PALKINTOVAIMO 10

Hyvää sunnuntai-iltaa!

Olen ollut vähän kahden tarinan puristuksissa, ja toisaalta arkinen todellisuus on ollut tällä viikolla raskastakin raskaampaa jopa siinä määrin, etten ole jaksanut kirjoittaa samalla tavalla kuin normaalisti. Siksi tämäkin luku on vähän repaleinen, mutta päätin, että ehkä se kuitenkin vie tarinaa sopivasti eteenpäin.

Se toinen tarina onkin sitten sellainen, jossa seikkailee Opettajasta tuttu Erik – kahdeksan vuotta myöhemmin Opettajan tapahtumista. 😀 Saas nyt nähdä, onko se Palkintovaimoa seuraava tarina vai jokin muu. 🙂

Tällä viikolla kauppoihin ilmestyi muuten Valentina ja varastetut taulutSiinä liikutaan Berliinissä ja traumaattisen avioliiton kokeneen Valentinan mukana, joka suomalaiskokki Fransiin tavattuaan alkaa arvostaa kaikkea tavallista – muttei sentään seksin saralla. Kirja on punakantiseksi toimitettu, mutta kaiken kaikkiaan tarina on varsin kiltti verrattuna muihin punaisiin stooreihin. Seksi rajoittuu pääparin välille ja siinä esiintyvä bdsm:kin on hyvin maltillista.

Se on myös tarina, jota ei blogissa aikanaan ole julkaistu lainkaan ja sellaisia ovat myös vielä tulossa olevat Paja, Kartano ja Piispa.

Jos Valentinan tarina kiinnostaa, sen ensimmäiseen lukuun pääsee TÄÄLTÄ. Ja hei, jos sinulta löytyy lukupalvelu, siellähän kirja myös on kuten kaikki muutkin jo ilmestyneet!

Kesäistä tulevaa viikkoa toivotellen

Lilith

__________________________________________

Kolme päivää myöhemmin työnsin lisää ruokaa pakastimeen. Se oli salainen rituaalini, jonka olin keksinyt jo sunnuntaina, kun olin saapunut. Olimme viipyneet sängyssä, kunnes Ilmari oli sanonut olevansa nälkäinen kaikesta panemisestani. Mies oli ehdottanut pizzaa, mutta minä olin ilmoittautunut kokiksi. Olin tehnyt yksinkertaista pastaa löytämästäni kylmäsavulohesta ja kermasta, lorauttanut sekaan hiukan sitruunamehua ja konjakkia, jota olin löytänyt kaapin perältä ja tarjoillut kaiken jännityksellä ja toiveikkuudella höystettynä. Kun mies oli haarukoinut ensimmäisen annoksensa hetkessä, olin kysynyt levottomana ja itse tuskin ruokaan koskeneena:

-Miltä se maistuu?

Ilmari oli nostanut päätään melkein nolon näköisenä, pyyhkäissyt suupieltään ja kiskaissut minut syliinsä.

-Ihan helkkarin hyvältä. Sun pitäis kokata ammatiksi. Silloin kun sä toit mulle ruokaa siellä Tuuren talolla…ne sun ite tekemät sämpylät oli niin helvetin hyviä, että mä söin ne ja kaiken muunkin ennen lounasaikaa. Mäki tykkään laittaa ruokaa, mutta en mä mitään tällasta saa aikaseksi.

Se ei ollut modernia eikä sopinut kevytmieliseen suhteeseen, mutta olin ollut niin hyvilläni, että kun Ilmari oli sanonut käyvänsä yhdellä työmaalla, olin käväissyt kaupassa ja tehnyt hänen pakastimeensa bolognesekastiketta reseptillä, jonka itse olin kehitellyt. Sen jälkeen olin piilottanut pakastimeen lasagnea, lammaspataa, sienipiirakan ja viinikukkoa. Kuten myös juustokakun ja itsetehtyä marjajäätelöä.

Minua hävettivät kanaemomaiset elkeeni, mutta ajattelin sentimentaalisesti, että ainakin Ilmari muistaisi minut edes vähän aikaa sen jälkeen, kun olin lähtenyt. Vilkaisin kelloa ja aloin siivota. Tänään olin tehnyt pullaa ja jättänyt aimo keon leivonnaisia esillekin toisin kuin muina päivinä, joina olin varta vasten tuulettanut, jottei Ilmari huomaisi salakähmäistä pakastimentäyttöoperaatiotani.

Seuraavaksi siirtyisin maalaamaan. Olin ostanut mustalla luottokortillani akryylivärejä ja piirustusvälineet ja maalannut lasitetulla parvekkeella silloin, kun en rehkinyt ruoan parissa. Olin maalannut mustasukkaisuuteni, kuten olin luvannut, mutta en ollut kehdannut tunnustaa taulun aihetta Ilmarille. Kuva oli täynnä mustelmansinistä, likaisenmustaa ja säröjä – aivan kuin lasi olisi rikkoutunut värien päällä.

Sain keittiön siivottua ja puhelimeeni saapui viesti. Se oli Tuurelta. Vatsaani puristi kuten aina, kun ajattelin aviomiestäni. Olin sunnuntaina kuitannut hänelle viestitse, että olisin muutaman päivän poissa asunnoltamme – retkellä ystävieni kanssa.

Tuu jo pois sieltä retkeltäs ja lähetä mulle kotipornoa.

Minua ällötti. Tuure oli lähettänyt useamman viestin, joissa hän oli pyydellyt anteeksi möläyttelyään, mutta minusta tuntui, että silmäni olivat avautuneet epämiellyttävällä tavalla. Yritin kuitenkin tunnollisesti selittää itselleni, että se oli ollut yksi känninen ilta. Tuure ei ollut käyttäytynyt sillä tavalla aikaisemmin. Mutta en siltikään osannut kuvitella katsovani hänen kyljessään Schindlerin listaa kuten olin tehnyt eilen Ilmarin kanssa.

Elokuva oli jäänyt kesken, kun olin nähnyt punatakkisen tytön kuolleena kärryissä ja purskahtanut lohduttomaan itkuun. Ilmari oli keskeyttänyt elokuvan sanomatta sanaakaan, painanut pääni rintaansa vasten ja antanut minun itkeä. Sitten hän oli suudellut minua. Suudellut, kunnes olin unohtanut pahan maailman ja sukeltanut suloisimpaan seksiin, mitä ikinä olin harrastanut. Ehkä se oli sitä, mitä kutsuttiin rakasteluksi. Minulle se ainakin oli ollut sitä.

Astelin parvekkeelle ja levitin eteeni kaikki luonnokset, joita minulla oli jo lukemattomia. Ilmari unessa. Ilmari vastaheränneenä ja vastahakoisena poseeraamaan. Ilmari kulmat pahantuulisesti kurtussa mutta suu huvittuneessa hymyssä makuuhuoneen ovella, pelkkä pyyhe lantiollaan. Sillä kertaa olin saanut käyttää puhelahjojani, että olin saanut miehen seisomaan muutaman minuutin ovella. Hän oli ärähtänyt, ettei ollut mikään malli, mutta olin saanut hänet nauramaan, kun olin vakuuttanut, että jos häntä ei rakennusala enää kiinnostaisi, hän hyvinkin voisi olla.

Kuulin oven käyvän ja sydämeni lähti jumputtamaan. Yritin pitää kiinni edes hiukan ylpeydestäni ja hidastelin luonnosteni kanssa, etten olisi rynnännyt taas Ilmarin luo kuin lemmenkipeä tytönheitukka. Vaikka sitähän minä olin.

-Täällä!, huikkasin parvekkeelta, enkä ehtinyt ylös tuolilta, kun Ilmari ilmestyi ovensuuhun ja haukkasi tullessaan pullaa.

Hän pureskeli hetken ja sanoi sitten:

-Mulla on sulle jotain. Ei mitään hienoa, mutta…

Hän veti esiin selvästi nopeasti kyhätyn rakennelman, joka oli koottu ehkä jonkinlaisista jämälaudoista, mutta jonka tunnistin silti heti. Se oli maalausteline.

-Teitkö sä ton mulle? Tänään?, kysyin värisevällä äänellä ja astahdin lähemmäs.

-Hmm. Sitä ei voi säätää kuin kolmeen korkeuteen ja kokoon sitä ei saa, kun mulla ei ollu aikaa tauoilla parempaan. Mutta kai se väliaikaiseksi käy. Sen voi hajottaa sit, kun…

Mies ei lopettanut lausettaan, mutta tiesin, mitä hän tarkoitti. Sitten, kun olisin mennyt. Sivuutin vaivalloisesti kivun, joka tönäisi minua kuin odottamaton nyrkinisku ja silmäilin lahjaani.

-Se on ihana. Paras lahja. Paras, mitä mä oon saanu…, sopersin silmät kirvellen ja otin telineen käsiini.

-Et sä kummosia lahjoja sitten oo saanu. Tuurella on varaa parempiin, mies mutisi.

-Tuure voi suksia kuuseen, henkäisin ja asetin telineen suuren parvekkeen keskelle.

Ilmari ei sanonut heti mitään, mutta hänen ilmeensä oli tarkkaavainen.

-Siitä puheen ollen. Sun pitäis soittaa sille. Tää voi olla sun pieni irtiotto arjesta, mutta kyllä sun pitää sen kans puhua, mies sanoi hetken kuluttua.

Nostin leukaani ja asetin tyhjän pohjan telineelleni.

-Miksi? Miksi mun pitää sen kans puhua? Mä oon vastannu sen viesteihin.

-Älä oo lapsellinen. Se on sun mies. Mua kiihottaa se, että sä hääräät mun kans, kun sä voisit häärätä luvan kans kaikkien muiden kans, mutta mä en halua, että sun liitto kärsii liikaa pienen säätämisen takia.

Pienen säätämisen. Se herätteli minua kummasti. Sitäkö minä tosiaan vain olin? Kiihottavaa, kiellettyä ajanvietettä?

Nappasin Ilmaria katsomatta puhelimen, valitsin Tuuren numeron ja vilkaisin miestä, kun puhelin hälytti. Ilmari nojaili ihanassa, likaisessa mustassa t-paidassa ja työhousuissa ovenpieleen ja pureskeli itseensä tyytyväisen näköisenä pullaansa. Mieleni teki läimäyttää leivonnainen hänen kädestään. Olin niin murhaavien ajatusteni pauloissa, etten heti edes reagoinut, kun Tuure vastasi.

-No moi. Mitä sulle kuuluu?, kysyin teennäisellä äänellä ja mulkaisin Ilmaria.

-No vihdoin susta kuulee! Hyvää tänne kuuluu. Mä mietin, että mä voisin ostaa täältä huvilan. Ei Roomasta vaan jostain rannikolta. Ihan saatanan hieno ilma. Ja bisneksetki vaikuttaa hyvältä. Missä sä oikein oot? Joko sä oot antanu mulle anteeksi?

-Mä en halua, että sä puhut musta sillä tavalla kaikkien kuullen. Ja se, miten sä kohtelit Ilmaria, oli…

-Älä nyt vittu pilaa mun hyvää tuulta ja muistuta mua taas siitä illasta.

Tuuren ääni oli ärtynyt ja hän oli selvästi puolustuskannalla. Kun suljin suuni, hän ehätti ehdottamaan:

-Mä pidän sua tosi hyvänä Seychilleillä. Ja mä oon aatellu…ostetaan sulle oma auto. Saat ihan ite valita, millasen pelin haluut.

-Tässä ei oo kyse rahasta!, tiuskaisin, kun minua alkoi ällöttää paitsi mieheni myös minä itse, joka olin antanut rahan sumentaa järkeni niin pahasti, että olin siinä tilanteessa, jossa nyt olin.

-No ei ei. Mutta silti. Ootko sä ees löytäny sieltä jotain taiteilijapoikia tai jotain? Voisko joku niistä kuvata, kun se nussii sua? Olis niin paljon kivempi runkata, jos mä voisin kattoa sun upeaa vartaloa pantavana.

Tunsin punan alkavan kihota poskilleni ja vilkaisin kulmieni alta Ilmaria. Kuulin itsekin, että Tuuren puhe kaikui kaiuttimesta niin kovana, että sen kuuli Ilmari ja naapurikin, jos tämä oli eksynyt parvekkeelle. Ilmari oli lopettanut syömisen ja hän kallisti päätään ja avasi poninhäntänsä. Hän haroi tukkaansa hitaalla, seksikkäällä eleellä ja näin hänen silmiensä välkkeestä ja suunsa asennosta, ettei hän pitänyt kuulemastaan. Se oli outoa, kun hän juuri oli puhunut pienestä säätämisestä.

-Ei täällä oo ketään sellasta. Mutta mä katon ympärilleni, lupasin jäykästi.

Lopetin puhelun nopeasti ja kysyin inho kurkussani lepattaen:

-Ootko sä nyt tyytyväinen?

-Totta tosiaan. Mä olin jo melkein unohtanu, millaseen liittoon sä oot halunnu sitoutua, mies sanoi venytellen ja katseli hetken viimeista suupalaa pullastaan.

Inhon lisäksi häpeä ilmestyi kiusaamaan minua, mutta en ehtinyt sanoa mitään, kun Ilmari jatkoi:

-Mulle tuli mieleen tosta puhelusta yks ehdotus, jonka mä sain joku aika sitten.

Tarkkailin varuillani miehen aivan liian huoletonta ilmettä ja kysyin ääni karheana:

-Mikä ehdotus?

-Mun kaveri Tuomo ja sen vaimo harrastaa parinvaihtoa. Ja Tuomo kerran parin kaljan jälkeen kysyi, oltaisko mä ja Soile kiinnostuneita. Mä en ollu ikinä aatellukaan mitään sellasta ja Soile vielä vähemmän, mutta sun kans…mähän voisin kokeilla. Siitä onki aikaa, kun mä oon hurjastellu. Enkä mä varmaan suhun verrattuna oo kokenu mitään.

Jotain raskasta ja lamaannuttavaa vieri suoniini. Minua ei huvittanut jakaa Ilmaria kenenkään kanssa eikä minua huvittanut kukaan muu mies. Mutta eikö minun kannattaisi kokeilla? Herätellä itseäni tästä huumasta, joka teki minusta itselleni lähes tuntemattoman ihmisen. Ilmari ei ollut miestä kummempi, ja olin osannut nauttia seksistä ennen häntäkin. Jos hän kerran halusi hurjastella, minä hänelle hurjastelut näyttäisin.

-Ja nekö vaan tulee, kun sä vinkkaat?, kysyin niin eleettömästi kuin pystyin.

-Katotaan. Mä kysyn.

Jätin aiheen siihen. Kävelin Ilmarin syliin ja kaikesta huolimatta mies veti minut heti kiinni itseensä. Se riitti sillä hetkellä. Ja se, että minulla oli hänen kanssaan vielä päiviä. Parinvaihtajien kanssa tai ilman.

*****

Viikko kului hermostuttavan nopeaa vauhtia varsinkin, kun Ilmari teki pitkää päivää. Tai no, hän oli sanonut joutuvansa tekemään pitkää päivää, mutta sekä tiistaina että keskiviikkona hän ilmestyi kotiin jo ennen neljää. Kun hän tuli, hän potkaisi kengät nurkkaan, käveli sinne, missä satuin olemaan ja otti minut. Kyselemättä, sormet kiihkeinä ja kärsimättöminä, katse niin kuumana, että se tuntui ihollani kirvelynä. Hän otti minut seinää vasten eteisessä, kun ehdin häntä vastaan ja toisella kertaa pesukoneen päällä kylpyhuoneessa, jossa olin ollut purkamassa pyykkiä koneesta.

Hän jutteli minulle päivästään, vei minut askarteluhuoneeseen ja antoi seurata, kun hän kokosi jo valmisteilla olleen tyylikkään kenkätelineen, joka oli kuulemma lahja hänen tavallista isojalkaisemmalle kaverilleen. Hän puhui kameralle, mutta hänen katseensa kävi minussa säännöllisin väliajoin, ja kun vilkutin hänelle, lähettelin lentosuukkoja ja avasin liioitellun viettelevin elkein paitaani, näin hymyn kareilevan hänen suupielissään. Lopulta kuvaussessiokin päättyi siihen, mihin olin tähdännytkin. Seksiin askarteluhuoneen pöydällä.

-Etkö sä oo miettiny kalustepuusepän työtä, kun sä oot niin hyvä tekeen kaikkea?, olin kysynyt jälkeenpäin keittiössä, kun olimme syöneet.

-Kyllä mä sitä mietin, mutta mä tykkään suuremmista projekteista. Niissä on enemmän haastetta. Mä sain just kuvata yhtä kylpyhuoneprojektia yhen remontin yhteydessä mun kanavalle ja mä pistän sen ensin ulos ja varaan ton kenkätelinehomman sitten sellaseen aikaan, kun ei oo parempaakaan postausta, mies oli vastannut.

Vain muutaman päivän jälkeen minusta tuntui, että olin läheisempi Ilmarin kanssa kuin Tuuren. Tuure ei koskaan keskustellut kanssani työstään, eivätkä keskustelumme muutenkaan tuntuneet mitenkään merkityksellisiltä. Ilmari sen sijaan arvioi piirustuksiani ja maalauksiani, sanoi mistä piti ja mistä ei niin paljon ja yritti myös perustella mielipiteensä. Mustasukkaisuutta kuvaavasta maalauksesta hän piti, vaikken kertonutkaan hänelle, mitä se esitti. Se oli hänen mielestään synkkä. Hän sanoi, että siinä oli jotain vihaista ja haurasta.

Haurasta. Hän tosiaan käytti sitä sanaa. Kirottu, ihana mies.

Nyt oli torstai, ja Tuure oli ilmoittanut palaavansa Suomeen sunnuntaina. En ollut vielä kysynyt Ilmarilta, voisinko olla hänen luonaan lauantai-iltaan, mutta aioin tehdä niin, jahka mies tulisi töistä. Olin toiveikkaalla mielellä. Ainakin aamulla hän oli ollut niin kiihkeällä tuulella, että olimme jatkaneet suutelemista vielä sittenkin, kun Ilmari oli jo kironnut, että myöhästyisi.

Olin vähän aikaa sitten piilottanut pakastimeen kirkasliemistä lohikeittoa, maalannut maalausta Ilmarista, jonka aioin jättää hänelle ja käynyt suihkussa. Kello oli ohittanut neljän ja läheni viittä, ja mietin, uskaltaisinko kysyä muutakin, kuin vain lupaa jäädä Ilmarin luo lauantaiksi. Sitä, mikä päässäni oli alkanut pyöriä pelottavan sinnikkäästi siitäkin huolimatta, että olin yrittänyt pitää mieleni kirkkaana ja muistaa, että tämä kaikki oli väliaikaista.

Olimme menossa lähiravintolaan sinä iltana. Ehkä kysyisin, kun olisimme palanneet takaisin ja pääsisin taas Ilmarin syliin.

Kuulin ulko-oven vihdoin käyvän ja ponkaisin ylös maalaustarvikkeideni keskeltä. Kun pääsin eteiseen asti, Ilmari hymyili minulle oudon vaisusti, ja sanoi:

-Mä käyn vaan nopeasti suihkussa. Mennään sitten. Ja hmm…Tuomo ja Alina on tulossa kans.

Pettymys kirveli rinnassani, kun romanttiset haaveeni kokivat kolauksen. Olin jo toivonut, että Ilmari olisi unohtanut swingerit. Mutta jos hän kerran halusi kokeilla, minähän pelaisin mukana.

-Ahaa, vastasin pirteästi ja kysyin:

-Voinko mä tulla mukaan suihkuun?

Olimme jakaneet jo useamman suihkun kuin jaksoin muistaa, mutta joka kerta se tuntui yhtä hyvältä.

-Mun on parasta mennä yksin. Tässä ei oo paljon aikaa, Ilmari tokaisi torjuvasti.

Mies katosi kylpyhuoneeseen ja minä jäin hiukan masentuneena ulkopuolelle. Hain kuitenkin esille Ilmarille lahjaksi ostamani pikkutakin. Olin mittaillut hänen pitämiään paitoja ja takkeja, ja kuin kaikki muut säälittävät yritykseni takoa itseni Ilmarin muistiin eivät olisi riittäneet, olin halunnut ostaa vielä takinkin.

Se ei ollut mitenkään poikkeuksellisen kallis, mutta se oli hyvälaatuinen ja olin kiinnittänyt siihen huomioni erityisesti sen kauniin tummanvihreän värin ansiosta. Vuori oli ruosteenruskea, yksityiskohdat ommeltu punertavanruskealla langalla, ja olin ostanut taskuun silkkisen, samaa ruskeaa olevan taskuliinankin.

Vedin itse päälleni vähän juhlavamman punaisen, hihattoman mekon ja siihen sopivan pienen villatakin, suin tukkani järjestykseen ja kun olin meikannut, jäin sängylle odottamaan. Ilmari ei viipynyt suihkussa kauaa, ja nousin hymyillen seisomaan, kun hän asteli ovelle.

-Mä ostin sulle jotain, melkein kuiskasin ja otin sängylle laskemani takin esille.

Miehen silmät laskeutuivat takkiin ja hän hymyili. Ivallisesti. Värähdin ja selitin:

-Kun sä sanoit sun puvusta…tää on vaan pikkutakki. Mutta se sopis sun silmiin ja mä aattelin…

-Sä aattelit, että mua pitää vähän kiillottaa, että sä lämpenet kunnolla. Niinkö?

-Ei!, kiljaisin kauhistuneena.

Mistä tuollainen ajatus edes oli tullut? Eikö Ilmari tosiaankaan huomannut, että jos lämpenisin hänen kanssaan yhtään enemmän, palaisin poroksi?

-Sähän tarvit pikkutakkia. Jossain vaiheessa ihan varmasti tarvit. Niinku sä tarvit pukua kauppakamarilla.

Ääneni heittelehti kuin humalaisen auto ja paljastin sitten:

-Ja mä aattelin, että muistoksi. Ellet sä sitten…

Yritin saada selvää kummallisesta tunnelmasta ja siitä, kannattiko minun paljastaa seurusteluhaaveitani, ja kun epäröin, Ilmari ehti ääneen.

-Mä en tykkää puvuista. Ja mä osaan ostaa kyllä itelleni sellasen sit, kun on tarvis. Millä rahalla sä ton ostit? Tuuren luottokortilla tietty, Ilmari tykitti kylmästi niin, että matala ääni jylisi pitkin seiniä.

-Mulla on omaa rahaa, pinnistin kireästi.

-Mistä se on tullu? Niistä maalauksistako, joita sä oot myyny Tuuren avulla? Se on Tuuren rahaa.

-Olisit kiltti. Sä tiedät, että sä oot musta täydellinen ilman pikkutakkiaki. Mä vaan löysin sen ja halusin ostaa sen. Mikä…mikä on vialla? Onks jotain sattunu?

-Ei mikään. Aivan sama. Pistetään tää päälle sitten, että sä oot tyytyväinen, mies murahteli.

-Sun ei tartte laittaa sitä nyt päälle! Mä palautan sen, jos se kerran on niin kauhee!, huusin lujempaa kuin olin ajatellut.

Minulla oli vain niin kauhean paha mieli. Ilmari käveli luokseni, tempaisi takin käteensä ja silmäili sitten minua.

-Sä totisesti osaat laittautua, kun seksiä on luvassa.

Henkäisin jo itsekin myös vihaisena ja tokaisin:

-Tää on yks mekko, jonka mä vaan löysin. Ihan ketjumyymälästä.

Ilmari ei sanonut mitään, mutta hän nykäisi minut syliinsä ja suuteli. Hänen huulensa olivat kovat ja taipumattomat, kieli ahne ja omistava, ja minä unohdin vihamieliset sanat ja suuttumukseni ja voihkaisin mielihyvästä. Nykäisin pyyhkeen Ilmarin lanteilta, annoin käsieni vaeltaa kovilla lihaksilla, ja hyväilin hänen kieltään kielelläni tavalla, jonka toivoin välittävän epätoivoiset tunteeni paremmin kuin sanat.

Kun käteni livahti miehen jo lupaavasti kovettuneelle kalulle, tunsin hänen kätensä laskeutuvan kädelleni.

-Meidän pitää lähteä. Ja mä haluun…säästää itteeni.

Mustasukkaisuus leimahti rinnassani, mutten sanonut mitään. Ehkä Ilmari vielä perääntyisi suunnitelmistaan. Ja säästäisi itsensä kokonaan minulle.

*****

Paria tuntia myöhemmin silmäilin kiukkuisena Ilmaria, joka paistatteli ystävänsä vaimon ihailun valossa. Tumma ja pieni Alina näytti luovan Ilmariin himokkaita silmäyksiä kiihtyvää tahtia, enkä minä voinut syyttää häntä. Ilmari oli jättänyt vaaleat suortuvansa auki, vihreä takki sopi hänelle kuin valettu ja tummansiniset farkut hyväilivät pitkiä sääriä suorastaan säädyttömän seksikkäällä tavalla. Tavalla, jonka olisi pitänyt kuulua vain minun silmilleni.

Minulle. Minun. Minun mieheni.

Pakottauduin vilkaisemaan Tuomoa, joka söi viimeistä pihvinpalaansa. Hänessä ei ollut mitään vikaa. Hän oli hoikka, tumma, vilkkuvasilmäinen ja sillä tavalla supliikki, että saatoin kuvitella hänen voittaneen useita pariskuntia puolelleen vain iloisella olemuksellaan.

Mutta hän oli Ilmariin verrattuna myös pieni, kapea ja turhan äänekäs. Minä pidin vaiteliaista, suurista miehistä. Sellaisista, joiden ääni rullasi pitkin selkärankaani kuin kottikärryn pyörä ja joiden silkkisiin hiuksiin sormeni halusivat rakentaa pesän.

-No mitä mieltä te ootte? Jatketaanko meille tai teille?, Tuomo kysäisi äkkiä aivan muina miehinä ja sai tummasilmäisen ja kapeavartaloisen vaimonsa hymyilemään kuin Irvikissa.

Näin Ilmarin sävähtävän aavistuksenomaisesti ja hänen sormenpäidensä vaalenevan, kun ne painautuivat lujasti pöytäliinaa vasten. Hän hymyili Alinalle aivan liian valloittavasti ja totesi sitten:

-Kerta se on ensimmäinenki. Mä en oo niin kokenu kuin te tai Elsi, mutta mä oon aatellu, että kai mun pitää kokeilla villiä poikamieselämääki, kun mä kerran sellanen taas oon.

Villiä poikamieselämää. Oli ollut ehkä viisasta olla kysymättä mieheltä, haluaisiko hän heti seurustella. Hän ei varmaankaan halunnut. Mutta voisihan hän olla minun rakastajani, vaikka hänellä olisi muitakin. Ajatus oksetti minua niin, että melkein annoin herkullisen pastani ylen siinä keskellä ravintolaa, mutta keräsin itseni vaivalloisesti ja ehdotin:

-Ilmarin asuntohan on tässä ihan lähellä. Jatketaanko siellä?

Kaikki suostuivat tuumaan ja olin näkevinäni Alinan silmissä metsästäjän vaanivan katseen. Se saattoi olla mielikuvitustakin. Hän loi ihastuneita silmäyksiään kyllä mieheensäkin. Hymyilin sekä Tuomolle että Alinalle, mutta Ilmarille ja hänen itsepäisille suunnitelmilleen minulta ei herunut hymyä. Matkaa Ilmarin luo ei ollut muutamaa sataa metriä enempää ja kun pääsimme ovesta sisään, Ilmari sanoi äänellä, jossa häivähti äkillinen epävarmuus:

-Haluutteko te jotain juotavaa?

-Mä haluisin käyttää mun suuta johonki ihan muuhun, Alina heitti flirttailevasti ja kääntyi Ilmariin päin.

Hän kohottautui varpaisilleen, ujutti kätensä miehen hiuksiin ja vähältä piti, etten karannut hänen kimppuunsa ja puskenut häntä väkivaltaisesti eroon Ilmarista. Ilmari näytti jähmettyvän paikoilleen, mutta kun Tuomo nauroi, hän laski päätään ja antoi Alinan suudella.

Minä en pystyisi tähän. Ajatus oli terävä ja syvä kuin tikarin pisto, kun katsoin Ilmarin kohottavan kätensä Alinan lyhyisiin hiuksiin. Kun Tuomo sitten tarttui hervottomaan käteeni ja suuteli sitä, keksin jotain, millä saada itseeni ehkä potkua. Minulla oli vielä aikaa Ilmarin kanssa.  Ja minähän osoittaisin hänelle, että pystyisin kyllä hänen villiin poikamieselämäänsä, jos hän halusi.

Tuomo painoi kostean, täyteläisen suunsa suulleni ja mutisin hiljaa:

-Sido mun silmät.

Olin kokeillut sitä joskus Joonan kanssa ja tiesin, että näkemättömyys terästi aisteja. Tarvitsin sitä ja  jotain muutakin.

-Ja sopiiko teille, että puuhataan kaikki yhdessä? Musta se olis kivaa.

Otin laukustani yksinkertaisen huivin ja tarjosin sitä miehelle.

-Totta kai sopii. Ja mä sidon sun silmät ihan mielellään. Kiva, kun me tunnetaan Ilmari jo ennestään, niin ei tuu sellasta tyypillistä alkujännitystä.

-Sä voit riisua mut, jos se tuntuu hyvältä, kuulin Alinan ehdottavan vaimeasti ja juuri ennen kuin huivi peitti silmäni näin Ilmarin tarttuvan Alinan paidan nappilistaan.

Kuulin Ilmarin vaimean tänne päin –kehotuksen, tunsin Tuomon käden paimentavan minua makuuhuoneen suuntaan ja sitten makuuhuone oli täynnä kuisketta ja kahinaa.

