SEURALAINEN 15: Epilogi
Olen nyt 30-vuotias ja kahden pojan äiti. Parempi ehkä niin. En tiedä, miten olisin kasvattanut tytärtä ottaen huomioon, kuinka raadollisen realistinen kuva minulla on seksistä ja kuinka epätodennäköisen tien kuljin rakkauteen. Olisin varmasti pelännyt tyttären puolesta kaiken kokemani jälkeen.
Sen jälkeen kun Axel toi minut takaisin Suomeen, hän vei minut sekä Venäjälle että Tanskaan.
Oli outoa katsoa, miten omituinen sekoitus hänen juurensa olivat. Hänen äitinsä suvun koti oli valtava herraskartano maaseudulla kliseisen pitkän puiden reunustaman tien päässä ja heillä oli useita muita koteja sekä Tanskassa että ulkomailla. Venäjällä taas hän näytti rähjäisen kerrostalon Pietarin liepeillä, jossa hänen isoisänsä oli asunut. Huvittavaa kyllä hänen isänsä oli ollut poliisi ja tutustunut Axelin äitiin jonkin kansainvälisen talousrikoksen yhteydessä, johon Axelin serkku oli aikanaan sekaantunut. Sellaisella taustalla on tuskin yllätys, että omastakin elämästä tulee omituista.
Suhteessammekin oli omat omituisuutemme. Lopetin escort-palveluissa, kuten olimme sopineet, mutta kun Axel ei luvannut olla uskollinen, siirryin säästöineni yliopistoon ja yritin elää tavallista opiskelijaneidon elämää. Yritin jatkaa elämää ja bailata, treffailla oman ikäisiäni miehiä ja virittää onnettomana jopa parisuhdetta erään Sakun kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut. Sitten siirryin hiukan ylellisempiin baareihin ja iskin vanhempia miehiä ihan vain tyydyttääkseni seksuaaliset himoni.
Kukaan ei ollut niin kuin Axel, mutta minun oli saatava joskus seksiä, ja miesten intohimo ja kehut paikkasivat kolhiintunutta sydäntäni edes hiukan.
Axel tuli kotiini puolen vuoden päästä siitä, kun olin lähtenyt. Olin päättänyt, etten jäisi roikkumaan, enkä ollut soittanut tai viestitellyt miehelle sen jälkeen, kun olin selvittänyt asiani Ottomaanin kanssa. Muistan elävästi vieläkin, miten kireältä Axelin suupielet näyttivät ja kuinka vihaisesti hänen silmänsä kiilsivät. Ei varsinaisesti kiihkeän rakastajan ilme. Mutta minä tiesin, että hän ei ollut tullut huutamaan ja haukkumaan. Huutamisen hän oli hoitanut jo siinä vaiheessa, kun olin sanonut, etten alkaisi suhteeseen, ellei hän jättäisi muiden naisten kanssa naimista.
En kuitenkaan ollut koskaan pelännyt häntä ja päästin hänet sisään.
– Mun on saatava pitää sut, taisivat olla hänen ensimmäiset sanansa minulle, kun olin johdattanut hänet keittiöön.
Muistan sen huumaavan voitonriemun ja onnentunteen selvästi, koska se kuohuu minussa vieläkin, joka päivä. Axelilla oli silti omat visionsa ja neuvottelumme suhteemme ehdoista kesti jonkin aikaa.
Sovimme, että seksielämäämme voisi kuulua toisia osapuolia, jos olisimme molemmat mukana. Se sopi minulle. Oli itse asiassa kiihottavaa naida toista miestä Axelin silmien alla ja nähdä, kuinka sekaisin hän oli mustasukkaisuudesta ja himosta. Naisia vieraili sängyssämme yhtä usein ja minun ammatissani oppimani joustavuus tuli avuksi. Huomasin Axelin nauttivan, kun suutelin tai hieroin toista naista samalla kun hän nussi tätä ja opin nauttimaan taitavan naisen käsittelystä siinä missä miehenkin.
Suurimman osan aikaa olimme kuitenkin sängyssämme kaksin. Seksielämämme oli – ja on – sen verran räjähtävää, että en jaksa usko, että Axelinkaan on tarvinnut panna vieraita selkäni takana. Eikä se sitä paitsi kuulu hänen luonteeseensa – selän takana toimiminen siis. Hän on vakava, aggressiivinen, vaitonainen ja äreä, mutta valehtelija hän ei ole.
Sitä paitsi, kun olimme tarpeeksi pitkään yhdessä, alkoi äreyden alta paljastua mitä rakastettavimpia ominaisuuksia: hän laittoi minulle – ja laittaa nyt meille – viikonloppuisin aamupalaa, johon kuuluu paistettuja munia ja herkkusieniä (minun herkkuni), pekonia (miehille) ja pannukakkuja kaikille. Hänen vakavuutensa alta paljastui kuiva ja älykäs huumori, ja hänen sivistyksensä ansiosta minusta tuntui aina, että opin itse aina lisää. Ja vaikka hän ei ehkä sano joka päivä rakastavansa minua tai meitä, hänen suojeluvaistonsa ja rujo hellyytensä on niin ilmiselvä todiste siitä, että en ole tarvinnut jatkuvia suusanallisia vakuutuksia. Päinvastoin. Raskauksieni aikoina olin tulla hulluksi, kun tuntui siltä, etten olisi saanut edes nousta sängystä saati käydä ulkona esimerkiksi kaupassa.
Helsinki oli kuitenkin liian lähellä minun entistä elämääni ja kun valmistuin, muutimme Tanskaan. Axel jätti Ottomaanin parin luotetun oikean kätensä huomaan ja alkoi viihtyä enemmän taidehuutokaupoissa, joka oli ollut hänen salainen intohimonsa ja nolo salaisuutensa jo lapsesta lähtien. Hänen suvullaan oli laaja taidekokoelma, jota anoppini esittelee mielellään. Kymmenen vuoden ja poikien syntymän jälkeen tulemme hyvin toimeen, nyt kun hän antanut Axelille anteeksi sen, että tämä raahasi Suomesta työläistaustaisen ja viisitoista vuotta nuoremman naisen. Käymme Torniossakin aika usein ja on huvittavaa nähdä, miten oma äitini onnistuu käsittelemään Axelia kuin tämä olisi viisivuotias pikkupoika, samalla tavalla kuin kaikkia häntä yli 10 vuotta nuorempia.
Ja mikäkö on ammattini? Älkää naurako. Olen lakimiehenä eräässä suuressa naisten oikeuksia edistävässä järjestössä. Minusta se on itse asiassa loogista. Minä sain tehdä valintani omasta vapaasta tahdostani ja olen tavannut paljon muitakin vapaaehtoisesti seksityötä tekeviä ihmisiä, joilla on mies tai vaimo ja perhe kotona. Monet tytöt eivät kuitenkaan saa valita. Siinä on ero kuin yöllä ja päivällä.