SATAKIELI 15

Samana iltana kun Katariina oli kysynyt ja saanut vastauksensa Thomasin kuolemasta, Lev lähti matkalle. Hän sanoi viipyvänsä kolme päivää Bagdadissa. Gennadi ja Dimitri lähtivät mukaan ja talon edessä toimi vahtina mies, joka ei ollut Katariinalle entuudestaan tuttu. Lev oli sanonut, että hän saisi kulkea kaupungilla omin neuvoin, kunhan hän ei liikkuisi kaupungin vaarallisemmilla alueilla eikä öisin. Katariina otti tämän luottamuksen osoituksena. 

Kun kolmas päivä oli mennyt, eikä Lev ilmaantunut paikalle vielä neljäntenäkään, Katariina alkoi huolestua. Tähän asti mies oli tullut aina kun oli ilmoittanut. Kun oli kulunut viikko, Katariina soitti Irinalle ja yritti nyhtää tietoja Borikselta. Kumpikin vain vakuuttelivat, että Lev tulisi kun ehtisi. Aina asiat eivät sujuneet niin kuin oli ollut tarkoitus. Kolmen viikon kuluttua Katariina oli hermoraunio ja teki päätöksensä. Hän etsi Rantasen antaman kahvilan ja jätti sinne sanan. Hänen pyydettiin odottaa ja vain kolmen vartin päästä Rantanen istui häntä vastapäätä. Hänen viileän vaaleansiniset silmänsä mittailivat Katariinaa eikä hän sanonut tavallista tervehdystä enempää.

”Lev on ollut poissa kolme viikkoa. Ajattelin, että teistä olisi apua hänen löytämisekseen…sähän sanoit, että te seuraatte sitä..kun se lähti Irakiin, se sanoi, että se olis poissa vaan kolme päivää…”, Katariina aloitti.

”Irakiin?”, Rantasen silmät siristyivät. ”Meidän tietojemme mukaan hän on Prahassa.”

Katariinan vatsaa väänsi. Eikö Interpol tiennyt Levin matkasta? Oliko miehellä väärennetty passi? Jos näin oli, Katariina oli mokannut jättimäisesti. Vai oliko Lev valehdellut hänelle? Hän ei uskonut sitä. Sitten hän sai vahvistuksen epäilyilleen. Rantanen kaivoi esiin puhelimen ja soitti jollekulle ja alkoi puhua nopeasti englanniksi. Kuulosti siltä, että Interpol ei ollut tiennyt. Katariinan kurkkua kuristi ja häntä oksetti. Tämä oli hänen loppunsa. Lev ei antaisi ikinä anteeksi. Joko hän päätyisi vankilaan tai hänet tapettaisiin.

Kädet vapisten hän tarttui Rantasen käsivarteen puhelun jälkeen.

”Mun on päästävä täältä pois.”

”Vielä viimeksihän olit halukas jäämään?”, Rantanen kysyi viileästi ja hieraisi lyhyttä vaaleaa tukkaansa.

”Mä voin olla vaarassa.”

”Mitä sinä tiedät Satakielen bisneksistä?”

”En mitään. En todellakaan mitään. Se oli…se oli vain seksiä.” Katariina päätti, että vaikka hänet laitettaisiin minkälaisiin kuulusteluihin tahansa, hän ei paljastaisi mitään, mitä tiesi Thomasista tai edes muista tiedon murusista.

”Sinä vaikutat huolestuneelta siihen nähden, että se oli vain seksiä.”

”Niin…mutta sä sanoit..”

”Se kiristää sua jotenkin”, Rantanen totesi. 

” Ei, ei…mun vaan, mun on pakko päästä Suomeen. Heti.”

Pelko hakkasi Katariinan sisällä. Rantanen vei hänet autoonsa ja Katariina oli Suomen lähetystössä ennen kuin hän huomasikaan. Hän sai uuden passin ja matkusti Suomeen seuraavana iltana. Hänen tavaransa olivat kaikki Levin luona, mutta hän pääsi isänsä luo ja nukkui siellä viikon verran, kunnes sai uuden pankkikortin. Hänellä oli jonkin verran rahaa ja hän oli tallettanut suurimman osan Venäjällä ansaitsemistaan rahoista suomalaiselle tilille, joten kun hän vuokrasi pienen kaksion, hänellä ei ollut ongelmia maksaa takuuvuokraa. 

Joka päivä hän suri ja pelkäsi. Useimmiten molemmat tunteet olivat läsnä yhtä aikaa. Kun viikot kuitenkin kuluivat eikä mitään kuulunut, hän päätti lähettää Leville sähköpostin. Hän ei uskaltanut soittaa, niin pelkuri hän oli. Eikähän hän edes tiennyt, oliko mies edes hengissä. Katariina yritti aloittaa viestiä monta kertaa, mutta valitsi sitten lyhimmän ja täsmällisimmän – ilman suuria selityksiä.