-Alina tykkää tytöistä kans. Katotaanko hetki teitä yhessä?, Tuomo kysäisi.

Se sopi minulle. En ollut koskaan harrastanut seksiä naisen kanssa, mutta mitä pidempään minä olisin Alinan partnerina, kukaan muu ei voisi olla.

Tunsin heikon parfyymin tuoksun ja Alinan pehmeät sormet tarttuivat käsivarsiini, kun hän peruutti minua vuoteelle. Hän riisui mekkoni ja huokaisi hyristen:

-Ihanat stay-upit ja alusvaatteet. Lepäile siinä, niin mä riisun sua.

Kiemurtelin vuoteella, kun kädet pujottivat rintaliivini ja sitten pöksyni pois. Ihollani juoksi jotain pehmeää kuin turkista, kun tunsin kolmen silmäparin seuraavan vartaloani, mutta kun Alina pyörähti päälleni selvästi alastomana, henkäisin yllätyksestä.

Tunsin huulipunan maun, kun hän suuteli minua ja säpsähdin, kun hänen pienet, kiinteät rintansa painautuivat rintojani vasten. Nainen hieroi hetken itseään minua vasten, mutta alkoi sitten liukua alaspäin. Hänen suunsa näykki rintojani, se liukui pitkin vatsaani ja sukelsi sitten jalkoväliini.

Sävähdin kaarelle, kun Alinan kieli nuolaisi vakoani ja painautui klitoristani vasten. Minua jännitti yhä, mutta jännitys alkoi liueta uudenlaisen tilanteen synnyttämään uteliaisuuteen. Reiteni puristivat Alinan pään otteeseensa ja lantioni alkoi keinua edestakaisin, kun nainen imaisi tykyttävän nuppuni vaativammin huultensa väliin. Voihkin pienellä äänellä lähes huomaamatta, että lujat kädet tarttuivat reisiini.

-Jessus että toi näyttää hyvältä. Kato, kuinka sun söpöliini nauttii.

Tuomo tuntui puhuvan hampaidensa välistä ja tunsin hänen levittävän minua enemmän auki. Ilmari murahti jotain, Alina kiljaisi ja katosi jalkovälistäni ja sitten toiset kädet tarttuivat lantiooni. Karheat ja suuret.

Pyörähdin Ilmarin otteessa kontilleni ja nyyhkäisin onnesta, kun miehen kourat ohjasivat takapuoltani pystympään. Värisin paikoillani muutaman sekunnin, ja sitten Ilmarin kulli painautui takamustani vasten ja sormet punoutuivat hiuksiini. Mies kiskaisi hiuksiani niin, että leukani nousi ja survaisi itsensä sisääni yhdellä vihaisella työnnöllä. Huusin nautinnosta, enkä enää edes muistanut huoneessa olevia muita ihmisiä.

Hetken Ilmari nussi minua kuin hurjistunut villipeto. Kyyneleet kastelivat silmiäni peittävän huivin, käteni tarrasivat päiväpeiton kankaaseen ja hiusjuuriani poltti, kun mies tempoi minua hiuksista. Melkein haistoin hänen epätoivonsa, joka oli sukua omille sekaville tunteilleni, ja se kiihotti minua ainakin yhtä paljon kuin hänen kalunsa ja kovat otteensa.

Ja sitten kaikki muuttui. Ilmarin lantion liike hidastui, hänen otteensa hellitti hiuksistani ja hänen sormensa livahtivat hyväilemään vatsaani samalla, kun hän painoi minut kyljelleni makaamaan. Hän heitti säärensä lantioni ja reiteni päälle, työntyi kiimasta kireään kolooni hitaasti ja jäi sitten sisääni. Niin syvälle, että vatsaani poltti ja vartaloni alkoi vapista.

-Elsi, mies kuiskasi ja suuteli niskaani.

-Ilmari, minä inahdin, enkä enää pystynyt hallitsemaan yhä holtittomampaa vapinaani.

Ojensin käsivarteni taakse ja levitin sormeni Ilmarin niskalle. Pyöritin takapuoltani pinnallisesti hengittäen ja ruuvasin itseni tiukemmin kiinni miehen vatsaan ja rintaan. Ilmari voihkaisi ja hän vetäytyi ja puski sisääni uudestaan. Entistä hitaammin.

Hänen kätensä vaelsi häpyhuulilleni, hän puristi klitorikseni kevyesti niiden suojiin ja takapuoleni nytkähti, kun valkoinen valo välähti selkärankani läpi. Ilmari mutisi jotain, hänen vauhtinsa kiihtyi hiukan, ja yhä kasvava mielihyväni alkoi vuotaa yli kuin rankkasateeseen jätetty malja.

-Ilmari. Voi Ilmari. Ota…anna…ole kiltti…

En enää tiennyt, mitä huuliltani putoili, kun kehoni liukui kohti suloista kliimaksia täynnä sokaisevia tähdenlentoja. Käteni irtosi Ilmarin niskasta ja lensi hänen kädelleen ja miehen vartalo kierähti päälleni niin, että kun laukesin, olin täysin hänen allaan. Hänen allaan, hänen hengityksensä hiuksissani, hänen kalunsa yhdistämässä hänet minuun kiinni. Ilmari iski sisääni vielä yhden kerran, ja hänen matala huutonsa kiertyi parahteluihini, kun vielä tärisin valtavan orgasmin voimasta.

Vähän aikaa huoneessa lainehti vain huokauksia. Makasin aloillani ajatukset hajonneina ja yritin olla liikkumatta vain siksi, etten antaisi Ilmarille syytä siirtyä päältäni mihinkään. Ja silti hän siirtyi.

-Mihin helvettiin Tuomo ja…

Yritin terästäytyä ja kun pinnistin, kuulin paljastavia ääniä olohuoneesta.

-Ne tais jättää meidät, huokaisin heikosti.

-Mä taidan olla surkea swingeri, Ilmari mutisi jurosti.

-Ei. Sä oot maailman paras, vakuutin ja kun mies painoi suunsa suupielelleni, koko vartaloni huokaisi.

Ehkä minä sittenkin voisin kysyä. Ei kai Ilmari olisi valinnut minua hurjastelunsa sijasta, ellen olisi merkinnyt jotain.

*****

Seuraava päivä oli perjantai, ja yhtäkkiä niin ylellisen pitkältä tuntuneesta viikosta ei ollut jäljellä enää kuin murusia. Tuomo ja Alina olivat nauraneet Ilmarin huolelle siitä, että hän olisi pilannut illan ja poistuneet, kun olimme ensin löytäneet heidät toisiinsa kietotuneina olohuoneen sohvalta. Sen jälkeen minä ja Ilmari olimme kietoutuneet toisiimme – koko yöksi.

Ilmari oli juuri tullut töistä ja lepäsin hänen sylissään. Hänen paidassaan oli sahajauhoa, hänen housuissaan oli jotain mönjää ja hänen ihonsa tuoksui heikosti hieltä, mutta en ollut päästänyt häntä vielä vaihtamaan vaatetta tai suihkuun.

Mies oli ollut hiljainen koko edellisillan ja aamunkin, kun olin noussut juomaan kahvia hänen kanssaan. Kotiin tullessaankin hänen ilmeensä oli ollut etäinen, mutta olin saanut hymyn viivähtämään hänen suupielissään, kun olin hypähtänyt häntä vastaan ja kinunnut hänet sohvalle.

Olin istunut tällä tavalla jo monen monta kertaa. Ilmari nojasi sohvan käsinojaan sääret koukussa istuintyynyilla ja minä jökötin hänen päällään poski vasten likaista t-paitaa, takamus hänen sylissään ja sääret miehen säärien lomassa. Ilmarin toinen käsivarsi oli ympärilläni ja oma käteni lepäsi hänen hartiallaan. Mies ei ollut sanonut vielä paljon mitään, mutta en ollut siitä kauhean huolissani. Ilmari ei ollut sitä tyyppiä, joka täytti hiljaisuuden heti puheella.

Kun Ilmari korjasi asentoani ja sipaisi hellästi hiuksiani, otin härkää sarvista ja päätin vihdoin kysyä. En ollut koko päivänä paljon mitään muuta ajatellutkaan kuin kysymystäni. Yritin haalia mieleeni niitä hienostuneita sanamuotoja, joita olin harjoitellut, mutta ne tuntuivat kadonneen kuin tuhka tuuleen. Rykäisin kuitenkin vaivalloisesti, rutistin miehen t-paidan kangasta nyrkkiini ja kysyin epävakaalla äänellä:

-Voisitko sä kuvitella…ajatella sellasta, että jos…

Kieleni tuntui kasvavan kokoa suussani ja jännitykseni alkoi lähennellä paniikkia, kun tunsin Ilmarin vartalon jähmettyvän allani. Hengittelin syvään ja sitten kuulin yläpuoleltani vaimeasti:

-Niin?

-Voisitko sä kuvitella, että me voitais jatkaa tätä? Olla yhessä?

Ilmari ei vastannut mitään, ja nostin päätäni nähdäkseni hänen ilmeensä. Se oli lähinnä kai…epäuskoinen.

-Mä en oo mikään on-off-leikkikalu, jonka luo sä hyppäät silloin tällöin pitään hauskaa, hän sitten totesi viileällä äänellä.

-En mä sitä tarkottanu, vastasin loukkaantuneena ja käänsin katseeni kohti sohvapöytää.

-Mitä sitten?, kuulin ivallisella äänellä.

Aloin epäröidä, mutta minun oli pakko saada sanottavani sanottua ja tokaisin nopeasti:

-Jos mä eroaisin Tuuresta.

Hiljaisuus. Ja hiljaisuuden päälle hiljaisuutta. Kurkkuani alkoi pistellä, vatsaani vihloi ja sydämeni jyskytti räjähtämäisillään. Niin pitkä hiljaisuus ei voinut tietää hyvää, ajattelin yhä kauhistuneempana, ja kun Ilmari pyöräytti minut pois sylistään ja nousi seisomaan, en saanut nostettua katsettani häneen.  En kerta kaikkiaan pystynyt, niin raskaalta pääni tuntui.

-Ei. Siitä ei tulis yhtään mitään, Ilmari lopulta sanoi ilmeettömällä, tasaisella äänellä.

-Mistä sä sen voit tietää?, kysyin kapinallisella, käheällä äänellä, pää yhä painuksissa.

-Mä uskon todennäköisyyksiin ja todistusaineistoon. Sun ja mun kohdalla ei tarvi paljon laskeskella, kun tajuaa, miten paljon ollaan miinuksen puolella.

En tiedä, miksi edes vielä yritin. Ilmarin ääni kuulosti pelottavan lopulliselta. Yritin kuitenkin.

-Mä tiedän, että sä oot vasta eronnu ja että mä…mä oon naimisissa, mutta eihän niiden asioiden tartte estää…

-Kato mua!, Ilmari ärähti äkkiä niin kovaa, että pääni lennähti ylös pelkästään siksi.

Mies oli työntänyt kätensä taskuihin ja puristanut suunsa niin ohueksi viivaksi, että hänen suupielensä olivat valkoiset. Hän hengitti sieraimet laajenneina, ja jos oikein näin, vihaisesta ilmeestä huolimatta hänen silmissään saattoi kimaltaa kyyneleitä.

-Pitääkö mun kerrata sulle, millä ehdoilla sä oot menny naimisiin? Sä halusit rahaa. Sä halusit montaa miestä. Sä halusit lapsen, etkä sä olis välittäny, vaikka se olis tullu joidenki ihme orgioiden sivutuotteena. Sun puheiden perusteella sulla ei koskaan oo ollu mitään oikeesti vakavaa suhdetta. Mitä sä luulet, että tapahtuu kuukauden tai kahden päästä, kun sä kyllästyt muhun? Anna mä arvaan. Ensin tulee toiset miehet. Ja sitten tulee ero, kun sä taas löydät jonku kiinnostavamman ja rikkaamman, joka pystyy kustantaan sulle kaikkea sitä, mitä sä menetät, jos sä jätät Tuuren.

Nieleskelin kyyneleitä, kun näin tekemiseni kuin ranskalaisina viivoina PowerPoint-esityksessä. Ne eivät todellakaan näyttäneet hyviltä. Ääneni poukkoili huoneessa kimeänä ja epätoivoisena, kun yritin selittää.

-Mä mokasin. Mä en ollu koskaan kokenu mitään isompaa kenenkään kans ja…mä aattelin, että no, mukavuusavioliitot oli vielä sata vuotta sitten tosi yleisiä ja kaikki hyväksyi ne. Mä olin kyllästyny köyhyyteen ja oleen yksin ja Tuure…Se tuli oikeaan saumaan. Mutta se, mitä mä tunnen sua kohtaan…se on jotain ainutlaatuista. Ainutlaatuista.

Ihmettelin, miten sanoja vain tulikin, vaikka tiesin taistelevani turhaan. Minun ei tarvinnut kuulla Ilmarin sanoja. Näin sen hänen ilmeestään ja asennostaan.

Mies puisti päätään ja totesi hiljaa:

-Se on vaan himoa. Ja sitä sulla riittää muilleki jaettavaksi.

-Se ei oo pelkkää himoa. Ei mun puolelta. Enkä mä haluu ketään muuta, intin, vaikka minua alkoi jo hävettää aneleva, itkuiseksi käynyt ääneni.

-Halusithan sä Alinaaki. Sä aloit toteuttaa ittees heti, kun tilaisuus tuli!

Sellaista iskua en ollut odottanut ja minulta kesti hetki, ennen kuin onnistuin tiuskaisemaan:

-Se oli sun suunnitelma!

-Jota mä en pystyny viemään loppuun!

-Mä vaan leikin mukana! Mä aattelin, että mä oon liian ihastunu suhun. Liian…liian…Ja mitä seksi on? Se on seksiä! Mutta mä olin onnellinen, että sä tulit ja keskeytit sen.

-Niinpä niin. Mieti, mitä tää olis, kun menee muutama kuukausi ja meidän suhde muuttuu enemmän taas tavalliseksi elämäksi. Sä alat kaipaan vaihtelua. Ja mä voisin lyödä vetoa aika ison summan, että sä alat kaipaan Tuuren rahoja kans.

-Mä tiedän, mitä mä tunnen! Eikä mulla oo mitään rahoja ennenkään ollu! Ei edes sitä, mitä sulla on!, kiljaisin jo niin lohduttomana, että kyyneleet kierivät pitkin poskiani.

Ilmari kohautti olkapäitään ja lateli hitaasti äänellä, joka oli väkinäisen hillitty:

-Mutta nyt on. Mä en puhu tästä aiheesta enempää. Mä menetin jo Soilen, enkä mä aio menettää mun itsekunnioitusta ja ruveta joksiki reppanaksi, joka roikkuu naisessa, jonka mieliteot vaihtelee parin kuukauden välein.

Olin täydellisen lyöty ja varsinkin, kun Soile oli taas tullut esille. Päätin pelata viimeisen korttini. Mitäpä sillä enää olisi väliä. Ainakin olisin yrittänyt täysillä.

-Mä rakastan sua, kuiskasin viimeisillä voimillani, mutta Ilmari vei minulta viimeisen oljenkorteni, ennen kuin ehdin loppuun.

Hän nauroi.

-Sen sä sanot varmaan jokaiselle kullille, joka sua nussii! Oo rehellinen itelles, Elsi. Sä et tunnistais rakkautta, vaikka se vetäis sua turpaan. Sä halusit vaan valloittaa mut niinku kaikki muutki, ja kun mä pistin hanttiin, sä innostuit jahtiin ja lässyttään vähän paskaa!

Jokainen sana oli kuin ruuvi, joita olin nähnyt Ilmarin ruuvaavan vaivattomasti vauvan kehtoon, kenkätelineeseen, kissan vessataloon. Ja yhtä helposti hän ruuvasi sisälleni ne pitkät, terävät ruuvit, jotka saivat sisimpäni vuotamaan ja minut haukkomaan henkeäni kivusta.

-Miksi sä puhut noin? Sä et puhu noin, sopersin avuttomasti ja ponnistin jotenkin jaloilleni.

Kyyneleet peittivät silmäni kuin huntu, mutta hoipertelin Ilmaria kohti ja yritin saada selvää hänen ilmeestään. Hän oli valkoinen ja vihainen, mutta myös jotain muuta. Peloissaan. Hän katsoi minua kuin salamurhaajaa, joka oli nostanut aseen piipun häntä kohti. Räpäytin silmiäni ja silloin näin muutakin. Kyynelkarpalon, joka karkasi miehen silmäkulmasta, ja jonka hän nykäisi poskeltaan vihaisella liikkellä kuin häiritsevän hyönteisen.

-Anteeksi. Se oli…tarpeetonta, Ilmari sanoi kireästi ja tarttui minua olkapäistä.

Hän hipaisi taas hiuksiani ja mutisi silmät suunnattuina alaviistoon:

-Sun pitää mennä. Mä oon tosissaan. Mä uskon ihan tosissaan, että sä palaat sun kuvioihin nopeemmin kuin sä ite uskotkaan. Ja ehkä mäki palaan. Eihän viikko oo mitään. Muutama hölmö päivä.

En sanonut mitään, enkä olisi enää itkulta pystynytkään. Annoin käteni vaeltaa vielä kerran miehen rinnalla, nuuskaisin haparoiden hänen tuoksuaan ja sitten irrottauduin. Jos minun piti lähteä, minun olisi tehtävä se heti. Ilmari irrotti otteensa minusta, minä kävelin hitaasti ovelle ja tartuin käsilaukkuuni.

-Eihän sun tarvi…voithan sä pakata sun kamat, kuulin miehen sanovan takanani tukahtuneesti.

Nostin laukkuni olalle raskaasti kuin perunasäkin ja nyyhkäisin viimeiset sanani Ilmarille.

-Antaa olla. Onhan mulla mun luottokortti.

suhteet hopsoa runot-novellit-ja-kirjoittaminen seksi
Kommentit (0)