin, että näin oli hyvä. Tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin.

Pieni vastaanpyristelevä ajatus sammui ennen kuin ehti kunnolla pinnalle.

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä