SATAKIELI 2

Katariina makasi sängyllään hyvän tovin Levin lähdettyä. Häntä hävetti, kuinka nopeasti mies oli saanut hänet kiihottumaan ja kuinka tyydyttymätön himo söi hänen kehoaan vieläkin joka puolelta.

Hän oli yrittänyt rentoutua ja nukahtaa, yrittänyt miettiä pakokeinoja, tapoja saada käsiinsä puhelimensa ja mihin hän oli päätynyt? Hän oli hieronut paljaita rintojaan ja antanut sitten toisen kätensä vaeltaa märkään vakoonsa ja klitorikselleen, joka oli yhä turvoksissa. Hänen ei ollut tarvinnut kuin puristaa reitensä yhteen ja hieroa kevyesti pari kertaa ja hän oli lauennut kovempaa kuin koskaan Teron kanssa saati itsekseen.

Silti se ei riittänyt. Lev oli tuskin koskettanut häntä, ja hän oli jo kuin huumeriippuvainen. Kun hän laukesi kolmannen kerran – kuvitellen miehen suuren vartalon itseään vasten ja hänen kalunsa sisällään, hänestä tuntui, ettei hän selviytyisi hengissä, jos ei saisi edes kokeilla Leviä. Ehkä mies olisi pettymys sängyssä. Sillähän siitä selviäisi.

Sitten tuli syyllisyys. Hän oli asunut Teron kanssa kaksi vuotta, yhdessä he olivat olleet neljä vuotta ja he olivat juuri alkaneet puhua lapsen hankinnasta. Mihin kaikki se oli hävinnyt? Tero vaikutti kaukaiselta muistolta eikä mieheltä, jota hän oli iloisesti halannut vain muutama päivä sitten. Heidän asuntonsa yksityiskohdat olivat alkaneet hävitä hänen mielestään, vaikka hän oli itse kalustanut sitä Teron kanssa. Ja lapsi? Ei todellakaan. Ei. Ei Teron kanssa. Ja kun viimeksimainittu ajatus pälkähti hänen päähänsä, hän päätyi jälleen alkuun. Miksi ei? Mitä hänelle muka oli tapahtunut – muuta, kuin että petomainen rikollinen oli jostain syystä kaapannut hänet Venäjälle herra ties mistä syystä.

Katariina käveli kylpyhuoneeseen ja pesi itsensä uudelleen tukkaa lukuunottamatta. Hän tunsi itsensä hikiseksi, likaiseksi ja hän tuoksui seksiltä, vaikkei ollut sitä harrastanutkaan muutoin kuin itsensä kanssa.

Kun hän tepasteli vaatekomerolle ja avasi ovet hänen suunsa loksahti auki. Tämä ei voinut olla totta. Kaappi oli täynnä värikkäitä vaatteita, mutta kaikkea muuta kuin mitä hän oli tottunut käyttämään. Pienessä vetolaatikostossa oli alusvaatteita, jotka olivat niin mitättömiä ja paljastavia, että olisi aivan sama olla laittamatta päälleen mitään.

Edellisiä naisvieraita? Totta tosiaan. Mitähän nämä olivat mahtaneet puuhata Levin kanssa?
Katariinaa ärsytti ja hän yritti katsoa ympärilleen toivoen löytävänsä omat vaatteensa huoneesta. Ei onnea. Tietenkään. Hän oli varma, että jos hän kieltäytyisi tulemasta alas, Lev raahaisi hänet alas väkisin, joten hänen oli pakko tehdä valinta hepeneiden välillä.

Hän kokeili punaista ohutta mekkoa, joka peitti hädin tuskin hänen takapuolensa ja jonka selkäpuoli oli avoin alaselkään asti. Puvun alle ei voinut laittaa rintaliivejä, joten hänen nänninsä kuulsivat materiaalin lävitse.

Katariina puri hampaansa yhteen. Hän ei koskaan, koskaan, käyttänyt mitään tällaista. Hän suosi kyllä sähäkkää tyyliä töissä: kynähameita, istuvia mustia jakkuja, kietaisumekkoja ja kesäisin kevyitä polveen asti ulottuvia värikkäämpiä mekkoja. Mutta ei koskaan mitään näin…yllyttävää ja hävyttömän seksikästä. Halvannäköiseksi mekkoa ei voinut sanoa sen paljastavuudesta huolimatta, sillä materiaali oli selvästi erittäin korkealaatuista ja leikkaus todella kaunis.

Hänhän ei hitto vieköön alkaisi pukeutua ventovierasta miestä varten kuin jokin korkean tason huora. Hän katsoi ympärilleen ja kiskaisi sängystä aluslakanan. Kiusa se oli pienikin kiusa, hän ajatteli. Katariina kietoi lakanan ylleen selän takaa eteen ja siitä ristiin kaulan ympärille ja kiinnitti lakanan päät niskaan. Alusvaatteet nyt olivat, mitä olivat – rintaliivejä hän ei tarvinnut ja pikkuhousuiksi kelpasivat kaapista löytyneet pienet mustat stringit. Vielä mustat korkokengät ja hän lähti laskeutumaan portaita.

Hän kurkisti olohuoneeseen ja näki sen perällä illallispöydän. Pöydässä ei istunut muita kuin Katja ja Lev. Lev istui pöydän päässä mustassa puvussaan. Katja istui selin häneen Levin toisella puolella. Kun Katariina marssi pöytään, Katjan silmät laajenivat hämmästyksestä tai kauhusta. Katariinalla ei ollut aikaa miettiä asiaa, koska hänen silmänsä olivat Levissä. Hän halusi nähdä, millaisen vaikutuksen teki.

”Vaelsitko vahingossa liinavaatekaapille?”, mies kysyi ja Katariina olisi voinut vannoa, että miehen silmissä oil välähtänyt nauru.
”Voi en, tää löytyi aivan omasta huoneesta”, hän vastasi niin makeasti kuin osasi.
”Tuskin vaatekaapista sentään”, Lev tokaisi.
”Ei. Siellä ei ollu mulle mitään sopivaa. MÄ en halua pukeutua sun entisten naisten rytkyihin, jotka on suunniteltu lähinnä maksullisille naisille. Ehkä sulla onkin tapana tuoda sellasia tänne?”

Katja tuntui saavan äkillisen yskänkohtauksen ja lähti ilmeisesti hakemaan vettä. Hän taisi sittenkin ymmärtää suomea ainakin jonkin verran.

”Ne puvut ovat huippudesignia.”
”Aivan sama.”

Lev huokaisi ärtyneenä ja Katariina tunsi mielihyvää. Katja saapui takaisin huoneeseen, mutta vesikannun sijasta hänellä oli mukanaan pullo viiniä. Hän sanoi jotain Leville, joka nauroi ja avasi pullon. Katariinan looginen ajattelukyky lakkasi taas toimimasta ja hän toivoi, että mies nauraisi hänellekin edes kerran tuolla tavoin. Huolettomasti ja iloisesti, ilman ironiaa tai alentuvaa asennetta.

He söivät sorsaa, juureksia ja jälkiruoaksi kakkua ja teetä. Kakku oli herkullinen kermakakku, jonka sisällä oli runsaasti vaniljakastiketta ja vaikka Katariina oli kahvi-ihminen, tee oli hänestä herkullista, varsinkin kun hän lisäsi siihen hilloa kuten Katja näytti.

Kun tee oli juotu, Katja nousi pöydästä ja toivotti Leville hyvät yöt venäjäksi, mutta sanoi sitten yllättäen vahvalla aksentilla ”Hyvää yötä” myös suomeksi.
”Miten sä puhut niin hyvin suomea?”, Katariina kysyi.
”Äitini oli suomalainen. Äidinkielen opettaja, joka asui Venäjällä. Hän opetti minut puhumaan ”täydellistä suomea”, mikä hänelle tarkoitti sivistynyttä kirjakieltä.”
”Asui? Missä hän nykyään on?”
”Kuulustelu riittää tältä päivää. Tule tänne.”
Katariina ei oikein ymmärtänyt mitä Lev tarkoitti, kun hän istui tämän oikealla puolella aivan vieressä.
”Mitä? Minne?”
Lev työnsi itseään hieman kauemmas pöydästä ja osoitti ruokapöydän pintaa hänen edessään.
”Tuohon.”
”Miksi?”
Lev ei ilmeisestikään ollut informatiivisella tuulella, sillä hän nousi, kääntyi Katariinan puoleen ja nosti tämän vyötäröstä ilmaan kuin tämä ei olisi painanut mitään. Sitten hän istutti hänet pöydän reunalle. Katariina vilkaisi miestä hermostuneena silmiin, mutta päätti yrittää pysyä niin tyynenä kuin suinkin. Se ei ollut kovinkaan helppoa, kun Lev seisoi hänen edessään suurena kuin torni, eikä hän pystynyt lukemaan miehen kasvoista lainkaan, mitä hänen mielessään liikkui.

Lev katsahti Katariinan niskaan solmittuja lakananpäitä ja hänen huulensa nytkähtivät taas selvästi vastentahtoisesta huvittuneisuudesta. Katariinan piti taivuttaa päätään nähdäkseen Levin ilmeen. Huvittuneisuus katosi miehen silmistä ja hän kiskaisi taas Katariinan letin auki.
”Sinulla on upeat hiukset. Miksi pidät niitä aina kiinni?”
”Se on vain käytännöllistä. Ja letti on minusta kauniskin”, Katariina vastasi tukahtuneesti.
”Kyllä vain, peltotöissä tai tehtaalla”, Lev vastasi.
Hän haroi Katariinan tukan auki samalla varovaisella tavalla kuin heidän ensitapaamisellaan.
”Katsotaan, kuinka säädyllinen tämä sinun …asusi sitten on”, hän sitten lisäsi.

Katariina ei ehtinyt reagoida, kun Lev painoi suunsa hänen huulilleen. Suudelma oli yllättävän lempeä ja kun Lev yhä haroi hänen hiuksiaan ja hieroi pehmeästi hänen päänahkaansa, Katariina ei voinut itselleen mitään, vaan antoi kielenkärkensä livahtaa huuliensa raosta miehen huulille ja jäljittää miehen huulten ääriviivat. Lev henkäisi, työnsi kielensä hänen suuhunsa ja alkoi tutkia hänen suutaan niin hitaasti ja yksityiskohtaisesti, että tuntui kuin hän olisi etsinyt sieltä aarretta. Katariina valahti täysin tunteidensa varaan ja nosti käsivartensa Levin harteille. Häntä huimasi ja uhmakkuudestaan huolimatta hänen täytyi myöntää, että oli salaa kaivannut juuri tätä koko illallisen ajan.

Vaikka vain heidän suunsa koskettivat toisiaan, Katariinan veri humisi suonissa niin, että se tuntui kuurouttavan hänet kaikelta muulta. Hänen vartalonsa tuntui raskaalta ja piinatulta, ja hän yritti painautua lähemmäs Leviä.

Mies astahti kiinni pöytään, kurottautui Katariinan taakse ja työnsi astioita pöydältä kauemmas, eikä värähtänytkään kun yksi lautanen ja lasi tippuivat maahan. Hän painoi Katariinan selälleen pöydälle ja samalla hän asettui tämän reisien väliin ja avasi lakanaa niin, että hänen paljas vartalonsa tuli esiin.
”Tiedätkö, tämä saattaa olla helpommin riisuttava vaate kuin ne siellä kaapissa olevat”, Lev totesi ja todisti väittämänsä oikeasti levittämällä lakanan liepeet auki niin, että Katariinan keho paljastui rinnoista nilkkoihin.

Katariina ei voinut väittää vastaan. Lev laski kätensä hänen rintojensa väliin ja antoi sen vaeltaa alemmas vatsalle, kunnes pysäytti käden liikkeen siihen. Katariina katsoi Leviä ja odotti jotakin tapahtuvan.
”Kun kerran ohjeiden vastaanottaminen on sinulle niin vaivalloista, niin tehdäänpä niin, että sinä pyydät kauniisti, mitä haluat, ja minä päätän, voinko olla avuksi.”

Miehen käsi lepäsi Katariinan vatsalla ja hän seisoi hänen paljaiden reisiensä välissä, mutta ei koskettanut häntä muutoin kuin kädellään. Turhautuneisuus alkoi kasvaa Katariinan sisällä ja hän liikutti hieman lanteitaan.
”Niin mitä?”, Lev kysyi.
Katariina puristi hampaansa yhteen ja yritti hetken pidätellä itseään. Sitten hän luovutti – säälittävän lyhyen taistelun jälkeen. Hän puristi sääriään Levin reisiin ja huokaisi:

”Alempaa”.

Levin käsi liukui hänen häpykummulleen ja jäi lepäämään siihen. Melkein sietämätön nautinto alkoi kasvaa Katariinan sisällä.
”Näinkö?”, Lev kysyi.
”E-ei..”, Katariina sopersi. ”Hiero sitä”, hän sitten sai sanotuksi, vaikka inhosi samalla itseään.

Levin käsi painautui hänen stringiensä päälle lujemmin ja hän ujutti yhden sormen niiden sivusta paljaalle iholle. Katariina alkoi kiemurrella, mutta mies piti häntä toisella kädellä kiinni lanteesta. Hänen sormensa hyväili kevyesti Katariinan märkää rakoa edes takaisin.
”Ja mitä sitten?”, Lev kysyi.

Katariina ei pystynyt vastaamaan. Hän tuijotti mustiin silmiin, painautui tiukemmin Levin sormea vasten ja voihkaisi hiljaa. Lev nyökkäsi, siirsi stringit kokonaan sivuun ja nuolaisi Katariinan klitorista ja sitten alempaa ja alempaa. Hän puraisi hellästi naisen turvonnutta häpyhuulta ja nuolaisi sisäreittä.
”Ole kiltti..”, Katariina huokaisi.

Lev suoristautui.
”Minä en ole kuuluisa siitä, että olisin kiltti. Hän nosti Katariinan takaisin istumaan ja suuteli tätä kovin huulin vielä yhden kerran niin, että Katariina maistoi itsensä miehen huulilta.
”Ensi kerralla teet niin kuin minä sanon tai puen sinut itse. Tai kannan sinut alastomana pöytään.”

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *