SEURALAINEN 6

Saavuin Axelin kanssa Ottomaanin yläkertaan jo ennen yhdeksää aamulla. Heti kun olimme tulleet ulos suihkusta, hän oli käskenyt minun pukeutua. Mies ei sanonut mitään, mutta vaikka olin nuori ja kokematon, ymmärsin minäkin, että hänestä henki voimakasta ärtymystä. Hänen valtava hahmonsa oli jännittynyt, ja normaalistikin vihaisilta näyttävät kulmat olivat niin tuimassa rutussa, että tuskin kukaan uskaltaisi lähestyä häntä sen näköisenä.

Liikuttelin erilaisia palikoita päässäni. Olin toivonut, että hän olisi hiukan mustasukkainen. Mutta hän ei ollut ollut ärtynyt, kun Panu oli pannut minua hänen silmiensä alla. Hän ei ärtynyt Laurin kommenteista. Hän kannusti ja opetti minua. Ehkä hän oli ärtynyt siitä, että olin ollut niin hyvä. Ehkä se tarkoittaisi, että minun pitäisi pyytää isompaa osuutta tienesteistä? Ei tietenkään heti, mutta jollain aikavälillä. En tiennyt taksoista mitään, mutta epäilin, että 10 000 euroa yhdestä yöstä oli hyvin aloittelijalle. Mutta tienasihan hänkin siinä sivussa, eikä minulla ollut tietotaitoa lähteä läiskimään ja perustaa omaa palvelua. Eihän minulla ollut edes, mistä aloittaa!

Mitä pidemmälle ajatuksissani pääsin, sitä ärtyneemmäksi tulin itsekin. Edellisyö oli ollut minulle ensimmäinen laatuaan ja minua oli pelottanut ja jännittänyt ja silti olin suoriutunut hyvin. Erinomaisesti, itse asiassa. Olin pelännyt myös, että alkaisin tuntea itseni jotenkin halvaksi. Huoraksi. Sellaista ei kuitenkaan ollut tapahtunut.

Olin käyttänyt ruumistani, siinä kaikki. Jos joku halusi ruumiini ja maksoi siitä, että sai sen hetkeksi, se ei minua haitannut. Jo tuolloin olin ymmärtänyt, että minua ei häirinnyt vartaloni myyminen. Se on vain kuori. Sisimpääni kukaan ei voi ostaa ja se on tärkeintä.

Kun kävelin Axelin perässä hänen kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan toimistoonsa, hän pamautti oven takanamme kiinni ja marssi työpöydän taakse. Minä en sanonut mitään, seisoin vain iltamekossani pöydän ääressä. Hiljaisuus venyi, Axel tuijotti jonnekin ohitseni suu tiukkana viivana ja hetken kuluttua en enää kestänyt. 

– Pietro sa-sanoi, että se maksoi musta 10 000 euroa. Ei-eikö se ole hyvä raha? Ja 5000 euroa kuuluu mulle, vai mitä?

Axel käänsi jääkylmät vihreät silmänsä minuun ja päästi pienen pärskähdyksen.

– Pikku huora vaatii rahojaan heti tilaisuuden tullen. Totta kai. Puolet on sun. Mies avasi lukollisen laatikon työpöydässään ja laski pöydälle 5000 euroa satasen seteleinä.  – Sun tienesteillä mun pitää alkaa pitää täällä isompia käteissummia.

Kyyneleet alkoivat kirvellä silmissäni, vaikka olin yhtä aikaa vihainen.

– Mä en tajua, miksi sä oot mulle vihainen. 

Axel paiskasi laatikon kiinni niin valtavalla voimalla, että koko pöytä tärisi ja lukitsi sen huolellisesti. 

– Ehkä siksi, että sä vaarannat toiset tytöt, kun sana alkaa kiertää. Kun ne läähättäjät saa tietoon, millainen herkkuperse täällä on, ne alkaa jonottaa sua.

– Ei-eihän ne kaikki…varmaan mun tyypistä ty-tykkää? 

– Sä oot nuori, kaunis ja ihan vitun kiimainen. Kaikkien kanssa! Se on kuule kaikkien tyyppiä. Kohta mun pitää alkaa myydä sua viikko- tai kuukausitaksalla ulkomaille. Siellä ne isot rahat pyörii. Siihen verrattuna tää on harrastelua. Tai ehkä nekin ison rahan miehet, jotka ei yleensä käy täällä, alkaa tykätä Suomesta tavallista enemmän ja paskat nakkaa lumesta ja loskasta!

Axel puhui tarkoituksellisen ilkeästi ja nousi sitten pöydän äärestä. En vieläkään aivan tajunnut, mikä oli ongelmana. En millään uskonut, että muille tytöille ei riittäisi asiakkaita, niin upeita he kaikki olivat omalla tavallaan. 

Hätkähdin, kun tajusin Axelin tulleen seisomaan minua vastapäätä ja kohotin päätäni katsoakseni häntä silmiin.

– Mulla sattuu olemaan myös omanlaisia mieltymyksiä, hän sitten sanoi melkein murisevalla äänellä. – Haluatko sä tienata vielä lisää? Sulla on kivankokoisen yksiön takuuvuokra kasassa, jos teet niin kuin mä käs-….pyydän.

Olin innokas saamaan Axelin paremmalle tuulelle ja nyökkäsin. 

