Samana iltana kun Katariina oli kysynyt ja saanut vastauksensa Thomasin kuolemasta, Lev lähti matkalle. Hän sanoi viipyvänsä kolme päivää Bagdadissa. Gennadi ja Dimitri lähtivät mukaan ja talon edessä toimi vahtina mies, joka ei ollut Katariinalle entuudestaan tuttu. Lev oli sanonut, että hän saisi kulkea kaupungilla omin neuvoin, kunhan hän ei liikkuisi kaupungin vaarallisemmilla alueilla eikä öisin. Katariina otti tämän luottamuksen osoituksena. 

Kun kolmas päivä oli mennyt, eikä Lev ilmaantunut paikalle vielä neljäntenäkään, Katariina alkoi huolestua. Tähän asti mies oli tullut aina kun oli ilmoittanut. Kun oli kulunut viikko, Katariina soitti Irinalle ja yritti nyhtää tietoja Borikselta. Kumpikin vain vakuuttelivat, että Lev tulisi kun ehtisi. Aina asiat eivät sujuneet niin kuin oli ollut tarkoitus. Kolmen viikon kuluttua Katariina oli hermoraunio ja teki päätöksensä. Hän etsi Rantasen antaman kahvilan ja jätti sinne sanan. Hänen pyydettiin odottaa ja vain kolmen vartin päästä Rantanen istui häntä vastapäätä. Hänen viileän vaaleansiniset silmänsä mittailivat Katariinaa eikä hän sanonut tavallista tervehdystä enempää.

”Lev on ollut poissa kolme viikkoa. Ajattelin, että teistä olisi apua hänen löytämisekseen…sähän sanoit, että te seuraatte sitä..kun se lähti Irakiin, se sanoi, että se olis poissa vaan kolme päivää…”, Katariina aloitti.

”Irakiin?”, Rantasen silmät siristyivät. ”Meidän tietojemme mukaan hän on Prahassa.”

Katariinan vatsaa väänsi. Eikö Interpol tiennyt Levin matkasta? Oliko miehellä väärennetty passi? Jos näin oli, Katariina oli mokannut jättimäisesti. Vai oliko Lev valehdellut hänelle? Hän ei uskonut sitä. Sitten hän sai vahvistuksen epäilyilleen. Rantanen kaivoi esiin puhelimen ja soitti jollekulle ja alkoi puhua nopeasti englanniksi. Kuulosti siltä, että Interpol ei ollut tiennyt. Katariinan kurkkua kuristi ja häntä oksetti. Tämä oli hänen loppunsa. Lev ei antaisi ikinä anteeksi. Joko hän päätyisi vankilaan tai hänet tapettaisiin.

Kädet vapisten hän tarttui Rantasen käsivarteen puhelun jälkeen.

”Mun on päästävä täältä pois.”

”Vielä viimeksihän olit halukas jäämään?”, Rantanen kysyi viileästi ja hieraisi lyhyttä vaaleaa tukkaansa.

”Mä voin olla vaarassa.”

”Mitä sinä tiedät Satakielen bisneksistä?”

”En mitään. En todellakaan mitään. Se oli…se oli vain seksiä.” Katariina päätti, että vaikka hänet laitettaisiin minkälaisiin kuulusteluihin tahansa, hän ei paljastaisi mitään, mitä tiesi Thomasista tai edes muista tiedon murusista.

”Sinä vaikutat huolestuneelta siihen nähden, että se oli vain seksiä.”

”Niin…mutta sä sanoit..”

”Se kiristää sua jotenkin”, Rantanen totesi. 

” Ei, ei…mun vaan, mun on pakko päästä Suomeen. Heti.”

Pelko hakkasi Katariinan sisällä. Rantanen vei hänet autoonsa ja Katariina oli Suomen lähetystössä ennen kuin hän huomasikaan. Hän sai uuden passin ja matkusti Suomeen seuraavana iltana. Hänen tavaransa olivat kaikki Levin luona, mutta hän pääsi isänsä luo ja nukkui siellä viikon verran, kunnes sai uuden pankkikortin. Hänellä oli jonkin verran rahaa ja hän oli tallettanut suurimman osan Venäjällä ansaitsemistaan rahoista suomalaiselle tilille, joten kun hän vuokrasi pienen kaksion, hänellä ei ollut ongelmia maksaa takuuvuokraa. 

Joka päivä hän suri ja pelkäsi. Useimmiten molemmat tunteet olivat läsnä yhtä aikaa. Kun viikot kuitenkin kuluivat eikä mitään kuulunut, hän päätti lähettää Leville sähköpostin. Hän ei uskaltanut soittaa, niin pelkuri hän oli. Eikähän hän edes tiennyt, oliko mies edes hengissä. Katariina yritti aloittaa viestiä monta kertaa, mutta valitsi sitten lyhimmän ja täsmällisimmän – ilman suuria selityksiä.

Lev,

kirjoitan sinulle Suomesta. Olin peloissani siitä, mitä sinulle on mahdollisesti sattunut ja tein virheen, josta varmaan jo tiedätkin. Toivon, että uskot kun sanon, että tarkoitukseni ei ollut pettää sinua. Olin vain peloissani. Rakastan sinua. 

Katariina

Hän ei saanut vastausta postiinsa, mutta toisaalta kukaan ei näyttänyt myöskään vaanivan häntä. Hän löysi uuden työpaikan Tampereelta, jossa venäjän kielen taidosta oli hyötyä, mutta päivät limittyivät harmaina toisiinsa eikä hän osannut enää iloita oikein mistään. Hänen ystävänsä olivat kiusoitelleet häntä hänen kiihkeästä suhteestaan venäläiseen mahtimieheen. Katariina oli kertonut niin vähän kuin mahdollista, mutta tiettyjä asioita ei voinut piilottaa. Kuten miten hän oli saanut vaatteensa, missä hän oli asunut, millainen Lev oli. Mutta hän ei jaksanut nyt ystäviäänkään. Mieluiten hän teki töitä ja palasi sitten kotiin nuolemaan haavojaan, itkemään ja haaveilemaan menneestä.

Kun puoli vuotta oli kulunut, Katariina avasi oven kotiinsa eräänä iltana. Hänen pöydälleen oli ilmestynyt outo puulaatikko ja Katariinan ihokarvat nousivat pystyyn. Lukko oli näyttänyt täysin ehjältä eikä kenelläkään muulla kuin huoltomiehellä ollut avaimia asuntoon. Hän tarkisti asuntonsa, mutta mitään ei puuttunut tai löytynyt, vain puulaatikko kirjoituspöydällä.

Kun Katariina avasi laatikon, sen sisältä löytyi ase. Levantin kyy. 

Katariina purskahti itkuun. Lev oli elossa. Ja viesti oli selvä. Hän luotti Katariinaan. Mutta hän ei ollut tullut itse. 

————————————–

Kaksi viikkoa aseen ilmestymisestä hänen kotiinsa, Katariina oli kotonaan, kun ovikello soi. Hän ei odottanut ketään ja ovisilmän lävitse hän näki vain tummaa kangasta. Kun hän avasi oven, hänen polvensa olivat pettää. Lev seisoi hänen edessään tummanharmaassa puvussa ja mustassa paidassa, kalpeampana kuin Katariina oli muistanut. Katariina ei sanonut sanaakaan eikä sanonut Levkään. Mies tuli sisään ja tarttui Katariinaa olkapäistä. Hän painoi tulisen suudelman Katariinan huulille sanomatta vieläkään sanaakaan ja alkoi vain yksinkertaisesti nykiä hänen vaatteitaan pois. Katariinan kädet kävivät samanlaiseen taisteluun nappeja ja vetoketjuja vastaan. Kun mies oli saanut hänet alastomaksi, hän nosti Katariinan seinää vasten ja painautui tämän jo täysin valmista vartaloa vasten. 

Katariina oli melkein unohtanut, miten hyvältä se tuntui. Hän oli luullut muistavansa, mutta oli silti unohtanut joitain yksityiskohtia. Tuoksun, ihon tuntuman, miehen valtavan voiman. ”Senkin pieni narttu”, olivat ainoat sanat, jotka Lev sanoi, ennen kuin hän työntyi kyselemättä ja hellimättä Katariinan sisään. Miehen kalu liukui vaivatta Katariinan kireään märkään rakoon ja Lev alkoi naida häntä pitkin vedoin aluksi rauhallisemmin, mutta pian niin rajusti, että Katariinan piti pitää miehen kaulasta kiinni täysin voimin pysyäkseen paikallaan.

Koko hänen vartalonsa huusi riemusta ja mitä kovemmin Lev nussi häntä, sitä kovemmin hän vastasi vartalollaan. Hänen huulensa purivat miehen huulia, he suutelivat ja näykkivät, Katariinan Levin ympärille kiertyneet sääret painuivat koko ajan tiiviimmin miehen ympärille ja hän yritti pidättää orgasmiaan niin pitkään kuin mahdollista. Mikään yritys ei kuitenkaan enää auttanut, kun Lev kiihdytti tahtia ennestään. Orgasmi tuli kuin hän olisi rysähtänyt päin seinää ja hänen kouristuksensa ja supistelunsa ei ottanut loppuakseen ollenkaan. Katariina huusi nautinnosta ja pumppasi sykkivää pilluaan Levin kalua vasten lypsääkseen kaiken nautinnon mitä irti sai. Lev seurasi häntä perässä ja mies naulitsi hänet seinää vasten niin lujaa, että Katariina pelkäsi seinän sortuvan. Lev huohotti raskaasti ja painoi päänsä Katariinan päätä vasten. Sitten hän kantoi naisen olohuoneen sohvalle ja veti tämän istumaan päälleen hajareisin. 

”Mitäh…mitä sä teet täällä?”, Katariina kysyi. 

”Minä tulin hakemaan sinut kotiin.”

”Miksi vasta…etkö sä ollut vihainen..?”

”Vihainen? Olin. Aluksi. Varsinkin kun kuulin, että olit käynyt jututtamassa Rantasta. Mutta tajusin kyllä, että olit ollut huolissasi. Ja olin itse jo melkein unohtanut sen pistoolin. Tajusin, että luulit minun ehkä käyttävän sitä, varsinkin kun kerroin Thomasista. Olin oikeastaan aika raivoissani.”

Mies veti Katariinan tiukemmin itseään vasten. ”Loukkaannuin Irakissa. Joku jihadisti onnistui ampumaan minua kylkeen ja makasin sairaspedillä pitkään. En pystynyt soittamaan, koska olin tajuton. Gennadi ei antanut kenellekään mitään hälytystä, koska olin hengissä.”

”Ottiko Interpol sinut kiinni…He eivät…eivät tienneet, että olit Irakissa. Tajusin sen vasta, kun puhuin Rantasen kanssa.”

Lev päästi naurahduksen. ”Kultaseni, Interpol ei tee minulle mitään. He kyllä seuraavat minua, mutta vaikka he saisivat minut jostain kiinni, olisin vapaa alle päivässä. En tee likaisia hommia itse ja minulla on…suojelijoita FSB:ssä – ehkä korkeammallakin – toimillani on yleensä…hmm…korkean tason siunaus, vaikka se julkisuudessa kiellettäisiinkin”, hän sitten lisäsi. ”Seurasin sinun tekemisiäsi pari kuukautta. Halusin vain tietää, ettei sinulla ole ketään. Ja kyllä, olin epäluuloinenkin. Halusin tietää, mitä puhut minusta ja kenelle.”

Katariina tunsi pyörryttävää hyvää oloa. ”Lev. Minä en koskaan halua tietää liiketoimistasi. En hyväksy asekauppaa…”

”Jonkunhan sekin on tehtävä. Jos se en olisi minä, se olisi joku muu.”

”Selvä, olen idealisti. Olin vain sanomassa, että mä tuun. Kotiin. Pietariin tai minne ikinä haluut mun tulevan. Kunhan et ikinä hylkää mua.”

”Minä sain sinun viestisi.”

Katariinan poskia kuumotti. ”Anteeksi, että mä…mutta se on totta..”

Lev painoi sormensa hänen suulleen. ”Jekaterina. Tämä tulee aivan liian myöhään, mutta hyvä on…minä rakastan sinua. En tiedä missä vaiheessa sinä sait minut kiinni, mutta minä en halua enää lentää.” Mies alkoi hieroa hänen rinnankärkiään värisyttävän nautinnollisesti. ”Vielä hetki”, Katariina sanoi käheästi. ”Mitä ihmettä te teitte Oulangan kansallispuistossa?”

Lev imaisi juuri kiusaamansa nänninpään suuhunsa ja päästi sen sitten huokaisten irti hetkeksi. ”Se oli yksi suuri farssi. Olin palveluksen velkaa Iljalle, tämä ei päässyt Venäjälle viisumiongelmien takia – hän on suomalainen nimestä huolimatta – ja lupasin taata hänelle kuljetuksen Ruotsin rajalle ja siitä yli.”

”Aseita?”, Katariina kysyi hämmästyneenä. 

”Ei tietenkään. Iljan alaa ovat huumeet ja minä pidän niistä yleensä näppini erossa. Mutta olin järjestänyt hänelle kaluston ja vaihdoimme tietoa. Sellaista, jota ei saa löytyä Internetistä. Ei minun olisi ollut pakko ottaa sinua kiinni ja raahata Venäjälle. Minä vain halusin sinut. Ensi näkemältä. Palavammin kuin ketään muuta.”

Lev kohotti kulmiaan ja katsoi Katariinaa kysyvästi.

”Joko minä saan jatkaa tätä paljon mielenkiintoisempaa…tehtävää?”, Lev kysyi teeskennellyn kärsimättömästi.

”Hyvä on”, Katariina vastasi. ”Kunhan jatkat siitä sitten siihen asti, että ollaan käyty koko kämppä läpi”, Katariina vastasi ja painoi kasvonsa Levin niskaa vasten. 

Katariina ja Lev nukkuivat toisiinsa kietoutuneina yön Katariinan asunnossa. Aamun sarastaessa Katariina heräsi ensin ja ihmetteli ensin huikaisevaa onnen tunnetta, joka hehkui hänen sisällään kuin aurinko. Hän katseli Levin uneen rentoutuneita kasvoja ja kosketti sormenpäillään tämän poskea.

Sitten hän muisti edellisillan.

Häntä hävetti Svenin kanssa sattunut välikohtaus. Ei enää huumeita, hän päätti, mutta epäili, olisiko selvä pääkään estänyt häntä, ellei Lev olisi tullut väliin. Ehkä hän olisi antautunut aina vain uusille miehille surressaan ja etsiessään sitä, mitä oli menettänyt ja kokeakseen seksin tuottamaa tyydytystä ja saadakseen kehuja edes vartalostaan, kun muuta ei ollut.

Hän kääntyi varovasti, ettei herättäisi Leviä ja painautui tämän syliin selkä vasten miestä ja siirsi tämän painavan käsivarren tiukasti ympärilleen ja puristi omansa päälle, sormet Levin sormien lomassa. Miehen leuka oli hänen päälakeaan vasten ja Katariina huokaisi tyytyväisenä. 

”Luuletko sinä, ettei entinen erikoisjoukkojen sotilas herää siihen, kun maailman kaunein nainen kiehnää takapuoltaan häntä vasten?”, Lev kuiskasi varoittamatta Katariinan korvaan ja puristi tämän tiukemmin itseään vasten niin, että Katariina tunsi kovan kalun pakaroitaan vasten. Katariina ei osannut sanoa siihen mitään, vaan vain tirskahti. ”Naurattaako sinua nainen?”, Lev mumisi hänen hiuksiinsa. ”Minä takaan, että sinua ei kohta naurata.”

Lev työnsi Katariinan päällimmäisen reiden koukkuun ja painoi avoimen kämmenensä naisen häpyä vasten. Hän liikutti kättään hitaasti ja hellästi herkällä lihalla ja kaiken alleen hukuttava halu ja onni vyöryivät Katariinan ylitse. Tämä oli oikein. Kukaan muu ei saanut tätä hänessä aikaiseksi. Hän kuului tälle miehelle ja tulisi aina kuulumaan, halusi hän sitä itse tai ei. Hän inahti ja työnsi itseään Levin kättä varten. Paljastava kosteus oli jo alkanut työntyä hänen häpyhuultensa välistä Levin kädelle ja mies hieroi sitä hänen huulilleen niin, että hän kiemurteli ja alkoi huohottaa. Sormi sujahti hänen vakoonsa ja liukui Katariinan klitorikselta peräaukolle ja takaisin.

”Lev”, Katariina henkäisi. ”Mmmh..?”, mies vastasi laiskasti. ”Lev”, hän vain toisti ja mies kohottautui kyynärpäänsä varaan kun Katariina käänsi päätään taaksepäin. ”Minua ei enää naurata”, Katariina kuiskasi ja mies virnisti silmät loistaen. ”Minä huomaan sen kyllä”, hän totesi sitten muka vakavana ja antoi sormen liukua hiukan painavampana hänen vaossaan. Sitten mies painoi sormensa hänen klitorikselleen ja alkoi suudella ja nuolla Katariinan niskaa niin hellästi ja paheellisesti yhtä aikaa, että orgasmi lennähti Katariinan lävitse kuin vahingossa. 

Vielä kun hän huohotti ja puristi reisiään lujasti kiinni, jotta saisi Levin sormet pidettyä paikallaan kliimaksin loppuun saakka, Lev veti hänet puoleensa. Hän piti Katariinan samassa asennossa ja työntyi hänen sisäänsä ja päästi epätoivoisen kuuloisen murahduksen. ”Voi herravarjele, miten minä olen kaivannut sinua”, hän mutisi Katariinan päätä vasten ja painoi itseään vielä lujemmin Katariinan takapuolta vasten, niin että Katariina tunsi olevansa kuin seivästetty. Huolimatta äskeisestä orgasmista uusi alkoi kasvaa hänen sisällään nopeasti, nopeammin kuin koskaan ennen edes Levin kanssa. Hän oli niin onnellinen, niin kiihottunut, niin täynnä Levin pitkää paksua kalua – kaikkea, mitä hän oli kaivannut niin pitkään, että hän alkoi kiristyä miltei heti miehen kalun ympärille. Lev henkäisi, kun Katariina jännittyi  ja hän tunsi naisen paisuvan, puristuvan tiukemmin ja tiukemmin hänen ympärilleen. Lev otti hellästi hänen toisen rintansa käteensä ja leikitteli tämän rinnankärjellä ja puristi sitten voimakkaan kätensä Katariinan vatsalle kun hän ähkäisi, vetäytyi miltei kokonaan ulos Katariinasta ja survaisi itsensä uudestaan sisälle. 

Se riitti Katariinalle. Hänestä tuntui kuin hänen sisällään olisi räjähtänyt miljoonia ilotulituksia ja hänen vartalonsa vapisi holtittomasti ja hän liikutti itseään kerta toisensa jälkeen edestakaisin Levin kalua vasten niin, että hän kuuli hiljaisen ”voi saatanan” takaansa ja sitten mies kiristi otettaan, avasi hänen reisiään vielä enemmän ja porasi itsensä parilla rajulla työnnöllä syvälle Katariinan sykkivään ja kouristelevaan pilluun. Kun Lev sai orgasmin, hän karjaisi Katariinan nimen ja tuntui, että hänelläkin tuntui olevan vaikeuksia hillitä vartalonsa tärinää. Katariina oli sulkenut silmänsä ja tunsi hukkuvansa kaikkiin tunteisiinsa, eikä hän voinut itselleen mitään. ”Lev. Lev. Lev”, nimi putoili hänen huuliltaan ja sitten hiljaa: ”Mä en halua elää ilman sua.”

—————————–

Lev vei Katariinan kotiinsa pian samana päivänä. He olivat rakastelleet – se oli ainoa oikea sana, Katariina päätti – vielä suihkun alla seinää vasten ja Katariina oli tarrautunut mieheen kuin olisi pelännyt, että tämä vietäisiin häneltä jostain syystä milloin tahansa pois ja Lev oli toistanut hänen nimeään toistelemasta päästyään, ennen ja jälkeen orgasmin.

Irina oli kohotellut kulmiaan, kun Lev oli ilmoittanut, että Katariina muuttaisi takaisin hänen luokseen ja iskenyt Katariinalle silmää miehen selän takana viekkaasti. Kun Lev käveli alas Katariinan matkalaukun kanssa, Irina halasi Katariinaa ja kuiskasi: ”Hän ei ole koskaan ottanut ketään takaisin. Jos joku saa hänet pyydystettyä, se olet sinä.” Katariina hymyili vavahtaen Irinalle: ”En minä halua pyydystää. Minä haluan, että hän on minun kanssani omasta vapaasta tahdostaan.” Irina nauroi. ”Älä siitä huoli. Satakieli ei tee mitään vastoin tahtoaan.”

—————————–

Kaksi viikkoa kului kuin siivillä. Katariina antoi aina joskus itsensä kuvitella, että oli häämatkalla Levin kanssa. Siltä se tuntui. He keskustelivat kirjallisuudesta ja politiikasta ja yleensä Lev syytti häntä idealistiksi, pelasivat korttia, katsoivat Netflixiä, kävivät baletissa missä Lev pitkästyi tai nyrkkeilyotteluissa, joita Katariina tuijotti lähinnä vastentahtoisesti. Mutta suurimman osan aikaa he viettivät sängyssä. Tai sohvalla tai minne sitten sattuivatkin aina välistä päätymään.

Kun he kerran toipuivat Levin vaatehuoneen lattialta, jonka hyvin järjestetyt puvut, paidat ja kengät olivat putoilleet heidän päälleen, Katariina alkoi nauraa hervottomasti, kun Lev rypisti kulmiaan ja sanoi: ”Boris saa sydänkohtauksen, kun joutuu siivoamaan tämän sotkun.” Boris oli jotain hovimestarin ja vanhan ajan kamaripalvelijan väliltä ja hyvin tarkka järjestyksestä ja puhtaudesta. ”Älä naura”, Lev sanoi suupielet nykien. ”Hän ei osaa kunnioittaa minua yhtään, mitä tulee minun taloudenhoidollisiin rikkomuksiin.” Sitten hän veti Katariinan päällensä ja väläytti tälle huikaisevan ja harvinaisen hymynsä. ”Mutta sinua hän jumaloi. Sinä saatkin hoitaa tämän sotkun. Olet siihen yhtä paljon syypää kuin minä.” Katariina rypisti muka kulmiaan.

”Minä vain suoristin sinun solmiotasi ja sinä…”

”Minä tein vain sen, mitä jokainen täysjärkinen mies tekisi. Antaisi palkinnon hyvin solmitusta solmiosta.”

”Jota ei ole enää”, Katariina huomautti kärkevästi ja alkoi sitten nauraa uudelleen.

Eräänä iltana Lev oli poissa ja Katariina lepäili olohuoneessa ja joi teetä ja yritti lukea. Heidän oli määrä lähteä käymään konsertissa, mutta kello näytti jo niin paljon, että hän epäili, että siitä ei tänä iltana tulisi mitään. Kun hän kuuli samassa ovikellon soivan, hän rypisti kulmiaan. Oliko Lev unohtanut avaimensa? Gennadi oli Levin mukana, mutta Dimitri oli ulkona vahdissa eikä tämä päästäisi ketään tuntematonta sisään. Boris kiiruhti ovelle ja Katariina käveli tämän perässä ovelle. Oven takana oli Thomas. 

Tämä ei kiinnittänyt mitään huomiota Borikseen vaan asteli suoraan Katariinaa kohti.

”Missä Lev on?”, mies ärähti. Katariina värähti. Mies näytti vihaiselta ja kun hän tuli lähemmäs, Katariina haistoi, että Thomas haisi viinalta.

”Töissä”, Katariina vastasi ihmeissään. ”Mitä sinä täällä teet?”

”No eipä sillä väliä. Otan häneltä pienen maksun siitä mitä hän on tehnyt”, Thomas sammalsi ja otti kiinni Katariinasta. Katariinalla oli päällään metsänvihreä villamekko ja mies työnsi sumeilematta kätensä Katariinan reisien väliin, mekon alle.

”Mitä helvettiä sinä teet!”, Katariina ärähti hiljaa. 

”Äläs nyt kultapieni, minä tiedän miten sinä tykkäät nussia. Olen haaveillut siitä yöstä jo aivan tarpeeksi.”

”Ulos”, Katariina haukahti ja yritti päästä irti Thomasin otteesta. Missä ihmeessä Boris oli? Thomas oli liian iso mies eivätkä Katariinan voimat riittäneet vastustamaan tätä, kun mies nappasi häntä ranteista kiinni ja painoi oleskeluhuoneen seinää vasten. Miehen kova kalu painautui Katariinan vatsaa vasten ja paniikki alkoi kerääntyä Katariinan vatsanpohjalle. 

”Se saatana on hivuttanut minulta nyt kaksi kauppaa sivu suun ja levittää minusta paskapuheita viranomaisten ja FSB:n korviin ja kuka tietää minne muualle.”

”Mitä se minulle kuuluu? En minä tiedä Levin liiketoimista.”

”Sinä olet Levin liiketoimi. Hän kostaa.”

Mies alkoi nykiä mekkoa Katariinan päältä ja Katariina käänsi päätään ja alkoi huutaa. Se hukkui kuitenkin Thomasin suuhun, kun mies painoi väkivaltaisen suudelman hänen suulleen ja repi pikkuhousut Katariinan päältä ja lukitsi hänet seinää vasten. Katariina yritti vääntelehtiä ja työntää miestä pois ja kun hän tunsi kovan paljaan kullin jalkojensa välissä hän sai aikaan pienen kiljaisun.

”Juuri noin beibi, kohta sinä olet pelkkää vahaa taas ja anelet minua naimaan sinua koko yön..”

”Ei, ei, ei, ei…Apua!”, Katariina sai huudettua ja viimein Boris kurkisti olohuoneeseen. Melkein heti asunnon ovi kävi ja Katariina sai työnnettyä Thomasin pois. Lev asteli pitkin sulavin askelin olohuoneeseen kasvot vitivalkoisina. Tuhkanvalkoista väriä korosti vielä hänen mustat hiuksensa ja pukunsa. Hän näytti lähinnä verenhimoiselta vampyyrikuninkaalta ja vaikutti siltä kuin hän olisi liukunut läpi huoneen. 

Jopa Thomas perääntyi vaikka oli ympäripäissään. ”Lev. Sinä olet kohdellut minua epäreilusti…”

Katariina näki, kuinka Levin käsivarsi heilahti ja hän löi Thomasia avokämmenellä mutta valtavalla voimalla toiselle poskelle niin, että suuri mies heilahti ja kaatui lattialle.

”Ja naisen raiskaus on sinusta oikea tapa ilmaista pettymystäsi?”, Levin ääni tuli melkein pelkkänä sähinänä. Thomas naurahti. 

”Kuka tuota lutkaa tarvitsee raiskata…” Pidemmälle Thomas ei päässyt, kun Lev polkaisi miestä vatsaan, kiskoi ylös ja rysäytti tämän pään seinään.

”Sinulta on Venäjällä bisnekset loppu. Ja ehkä muuallakin. Nyt ulos!”

Katariina oli tuijottanut näytelmää kauhuissaan ja huomasi vasta nyt, että Gennadi oli seissyt todennäköisesti koko tämän ajan oviaukossa pistooli ojennetussa kädessään, kylmät silmät seuraten Thomasin liikkeitä. Thomas oli ilmeisesti puolitajuton eikä Gennadilla ollut vaikeuksia raahata tämä ulko-ovelle ja ulos.  Lev kääntyi silmät kylminä Katariinaa kohti.

”Miksi sinä päästit hänet kanssasi kahden olohuoneeseen?”

”Se – se vaan tuli ja..mä en tajua mihin B-boris häipyi…”

”Et siis kutsunut häntä viettämään kanssasi mukavaa iltaa..?”

Katariina käveli Levin luo ja läimäytti tätä kasvoihin niin lujaa kuin jaksoi. 

Sitten hän sähähti: ”Miten sinä kehtaat!”

Levin kasvot alkoivat saada taas väriä ja hän otti Katariinan syliinsä. ”Anna anteeksi, moja dushka. Boris soitti minulle ja olin jo matkalla kotiin. Hän tunsi kyllä Thomasin, mutta tämän käytös sai hänet epäilemään…ja kun kuulin, että hän on täällä sinun kanssasi…Olin peloissani. Sen sinä olet minulle tehnyt. Minulla on maine, että minä en pelkää, mutta minä pelkäsin. Että hän tekee sinulle jotain. Tai että sinä annat tehdä hänen jotain sinulle.”

Katariina oli edelleen vihainen. ”Lev. Kuinka monta kertaa se pitää sinulle sanoa? Minä olen sinun. Sinun. Niin kauan kuin haluat.” Katariina nielaisi viimeisen lauseen jälkeen, mutta hän ei uskaltanut vielä elätellä toiveita mistään pysyvämmästä heidän välillään, vaikka Lev olikin epäsuorasti monta kertaa antanut ymmärtää, että hän halusi Katariinan pysyvästi elämäänsä.

Viikkoa myöhemmin Irina soitti kuten usein muutenkin, mutta tämän ääni oli tällä kertaa kiihtynyt.

”Katariina, onko Lev kertonut?”, hän henkäisi ilman tervehdystä. Katariina oli kummastunut.

”Mitä?”, Kylmät väreet kulkivat Katariinan selkäpiitä pitkin, mutta hän piti äänensä tasaisena.

”Thomas on kuollut”, Irina selitti käheästi. Katariinaa kylmäsi nyt kaikkialta.

”Miten ihmeessä?” 

”Hän oli Egyptissä hoitamassa joitain liikeasioitaan. Joku vain tuli ja ampui hänet. Keskelle katua.”

Pahoinvointi alkoi velloa Katariinan vatsassa. ”Irina, minulle tulee toinen puhelu”, hän valehteli. ”Minun täytyy vastata siihen”, hän vielä sanoi ja hyvästeli ystävänsä. Oli viikonloppu, mutta Katariina löysi Levin kirjastosta puhumassa nopeasti kieltä, jota hän ei ymmärtänyt. Daria todennäköisesti. Katariina astui sisään ja Lev kohotti hänelle kulmiaan kysyvästi. Katariina ei tehnyt elettäkään vaan istui kirjoituspöydän toiselle puolelle ja risti käsivartensa rinnalleen.

Kun Lev päätti puhelun, hän tarkasteli Katariinan kasvoja hetken ja kysyi sitten: ”Mitä on tapahtunut?” Katariina tuijotti raskasluomisiin mustiin silmiin ja kysyi hitaasti: ”Tiesitkö sä, että Thomas on kuollut?” Lev ei räpäyttänyt edes silmiään vaan nojasi käsivartensa pöytään ja asetti kätensä leukansa alle. Miehellä oli taas punainen kirjailtu paita, joka sai hänet Katariinan mielestä aina näyttämään keskiaikaiselta ruhtinaalta. Hän oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten. ”Tiesin.”

”Milloin sä sait tietää siitä?”, Katariina kysyi kasvot kireinä.

”Ehkä kaksi minuuttia sen jälkeen, kun se oli tapahtunut”, Lev vastasi. Katariinan suuta kuivasi ja häntä pyörrytti, mutta hänen oli pakko kysyä.

”Tapatitko sä sen? Noin vain?”

”En noin vain”, Lev vastasi pehmeästi. ”Minä yritin olla armollinen. Minähän sanoin, että jos hän koskisi sinuun vielä kertaakaan, minä tappaisin hänet. Eikä Thomas ollut tyytyväinen, kun häneltä alkoi mennä kauppoja sivusuun. Hän uhkaili minua ja paria muuta – liikekumppaniani. Ja kun hän yritti raiskata sinut…”

”Mitä!? Lev! Eihän…herranjumala! Eihän se ole syytä murhata ketään!”

”Enhän minä omin käsin häntä murhannut”, mies vastasi ja näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä. ”Minulla on vain tapana kuulla monenlaisia asioita ja kun kuulen niistä, otan selvää onko se totta vai ei ja merkitä ne muistiin.”

”Mitä sä tarkoitat?”, Katariina kuiskasi.

”Thomas kusetti erästä ”vapaustaistelijaa” – Lev heitti lainausmerkit ilmaan – ”noin vuosi sitten ja veti välistä korkovaihtelun varjolla. Ne miehet Afrikassa eivät ole aina kaikkein koulutetuimpia, mutta jos heille kertoo, että heitä on petetty ja näyttää todisteet, he ovat hyvin…tehokkaita omalla alallaan.”

Katariina puristi kädet yhteen sylissään, koska ne olisivat muuten tärisseet.

”Sinä vuodit ne tiedot näille – kapinallisille vai mitä he ovat – terroristeja? Vai mitä?”, Katariina kysyi vapisevalla äänellä.

”Kyllä Jekaterina. Minä tein niin. Enkä kadu hitustakaan”, Lev vastasi ja virnisti hänelle. Vaikka hänen suunsa oli kääntynyt hymyyn, hänen silmissään ei ollut ilon häivää, pelkkää kylmää mustaa jäätä.