SOPIMUS 4

Kesti viikkoja saada Aleksis ottamaan suunnitelmani aivan todesta. Minä soittelin, ja kun hän ei aina vastannut, jätin niin monta vastaajaviestiä tai uhkasin tulla käymään, että mies lopulta soitti takaisin. Olin seurannut työpaikkamarkkinoita ja tiesin, ettei Aleksiksen kyvyille ja kunnianhimolle sopivia paikkoja ollut tarjolla – ainakaan panimoalalla.

Vetosin häpeämättä hänen haluunsa kehittää yritystä kansainvälisemmäksi ja monipuolisemmaksi. Muistutin siitä, että Koskisen tila ei ollut aivan hänen ulottumattomissaan. En uskaltanut uhkauksistani huolimatta marssia hänen kotiinsa, mutta hänen työhuoneessaan kävin useamman kerran ja mitä useammin väittelin hänen kanssaan, sitä paremmin opin huomaamaan rivien välistä, ilmeistä ja eleistä, että Aleksis todella halusi jäädä ja päästä yrityksen johtoon.

Parin viikon kuluttua ensimmäisestä sunnuntailounaasta onnistuin taivuttelemaan miehen uudestaan vanhemmilleni ja kolmannella viikolla tapasin hänen perheensä, kun hän vei minut äitinsä luo syömään. Paikalla oli yllätyksekseni koko sisarusparvi ja söimme lasagnea samalla, kun Aleksiksen äiti Anne kertoili poikansa nuoruuden seikkailuista.

Kaikki vaikutti sujuvan kuin rasvattu, vaikka emme näytelmämme ohessa juuri tavanneetkaan. Aleksis ei minulle juuri soittanut, mutta minä pidin hänet ajan tasalla omista menoistani ja tivasin puolestani hänen aikatauluistaan. Kun en saanut aina aivan tarkkaa vastausta, kiukku alkoi kihistä sisälläni, kun kuvittelin Aleksiksen taas jonkun naisen kanssa kiihkeissä tunnelmissa omassa kodissaan.

Yritin katsella päättäväisesti itsekin ympärilleni, mutta kukaan mies ei vain oikein herättänyt kiinnostustani. Selitin asiaa stressillä. Oli yllättävän rasittavaa ylläpitää valekihlausta, kun toista osapuolta piti vetää perässä kuin kivirekeä.

Jos Aleksiksen menemisiä oli vaikea saada selville, oli yhteisten tekemisten suunnittelu todellista taidetta. Miestä ei olisi huvittanut tavata ystäviäni tai viedä minua tapaamaan omiaan, ja jouduin hiukan loukkaantuneena selittämään selittämästä päästyäni, ettei kukaan uskoisi, ettemme ikinä kävisi missään, vaikka olisimme kuinka umpirakastuneita ja kiinni toisissamme.

Hermostuneena Aleksiksen asenteeseen raahasin hänet piruuttani sitten kerran taidenäyttelyn avajaisiin. Olin perustellut visiittiä sillä, että tilaisuudessa olisi äidin pari tuttua, ja että Aleksis voisi yhden kerran perusteella teeskennellä uskottavasti käyneensä useammissakin avajaisissa, kun tiesi vähän, millaisia ne olivat. Käynti oli melkoisen epäonnistunut ja jos rehellisiä oltiin, minustakaan esillä ollut taide ei ollut aivan onnistuneimmasta päästä.

-Joku on upottanu käden lehmänpaskaan ja sotkenu kankaan sitte sillä, Aleksis arvioi kovaan ääneen epämääräisen ruskean ja tahmaisen teoksen nähdessään.

Olin tukehtua halpaan kuohuviiniini ja yritin käskeä miestä olemaan hiljaa, mutta tämä oli jatkanut armotonta arvosteluaan.

-Kato excel-taulukko väritettynä. Ja vain kaks tonnia. Mä käsken meidän talousosaston vaihtaa alaa. Ne kun vääntää tohon käppyrät ja luvut mukaan, ne voi pyytää viistonnia per teos.

Kun olin pyöräyttänyt silmiäni – ja salaa purrut hammasta, etten olisi purskahtanut  nauruun, Aleksis oli katsonut minua ilmeenkään värähtämättä. Olin ollut näkevinäni huumorin pilkahduksen hänen silmissään.

-Mitä? Sähän just paasasit siitä, että jokainen tulkitsee taiteen omalla tavallaan. Mä nään tossa excelin.

Taitelijat olivat alkaneet luoda Aleksikseen ja hänen Dion paitaansa vihamielisiä silmäyksiä, joten vaihdoin aihetta.

-Okei, pää kiinni. Tuolla on Tuija. Suutele mua.

Aleksis kiersi käsivartensa hetkeksi ympärilleni ja antoi minulle siveän suukon. Raivostuttava himoni ei ollut laantunut – päinvastoin – ja tyytymättömyyteni siihen, että sain niin lyhyen suudelman, aiheutti seuraavan kommenttinikin.

-Jos sä oikeesti rakastaisit mua, sä osaisit olla vähän kiihkeämpi.

-Mä oon suomalainen mies enkä mikään italiainen lässyttäjä, Aleksis oli ilmoittanut lyhyesti ja kuljettanut minut kohti ulko-ovea.

En ehdottanut uusia avajaisia toista kertaa.

Kun heinäkuu ja hääpäivä viimein saapuivat, minusta tuntui kuin olisin tehnyt töitä kaksitoista tuntia päivässä viikon jokaisena päivänä. Onneksi olin kuitenkin saanut nukkua viimeiset kaksi päivää, sillä olin päässyt vihdoin lomalle. Vihkimistilaisuuteen valmistauduin yksin omassa asunnossani. Aleksis oli tulossa hakemaan minua puolen tunnin päästä, ja vihkimisen jälkeen asuntoni oli tarkoitus antaa vuokralle. Mies oli saanut tahtonsa periksi pelkällä loputtoman jurottavalla ilmeellään: olin luvannut, että asuisimme Käpylän asunnossa niin kauan kuin löytäisimme sopivamman.

Aleksis oli todennut, että sopivampaa ei löytyisi, ja minusta alkoi tuntua, että saisin olla nöyrää tyttöä ja sopeutua Puu-Käpylän kolmioon. Minulla ei muutoin olisi ollut sitä mitään vastaan, mutta oli…muistoja, joista en niin piitannut. Ajatus siitä, että mies oli kierinyt lakanoissa kultasepänliikkeen tytön kanssa ja saanut minut sitten heti perään kiemurtelemaan sohvalla, inhotti minua. Ylpeyttä, selitin itselleni ja kiskaisin mekkoani alaspäin, kun olin saanut taiteiltua takapuolella olevan pitkän vetoketjun ylös.

En ollut osannut kuvitella meneväni naimisiin valkoisissa – osin tilanteen takia ja osin siksi, etten käyttänyt valkoista muutoinkaan juhlavaatteissa juuri koskaan. Niinpä olin ostanut mielestäni upean vaikkakin yksinkertaisen asun hääpuvukseni. Se oli viininpunaista silkkimoareeta. Mekon pienet hihat paljastivat olkapääni ja yläosa myötäili vartaloani tiukasti, mutta helma laskeutui kellomaisena niin, että etuosa oli lyhyempi ja paljasti polveni kun taas takaosa ulottui pohkeideni yläosaan. Kiedoin kaulaani hopeisen, paksun, pantamaisen kaulakorun, josta roikkui yksinäinen suuri kristalli hopeaan upotettuna.

Olin jo meikannut huolellisesti. Mustalla kajalilla tehostetut silmäni näyttivät mahdollisimman eksoottisilta, ja puvun sävyyn sopiva huulipuna seurasi tarkasti huulteni amorinkaarta ja suupielten muotoja. Vilkaisin kelloa ja sydämeni alkoi jyskyttää odottavasti. Enää viisitoista minuuttia.

Aloin kierrellä rauhattomasti huoneistossa, kävin pissalla varmasti viidettä kertaa, vaikka minulla ei ollut hätä, tarkistin ulkoasuni, syynäsin pienen laukkuni sisällön…Olin niin täynnä omituisia liikkeitäni, että suorastaan hätkähdin, kun ovikello soi, ja avain alkoi rapista ovessa. Olimme vaihtaneet avaimia ja lavastaneet asuntojamme hiukan hammasharjoilla ja sen sellaisella, jotta näyttäisi siltä, että vietimme paljon aikaa saman katon alla, ja olinkin hälyttänyt Aleksiksen parina iltana luokseni, kun äiti oli ollut tulossa käymään.

Kun Aleksis asteli sisään, järkytyin sydänjuuriani myöten. Silmäni tuntuivat lennähtävän ulos kuopistaan jousien varassa kuin jossain vanhassa piirretyssä lastenohjelmassa, ja suomen kielen taito kaikkosi hetkeksi päästäni. Näin miehen ensimmäistä kertaa elämässäni puku päällään. Tiesin, että hänen oli ollut pakko pitää jonkinlaista pukua joskus työelämässä, mutta tämä oli puku isolla P:llä. Se oli murretun tummansininen, takin alla oli samanvärinen liivi ja se istui kuin hansikas. Aleksis näytti mahtavammalta kuin koskaan. Ja pelottavalta. Tuossa puvussa hän todennäköisesti voisi vain komentaa maltaiden tuottajaa antamaan raaka-aineen ilmaiseksi ja tämä tottelisi – kiitellen huomiosta.

-Mistä toi puku…?, ähkäisin lopulta, kun huomasin miehen tuijottavan minua uteliaan näköisenä.

-Sun äiti pakotti, Aleksis vastasi lakonisesti ja lisäsi:

-Vitunmoinen urakka parin typerän vaatteen takia.

-Sä näytät upealta, minulta pääsi.

Huomasin myös, että Aleksis oli käynyt parturissa. Hiustupsu hänen takaraivollaan yritti sinnikkäästi törröttää edelleen ylöspäin, mutta sitä oli selvästi siloteltu geelillä tai jollain muulla tuotteella.

-Hmph.

Mies silmäili minua päästä jalkoihin ja räpäytti silmiään. Sitten toisen kerran. Kullanruskeissa silmissä leimahti jotain, mutta Aleksiksen ilme ei muuttunut kohteliaan rauhallisesta mihinkään. Jostain syystä olin loukkaantunut. Olin nähnyt vaivaa näyttääkseni hyvältä, eikä Aleksis viitsinyt edes muodon vuoksi kommentoida mekkoani tai ulkonäköäni.

-Tossa on tommonen, Aleksis mutisi ja työnsi minulle kukkakimppua.

En ollut miestä ihaillessani edes huomannut, että tällä oli kädessään kukkavihko. Yksinkertaisessa, tiiviisti sidotussa kimpussa oli ainakin kaksikymmentä kermanväristä ruusua ja tukahdutin nopeasti turhan mielihyvän ailahduksen.

-Äitikö tän sulle tilasi?, arvasin.

Aleksis raapi kiusaantuneena niskaansa ja sanoi sitten:

-Ei. Mun äiti höpötti joskus, kun se kuuli kihlauksesta, että sulhasen pitäis hankkia kimppu. Mä aattelin, että sulla varmaan on, mutta mä tilasin varmuuden vuoksi…ja se ei sitten tullu puheeksi. Joten mä kävin kuitenki hakeen sen…

Mies sulki suunsa ja näytti hiukan nololta. Ilo pirskahteli sisälläni ja tyynnyttelin sitä samalla, kun sanoin kummallisen ujolla äänellä:

-Ei mulla oo. Kiitos. Nää on ihania. Ja sä muistit…muistit, että mä tykkään…

-Mulla on hyvä muisti. Se on yks syy, miksi mä pärjään, Aleksis sanoi nopeasti ja vilkaisi minuun syrjäkarein.

Nielaisin ja myöntelin:

-Niin tietysti.

-No. Mennäänkö?

-Joo.

Päätäni huimasi, kun ajattelin, mitä olin tekemässä, mutta askelissani ei ollut epävarmuutta, kun lähdin ovelle. Ovella jouduin pulaan, kun toisessa kädessäni oli morsiuskimppu ja toisessa pieni laukkuni. Tunsin Aleksiksen valtavan hahmon takanani kuin hän olisi painautunut minua vasten ja käteni alkoivat täristä. Kun yritin työntää laukun kainaloon saadakseni oven auki, se tipahti lattialle.

-Saakeli!, äsähdin levottomana ja aloin kyykistyä.

Aleksiksen käsi painautui kevyesti vyötärölleni takaapäin ja kuulin hänen äänensä aivan korvani juuresta.

-Mä otan sen.

Vavahdin niin, että painoin kimppua puristavan käteni ovea vasten. Aleksis ei irrottanut otettaan vyötäröltäni nostaessaan laukkua lattialta, ja kun hän painoi sen takaisin käteeni, tunsin hänen sormiensa liukuvan kevyesti pitkin kylkeäni ylöspäin ja käväisevän rintani sivulla. Maistoin huulipunan suussani, kun hampaani haukkasivat alahuuleni väliinsä, tunsin rintojeni kärkien kovettuvan ja vatsanpohjani puhalsi tulta kuin siellä olisi raivonnut vihainen lohikäärme.

Sitten käsi katosi ja räpyttelin silmiäni, kun Aleksis avasi oven takaani. Olinko minä kuvitellut kaiken? Se ei olisi ollut kaukaa haettua. Aleksis ei ollut koskaan luonut minuun himokasta katsetta saati koskettanut minua kahden kesken sen jälkeen, kun hän oli suudellut minua työhuoneessaan ja hyväillyt sääriäni viikkoja aikaisemmin. Ja sekin oli ollut harjoittelua varten, kuten mies oli väittänyt.

Automatka keskustan ylelliseen hotelliin ei kestänyt kauaa. Ovella tapahtunut välikohtaus oli pistänyt minut kuitenkin niin sekaisin, että se takoi mielessäni koko ajan ja sai minut vilkuilemaan vähän väliä sivulleni. Aleksiksen suuriin käsiin ratilla. Hänen vahvaan reiteensä, jonka ympärille tummansininen kangas kiristyi äärimmäisen kiinnostavalla tavalla. Hänen lujaan, tyyneen profiiliinsa. Mielessäni käväisi kuvajainen miehestä alastomana. Käänsin pääni nopeasti ikkunaan.

Kun saavuimme hotellin aulaan, perheemme ja pari parasta ystävääni, opiskeluajoilta tuttu Lana ja työtoverini Susanna olivat jo paikalla ja meidät johdatettiin kabinettiin, johon oli asetettu tuoleja muodostamaan pieni käytävä, jonka päässä oli kaksi valtavaa valkoisen, vaaleanpunaisen ja punaisen kirjavaa kukka-asetelmaa jonkinlaisten pylväiden päällä.

-Mitä noi on?, kysyin äidiltäni ja viittasin kukkiin.

-Mä hankin ne, äitini vastasi iloisesti.

-Noihan maksaa ihan hirveesti…, aloitin, mutta äitini puisti moittivasti päätään.

-Vähintä mitä tälle huoneelle voi tehdä. Mä oon jo maksanu ne. Kun te seisotte niiden välissä, saadaan ihania kuvia. Mikä häämarssi teillä on?

Häämarssi?

-Ei meillä oo mitään häämarssia.

Äitini näytti kauhistuneelta.

-Eikö sulla oo mitään mielessä? Entä Aleksiksella?

Minun oli ponnisteltava pitääkseni ilmeeni kurissa. Aleksis haluaisi todennäköisesti kappaleeksi Iron Maidenin Wasted Yearsin.

-Mulla on pieni kajari matkassa. Mä voin yhdistää sen Spotifyhyn, Lana visersi vierestäni innoissaan.

Hän oli kuuluisa suurista, käytännöllisistä käsilaukuistaan, joista löytyi mitä vain. Todellakin mitä vain.

-Tuota me…en mä osaa…

-Mä tiedän ihanan biisin. Sopii tähän muutenki, kun nää on vähän erilaiset häät.

Erilaiset. Vuosisadan vähättelevin kuvailu, ajattelin mielessäni ja tuijotin Spotifyn ruudulta Lanan ehdotusta. Zoe Kravitzin Don’t. Minulla ei ollut aavistustakaan, millainen kappale oli, mutta sillä mentäisiin. Kikatus kutitteli kurkkuani, ja käännyin isäni kanssa juttelevaa Aleksista kohti.

-Meillä on häämarssi. Mennään tonne oven taakse.

Aleksis näytti jähmettyvän hetkeksi.

-Häämarssi? Mikä häämarssi?

-Emmä tiedä. Äiti sitä halus, ja Lana keksi jonku biisin lennosta.

Aleksis huokaisi alistuneesti kuten varmaan tuhannetta kertaa kesän kuluessa. Hän tarttui käteeni ja huikkasi seurueelle:

-Me aloitetaan nyt.

-Hidasta vähän. Sä harpot kuin sulla olis piru kannoilla, suhahdin miehelle.

-Pakko. Kohta meidän pitää keksiä jotku rakkausvalat.

Nauroin ääneen. Sitten olimme oven takana ja kuulin hitaan, sensuellin kappaleen ja täyteläisen naisäänen alkavan laulaa niin kovalla volyymillä, että kuulin sanat oveltakin.

-Nyt sit mennään hitaasti, kuiskutin Aleksikselle, kun tämä ohjasi minut takaisin näkyviin.

Mies kuului mutisevan jotain, mutta piti kädestäni kiinni ja asteli hitaasti kanssani pieneen huoneeseen yhtä ilmeettömänä kuin aina ennenkin. Vilkaisin vierelleni ja jokin Aleksiksen ilmeessä ja hänen tiukasti eteenpäin tuijottavassa viileässä katseessaan puistatti minua.

Yhtäkkiä tilanteen vakavuus iski minuun kaikin voimin, siinä kohti pappia kävellessäni. Oloni oli epätodellinen, sanomattoman lohduton ja kyyneleet kirvelivät silmissäni. En koskaan ollut villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut, että menisin naimisiin tällaisissa olosuhteissa. Miehen kanssa, joka piti minua pelkkänä hyödykkeenä.

No. Sitähän minä olinkin. Ja olin aloittanut kaupanteon aivan itse. Tässä kohtaa oli aika myöhäistä katua ja saisin juoda katkeran kalkkini huvittipa tai ei, ajattelin pahoinvointi vatsaa vääntäen.

Olimme pian papin edessä, mutta Lana antoi kappaleen soida. Vilkaisin taas Aleksista rinnallani, sitten ruusuihini, pappiin, takaisin Aleksikseen ja kuulin korvissani, kun Kravitz lauloi.

If you think that this is just a game I’m playing…Don’t.

Vatsaani kouristi uudestaan, nolous vyöryi sisääni kaikkien muiden tunteiden keskelle ja vähältä piti, etten juossut karkuun. Olin varma, että poskeni punoittivat. Millä todennäköisyydellä sattumanvaraisesti valitussa kappaleessa oli tuollaiset sanat? Silmäni käväisivät Aleksiksessa ja näin hänen katselevan minua pieni, ivallinen hymy huulillaan. Punastuin entistä enemmän. Ja minä en punastellut. Koskaan.

Itse seremoniasta en muista juuri mitään, vain oman kimeän ääneni, kun sanoin ”tahdon” ja Aleksiksen matalan, päättäväisen, melkein terävän äänen, kun hän sanoi saman sanan. Seisoin jähmettyneenä papin eteen, enkä tajunnut, että vihkiminen oli lopussa, ennen kuin Aleksis tarttui käteeni ja käännäytti minut itseään kohti.

Tuijotin miestä sumein silmin ja näin, kuinka hänen kulmansa vetäytyivät yhteen. Tajusin, että hänen täytyi nähdä, kuinka paniikissa ja onneton olin ja yritin pinnistää huulilleni vaivalloisen hymyn. Aleksis katsoi minua vielä pienen hetken. Sitten hän veti minut itseään vasten, painoi kätensä ristiselälleni ja taivutti minua taaksepäin. Ympärillämme soi jännittynyt hiljaisuus, silmäni laajenivat tuijottaessani keskittyneisiin, miltei kultaisina hohtaviin silmiin, ja kun mies tarttui toisella kädellään tukkaani ja painoi suunsa huulilleni, vannon, että olin pyörtyä.

Aleksiksen suu oli ahne, hänen huulensa kovat ja hänen kielensä pehmeä ja kiusoitteleva. Kukaan ei ollut koskaan suudellut minua sillä tavalla, ja sula, kuuma kulta tuntui vyöryvän vereni tilalle suoniini, kun vartaloni antautui hetkeäkään epäröimättä. Suuni avautui enemmän, kieleni liukui miehen kieltä vasten, käteni kiertyivät hänen niskaansa ja kimppuni tipahti maahan.

Aleksis puristi minua tiukemmin itseään vasten, minä avasin suutani lisää ja vastasin suudelmaan epätoivon vimmalla, kuin olisin odottanut tätä hetkeä tuhansia vuosia. Kadotin itseni kokonaan, aivan kokonaan ja äännähdin matalasti, kun miehen huulet liukuivat poskelleni ja siitä kaulalleni.

-Isla! Ja Aleksis, säkin vielä! Herätys!  Täällä on muitakin ihmisiä!, kuulin kaukaisuudesta äitini äänen ja sitä seuraavan äänekkään naurunremakan.

Aleksiksen pää nousi kaulaltani, ja ennen kuin ehdin nähdä edes hänen kasvojaan, hän pyöräytti minut eteensä niin, että selkäni lepäsi hänen rintaansa vasten ja suukotti korvalehteäni. Jos Aleksis oli tulkinnut ilmeeni oikein ja päättänyt hämätä minua suutelemalla minua, hän oli luovinut tilanteesta todella loistavasti. Suudelma tuskin oli kestänyt kovin kauaa, mutta koko vartaloani pakotti kaipauksesta ja masennuskohtaukseni oli kadonnut kuin taikaiskusta. Lana vislasi.

-Mä sanoisin että ”Get a room”. Mutta senhän te pian saatte, hän huikkasi.

Katsoin pää pyörällä vanhempiani. Isä näytti hiukan vaikealta vaikkakin tyytyväiseltä, äidin posket punoittivat ja Aleksiksen äiti…hän suorastaan hehkui onnesta. Aleksis työnsi käteeni jotain. Kimppuni. Katsoin mieheen olkani yli edelleen pöllämystyneenä ja näin tutkimattoman hymyn väreilevän hänen suupielillään. Sitten kaikki oli yhtä sumua. Halauksia, kiljahduksia, onnitteluita, poseerauksia, Aleksiksen käsi kädessäni.

Söimme lounasta hotellin ravintolassa, joimme hiukan samppanjaa ja kun jälkiruoka oli tullut, äitini ilmoitti:

-Me varattiin teille morsiussviitti täältä täksi yöksi. Kun te ette pääse kuherruskuukaudellekaan vähään aikaan Aleksiksen…

Hän vilkaisi Istoa ja muotoili sanansa huolella.

-…uusien velvollisuuksien takia.

-Eihän…eihän…se ei oo tarpeen!, vastustin, ennen kuin osasin ajatella.

Olin siirtänyt jo suuren osan tavaroistani Aleksiksen luo, mutta en ollut nukkunut hänen luonaan vielä kertaakaan. Olin jännittänyt jo vierashuoneessa nukkumista, ja nytkö minun pitäisi jakaa miehen kanssa vuode? Tuosta noin vain? Miehen kanssa, joka ei näyttänyt haluavan tulla lähellenikään, ellei kyse ollut sopimukseemme liittyvistä esiintymisistä. Ja juuri kun olin hädin tuskin onnistunut kävelemään vihkialttarille.

Hampaani pureutuivat yhteen vieläkin, kun muistelin Aleksiksen haluttomuutta kaikenlaiseen tekemiseen kanssani, ja sitten mieleni palasi äskeiseen suudelmaan. Ei kai kukaan pystynyt suutelemaan sillä tavalla, jos ei lainkaan pitänyt kumppanistaan? Sen pitäisi olla mahdotonta. Vai oliko kaikki johtunut vain omasta, alati kasvavasta, jatkuvasti nurkissa vaanivasta himosta, joka kidutti minua aina, kun Aleksis oli lähellä.

Itse asiassa se kidutti minua silloinkin, kun hän ei ollut lähellä.

Hätkähdin ajatuksistani hereille, kun Aleksiksen äiti puuttui puheeseen.

-Mäkin osallistuin kustannuksiin. Aleksis tekee niin paljon töitä, että se ansaitsee joskus vähän hemmottelua. Edes hääpäivänään. Ja se ei voi vastustaa hyviä aamiaisbuffetteja.

Vilkaisin Aleksikseen. Toisin kuin minä, mies näytti seesteiseltä kuin Buddha.

-Kiitos. Eihän näissä Helsingin hotelleissa koskaan tuu yövyttyä. Ja onhan tää romanttisempaa kuin mun asunto, eiks vaan Isla? Me pidetään huolta, että me…

Hän ojensi kätensä tuolini selkämykselle ja antoi sormiensa sivellä olkapäätäni.

-…nautitaan siitä huoneesta täysin rinnoin.

Nieleskelin sanattomana ja yritin saada hengitykseni kulkemaan, kun Isto purskahti hohottamaan ja sai muutkin hekottamaan vihjaukselle hyväntahtoisesti. Ajatteliko Aleksis tosissaan, että harrastaisimme seksiä? Se ei kuulunut sopimukseen, mutta… Sydämeni tuntui olevan repeämäisillään, kun se pumppasi hurjistuneena rinnassani, enkä saanut selvää ajatuksistani.

Tuijotin hämmentyneenä ihanalta maistuvaa samppanjamoussekakkua, jonka vanhempani olivat hankkineet hääkakuksi.

-Tää pelleily on kaiken vaivan arvosta vain jo siksi, että mä oon viimein keksiny, miten sun suun saa kiinni. Puhumalla vähän tuhmia tai pussaamalla kunnolla, Aleksis mutisi matalalla äänellä korvaani.

Se herätti minut ja loin mieheen murskaavan katseen.

-Kai sä tajuat, että meidän pitää nukkua samassa sängyssä?, kuiskasin.

-Mitä sitten? Oon mä ennenki nukkunu naisen kans. Ja niin oot säki sen luuserilauman perusteella, jonka sä oot roudannu sun vanhempien kekkereihin.

Puristin suuni tiukaksi viivaksi, mutta muistin sitten meitä tarkkailevat silmät ja hymyilin leveästi.

-Sä et tiedä mun miesystävistä mitään, sihahdin matalasti.

Sitten en malttanut olla kysymättä:

-Luuletko sä voivas vaan panna mua?

Aleksis hymyili takaisin niin, että minua hiukan huimasi ja veti minut kylkeensä kiinni.

-Ei pelkoa. Sä et oo mun tyyppiä, hän kuiskasi silkkisesti.

__________________________

Aleksiksen vähemmän mairittelevan kommentin jälkeen lähdimme pian huoneeseemme. Hääseurue heitteli hyväntahtoisia herjoja siitä, kuinka kiire meillä oli toistemme syliin, vaikka todellisuudessa olin ilmoittanut Aleksikselle, että päätäni särki ja halusin jo rauhaan. Se oli aivan totta. Haimme avainkortit vastaanotosta ja astelimme huoneeseen hiljaisuuden vallitessa. Kello ei ollut vielä paljon mitään, ja iltapäivä tuntui venyvän kuin pitkään pureskeltu purukumi.

Istuin sohvalla, luin Harry Potter-sarjan viimeistä osaa puhelimeltani, sillä meillä oli töissä lastenosastolla Potter-päivät tulossa ja pelasin välillä Candy Crushia. Aleksis oli vajonnut hänkin hiljaisuuteen. Hän oli valloittanut suuren parivuoteen toisen puolen heitettyään takkinsa nojatuolille ja näytti lukevan jotain.

-Sä et sitte tee töitä tänään, kommentoin, kun hän alkoi naputella jotain.

Mies vilkaisi minua selvästi syyllisenä, mutta lopetti kirjoittamisen ja palasi lukemaan.

Kun kello vihdoin tuli kahdeksan illalla, tilasin huonepalvelusta salaatin ja Aleksikselle hampurilaisannoksen. Istuimme vaiteliaina pöytään. Minua jännitti joka hetki enemmän, enkä keksinyt kuolemaksenikaan mitään sanottavaa. Kun mies tuli istumaan pöydän ääreen, nappasin hänen lautaseltaan raskalaisen perunan kuin olisin tehnyt niin aina.

-Hei!, mies huudahti ärtyneenä.

-Mitä? Siinä on vaikka kuinka paljon, kysyin ihmeissäni.

-Tilaa omat ranskikset. Just niin tyypillistä. Tilataan jotain ruohoa ja sit nypitään toisten oikeaa ruokaa, mies ärisi.

Arvelin, että tilanne kävi Aleksiksenkin hermoille, vaikka hän oli taitavampi peittämään tunteensa.

-Tää ei oo ruohoa. Tää on kanasalaatti. Ja ranskikset ei oo oikeaa ruokaa, heitin ja nappasin toisen ranskalaisen.

-Kummasti ne silti näyttää maistuvan, Aleksis murahti ja iski hampaansa paksuun, mehevältä näyttävään hampurilaiseen.

Salaattini todella alkoi näyttää ruoholta ja vatsani kurisi. Ongin vaivihkaa vielä muutaman perunan miehen lautaselta. Aleksis ei sanonut mitään, vaikka aivan varmasti huomasi. Lopulta hän kuitenkin työnsi ranskalaiset minulle ja totesi:

-Siinä. Mä tulin ihan täyteen hampurilaisestakin.

En sanonut mitään, mutta vilkaisin Aleksista kiitollisena ja pistelin ranskalaiset hyvällä ruokahalulla poskeeni. Kun olin lopettanut, vaivautunut tunnelma laskeutui huoneeseen.

-Mä meen kylpyyn, sanoin sitten sydän jyskyttäen.

En jaksaisi enää lukea ja istua pingottuneessa hiljaisuudessa. Jos venyisin kylvyssä tarpeeksi kauan, kello olisi yli yhdeksän ja voisin aivan hyvin teeskennellä nukkuvaa. Sitten muistin, ettei minulla ollut minkäänlaista yöpaitaa, vain ohuen ohuet kermanväriset olkaimettomat rintaliivit ja stringit mekkoni alla.

Kävelin kylpyhuoneeseen yrittäen pakottaa kaikki ajatukset pois mielestäni ja laskin ammeen täyteen lämmintä vettä. Lojuessani yksin vaahdon keskellä en enää murehtinut vaatteiden puutettani. Kävin itseni kanssa paljon pahempaa taistelua. Suljettujen silmieni takana välähteli jokainen kevyt suukko, jonka olin teeskennellessämme Aleksikselta saanut. Sitten se ensimmäinen. Hänen kosketuksensa vartalollani. Suudelma vihkimisen jälkeen. Millainen näky mies oli ollut alastomana.

Käteni lipui vastustamattomasti jalkoväliini. Raotin reisiäni ja sipaisin klitoristani. Hyvä etten ulvaissut kuin susi. Olin niin herkkänä, että koko kehoni kaartui ja vesi loiskahti. Purin hammasta ja nostin käteni pois. Itse asiassa nostin molemmat ammeen reunoille ja yritin rentoutua. Minä en ollut masturboinut Aleksista ajatellen aiemmin enkä masturboisi nytkään.

En ollut varma, olinko täysin rehellinen itselleni, sillä osa mielikuvista, jotka olivat ajelehtineet pääni läpi juuri äsken, tuntuivat oudon tutuilta ja siltä, että ne olivat käväisseet mielessäni yksinäisinä, salaisina hetkinä vuoteeni suojissa. Kun levottomat ajatukset eivät suostuneet katoamaan päästäni, nousin lopulta ärtyneenä ammeesta.

Tämä oli vain stressaavan päivän aiheuttamaa painetta, selitin itselleni. Kyllähän minä olin jo myöntänyt itselleni, että pidin Aleksista haluttavana, mutta siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Ei niin mitään ihmeellistä. Pidin monia miehiä haluttavina. Kuten…kuten…esimerkiksi Tom Hardya. En ehkä aivan niin haluttavana, mutta…

Helvetti soikoon.

Pesin meikkini, käytin hotellin voiteita, kun omani olivat kotona ja kietouduin hotellin kylpytakkiin.

-Sun vuoro. Jos haluut käydä, sanoin ovelta niin tasaisesti kuin mahdollista, katsomatta Aleksikseen.

-Mä käyn vaan suihkussa, mies murahti silmät kännykässä.

Asettauduin sängynreunalle selkä suorana odottamaan kuin takakireä opettajamamselli 1900-luvun alkuvuosilta. Kun Aleksis vain istui vuoteella ja luki, kivahdin lopulta:

-Aiotko sä käydä siellä suihkussa?

Aleksis nosti päätään ja hetken hämmennyksen jälkeen hänen kasvoilleen levisi tietäväinen hymy.

-Ujosteleeko mun nuorikko peiton alle menoa? Älä pelkää. Mä oon nähny alastomia naisia ennenki.

-Joo, mutta mä en oo sun nainen.

-Sä oot mun vaimo.

-Nimellisesti.

-Me törmätään toisiimme yhteisessä asunnossa varmasti vähissä vaatteissa.

Tiesin Aleksiksen puhuvan täyttä totta, mutta minua ärsytti hänen tervejärkisyytensä, kun itse taiteilin kuin veitsenterällä koko ajan. Suipistin suuni tiukkaan suppuun, avasin uhmakkaasti kylpytakkini vyön ja pudotin vaatteen olkapäilläni. Näin Aleksiksen katseen hyväilevän selkääni ja nousin vauhtiin päästyäni seisomaan, jotta hän saisi ihailla minua koko rahan edestä. Ehkä se saisi häntä edes pikku riikkisen tolaltaan.

-Kelpaako?, kysyin ivalliseksi tarkoitetulla äänellä, josta tuntui kuitenkin puuttuvan terä.

Aleksiksen silmät viipyilivät hyvinmuodostuneilla rinnoillani, jotka kiristyivät miehen katseen alla paljastavasti, vaelsivat vatsallani, seurasivat lanteideni ja reisieni naisellista kaarta, kunnes ne kiinnittyivät jalkoväliini. Minun oli pitänyt livahtaa peiton alle jo aikoja sitten, mutta olin kuin noiduttu, enkä pystynyt liikkumaan. Tunsin kosteuden tihkuvan jalkoväliini ja kauhu nappasi minua niskasta kiinni. Neste tuntui täyttävän vakoni niin nopeasti, että se kiiltelisi pian häpyhuulillani ja valuisi…valuisi…

Ajatus sai minut viimein liikkeelle ja kierähtämään peiton alle.

-Tuhma vaimo. Ajeletko sä ittes aina paljaaksi?, Aleksis sanoi käheällä äänellä.

Minulla ei ollut aikomustakaan kertoa, että olin luonnostani melko karvainen, ja että karvoitus heikensi kosketuksen tuottamaa nautintoa seksin aikana. Niinpä olin vahauttanut itseni säännöllisesti jo vuosia. Käänsin selkäni Aleksikseen, puristin reisiäni yhteen epätoivon vimmalla, ja kun tunsin pilluni sykähtelevän ja kostuvan entisestään, toivoin yhtäkkiä, että minulla olisi ollut varsinainen majava jalkovälissäni. Pakotin kuitenkin ääneni viileäksi, kun vastasin:

-Se on ihan yleistä nykyään. Hyvää yötä.

Kuulin miehen viimein nousevan vuoteelta ja hän toivotti vaimeasti:

-Hyvää yötä.

______________________________

Kelluin tietoisuuden ja unen välimaastossa, ja kun silmäluomeni raottuivat millisekunniksi, aistin kalpeaa valoa siivilöityvän huoneeseen. Sänky tuntui oudolta ja valo tuli väärästä suunnasta, mutta sen täytyi olla unta. Kierähdin vatsaltani kyljelleni ja takamukseni törmäsi johonkin lämpimään ja lujaan.

Huokaisin tyytyväisenä ja ajelehdin kohti unta. Lasse rakasteli minua. Hän sanoi rakastavansa minua. Hän katsoi minua hellästi. Hän yllytti minua tekemään hölmöjä asioita kanssaan. Mutta hänellä oli Aleksiksen kasvot ja vartalo. Hänellä oli Aleksiksen ääni. Ja sitten Aleksiksen näköinen Lasse kuiskasi minulle, etten ollut hänen tyyppiään. En välittänyt. Nousin taas lähemmäs tietoisuutta ja painoin takamustani tiukemmin takanani olevaan…se oli mies.

Vartaloni työntyi taaksepäin ja huokaisin taas mielissäni, kun tunsin leveän rinnan selkääni vasten. Niin leveän. Mahdottoman leveän. Olin kuin keijukainen. Minulla taisi olla siivetkin. Tosin ne räpyttelivät sisälläni. Tähtäsin oikeaan kulmaan ja sain takapuoleni lämmintä, alastonta syliä vasten.

Puolikova kalu, joka nytkähteli pakaravakoani vasten tuntui vieraalta. Mutta niin hyvältä. Pyöräytin lanteitani ja tunsin, kuinka kalu kivettyi kovemmaksi. Taivas, se tuntui suurelta…ja niin, niin hyvältä. Kaukaisuudesta kuului äännähdys, uninen murahdus ja sitten pitkät, paksut sormet painautuivat lantiolleni ja liukuivat siitä pitkin reittäni aina polvitaipeeseen.

Keijut sisälläni monistuivat ja moninkertaistuivat, ja niiden siivet hakkasivat sisälläni niin kuurouttavasti ja häikäisevästi, että vartaloni alkoi huutaa armoa. Heräsin hiukan enemmän ja nytkähdin tiukemmin nyt jo valtavaksi ja raudanlujaksi paisunutta kullia vasten. Kova käsi polvitaipeessani palasi lantiolleni, lipui siitä takapuolelleni ja sitten pilluuni.

Koko jalkovälini oli yhtä kuumana vuotavaa, paisunutta lihaa. Tunsin, kuinka paksu sormi ui mahlaisessa vaossani, siveli liukasta häpyhuultani, kauhaisi nestettä sisäreideltäni. Minä uikutin, hieroin pilluani ihanaa kättä vasten ja heräsin lisää. Äkkiä sama koura, joka oli hyväillyt jalkoväliäni, tarttui niskaani ja minut kieräytettiin vatsalleni.

-Ootko sä hereillään?, unesta käheä ääni kysyi korvani juuresta.

Silmäni rävähtivät auki, enkä pystynyt ajattelemaan mitään tuskallisen kiiman jyskyttäessä vartalossani.

-Oon, henkäisin avuttomasti.

Aleksiksen järkälemäinen vartalo laskeutui välittömästi ylleni. Hän nosti lantiotani, ohjasi kullinsa jalkoväliini ja tarttui minua olkapäästä. Sitten hän survoi itsensä sisään niin rajusti, että koko vartaloni olisi retkahtanut eteenpäin, jos mies ei olisi pidellyt minusta kiinni.

Minä huusin. Mahtava kulli vetäytyi, tunkeutui sisälleni uudestaan ja lävisti minut kuin miekka. Kyyneleet valuivat silmistäni tuskansekaisesta nautinnosta, kun mies nussi minua kuin raivon vallassa. Olin niin tarvinnut tätä. Niin hirvittävästi. Viikkokausia. Kuukausia. Työntelin takamustani taaksepäin, pehmeät takareiteni iskeytyivät koviin, lihaksikkaisiin reisiin ja voihkin onnesta, kun mies painautui koko painollaan päälleni.

Hän tönäisi sääriäni enemmän auki ja mutisi:

-Kerjää.

Hän veti kalunsa ulos, hieroi sitä läpimärkiä poimujani vasten ja kuljetti hampaitaan pitkin niskaani. Olin aivan toisessa todellisuudessa, eikä siellä ollut olemassa käsitettä nimeltä ylpeys.

-Pane mua. Pane mua kovaa niinku äsken. Ole kiltti.

Aleksiksen vartalo oli päälläni kuin tonnien painoinen teräsovi, ja se sai minut entistä kiimaisemmaksi. Mies ujutti kalunsa taas pillunaukolleni.

-Miks?

-Mä haluan sua. Mä rakastan sun kalua. Se tuntuu niin hyvältä. Niin…hyvältä. Mä tarvin sitä. Ole kiltti. Kiltti.

Vaikeroin epäselvästi ja tukahtuneesti, kun mies kieritteli terskaansa kolollani työntymättä kuitenkaan sisään.

-Mun nimi. Sano mun nimi.

Kulli työntyi pari senttiä sisään.

-Aleksis!

-Sukunimi.

-Niini…Niinivirta! Aleksis…Niinivirta!, parahtelin kuin henkeni hädässä.

-Just niin. Muistaki, keltä sä koppava primadonna kerjäsit munaa.

Voi luoja. Voi luoja. Voi luoja.

Mies ei liikahtanutkaan.

-Muistan!, parkaisin epätoivoisena.

Aleksis runttasi kyrpänsä taas sisääni ja sisälläni pimeni. Aloin parkua miehen nimeä, tarjosin pilluani, jota taottiin kuin alasinta, kurotin käteni Aleksiksen niskaan ja raavin niin, että tunsin repeytyvän ihon kynsieni alla. Olisin yhtä hyvin voinut olla neitsyt, niin uudelta ja ihmeelliseltä se kaikki tuntui.

Sukelsin pimeyteen, syvemmälle kuin Mariaanien hauta, syvemmälle kuin olin kuvitellut inhimillisesti olevan mahdollista. Mutta en tuntenutkaan olevani ihminen. Olin kuin riivattu eläin. Vartaloni vääntelehti ja tärisi Aleksiksen alla sen mitä pystyi, kun mies venytti ja levitti minua pannessaan minua raa’asti kuin halpaa lutkaa.

Ja minä nautin siitä. Nautin niin saatanallisesti. Pimeys alkoi puristaa minua hengiltä, silmäni tuntuivat kääntyvän ympäri ja  pilluni sykähteli sellaisella voimalla, että koko vartaloni kouristeli ja sai Aleksiksenkin korahtamaan. Lähdin viimeiseen syöksyyn kirkuen, kun jalkovälistäni vartalooni iskevät vihaiset salamat tekivät minusta lopun. Hajosin osaksi sykkivää pimeyttä, levisin ja kelluin siinä, uin siinä ja ainoa, mitä aistin oli pilluani kyntävä valtava kyrpä, joka lypsi ja repi minua entistä pienemmiksi palasiksi.

Aleksis laukesi vielä voihkiessani, nytkiessäni ja hokiessani hänen nimeään. Korvani juuresta nousi jyrinää muistuttava ääni ja käsitin sen hämärästi tulevan hänen kurkustaan. Sitten hän iski kullinsa viimeisen, armottoman kerran sisääni ja karjaisi. Tunsin, kuinka hänen siemenensä sykähteli sisääni samalla, kun huohotin avuttomana hänen allaan. Sitä tuli paljon. Niin paljon, että vuotaisin ehkä päiviä, ajattelin kaukaisesti, omituisen tyytyväisenä.

Makasin vuoteella vielä täysin vailla ajatuksia, kun Aleksis kierähti päältäni ja kysyi:

-Kuka on Lasse?

En ymmärtänyt, mistä Aleksis tiesi Lassen nimen. Hän oli saattanut nähdä tämän jossain perhejuhlassa, mutta sinä aikana, kun olimme seurustelleet, niitä ei ollut ollut montaa, enkä muistanut esitelleeni miestä Aleksikselle. Päässäni pyöri edelleen ja kysyin heikosti:

-Miten niin?

-Sä sanoit sen nimen, kun sä hinkkasit ittees mua vasten. Ja sitten mun.

Ponnahdin takaisin todellisuuteen ja änkytin nolona:

-Mä…se oli mun miesystävä. Mä näin unta…se oli omituista, te olitte molemmat siinä ja…

-Ei sillä oo väliä. Pääasia, että sä tiedät, ketä sä just panit.

Kierähdin kyljelleni ja katsoin Aleksista loukkaantuneena, silmät suurina.

-Totta kai mä tiedän. Mä olin vaan unissani ja…

-Sä saatoit olla aluksi unissas, mutta kukaan ei pyöritä persettään sillä tavalla miestä vasten, jos on tiedoton, Aleksis vastasi asiallisesti kuin olisi puhunut tuloskatsauksesta.

-Mä en ees muista, että mä sanoin mitään!

-Ei kiinnosta. Tää oli muutenkin virhe.

Tuijotin hetken tyyniin, ruskeisiin silmiin ja yritin niellä loukkaantumisen tunnetta. Minä halusin lisää seksiä Aleksiksen kanssa. Helvetti, olisin halunnut uuden kierroksen heti kättelyssä. Ja mieskin oli nauttinut. Sataprosenttisella varmuudella. Miksemme voisi nauttia toisistamme, kun seksi välillämme oli näin räjähtävän upeaa?

-Miksi se oli virhe?, kysyin yrittäen kuulostaa yhtä rauhalliselta kuin Aleksis.

Kun mies ei heti vastannut, lisäsin:

-Se oli ihanaa. Loistavaa. Ja sä nautit yhtä paljon kuin mä. Älä yritäkään valehdella.

-En tietenkään yritä. Mutta loistavaa seksiä voi olla monen eri partnerin kans. Me sovittiin, että tähän järjestelyyn ei kuulu seksiä, ja niin sen pitää ollaki. Sitä paitsi, mä en oo kenenkään kakkosvaihtoehto. Enkä ees kilpaileva ykkönen.

-Ai mä loukkasin sun ylpeyttä! Minkä mä unilleni voin? Mä tiesin koko ajan, että se olit sä, vastasin ärtyneenä.

Aleksiksen silmät välähtivät ja hän saneli hiljaisin, täsmällisin tavuin:

-Me sovittiin, että tää on avoin suhde, enkä mä aio panna mun nimellistä vaimoa, kun mä tapailen muita. Mä en pidä montaa naista kerrallaan. Ja totta kai sä tiesit, että se olin mä. Mä panin sut tietään. Nai sä Lassea tai ketä vaan, mutta tää oli ensimmäinen ja viimeinen kerta mun kans. Vaikka olihan se omaa luokkaansa. Mä en osannu kuvitellakaan, kuinka hyvä sä oot aneleen, kun sä haluut.

Suuttumus ja nöyryytys väänsivät rintaani ja nousin sängystä.

-Selvä! Mä meen kylppäriin. Peseen sun virheen jäljet musta, kivahdin vihaisesti.

Kommentit (0)