– Totta kai sä suostut…rahasta mitä vaan, eikö niin?, mies sanoi vaarallisen pehmeällä äänellä. Sävähdin hiukan. Hän käveli luokseni, kiskoi mekkoni kovakouraisesti yltäni niin, että seisoin hänen edessään läpinäkyvissä alusvaatteissa, stay-upeissani ja korkokengissäni.

– Mä maksan sulle toisen tonnin helposti. Istut tuohon nojatuoliin tuolla – , mies osoitti työpöytää viistosti vastapäätä olevaa pehmeää vanhanaikaista, punaista nojatuolia, – ja pysyt siinä. – Hierot tissejäs ja pilluas omin pikku kätösin ja tuut, milloin haluat. Mä en laske. Kunhan pysyt siinä ja katsot, mitä mä teen.

Homma kuulosti naurettavan helpolta. Minun ei muutoinkaan tarvinnut tehdä juuri mitään muuta kuin katsoa, ja olin valmis laukeamaan, kun Axelista oli kyse. Jos Axel tulisi sillä paremmalle tuulelle, minä olisin pelkästään onnellinen.

Istuuduin nojatuoliin ja Axel jätti huoneen. Kesti hetken, ennen kuin hän palasi ja minun tuli hiukan kylmä. Nappasin lattialta huivin, jonka olin yhdistänyt edellisiltana mekkooni ja juuri kun olin heittämässä sitä harteilleni, mies palasi. Hänellä oli päällään pelkkä musta kylpytakki ja hänen perässään käveli mustahiuksinen kaunotar ohuessa itämaisessa kaavussa. Aysha, tajusin, vaikka en ollut tavannut tyttöä aiemmin. Laura oli juorunnut, minulle, että etenkin pohjoismaalaiset lankesivat massoittain Ayshan jalkojen juureen ja nyt tajusin, miksi. 

En osannut määritellä tytön ikää, mutta hän ei voinut olla paljon vanhempi kuin minä. Hänellä oli valtavan suuret, melkein mustat kauriinsilmät, täyteläinen, aidosti mutrullaan oleva suu, tumman hunajan värinen sileä iho ja mustat, paksut hiukset, jotka ulottuivat hänen vyötäisilleen. Siinä katsoessani Axel riisui Ayshan ja minä nielaisin. Nainen oli siro ja muodokas yhtä aikaa. Vyötärö oli kadehdittavan kapea, mutta lantio oli pyöreä ja rinnat pystyt ja ainakin c-kupin kokoiset. Hän oli ajellut alapäänsä aivan paljaaksi ja näin, kuinka hänen ihonsa hehkui pehmeänä – varmaankin jonkin itämaisen öljyn ansioista. 

Axel nosti tytön työpöydän reunalle ja kuiskutti jotain tämän korvaan. Aysha katsoi minua, hymyili ja tunnistin silmissä himon, kun sen näin. Axel nosti Ayshan sääriä, enkä voinut olla kadehtimatta sellaisia sääriä. Ne näyttivät jatkuvan loputtomiin ja ne näyttiviä kimmoisilta ja muodokkailta. Herkullisilta. 

Axelin täytyi ajatella samoin, sillä mies kellautti Ayshan työpöydälle, tarttui naista polvien alapuolelta ja avasi tämän reidet niin, että pääsi suutelemaan ja nuolemaan tytön sisäreisiä. Minua hän puri ja imi, mutta Aysha sai suudelmia, oli kaikki mitä minä pystyin ajattelemaan sydän hakaten hysteerisenä. Aysha kaarsi selkäänsä ja huokaisi. Axelin huulet siirtyivät koko ajan lähemmäs naisen jalkoväliä, mutta kun hän oli lähellä, hän lopetti. Aysha inahti vastalauseeksi, mutta Axel tönäisi tavarat työpöydältä, jopa tietokoneen näytön niin että räsähti ja työnsi häntä pidemmälle työpöydällään, niin että nainen makasi lopulta kokonaan selällään työpöydällä. Mies riisui kylpytakkinsa vilkaisemattakaan minua. Kauempaakin näki, että hänen kullinsa seisoi teräksenkovana. Hän kiipesi työpöydälle Ayshan perässä sulavasti kuin valtava kissapeto.  

En osannut kuin tuijottaa. Axel imi Ayshan rinnankärkiä ja suuteli tätä pehmeästi ja varovaisesti ja tyttö oli aivan selvästi tulossa hulluksi hitaasta tahdista. Hän kiemurteli ja päästeli suloisia pieniä ah-äänteitä samalla, kun Axelin kädet sivelivät hänen vyötäröään ja lanteitaan ja puristuivat lopulta rintojen ja niiden tiukoiksi nupuiksi kiristyneiden kärkien ympärille.

Aysha huudahti kimeästi ja samassa Axelin toinen käsi sukelsi posliinipilluun. Aysha oli esileikin aikana levittänyt reisiään jo kutsuvasti ja kun hän oli pyöräyttänyt lanteitaan pari kertaa, olin ollut näkevinäni märkänä kiiltelevän paljaan, punaisen vaon. Nyt se oli varmaa. Kuulin märän litinän, kun Axelin sormet työskentelivät Ayshan pillussa ja mitä äänekkäämmin tyttö alkoi huohottaa, sitä pahemmalta minusta tuntui. Kun Aysha kiljaisi ja vääntelehti pöydällä kuin riivattuna, ja laukesi, minä en osannut tehdä muuta kuin tuijottaa sydän kylmänä.

Onneksi Axel ei välittänyt suoda silmäystäkään minulle, sillä jos tarkoitus todella oli, että tyydyttäisin siinä itseäni, en olisi voinut pahemmin epäonnistua.

Kun Axel lopulta kiersi Ayshan sääret lantionsa ympärille, tarrasi naisen pyöreisiin rintoihin ja työntyi tämän sisään ähkien, en tiennyt juostako karkuun vai oksentaa. Näin, että Axel suuteli tyttöä antaumuksella samalla kun hän nai syvälle ja kovaa. Hän hieroi tytön rintoja ja siveli tämän uskomattomia hiuksia ja Aysha parkui nautinnosta hänen allaan. 

– Suloinen, pehmeä Aysha, kuulin Axelin epävakaan äänen. – Sä tunnut aina niin hyvältä. Ihanalta. Voi luoja tätä sun sykkivää posliinipilluas. Mä tuun hulluksi, mies kuiskaili ja Aysha löi lanteitaan Axelin lanteita vasten ja alkoi selvästi jäykistyä selkä kaarella, irtaantuneena pöydältä, jolla hän oli naitavana. Hän tuijotti Axelia silmiin, puristi kyntensä miehen selkään ja hänen suunsa oli auki, niin että raskas huohotus ja epätoivoiset anelevat parahdukset pääsivät siitä ulos. Axel nousi kyynärpäidensä varaan ja rullasi lanteitaan naisen halukkaaseen rakoon niin että kuulin märän maiskauksen, joka kerta kun hänen kullinsa kynti Ayshaa. Aysha nosti reisiään korkeammalle ja puristi ne tiukemmin Axelin ympärille. Sitten häneltä pääsi käheä, matala vaikerruksen ja ulinan sekainen ääni, joka täytti joka neliösentin huoneesta ja naisen vartalo tuli villiksi liikkeestä, aivan kuin käärmeet olisivat kiemurrelleet hänen ihonsa alla.

Halusin sulkea silmäni. Näytinkö minäkin tuolta, kun laukesin Axelin alla? Varmaankin. Ehkä vieläkin epätoivoisemmalta. Rintaani jomotti ja kurkussani poltti kammottavan kuuma möhkäle, joka tuntui kiveltä ja tulelta yhtaikaa ja kun pyyhkäisin kasvojani, tunsin, että poskillani oli kyyneleitä. 

Äkkiä kuulin karhean, kovan ärähdyksen ja silmäni revähtivät auki. Axel oli nostanut toisella kädellään Ayshan lantiota ja puski nyt sisään kasvot nautinnon vääristäminä ja karjahdellen kovaa, kunnes iski viimeisen kerran ja antoi siemenensä pulputa jonnekin syvälle Ayshan sisälle. Tyttö makasi yhä nytkähdellen hänen allaan ja kun hän nuoli huuliaan, Axel suuteli häntä. 

Istuin jäykistyneenä tuolissani. Olin huomaamattani nostanut polveni koukkuun eteeni ja kiertänyt käsivarteni niiden ympärille. Minun oli lohduttoman kylmä ja ainoa, mitä halusin, oli päästä pois tästä huoneesta ja näistä tunteista. 

Axel makasi Ayshan päällä hetken ja laskin jalkani vapisten takaisin lattialle. Puristin huiviani olkapäilläni. Mieleni teki nousta ja juosta, mutta mitä se enää hyödyttäisi? En ollut pystynyt lähtemään ja olemaan katsomatta, kun Axel oli kiduttanut minua Ayshan kanssa ja vähintä, mitä hän ansaitsi oli menettää se lupaamansa 1000 euroa. 

Pariskunta pöydällä kuiskutteli toisilleen jotain ja he nauroivatkin – jollekin yhteiselle salaisuudelleen. Sitten Axel työnsi itsensä pois pöydältä ja pukeutui jälleen kylpytakkiinsa. Minä katselin häntä ripsieni raosta, mutta kun hän tuli luokseni, käänsin pääni pois. Mies työnsi tuhat euroa nenäni alle.

– Oliko sulla hauskaa?, Axel kysyi vieläkin hiukan hengästyneenä ja selvästi tyydytettettynä ja raivo sumensi kaiken ajattelun aivoissani.

– Haista vittu, minä sihahdin ja jatkoin sitten: – Ai joo, sulla onkin tuolla jo yksi avoinna.

Nappasin rahat ja lähdin huoneesta selkä suorassa. Sitten käännyin ja sanoin:

– Jos mä oon niin hyvä kuin sä ja Pietro sanotte, sulla pitäis olla mulle lisää asiakkaita. Hoida työs ja hommaa niitä mulle. Tämmöset pikku rippuset ei mua enää kiinnosta, jos mä voin tienata 5000 yössä.

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä

SEURALAINEN 5

Muistan hyvin ensimmäisen todellisen asiakkaani. Axel oli opastanut minua puolitoista päivää asioista, joista olin aikaisemmin ollut täysin ulalla. Pelkästään ruokailuun liittyvää tietoa oli valtavasti. Olin oppinut jotain kirjoista, mutta se rajoittui lähinnä siihen, että punaisen lihan kanssa juotiin punaviiniä ja kalan kanssa valkoviiniä.  Entä sitten kana, riistalinnut, porsas, kasvisruoat ja niin edelleen? Minulla ei ollut ollut aavistustakaan. 

Näin ensimmäistä kertaa kalaveitsen, opin, missä järjestyksessä aterimia käytettiin, sain tietää, että eri punaviinilajeilla oli omanlaisensa lasit ja että leipä tulisi murtaa ennen suuhun panoa. Viinilajikkeiden ja ruokalajien valmistustavat pyörivät vinhaa vauhtia päässäni, mutta Axel lohdutti, että kertaisimme asioita vielä monta kertaa. Joka kerta, kun söisin hänen kanssaan.

– Nyt kun et ole opiskellut vielä pitkään, tärkeintä on, että olet aidosti kiinnostunut kuuntelemaan ja kyselet siitä, mistä asiakas puhuu. Aivan sama, onko kyseessä syvänmeren kalastus vai yrityksen liikevaihto. 

Kun ilta lähestyi, tunsin itseni pettyneeksi. Axel ei ollut ottanut minua sen jälkeen, kun oli kiinnittänyt minut täyteen nipistimiä ja mietin, joko hän oli käynyt panemassa muita tyttöjä. Olin tavannut vain Vanessan ja Lauran, mutta molemmat olivat upeita. Vanessa oli noin 25-vuotias vaalea ja viileä kaunotar, jolla oli valtavan pitkät sääret ja hoikkaakin hoikempi vartalo. Lauralla taas oli vaaleanruskeat pitkät, kiharaiset hiukset, kesakoita ja kurvikas vartalo. Hän oli minua pari kolme vuotta vanhempi ja hän puhui ja nauroi paljon. Vaikka hän ei ollut yhtä kaunis kuin Vanessa tai minä, olisin lyönyt vaikka vetoa, että hän oli haluttua seuraa pelkästään luonnollisen, iloisen luonteensa puolesta.

Olin noudattanut Axelin neuvoa ja pannut parastani käyttäessäni hänen luottokorttiaan. Olin käynyt vain kalleimmissa liikkeissä ja nyt minulla oli päälläni burgundinpunainen, muotojani tiukasti nuoleva silkkimekko. Vaikka puku oli tiukka, se oli muuten melko siveä. Lyhythihainen ja polvipituinen. Kaula-aukko oli melko suuri ja pyöreä, ja paljasti niskani ja kaulani – mutta se oli silti vain sen verran suuri, että rintavakoani näkyi sentin kahden verran. Olin ostanut asuun vielä mustan käsinvirkatun suuren kolmiomaisen huivin ja mustat Louboutinin korkokengät. 

Olin ehtinyt vain käväistä kotonani ja Axel oli jo ehdottanut, että ottaisin asunnon lähempää ”toimistoa”. Minulla ei kuitenkaan ollut vielä rahaa sellaiseen, joten käytin toistaiseksi samaa makuuhuonetta kuin missä olin yöpynyt aiemmin. 

Olin juuri pukemassa päälleni alusvaatteita – La Perlan ohuttakin ohuempia purppuranpunaisia kaarituellisia, pitsiliivejä ja stringejä, joihin oli kirjottu tummansinisiä kukka-aiheita, kun Axel tuli sisään. Näin hänet peilistä, jonka edessä seisoin ja katsoin, kun hän jähmettyi paikoilleen.

– Jos sun puku on yhtä hyvin valittu, niin sun asiakkaalta tulee ennen kuin te pääsette sänkyyn, mies lupasi käheällä äänellä.

– Sua mä en oo näköjään enää houkuttanu, suustani pääsi ja purin saman tien kieleeni. Axel oli työnantajani. Ei mitään muuta. 

Katsoin Axelin ilmettä peilin kautta ja hänen huulensa värähtivät ja silmänsä kimalsivat.

– Mun kannattaa ottaa hupini muualta, että sun vartalo on valmis töihin, mies sanoi viileästi. Sävähdin tunnustuksesta ja aloin kiskoa ohuita, ihonvärisiä stay-upeja jalkaani. 

– Ootko sä öljynny sun pillun ja perseen?, mies kysyi huolettomasti. 

– Mitä?, minä kysyin ällistyneenä.

– Ah, me unohdettiin käydä se läpi. Voitele aina paikkas ennen seksiä. Monoi-öljy on yksi vaihtoehto. Ja pillun lisäksi kannattaa voidella muutkin paikat, jos sulla on kuivaa ihoa jossain. Vaikka kyynärpäät tai kantapäät. Sun pitää olla pehmeä ja hyvältätuoksuva kaikkialta. 

Mies kaivoi pullon öljyä taskustaan ja ojensi sen minulle. Sitten hän istahti nojatuoliin, jossa Panu oli minua nainut ja kehotti:

– Pue päälles. Mä oon utelias näkemään, mitä sä ostit. En ehtiny tänne aiemmin.

Vedin mekon päälleni, pujotin korkokengät jalkoihini ja tartuin huiviin. Axel tuijotti minua koko ajan silmät leimuten.

– Sä näytät aivan uskomattomalta. Ja tosi hyvä, että ostit noin klassista. Se antaa vähän vaikutelmaa…lisävuosista, vaikka kaikki näkee läheltä että sä oot melkein sakkolihaa. 

– Mä oon kahdeksantoista, sanoin ja nostin päätäni. 

– Mä en oo sakkolihaa.

– Pari vuotta sitten sä olisit ollu vielä kaikkien pykälien mukaan sakkolihaa, Axel nauroi. – Ja siitäkös ne vanhat pervot innostuu, hän lisäsi ilkikurisesti.

– Niin ku säkin, minä vastasin. – Mitä sä oot? 35-vuotias? 

– 36. Mutta mä innostun kaikenikäisistä, kunhan naisessa on sitä jotakin. Mun vanhin on ollu yli viiskymppinen ja nuorin…no…sä.

Päätin lopettaa keskustelun, koska minua ällötti taas ajatus Axelista muiden kanssa. Tästä oli tultava loppu, muistutin itseäni. Axelille minä olin työntekijä ja sillä hyvä. 

– Mä kerroin sulle, että mä otan 50% palkkion sun hinnasta – ainakin näin alkuun. Jos sä tienaat 2000 Euroa, sä saat 1000 Euroa itselles. Mutta jos asiakas antaa sulle käteistä tai lahjoja tai muuta vastaavaa, se on sun omaa rahaa. Sä käyt sukupuolitautitesteissä joka kuukausi, vaikka käyttäisitki kondomia. Jos asiakas vaatii seksiä ilman kondomia, se on sun päätös. Sä saat vaatia puhtaita testituloksia. Mutta jos et halua vaatia, se on sun asias. Ja tapauskohtaisesti päätettävissä. Yleensä miehillä on mun tyttöjä varten puhtaat paperit mukana kysymättäkin. Ne tykkää panna paljaalla.

Henkäisin jännityksestä, kun asia tuli minulle koko ajan konkreettisemmaksi.

– Kuka tää asiakas on?

– Se on yks Pietro. Italialainen, joka käy täällä Suomessa bisnestensä vuoksi aika usein. Merkkivaatteita, laukkuja, kenkiä. Sitä rataa. Se on mun vakioasiakas ja innostui heti, kun kuuli, että mulla on koulutuksessa uus tyttö. 

– Minkä ikäinen se on?

– Mitä väliä sillä on?

– Ei kai mitään, minä huokaisin ja Axel nousi tuolista ja käveli taakseni. Hän puristi sormensa silkin peittämille rinnoilleni ja kohotti niitä ylöspäin.

– Pietro on jotain viiskytviis. Mutta tyttöjen mukaan viriili tapaus, Axel virnisti ja antoi käsiensä liukua vyötärölleni ja takamukselleni. 

Vedin vapisevan henkäyksen.

– Se vois olla mun isoisä.

– Mutta ei oo.

Axel käänsi minut ympäri ja suuteli minua kaulaan ja rintojen väliin. Varmaankin, jottei pilaisi huulipunaani. Värisin ja aloin kiihottua heti hänen kosketuksestaan, mutta hän työnsi minut taaemmas ja sanoi:

– Nyt lähdetään. Mä tarkkailen teitä baarista ja sä istut Pietron seurueen kanssa.

———————————-

Menimme yllättävän vaatimattomalta näyttävään italialaiseen ravintolaan, jossa oli sekä baari että ravintola, ja kun tulimme ovesta sisään meitä vastaan kiirehti ehkä hiukan vajaa 180-senttinen pulleahko mies, jolla oli musta harveneva tukka, suuret ruskeat silmät ja viuhtovat kädet.

– Voi mikä kaunotar, bellissima…hei Ellen, mies sanoi ja halasi minua enemmän setämäisesti kuin rakastajamaisesti. Axel vaihtoi miehen kanssa muutaman sanan säistä, bisneksistä ja kutsui miehen Ottomaaniin ystävien kanssa ja lupasi näille kolme ensimmäistä kierrosta ilmaiseksi. Pietro kiitteli Axelia lämpimästi ja otti sitten minua kädestä kiinni.

– Mennään pöytään, Pietro sanoi minulle ja lähti pujottelemaan isoa pyöreää pöytää kohti, jossa istui puolen tusinaa miestä. Vain miehiä, ei naisia.

– Miehen käsi oli lämmin ja hiukan kostea, enkä keksinyt millään, miten saisin itseni innostumaan Pietrosta seksuaalisesti. Hän oli malliesimerkki tyypistä, joka oli iskemieni vanhempien miesten kaveri. Harmiton, iloinen, pulska eikä mitenkään seksikäs.

Istahdin kuitenkin tottelevaisesti hänen viereensä ja aloitimme iltamme Vitello Tonnatolla. 

– Tämä on kaupungin paras italialainen, vaikka ulkoasu ei olekaan viimeisen päälle, Pietro kertoi minulle. 

– Oletko maistanut aiemmin tätä?, mies kysyi, kun lautaset kannettiin pöytään. Puistin päätäni ja hymyilin vähän hermostuneesti. 

Ravintola ei pursunnut erilaisia aterimia tai laseja, mutta minua jännitti paitsi Pietro, myös ruoka, jota en koskaan ollut maistanut. 

Kävi ilmi, ettei minulla ollut mitään syytä jännittää kumpaakaan. Ainakaan alkuun. Ruoka oli ihanaa ja annos annoksen jälkeen minusta tuli parempi italialaisen ruoan tuntija. Painoin ruokalajien nimiä päähäni ja kyselin Pietrolta eri alueiden gastronomiasta. Pietro näytti ilahtuneelta. Sitten kyselin merkeistä, joita hän maahantoi ja käytin hyväkseni googlaamaani tietoa italialaisesta muodista ja sen isoista nimistä. Pietro maahantoi useita pienempiä, ylellisiä merkkejä ja kyselin häneltä niiden valmistuksesta ja historiasta. 

Kun olimme päättäneet kuuden ruokalajin illallisen makeaan Vin Santoon ja Cantuccini-kekseihin, Pietro vilkutti silmää tuttavilleen, joissa oli sekä suomalaisia että ulkomaalaisia miehiä ja sanoi englanniksi:

– Minua väsyttää nyt kauheasti. Ymmärrätte varmaan. Vanha mies ja liikaa hyvää…ruokaa.

Miehen ystävät nauroivat tietävästi ja minua alkoi jännittää. Pietro tarttui kyynärpäähäni ja huomasin Axelin poistuvan edellämme ravintolan ovesta. Pietro ohjasi minut taksiin ja matkustimme meren rannalla sijaitsevaan ylelliseen viiden tähden hotelliin. Jo taksissa Pietro vetäisi minut kiinni itseensä ja suuteli minua. Hän oli yllättävän hyvä suutelija ja painuin itsestäni häntä vasten, kun suljin silmäni ja annoin hänen kielensä vaeltaa suussani. Hänen kätensä puristi rintaani ja hän kuiskasi minulle:

– Olet kauneimpia ikinä näkemiäni tyttöjä ja minä olen nähnyt paljon kauniita tyttöjä. Ja nämä rinnat…hän puristi lisää ja tunsi ilmeisesti, että nipukkani kovettui, jolloin hän voihkaisi.

Pietron huone oli ylimmässä kerroksessa ja siitä oli näkymä merelle. En ehtinyt kuitenkaan ihailla kauaa näkymiä, kun mies käveli taakseni. Olin ottanut pois kenkäni ja hän vaikutti mukavasti pitemmältä kuin aiemmin. Pietron kädet vaelsivat vyötärölläni ja rinnoillani aikansa, kunnes hän puristi minua lanteista. 

– Riisuudu minulle, hän käski ja meni itse vuoteelle. Hän avasi valkoisen puseronsa napit ja solmionsa ja tuijotin hetken suurehkoa karvaista möhömahaa. Nostin kuitenkin silmäni urheasti ylös hänen silmiinsä ja aloin avata mekkoani. Pujottauduin siitä hitaasti ulos, vähä vähältä, sitä hitaammin, mitä kiihottuneemmaksi Pietro näytti käyvän. Hän avasi vyönsä ja vetoketjunsa jo siinä vaiheessa, kun pujotin rintani ulos kankaasta ja kun mekko putosi nilkkoihini, hänellä oli jo kyrpä kädessään. 

– Vieläkö?, minä kysyin ja seisoin yksinkertaisesti kädet sivuilla hänen edessään. Näin kuinka Pietro hiveli elintä, joka näytti melko pieneltä mutta paksulta.

– Vielä hän totesi, ja minä jatkoin. Kävelin sängyn luo ja pudottauduin hiukan kumaraan niin, että rintani olivat pullahtamaisillaan kupeistaan ja avasin sitten liivit niin, että rintani putosivat Pietron silmien eteen. Näin, kuinka hänen mustuaisensa laajenivat, kun hän näki tiukat ruusunpunaiset nipukkani ja valkoisen pyöreän lihan. Sitten käännähdin ja esittelin miehelle persettäni, kun riisuin stringit lantio keinuen. En ollut keksinyt kaikkea omasta päästäni. Kun Laura oli kuullut ensimmäisestä illastani, hän oli antanut pari riisuutumisvinkkiä. Ja ne totisesti näyttivät toimivan. 

– Haluatko, että riisun sinut, kulta?, kysyin niin käheällä äänellä kuin osasin ja Pietro nyökkäsi. Hänessä ei tosin ollut paljon riisuttavaa. Takki oli jo poissa ja minun täytyi vain kiivetä hänen syliinsä saadakseni paidan pois olkapäiltä ja housut ja bokserit polviin, josta hän potki vaatteet itse pois. Jatkoin kuitenkin samassa asennossa, jotta Pietro saisi mahdollisimman hyvän näkymän vartalooni. 

Hänen kätensä nipistelivät ja puristelivat kevyesti, paljon kevyemmin kuin Axel tai Lauri. Hänen kätensä liukuivat vyötärölläni ja lanteillani melkein kunnioittavasti ja kun hän saavutti viimein jalkovälini, hän painoi koko kouransa sille, hieraisi ja haistoi.

– Nuoren tytön vittu, hän henkäisi yhtäkkiä kaikkea muuta kuin herrasmiesmäisesti.

Jotain kiristyi vatsassani ja mieleeni tuli Axelin ja Laurin ruma kielenkäyttö.

– Tuhma setä, minä hymyilin värisevästi ja puistin päätäni. Tavoitteeni oli saada hänet puhumaan lisää tuhmia, sillä olin varma, että tätä Axel oli tarkoittanut. Ainakin tällä kertaa. Pietro ei ollut täysin vastenmielinen ja minä sain kiksit rumasta puheesta. Saattaisin saada jopa orgasmin tämän miehen kanssa, jos hän olisi tarpeeksi rivo suustaan tai teoissaan.

– Minä olen aina herrasmies päivänvalossa, Pietro sanoi ja nauroi karheasti. – Mutta yöllä minä olen paholainen, hän sanoi.

– Haluaako paholainen naida paljaalla?, minä kysyin silmiäni räpytellen.