Lev,

kirjoitan sinulle Suomesta. Olin peloissani siitä, mitä sinulle on mahdollisesti sattunut ja tein virheen, josta varmaan jo tiedätkin. Toivon, että uskot kun sanon, että tarkoitukseni ei ollut pettää sinua. Olin vain peloissani. Rakastan sinua. 

Katariina

Hän ei saanut vastausta postiinsa, mutta toisaalta kukaan ei näyttänyt myöskään vaanivan häntä. Hän löysi uuden työpaikan Tampereelta, jossa venäjän kielen taidosta oli hyötyä, mutta päivät limittyivät harmaina toisiinsa eikä hän osannut enää iloita oikein mistään. Hänen ystävänsä olivat kiusoitelleet häntä hänen kiihkeästä suhteestaan venäläiseen mahtimieheen. Katariina oli kertonut niin vähän kuin mahdollista, mutta tiettyjä asioita ei voinut piilottaa. Kuten miten hän oli saanut vaatteensa, missä hän oli asunut, millainen Lev oli. Mutta hän ei jaksanut nyt ystäviäänkään. Mieluiten hän teki töitä ja palasi sitten kotiin nuolemaan haavojaan, itkemään ja haaveilemaan menneestä.

Kun puoli vuotta oli kulunut, Katariina avasi oven kotiinsa eräänä iltana. Hänen pöydälleen oli ilmestynyt outo puulaatikko ja Katariinan ihokarvat nousivat pystyyn. Lukko oli näyttänyt täysin ehjältä eikä kenelläkään muulla kuin huoltomiehellä ollut avaimia asuntoon. Hän tarkisti asuntonsa, mutta mitään ei puuttunut tai löytynyt, vain puulaatikko kirjoituspöydällä.

Kun Katariina avasi laatikon, sen sisältä löytyi ase. Levantin kyy. 

Katariina purskahti itkuun. Lev oli elossa. Ja viesti oli selvä. Hän luotti Katariinaan. Mutta hän ei ollut tullut itse. 

————————————–

Kaksi viikkoa aseen ilmestymisestä hänen kotiinsa, Katariina oli kotonaan, kun ovikello soi. Hän ei odottanut ketään ja ovisilmän lävitse hän näki vain tummaa kangasta. Kun hän avasi oven, hänen polvensa olivat pettää. Lev seisoi hänen edessään tummanharmaassa puvussa ja mustassa paidassa, kalpeampana kuin Katariina oli muistanut. Katariina ei sanonut sanaakaan eikä sanonut Levkään. Mies tuli sisään ja tarttui Katariinaa olkapäistä. Hän painoi tulisen suudelman Katariinan huulille sanomatta vieläkään sanaakaan ja alkoi vain yksinkertaisesti nykiä hänen vaatteitaan pois. Katariinan kädet kävivät samanlaiseen taisteluun nappeja ja vetoketjuja vastaan. Kun mies oli saanut hänet alastomaksi, hän nosti Katariinan seinää vasten ja painautui tämän jo täysin valmista vartaloa vasten. 

Katariina oli melkein unohtanut, miten hyvältä se tuntui. Hän oli luullut muistavansa, mutta oli silti unohtanut joitain yksityiskohtia. Tuoksun, ihon tuntuman, miehen valtavan voiman. ”Senkin pieni narttu”, olivat ainoat sanat, jotka Lev sanoi, ennen kuin hän työntyi kyselemättä ja hellimättä Katariinan sisään. Miehen kalu liukui vaivatta Katariinan kireään märkään rakoon ja Lev alkoi naida häntä pitkin vedoin aluksi rauhallisemmin, mutta pian niin rajusti, että Katariinan piti pitää miehen kaulasta kiinni täysin voimin pysyäkseen paikallaan.

Koko hänen vartalonsa huusi riemusta ja mitä kovemmin Lev nussi häntä, sitä kovemmin hän vastasi vartalollaan. Hänen huulensa purivat miehen huulia, he suutelivat ja näykkivät, Katariinan Levin ympärille kiertyneet sääret painuivat koko ajan tiiviimmin miehen ympärille ja hän yritti pidättää orgasmiaan niin pitkään kuin mahdollista. Mikään yritys ei kuitenkaan enää auttanut, kun Lev kiihdytti tahtia ennestään. Orgasmi tuli kuin hän olisi rysähtänyt päin seinää ja hänen kouristuksensa ja supistelunsa ei ottanut loppuakseen ollenkaan. Katariina huusi nautinnosta ja pumppasi sykkivää pilluaan Levin kalua vasten lypsääkseen kaiken nautinnon mitä irti sai. Lev seurasi häntä perässä ja mies naulitsi hänet seinää vasten niin lujaa, että Katariina pelkäsi seinän sortuvan. Lev huohotti raskaasti ja painoi päänsä Katariinan päätä vasten. Sitten hän kantoi naisen olohuoneen sohvalle ja veti tämän istumaan päälleen hajareisin. 

”Mitäh…mitä sä teet täällä?”, Katariina kysyi. 

”Minä tulin hakemaan sinut kotiin.”

”Miksi vasta…etkö sä ollut vihainen..?”

”Vihainen? Olin. Aluksi. Varsinkin kun kuulin, että olit käynyt jututtamassa Rantasta. Mutta tajusin kyllä, että olit ollut huolissasi. Ja olin itse jo melkein unohtanut sen pistoolin. Tajusin, että luulit minun ehkä käyttävän sitä, varsinkin kun kerroin Thomasista. Olin oikeastaan aika raivoissani.”

Mies veti Katariinan tiukemmin itseään vasten. ”Loukkaannuin Irakissa. Joku jihadisti onnistui ampumaan minua kylkeen ja makasin sairaspedillä pitkään. En pystynyt soittamaan, koska olin tajuton. Gennadi ei antanut kenellekään mitään hälytystä, koska olin hengissä.”

”Ottiko Interpol sinut kiinni…He eivät…eivät tienneet, että olit Irakissa. Tajusin sen vasta, kun puhuin Rantasen kanssa.”

Lev päästi naurahduksen. ”Kultaseni, Interpol ei tee minulle mitään. He kyllä seuraavat minua, mutta vaikka he saisivat minut jostain kiinni, olisin vapaa alle päivässä. En tee likaisia hommia itse ja minulla on…suojelijoita FSB:ssä – ehkä korkeammallakin – toimillani on yleensä…hmm…korkean tason siunaus, vaikka se julkisuudessa kiellettäisiinkin”, hän sitten lisäsi. ”Seurasin sinun tekemisiäsi pari kuukautta. Halusin vain tietää, ettei sinulla ole ketään. Ja kyllä, olin epäluuloinenkin. Halusin tietää, mitä puhut minusta ja kenelle.”

Katariina tunsi pyörryttävää hyvää oloa. ”Lev. Minä en koskaan halua tietää liiketoimistasi. En hyväksy asekauppaa…”

”Jonkunhan sekin on tehtävä. Jos se en olisi minä, se olisi joku muu.”

”Selvä, olen idealisti. Olin vain sanomassa, että mä tuun. Kotiin. Pietariin tai minne ikinä haluut mun tulevan. Kunhan et ikinä hylkää mua.”

”Minä sain sinun viestisi.”

Katariinan poskia kuumotti. ”Anteeksi, että mä…mutta se on totta..”

Lev painoi sormensa hänen suulleen. ”Jekaterina. Tämä tulee aivan liian myöhään, mutta hyvä on…minä rakastan sinua. En tiedä missä vaiheessa sinä sait minut kiinni, mutta minä en halua enää lentää.” Mies alkoi hieroa hänen rinnankärkiään värisyttävän nautinnollisesti. ”Vielä hetki”, Katariina sanoi käheästi. ”Mitä ihmettä te teitte Oulangan kansallispuistossa?”

Lev imaisi juuri kiusaamansa nänninpään suuhunsa ja päästi sen sitten huokaisten irti hetkeksi. ”Se oli yksi suuri farssi. Olin palveluksen velkaa Iljalle, tämä ei päässyt Venäjälle viisumiongelmien takia – hän on suomalainen nimestä huolimatta – ja lupasin taata hänelle kuljetuksen Ruotsin rajalle ja siitä yli.”

”Aseita?”, Katariina kysyi hämmästyneenä. 

”Ei tietenkään. Iljan alaa ovat huumeet ja minä pidän niistä yleensä näppini erossa. Mutta olin järjestänyt hänelle kaluston ja vaihdoimme tietoa. Sellaista, jota ei saa löytyä Internetistä. Ei minun olisi ollut pakko ottaa sinua kiinni ja raahata Venäjälle. Minä vain halusin sinut. Ensi näkemältä. Palavammin kuin ketään muuta.”

Lev kohotti kulmiaan ja katsoi Katariinaa kysyvästi.

”Joko minä saan jatkaa tätä paljon mielenkiintoisempaa…tehtävää?”, Lev kysyi teeskennellyn kärsimättömästi.

”Hyvä on”, Katariina vastasi. ”Kunhan jatkat siitä sitten siihen asti, että ollaan käyty koko kämppä läpi”, Katariina vastasi ja painoi kasvonsa Levin niskaa vasten.