Pietro nielaisi ja katsoi suutani, ja nyökkäsi sitten. Hän ropeloi yöpöytäänsä ja antoi minulle paperin, joka oli englanninkielinen todistus viikon takaa. 

– Minulla on perhe Italiassa ja minä käytän vain Axelin tyttöjä, hän sanoi. – En muita. Joten minä olen puhdas.

– Ihanaa, huokaisin ja painauduin miehen lantiota vasten niin, että hänen kalunsa oli hänen vatsansa ja minun jalkovälini välissä puristuksissa.

– Saatana Ellen, minkä ikäinen sinä olet? Minä en tee mitään laitonta, Pietro kysyi, vaikka hänen sormensa puristelivat minua jo kaikkialta. 

– Minä olen 18, vastasin ja suljin silmäni. Kuvittelin välittömästi Axelin kädet rinnoilleni ja kun Pietro nosti minua lanteista niin, että pääsi hieromaan häpyäni, aloin kostua. 

– Sinä voisit olla minun isoisäni, sanoin vihjailevasti Pietrolle ja raotin silmiäni.

– Mutta en ole, Pietro ähisi ja voihkaisi kun tunsi, kuinka liukas olin häpyhuulien välistä. Hänen sormensa painui pilluuni ja kun hän koukisti sormeaan sisälläni, minä työnsin lantiotani eteenpäin ja naukaisin. 

– Voi miten kiimainen pikku lutka, Pietro huohotti ja kieräytti minut alleen. – En ole ikinä nussinut 18-vuotiasta pikku huoraa, hän jatkoi ja pilluni turposi ja kastui entisestään. Käänsin pääni sivulle silmät kiinni ja kuvittelin Axelin katsovan meitä. Huohotin, kun kuvittelin hänen valtavan kalunsa hänen kädessään, silmät kiinni minussa ja vanhemmassa pyylevässä miehessä, joka sai naida minua, miten taisi.

Pietro avasi reiteni, nousi katsomaan ja hetken aikaa hän pelkästään tuijotti haaroihini. Sitten hän alkoi nuolla. Hän lipoi, nuoli, tyrkki kielellääni pilluani vasten, puri ja näykki ja minusta alkoi tuntua sietämättömän hyvältä. Puristin rintojani käsissäni ja kuvittelin Axelin katsovan tätä kaikkea. Suustani alkoi päästä kiimaisia voihkaisuja ja ähinää ja Pietro puhui italiaa sitä enemmän mitä enemmän huohotin. 

Lopulta hän nosti päänsä ja asetti sääreni olkapäilleen. Hänen silmänsä paloivat kuumeisina, kun hän tarttui taas rintoihini ja alkoi painautua sisääni. Kaarsin selkääni, jotta hänen kalunsa olisi ulottunut vähän syvemmälle ja hän kuiskasi:

– Voi Ellen, sinun vittusi on niin aidon kiimainen. Sinua minä haluan naida vastakin.

Kun hän alkoi työnnellä itseään sisääni, levitin sääriäni niin, että hän otti niistä kiinni ja sain paremman tuntuman sisääni painuvaan kulliin. Samalla näin mielessäni Axelin kuumat silmät, kun hän katsoi oppilastaan työssään. Paine alkoi kerääntyä vatsanpohjaani ja kun Pietro ähisi minulle samalla sellaisia rivouksia kuin ”niin pieni tiukka huora”, ”ahne märkä Ellen”, ”vanhojen miesten panopuu” ja ”minä nussin sinut hajalle tänä yönä”, minulta tuli. Minä tosiaan sain orgasmin.

Se ei ollut valtava räjähdys, joita sain Axelin tai Laurin käsittelyssä, mutta minä voihkaisin kovaan ääneen, kun kliimaksi syöksyi ylitseni ja sykin ja kouristelin aidosti. Ja Pietro tunsi sen. Hän tuijotti minua melkein hämmästyneenä ja kiihdytti sitten tahtiaan hurjaksi, niin että tunsin oloni räsynukeksi. 

– Vittu sinulta tuli, Ellen pieni, hän läähätti ja minä annoin hänen köyriä itseäni loppuun asti.

Se oli ensimmäinen kerta asiakkaan luona. Pietro pani minua vielä kaksi kertaa sinä yönä. Olisi pannut useammankin kerran, jos olisi kyennyt. Unta en kuitenkaan paljon saanut. Hän leikki rinnoillani ja imi jalkoväliäni puoli yötä. Mies todella osasi syödä minua. Sain kaksi kertaa todella kovan orgasmin pelkästään hänen kielitaidoillaan, kun olin rentoutunut ja pimeydessä hänen kanssaan. Ja Axelin, joka tuijotti minua mielessäni sitä vihaisemmin, mitä pitemmälle yö eteni.

Aamulla Pietro herätti minut varhain ja sanoi, että oli lähdössä lentokentälle. Hän työnsi käteeni kaksi viisisatasta, puraisi rintaani ja hieroi kättään antaumuksella vieläkin kosteassa pillussani. Sitten hän työnsi käteeni käsinkirjoitetun listan kaupoista ja merkeistä.

– Minä maksoin jo Axelille 10 000 Euroa. Me hiukan kilpailimme tulokkaasta erään herrasmiehen kanssa, kun Axel kehui sinut maasta taivaaseen ja näytti kuvan. Kaveri antoi varmasti periksi vain siksi, että hänellä olisi ollut aikaa vain pari tuntia. Olen niin pahoillani, että en voi jäädä pidemmäksi aikaa, nämä 10 tuntia olivat aivan liian vähän. Voit käydä missä tahansa näistä liikkeistä ja ottaa mitä haluat näiden merkkien joukosta, hän kertoi.

Sitten hän suuteli minua suulle ja minä valahdin takaisin tyynyille.

Pietro oli tuskin päässyt ulos ovesta, kun ovi kävi uudestaan. Ajattelin, että mieheltä oli jäänyt jotain huoneeseen, mutta se oli Axel. 

Miehen silmät näyttivät leimuavan vihreää tulta.

– Sä sitten olet kuulemma luonnonlahjakkuus, mies melkein murisi minulle.

– Eikö se ole hyvä asia?, minä hengähdin ja huomasin, että Axelin katse ampaisi käteeni rinnallani, joka piteli kahta viisisatasta.

– Ja hän on saanut jo omia pikku tippejäänkin, mies totesi pehmeästi.

– Axel…teinkö mä jotain väärin?, kysyin hieman hermostuneena miehen ilmeestä. 

– Ei. Sä teit kaiken oikein. Niin oikein, että Pietro ei pääse susta varmaan koskaan yli, mies ärähti.

Axel tarttui minua käsivarresta ja nosti minut seisomaan sängyn viereen. Hän katseli turvonneita punaisia nännejäni ja kokeili jalkoväliäni, jossa tuntuivat yön nesteet.

– Pani sua paljaalla, totta kai…, Axel totesi ja työnsi sormensa sisääni.

Voihkaisin saman tien ja vartaloni valahti heikoksi, kuin olisin ollut pelkkää hyytelöä. Mies nosti minut syliinsä kuin pikkulapsen ja kantoi kylpyhuoneeseen suihkun alle. Hän laittoi veden valumaan ja kuulin hänen riisuutuvan takanani. En tiennyt, mistä oli kyse, mutta en avannut suutani, sillä halusin Axelin lähelleni, oli kyse sitten mistä tahansa. 

Axel astui suihkuun ja painoi minut selkä kaakeliseinää vasten. Hän otti pienen pullon hotellin saippuaa ja alkoi pestä minua kaikkialta. Hän kävi lävitse rintani, vatsani ja selkäni ja sen jälkeen hän levitti jalkani ja pesi myös jalkovälini. Sitten hän otti shampoon, vaahdotti tukkani ja kuiskasi. 

– Mä varmistan, että sen papan löyhkä ei tunnu enää mun nenässä.

Sitten hän nosti minut seinää vasten, avasi reiteni auki ja painautui reisieni väliin. Hän piteli kiinni takareisistäni ja takamuksestani ja minä kiersin käsivarteni hänen niskaansa. Hetken aikaa hän pelkästään suuteli minua, kieli syvällä suussani ja minä vastasin vaistomaisesti, nautinnollisesti. Aloin kiihottua toden teolla, sillä tavalla kuin Axel sai minut kiihottumaan ja aloin läähättää, kun hän tökki isoa kaluaan vasten jalkoväliäni.

– Saitko sä isot orkut Pietron käsittelyssä?

– Sain…mutta en niin isoja kuin sun kans…, minä tunnustin.

– Oliko ihanaa naida vierasta vanhaa ukkoa?, Axel tivasi.

– Se…se pelotti ensin, mut kyllä…kyllä mä tykkäsin…, huohotin vasten Axelin rintaa.

– Senki pieni huora!, Axel ärähti niin, että säpsähdin ja ulvahdin, kun hän samassa työnsi kivikovan kalunsa sisälleni.

Venyin sisältä aivan eri tavalla kuin Pietron käsittelyssä, eikä minun tarvinnut kuvitella mitään, kun orgasmi alkoi kasvaa minussa ennennäkemätöntä vauhtia. Olin herkkänä edellisyön jäljiltä, Axelin perusteellisesta pesusta ja siitä tosiasiasta, että Axel kuulosti epäilyttävästi mustasukkaiselta, eikä mikään tuntunut paremmalta kuin hänen kullinsa sisälläni ja hänen hampaansa puremassa niskaani.

Huusin hänen nimeään kun pamahdin pirstaleiksi ensimmäistä kertaa, hänen kalunsa syvällä, niin syvällä minun sisälläni. Axel kirosi ja ähki, mutta ei antanut periksi ja työnsi kyrpänsä minuun valtavalla voimalla kerta toisensa jälkeen, yhä kiihtyvää tahtia. Minä menetin itseni hallinnan uudelleen ja hoin vain ”nussi minua”, ”pane mua”, ”sä oot niin iso”, ”ihana kulli” ja muita pieniä järjettömyyksiä, kunnes ampaisin taas radaltani jonnekin pimeään ja puskin itseäni Axelia vasten kaikin voimin. Siinä vaiheessa Axelkin menetti itsehillintänsä ja hänen kurkusta kumpuava raaka huutonsa kantoi varmasti koko kaupunkiin.

En pysynyt jaloillani, kun Axel laski minut alas, joten hän kantoi minut hotellihuoneeseen ja sanoi sitten:

– Pue päällesi. Nyt me mennään toimistolle ja hommataan sulle asunto. Ja sovitaan tietyistä muista asioista. 

 

 

 

 

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä