SOPIMUS 6

Puikkelehdin pikkuteillä sateen rummuttaessa tuulilasia koko ajan rajummin. Hidastin hieman vauhtia, mutta tunsin tien tilalle sen verran hyvin, etten jaksanut huolehtia sateesta tai pimeydestä. Sen sijaan omistin kaikki ajatukseni illan tapahtumille ja sille, miten Aleksis oli puhunut minusta.

Ilmankos olin hänen mielestään ansainnut hienoperseen ja koppavan primadonnan tittelit. Kyyneleet, joiden vakuutin olevan kiukun kyyneliä, valuivat pitkin kasvojani ja pyyhkäisin niitä aika ajoin pois vihaisin liikkein.

Vielä puolta vuotta aikaisemmin olisin nauranut katketakseni, jos joku olisi uskaltanut väittää, että rakastuisin  perheyrityksemme vakavaan operatiiviseen johtajaan. Ja nyt minun oli myönnettävä, että olisin tehnyt mitä vain saadakseni Aleksiksen itselleni. Edes vähäksi aikaa.

Pitkään aikaan en ollut edes huomannut poikenneeni sivupolulle tieltä, jolla niin huolettomasti olin alussa kulkenut. Olin vähätellyt vaarallista himoa, jonka olin aina aistinut väijyvän jossain taka-alalla, mutta joka ei koskaan ollut päässyt valloilleen, koska emme viettäneet milloinkaan aikaa kahden. En ollut osannut ihmetellä, miksi viihdyin Aleksiksen seurassa niin omituisen hyvin niissä kihlauksen aikaisissa tilaisuuksissa, joihin olimme yhdessä osallistuneet. Vielä senkin jälkeen, kun olimme harrastaneet seksiä, olin yrittänyt uskotella itselleni, että kaikki oli vain fyysistä halua. Ja samalla olin rämpinyt yhä syvemmälle hetteikköön, josta en enää osannut palata takaisin.

Olin luullut tietäväni, miltä tuntui rakastaa. Ehkä juuri siksi minulta oli kestänyt niin pitkään ymmärtää, mistä Aleksiksen kanssa oli kyse. Tunteeni olivat niin voimakkaat, että ne pelottivat minua. Ne eivät olleet heleää, raikasta tunnetta aurinkoisesta metsäniitystä tai laineiden kevyestä liplattelusta. Minusta tuntui kuin minua uhkaisi maanvyörymä. Se jyrisi sisälläni, vei minut tasapainosta ja sai hengityksen juuttumaan kivuliaasti kurkkuun joka kerta, kun vain näinkin Aleksiksen.

Huomasin viimein oikean risteyksen ja käännyin rivakasti tilalle johtavalle pitkälle tielle. Kyyneleet kuitenkin hämärsivät näköäni ja tunnevyöryn voimalla käänsin rattia vähän liikaa. En ehtinyt tehdä mitään, kun auto syöksähti pois tieltä. Sekunnin tunne putoamisesta, sitten rysähdys, tunne eteenpäin syöksymisestä, äkillisestä pysähdyksestä, keuhkoihin takertunut hengitys, turvatyyny pulleana vasten kasvojani.

Kului pitkä hetki, kun huohotin säikähdyksestä ja yritin käsittää, mitä oli tapahtunut. Sitten aloin vähitellen ojennella jäseniäni. Kaikki oli tallella ja ehjänä, vain polvi tuntui oudon turralta ja kipeältä. Auto oli ajautunut tieltä jyrkkää pengertä pitkin ojaan ja makasi ikävästi kallellaan. Minun pitäisi tehdä töitä, että pääsisin siitä ulos. Se tuliterästä Mini Cooperista, ajattelin kitkerästi.

En jaksanut vaivata  päätäni autolla. Minua väsytti, itketti ja halusin päästä lämpimään nuolemaan haavojani. Tarkistin ajan puhelimestani. Kymmenen. Neljä puhelua Aleksikselta. Miestä ei ollut näkynyt, kun olin syöksynyt ulos asunnosta, mutta hän oli taatusti kuullut lähtöni, kun olin paiskannut oven kiinni yhtä lujaa kuin hän aiemmin kotiin saapuessaan.

Kömmin ulos kallellaan olevasta autosta kuin kömpelö hämähäkki ja mutasin itseni perusteellisesti. Sitten lähdin tallustamaan ainakin puolentoista kilometrin matkaa sateen hakatessa vaatteet läpimäriksi hetkessä ja hiusten liimaantuessa kalloon niin tiukasti, että ne valuttivat vettä niskaani ja pitkin kasvojani. Onneksi laukku käsivarrellani oli kevyt, sillä olin nakannut mukaan vain pari paitaa ja farkut vaihtovaatteiksi.

Kun vihdoin pääsin pihalle, nappasin avaimet nihkeästä taskustani ja avasin oven. Vasta silloin muistin, miksi en kovin usein käynyt vanhassa mummolassani. Olin vakuuttunut siitä, että vanhassa rakennuksessa kummitteli joku esi-isäni. Lapsena olin parikin kertaa kuullut raskaat askeleet ja hengityksen, joka ei ollut tästä maailmasta. Niskakarvani nousivat pystyyn ja minua värisytti.

Naurettavaa, vakuuttelin itselleni ja pujottelin porstuasta ja eteisestä pirttiin. Kaikki näytti olevan hyvässä järjestyksessä. Aleksis oli käynyt parina viikonloppuna paikalla ilman minua ja hän oli selvästi huolehtinut siitä, että huoneet olivat kunnossa. Etenin pirtistä vanhan keittiön läpi huoneesta toiseen kunnes päädyin perimpään – suureen, vanhaan makuuhuoneeseen.

Värisin kylmästä, kun riisuuduin. Talon lämmitys pidettiin niin matalalla kuin suinkin, koska kukaan ei asunut siellä pysyvästi. Väänsin makuuhuoneen patterin täysille, mutta olin liian väsynyt käydäkseni läpi koko taloa. Vatsani mourusi nälästä ja muistin, etten ollut koko iltana pistänyt suuhuni mitään – edes yhtä sipsiä pussista, jonka olin ostanut paettuani Dahlian talolta. Harkitsin hetken, lähtisinkö etsimään jotain keittiön kaapeista. Siellä saattaisi olla hernekeittoa tai papuja. Väsymys voitti kuitenkin nälän ja kömmin vuoteeseen, joka tuntui hiukan kostealta. Pitäisi laittaa vuodevaatteet, ajattelin hajamielisesti, mutta en saanut aikaiseksi nousta enää.

Päivän tapahtumat kiertyivät kivuliaaksi vyyhdiksi mielessäni ja yritin hengittää ja meditoida sitä pois.

Kuvittelet. Harrastelet. Esittää. Päällepäsmäröidä. Kirjastonjohtajan palkka. 

Aleksiksen sanat tuntuivat tipahtelevan sisälleni kuin jääkylmät vesipisarat yhä uudestaan ja uudestaan. Vedin peittoa tiukemmin ylleni, kun itku alkoi taas tärisyttää minua ja puristin silmiäni kiinni. Miten minä jaksaisin jatkaa? Miten? Jos olin muutamassa viikossa tässä kunnossa, olisin vuoden päästä sisäisesti kuollut.

En jaksaisi saman katon alla Aleksiksen kanssa, kun tämä etsisi seuraa kaikkialta muualta kuin minun sylistäni. Ehkä hän löytäisi piankin jonkun vakituisen kumppanin. Jotain enemmän kuin seksiä. Aloittaisi vakavan suhteen. Rakastuisi. Kuvotus poltteli kurkussani ja käännähdin levottomasti kyljelleni.

Vaikka olin kiduttavien ajatusteni riivaama, ajauduin lopulta jonkinlaiseen horteen ja unen välimaastoon. Havahduin kuitenkin siihen, että jotain kolahti kauempana talossa. Avasin silmäni. Ulkona oli edelleen pimeää ja sydämeni alkoi takoa pelosta.

Olinko minä kuullut oikein? Oliko joku tunkeutunut sisään juuri kun minä olin paikalla? Talossa oli kerran käynyt murtovarkaita, ja siksi isä olikin järjestänyt niin, että naapurin maanviljelijä tai hänen tyttärensä kävivät tarkistamassa paikan pari kertaa viikossa. Mutta olisi kai murtovarkaasta enemmän ääniä päässyt? Vain perheenjäsenet tiesivät, missä vara-avain oli. Vai oliko se aave?

Jännityin paikoilleni ja kuuntelin. Uusi kolahdus. Sitten askelia. Mutta ne eivät olleet samalla tavalla raskaat ja laahaavat kuin jotka lapsena olin kuvitellut kuulevani. Sydämeni jyskytti entistä kovempaa. En voinut uskoa huonoa tuuriani. Vielä murtovaras kaiken päälle, eikä minulla ollut muuta kuin alushousut päällä – muut vaatteet olin jättänyt pirttiin kuivaamaan. Yöpaitaa en ollut huomannut edes ottaa mukaan.

Kuulin askelten tulevan nopeasti lähemmäs. Ne saapuivat viereiseen huoneeseen ja nousin vaistomaisesti istumaan. Siinä samassa makuuhuoneen ovi lennähti auki, valot välähtivät päälle ja minulta pääsi hätääntynyt huudahdus samalla, kun käpristyin kokoon kuin odottaen iskua.

-Isla.

Uskoin kuulevani harhoja, kun Aleksiksen ääni kantautui korviini ja nyyhkäisin samalla, kun yritin taistella vastaan hahmoa, joka tarttui olkapäihini.

-Isla, rauhoitu. Mä se vaan oon.

Rationaalinen ajattelu pääsi viimein pelon sumun lävitse ja jäykistyin paikoilleni.

-Ootko sä loukkaantunu?, Aleksiksen pehmeä, huolestunut ääni kysyi korvani juuresta.

Kirotut kyyneleet alkoivat taas puskea silmistäni. Mies ei koskaan puhunut minulle sillä äänensävyllä. Muille kyllä muttei koskaan minulle. Puistin päätäni nostamatta kasvojani.’

-Puhu mulle. Onko sulla kaikki hyvin?, Aleksis vaati.

Minulla ei todellakaan ollut kaikki hyvin.

-Mistä sä tiesit, että mä oon täällä?, töksäytin lyhyesti ja vetäydyin kauemmas peittoa eteeni haroen.

Aleksiksen ääni oli oudon epävakaa, kun hän alkoi selittää.

-En mä tiennytkään. Mä yritin soittaa sulle varmaan kakskyt kertaa ja sitten mä soitin sun vanhemmille ja Lanalle ja Susannalle ja kysyin…olitko sä niiden luona…oliko ketään, jonka luo sä ehkä…oliko hotelleja…

-Sä herätit mun vanhemmat?, kysyin kauhuissani.

-Mä selitin, että meille tuli riitaa ihan typerästä asiasta ja että…että…, Aleksis selitti vaivautuneen näköisenä.

Unohdin kauhuni, kun kipu vihlaisi taas sydäntäni.

-Typerästä asiasta. Niin tietysti, mutisin huulet jähmeinä, lattealla äänellä.

-Mä sanoin, että mun pitää pyytää anteeksi, Aleksis sanoi hiljaa.

-Mitä suotta. Sähän sanoit vaan, mitä sä ajattelet musta. Ja osa on ihan tottakin, vastasin kireästi, kuuma mielipaha kurkkua kuristaen.

-Mun pitää silti pyytää anteeksi. Mä puhuin törkeästi.

En halunnut katsoa Aleksikseen liian pitkään, sillä pelkäsin repeäväni pillittämään kuin vesiputous. Sen sijaan pakotin katseeni vanhaan vaatekaappiin. Rakastuminen oli kammottavaa, ajattelin vihaisesti. Ja tätä sitten ihmiset kaipasivat miljoonissa ja miljoonissa kirjoissa ja lauluissa.

-Mä olin just soittamassa toiseen hotelliin, kun mä hoksasin, että tilan avaimet ei oo naulassa. Ja mä olin aivan varma, että mä olin palauttanu ne siihen.

-Ei sun olis silti tarvinnu tänne asti tulla.

-Kyllä tarvi. Jo toi auto tuolla ojassa puhuu sen puolesta, Aleksis vastasi.

Syntyi jännittynyt hiljaisuus ja silmäni kääntyivät kuin magneetin vetämänä Aleksikseen. Tällä oli päällään iänikuinen nahkatakkinsa ja mustat, kuluneet farkut, mutta paita oli yksi vapaa-ajanpaidoista, jotka olin tilannut hänelle. Olin huomannut hänen käyttävän niitä aika usein, vaikka olin melkein odottanut, että hän hylkäisi ne kaapin perukoille tai veisi roskiin. Miehen tummissa hiuksissa kimalsi sadepisaroita, hänen ruskeat silmänsä tuijottivat minua levottomina, ja hänen kasvonsa olivat miltei vahamaisen kalpeat.

Vatsanpohjassani alkoi muljahdella kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Vedin peittoa paremmin eteeni ja yritin nousta polvilleni perääntyäkseni kauemmas. Siinä samassa polveani vihlaisi inhottavasti ja voihkaisin. Aleksiksen silmät kapenivat välittömästi.

-Sä oot loukannu ittes.

Sanomatta enempää hän nykäisi peiton käsistäni, tarttui vyötärööni ja ohjasi minut istumaan sängyn reunalle. Hänen kätensä liukuivat kuumina ja kuivina paljaalla ihollani ja niin lopussa kuin olinkin, ruumiini reagoi välittömästi. Purin huultani, kun ihokarvani nousivat pystyyn, nänninnipukkani kivettyivät ja reiteni puristuivat tahattomasti yhteen.

Aleksiksen pää oli painuksissa, mutta tunsin henkäisyn toisella rinnallani. Suljin silmäni ja pakotin Dahlian takapihan tapahtumat ja Aleksiksen sanat mieleeni.

-Mä oon kunnossa, sanoin yhteenpurtujen hampaiden välistä ja yritin yritin vääntelehtiä irti lujasta otteesta.

Aleksis polvistui toisen polvensa varaan eteeni, ja kun en saanut riuhdottua itseäni irti, alistuin tarkistukseen. Mies koetteli käsivarteni, kylkiluuni ja löysi suurehkon mustelman nilkassani.

-Sattuuko?, hän kysyi ja taivutteli jalkaani.

-Mähän sanoin, että mä oon kunnossa, sain pihautettua huulteni välistä.

Aloin olla uskomattoman kiihottunut ja Dahlia ja Aleksiksen loukkaukset lipuivat yhä kauemmas mielestäni. Mieleni teki pyytää Aleksista kokeilemaan jalkoväliänikin. Jos jotain kohtaa minussa särki, niin sitä.

-Ei vatsakipua tai mitään muuta?, Aleksis kysyi kuin olisi epäillyt sanojani ja tarttui hellästi polveeni.

Vinkaisin kivusta, mutta suurempi ongelma oli itse Aleksis. Minun oli saatava mies pois kimpustani, ennen kuin tekisin itseni naurettavaksi.

-Se polvi on ihan ok!, älähdin epätoivoisesti ja yritin nykiä jalkaani irti Aleksiksen otteesta.

-Ihan ok? Tää on sinipunainen ja paisunu!, mies vastasi jääräpäisimmällä äänellään.

-Sun silmä on kohta sinipunainen ja paisunu, jos sä et heti irrota!

Aleksiksen suupielet nytkähtivät ja hänen silmissään käväisi huvittuneisuus, mutta hän vakavoitui hetkessä. Hän irrotti kätensä sääreltäni ja totesi:

-Sun pitää käydä huomenna lääkärissä. Ihan kaiken varalta.  Se auto näytti menneen aika kovaa ojan pohjalle.

Yritin esittää tyyntä, vahvaa ja varmaa, jotta saisin miehen pois huoneesta sotkemasta ajatuksiani ja piinaamasta kehoani.

-Niin se meniki. Mutta ei mun mihinkään lääkäriin tartte mennä. Mä käänsin vaan rattia liian äkkiä ja ajoin ojaan. Ei siinä sen kummempaa.

Aleksiksen silmissä välähti vaarallisesti, ja jokin voimakas tunne näytti puskevan kuin väkisin hänen vahvapiirteisille kasvoilleen.

-Ei kummempaa? Tajuatko sä miten mä pelästyin, kun mä näin sen auton poissa tieltä! Sä olisit voinu loukkaantua pahasti! Tai kuolla!, hän ärähti.

Tuijotin miehen vihaista ilmettä, ja illan surkeat tapahtumat ja minua kalvavat liian voimakkaat tunteet tekivät selvää yrityksistäni esittää tyyntä, vahvaa ja varmaa. Sen sijaan sinkautin melodramaattisesti:

-Kuolla? Sehän oliski sulle lottovoitto! Saisit Koskisen ja pääsisit eroon vaimosta, jota sä pelkästään halveksit!

Yritin vetää peittoa taas eteeni ja peruuttaa taaksepäin, mutta vielä kun puhuin, Aleksis lähti liikkeelle kasvot vihaisempina kuin olin koskaan nähnyt. Hän syöksähti salamannopeasti lattialta, tarttui lantiooni kaksin käsin ja työnsi minut keskelle sänkyä selälleen. Hänen sormensa puristuivat ranteisiini ja painoivat ne tyynyyn pääni yläpuolelle ja hänen polvensa painui reisieni väliin. Kaikki tapahtui sekunneissa. Jos Aleksiksen kasvot olivat aiemmin olleet vahankalpeat, nyt ne olivat liidunvalkeat.

-Älä enää ikinä puhu mulle tolla tavalla. Mä en oo eläissäni toivonu kellekään kuolemaa, vaikka mä oon tavannu oman osani kusipäitä, mies sihisi minulle myrkyllisesti.

-Ja mä kuulun niihin, eiks niin? Kusipäihin!, sylkäisin takaisin ja yritin tempoa käsivarsiani vapaaksi.

Aleksis henkäisi kärsimättömän kuuloisesti ja laski kasvonsa melkein kiinni omiini. Tuijotin hänen korvaansa.

-Mähän sanoin, että mä haluun pyytää anteeksi! Se mitä mä sanoin oli huonosti harkittua…

-Huonosti harkittua! Musta se kuulosti hyvin harkitulta! Siihen nähden miten vähän aikaa sulla mulle on, sulla on tosi paljon sanottavaa musta, kun sä pääset vauhtiin!

Luovuin turhasta tempoilustani ja yritin sen sijaan potkaista Aleksista polvella haaroihin. Mies väisti ja painoi toisen polvensa vahingoittumattoman jalkani reidelle. Sen verran kevyesti, että siihen ei sattunut, mutta niin painavasti, etten pystynyt liikauttamaan sitä. Huohotin raivoissani miehen alla ja samaan aikaan aloin kiihottua uudestaan.

Aleksiksen kädet ranteideni ympärillä olivat lujat mutteivat väkivaltaiset. Hänen mahtava ylävartalonsa peitti kaiken muun näkyvistäni. Hänen polvensa hipoi jalkoväliäni. Hänellä oli niin kaunis, kaunis suu. Niin pitkät mustat ripset. Ja hänen silmänsä…Erehdyin katsomaan Aleksista silmiin. Kiukku oli kadonnut miehen silmistä ja kullanruskeissa syvyyksissä näytti vaanivan jotain selkäpiitä värisyttävän kuumaa. Jotain hillitöntä.

Uskomatonta, puhisin itseinhoa täynnä ja yritin unohtaa, että minulla oli olemassa vartalo. Ja aivot.

-Päästä irti!, kivahdin kireästi ja käänsin pääni sivuun, ettei Aleksis vain näkisi mitä mielessäni pyöri.

Hiljaisuus. Sitten tunsin lämpimän hengähdyksen poskellani ja Aleksiksen huulet korvallani, kun hän kuiskasi:

-Miksi sä luulet, että mä en oo halunnu viettää yhteisiä iltoja sun kans? Tai miksi mä en edes kato sua?

Sanat sujahtivat korvaani ja tuntuivat värähtelevän kehossani kuin kaiku. Sydämeni syöksyi kurkkuuni ja alkoi jyskyttää siellä vaarallisen nopeasti. Aleksis irrotti toisen kätensä ja odotti hetken. En liikahtanut milliäkään, päästin vain vapisevan henkäyksen. Hän hipaisi kokeilevasti toista rintaani. Kun en edelleenkään sanonut tai tehnyt mitään, hän nipisti kivikovaa rinnankärkeäni ja antoi kätensä kulkea pitkin kylkeäni aina pikkuhousuille asti.

Sitten hän vastasi omaan kysymykseensä.

-Koska se menee tähän. Me ei sovittu tästä ja tää on musta vieläki virhe. Ja silti, jos me ollaan viis minuuttia lähekkäin…tähän se menee.

Päässäni pyöri ja kehoni alkoi vääntelehtiä pehmeästi Aleksiksen kättä vasten, kun tämä liu’utti sormiaan lantiollani ja sitten vatsallani. Yritin saada ajatuksiani kokoon. Oli jotain. Aivan varmasti oli, miksi en voisi vain antautua…

Mies puraisi kevyesti olkapäätäni ja hänen kätensä kupertui uskomattoman suurelta ja kireältä tuntuvalle rinnalleni. Vatsanpohjassani jysähti ja selkäni kaareutui, kun himo ampaisi lävitseni niin, että näin tähtiä.

Dahlia.

-Sä oot just ollu panemassa toista naista ja nyt sä yrität…, huohotin, kun Aleksiksen suu painui avoimena ja kuumana ja niin ihanan houkuttelevana kohtaan, jossa kaula ja olkapää kohtasivat.

Aleksis keskeytti minut matalalla, karhealla äänellä.

-Oonko? Musta se tuntui rangaistusleiriltä. Se oli maailmanhistorian surkeinta seksiä enkä mä saanu itteeni ees tulemaan ennen kuin mä kuvittelin sut mun alle. Siinä oliki helvetti tekemistä.

Miehen suu vaelsi toiselle rinnalleni samalla, kun hän nosti kätensä poskelleni ja hieroi alahuultani sietämättömän aistillisesti. Hän imaisi nänniäni lujasti ja terävästi, ja vapaa käteni lennähti tukistamaan hänen hiuksiaan. Valitin nautinnosta ja painoin Aleksiksen päätä tiukasti rintaani vasten, mutta yritin silti:

-Sä et voi odottaa, että mä…mä en kyllä varmasti…en varmasti…

-Mä lopetan heti kun sä sanot ei, Aleksis lupasi silkkisesti ja siirsi toisen kätensä kulkemaan pitkin reittäni.

Yritin keskittyä ja ponnistaa yksinkertaisen sanan ulos suustani, mutta ajatukseni hajaanutuivat, kun tunsin lämpimän kämmenen reidelläni ja kostean kielen pyörähtävän nännilläni. Mitä sillä oli väliä, vaikka hän olisi pannut kymmentä naista juuri äsken?, ajattelin epäselvästi. Olin tarvinnut tätä niin pitkään, ja jos saisin sen tällä tavalla…Mutta olihan tämä nöyryyttävää…Olisin häpeäksi koko naissukupuolelle….

Aleksis päästi vangittuna olleen reiteni ja kuljetti yhtä sormeaan pikkupöksyjeni reunamaa pitkin, lantiolta kohti jalkoväliäni. Huohotin entistä raskaammin, ja kun miehen paksu sormenkärki hivuttautui liukkaalle lihalle silkkipöksyjeni alla, reiteni nytkähti auki ja suustani pääsi sarja avuttomia parkaisuja.

Aleksis naurahti.

Jalkovälini tuntui niin kireältä ja paisuneelta, että siihen miltei sattui ja tunsin, kuinka se sykähteli ja tiristi nestepurkauksen toisensa jälkeen poimuihini ja pakaravakooni. Aleksiksen sormi siveli häpyhuultani, hänen kielensä nuolaisi huuliani ja hänen toinen kätensä alkoi hieroa rintaani.

-Ihana litimärkä pieni vittu. Ootko sä aina näin valmis kaikille?, mies mutisi pehmeästi suuhuni.

Et varmasti tunnusta. Se nyt olisi kaiken huippu.

-Vain…vain su-sulle, voihkin epätoivoisella, pienellä äänellä.

-Hmmm. Ne taiteilijat on siis romanttisia, mutta sun pillua ne ei saa vuotamaan? Sillä nyt tää vuotaa, kulta pieni. Ja kovaa. Eiks se oo susta outoa? Mä kun en osaa piirtää tikku-ukkoakaan, Aleksis kuiskaili ja suukotti suupieltäni.

Aleksisko muka asiallinen? Asiallinen?.

Kuin todistaakseen asiansa mies sujautti sormensa nestettä täynnä olevaan vakooni ja työnsi sen muitta mutkitta sisääni. Voihkaisin, koko ruumiini jännittyi kireäksi kuin jousi ja pilluni kouristui valtavalla voimalla Aleksiksen sormen ympärille. Aleksis murahti jotain epäselvää. Ehkä kirosanan.

En saanut enää ajatuksista kiinni. En vaikka henkeni olisi riippunut siitä. Puristin kouristuksenomaisesti Aleksiksen hiuksia toisessa kädessäni, ja toinen käteni hakeutui nahkatakin alle, leveälle hartialle. Mies painoi pehmeän suudelman huulilleni samalla, kun hän hieroi ja nipisteli rintaani ja nussi minua hitain, lujin työnnöin sormellaan. Ääntelin syvällä, murisevalla äänellä, ahmin Aleksiksen huulia ja makua ja painauduin selkä tiukasti kaarella hänen kättään vasten.

Aleksis nosti huulensa suultani ja näykkäisi sitten korvanlehteäni. Hän irrotti otteensa rinnastani ja siveli taas huuliani.

-Nyt olis hyvä hetki sanoa ei, Aleksis mumisi korvaani.

Nykäisin takkia pois miehen harteilta. Aleksis henkäisi, työnsi sormensa lujasti sisääni ja komensi:

-Mä haluan kuulla. Sano ei. Tai kyllä.

En oikein tajunnut, mitä Aleksis puhui. Olin liian kaukana korkeuksissa, joihin hänen sormensa oli minut työntänyt. Voihkin oudolla äänelläni, liikutin lanteitani kärsimättömästi saadakseni Aleksiksen kiihdyttämään sormensa tahtia ja imaisin miehen peukalon suuhuni.

-Ei. Tai kyllä. Ne on ihan yksinkertasia sanoja, Aleksis yllytti käheästi ja nousi päältäni.

-Älä…, ähkäisin onnettomana, kun miehen sormi katosi jalkovälistäni.

Näin sumuisin silmin, että Aleksis heitti takkinsa lattialle. Seurasin katseellani miehen liikkeitä, kun tämä kiskaisi paitansa takakautta yhdellä sulavalla liikkellä tiehensä. Niin jumalaisen upea, mielessäni viivähti, kun silmäni kiertelivät ahneesti hänen paljaalla ylävartalollaan.

-Älä mitä?, Aleksis kysyi matalasti ja lopetti riisuutumisensa.

Hän kumartui taas ylleni ja tarttui pöksyihini niin, että niiden kangas upposi hänen kouriinsa.

-Älä…lopeta. Kyllä. Mä sanon kyllä, sopersin hiljaa ja tuijotin silmiin, jotka näyttivät muuttuneen mustiksi himosta.

En ollut koskaan nähnyt Aleksiksen katsovan minua sillä tavalla. Olin nähnyt himon hänen kasvoillaan, mutta se oli ollut pidäteltyä tunnetta, joka oli kiristänyt miehen kasvot jäykiksi. Kun olimme harrastaneet seksiä, hän oli ollut takanani. Nyt näytti siltä, että edessäni oli vieras ihminen. Kaikki pidättyvyys ja rauhallisuus oli kadonnut Aleksiksen kasvoilta. Hänen silmänsä paloivat ja hänen piirteensä olivat miltei vääristyneet. Villit.

Vapisin paikoillani, ja kun Aleksis ei hetkeen tehnyt mitään, kiemursin tuskissani vartaloani, avasin reisiäni ja kuiskasin:

-Ota mut. Ole kiltti.

Tunsin nykäyksen lantiollani, kuulin kankaan repeämisestä aiheutuvan risahduksen ja tajusin, että Aleksis oli repinyt pikkupöksyt yltäni. Repinyt. Niin helposti. Kuin paperin. Omituinen hymy leikitteli miehen huulilla, kun hän heitti vaatekappaleen riekaleet taakseen, tarttui reisiini ja avasi ne ammolleen.

-Alatko sä taas kerjäämään? Sä taidat tykätä siitä.

Hän painoi kämmenensä tiiviisti paksun nestekerroksen peittämää häpyäni vasten ja suustani pääsi nautinnon ja tuskan sekainen nyyhkäisy. Sitten hän nykäisi minua toisella kädellään tukasta niin, että kaulani paljastui kunnolla.

Tunsin miehen hampaat ohuella iholla, nipistyksiä, puraisuja, imaisuja. Käsi pillussani lähti vaeltamaan kosteana vatsalleni ja rinnoilleni. Käsivarteni kiertyivät Aleksiksen niskaan ja suljin hänet säärilläni syliini samalla, kun huohotin yhtä aikaa kristallinkirkkaasta ja syvän pimeästä kiimasta, jonka kaltaista en ollut koskaan kokenut.

Aleksiksen järkälemäinen vartalo niittasi alavartaloni kiinni patjaan, mutta ylävartaloni teki kaikkensa saadakseen miehen nopeuttamaan tahtia. Rintani hieroutuivat karheaa karvoitusta vasten,  selkäni kaartui, sormeni juoksivat Aleksiksen vahvoilla kyljillä ja selällä. Pantterilla, mielessäni käväisi. Raapaisin kokeilevasti ja Aleksis sihahti ihoani vasten.

Mies kohottautui sen verran, että tajusin hänen avaavan farkkujaan. Kohotin sääriäni niin, että sain varpaani nykimään kangasta hänen lanteiltaan, mutta Aleksis ehti ensin. Tunsin paksun, pitkän, raudankovan kullin hierovan jalkoväliäni, kuulin miehen nautinnollisen, matalan kehräyksen ja sitten Aleksis jysäytti kullinsa sisääni niin voimalla, että luulin repeäväni kahtia. Suustani pääsi avuton, kovaääninen aaaaahhh, silmissäni pimeni ja kynteni iskeytyivät miehen selkään.

Aleksis ähkäisi ohuen hien peittämää ohimoani vasten ja puski uudelleen sisään. Sitten hän alkoi nussia minua kovin, armottomin työnnöin.

-Oh…oh…oh…

Kiimaiset, kireät huokaukseni täyttivät ilman. Olin niin täynnä, minua porattiin niin taivaallisen kovaa ja syvälle, ja koko jalkovälini sykähteli ja leiskui niin, että näin valkoista tulta silmieni takana.

Aleksis ruhjoi suunsa huulilleni. Hampaamme kolahtivat yhteen ja hän imi alahuuleni suuhunsa. Mies puristi rintaani kourassaan ja hän väänsi nänniäni, tiukasti. Kivunsekainen mielihyvä ampaisi sähköisenä kaikkialle vartalooni ja huokailuni muuttui nautinnolliseksi valitukseksi ja läähätykseksi.

Sitten minua takova kulli kiihdytti tahtia. Pilluni kiristyi entisestään ja ahmi Aleksista sisäänsä, se alkoi kouristella niin että koko kehoni tärisi. Sisälläni alkoi tuntua jyrinää, kuin siellä olisi purkautumassa tulivuori.

-Aleksis…Aleksis…voi luoja…multa tulee…tulee…, huohotin käsittämättä lainkaan, että edes puhuin.

Aleksis murahti ja kohotti päätään. Luisuin entistä lähemmäs orgasmia, kun huomasin tuijottavani kultaisina ja kesyttöminä liekehtiviin silmiin.

-Näytä mulle.

Hänen kalunsa aurasi sisääni entistä vihaisemmin. Valoa, pimeää, hajoamisen tunnetta, nautintoa, joka ei ollut enää inhimillistä. En pystynyt pitämään enää katsekontaktia Aleksikseen, kun koko vartaloni luhistui kuin purkutöissä räjäytetty rakennus, ja tulikuuma syöksy kuin sulaa metallia ampaisi jalkovälistäni ja vatsanpohjastani kaikkialle ruumiiseeni. Eläimelliset, hurjat rääkäisyni kaikuivat huoneessa, vartaloni vääntyili ja nytki, sääreni puristivat Aleksista kuin eivät koskaan aikoisi päästää tästä irti ja kynteni kaivautuivat hänen selkäänsä entistä lujemmin.

Sätkin vielä hirmumyrskyn kaltaisessa kliimaksissani, kun Aleksiksen liikkeet kävivät nykivimmiksi, vielä rajummiksi. Käänsin päätäni puolitiedottomana, levitin sormeni hänen niskalleen, tavoitin hänen suunsa ja kuiskasin hänen suuhunsa hänen nimensä

Aleksis.

Mies jäykistyi. Hänen käsivartensa tunkeutui äkisti takapuoleni alle, ja hän  puristi lantioni kulmaan, jossa hän sai iskettyä sisääni vielä hiukan syvemmälle. Hänen kouransa puristi hiuksiani nyrkkiinsä niin että silmissäni salamoi. Hänen kasvonsa painautuivat kaulaani vasten. Sitten hän päästi syvältä sisältään kumean, matalan huudon. Pari pitkää, ihanaa työntöä lisää, jotka saivat mielettömän onnentunteen sisälläni paisumaan vielä mielettömämmäksi, ja tunsin raukeana ja tyydytetympänä kuin koskaan, kuinka Aleksiksen vartalo vapisi päälläni ja kalu nytkähteli sisälläni.

Kesti pitkään, ennen kuin liikahdimme. Minä olisin voinut kernaasti jäädä siihen ja litistyä hitaasti hengiltä Aleksiksen alla, mutta lopulta mies käännähti kyljelleen. Pelkäsin hänen katuvan, ehkä olevan vihainen ja lähtevän, joten jännityin jo valmiiksi, mutta hän vetikin minut rintaansa vasten ja kiskoi peiton päällemme.

-Sä oot uskomaton näky kun sulta tulee. Olinko mä liian kovakourainen? Teinkö mä sulle kipeää?, mies mutisi hiuksiini.

-Et tietenkään. Ei kai multa muuten olis tullu, kuiskasin sydän onnesta syrjällään.

-Sun polvi…, Aleksis aloitti ja minä kohotin kasvoni hänen kasvoihinsa.

-Kuinka monta kertaa se pitää sanoa? Se on kunnossa. Siinä on vaan iso mustelma, vakuutin ja hidas värähtely alkoi soida sisälläni, kun näin miehen silmät.

Ne olivat vieläkin intohimosta sumeat ja tutkivat kasvojani, huuliani ja siirtyivät kaulalleni, olkapäilleni. Rinnoilleni.

-Mun täytyy saada sut uudestaan.

Saada sut uudestaan. Vartaloni sävähti kuumaksi, mutta päässäni liikkui joitain järjen rippeitä. Minun todella pitäisi saada puolustusmuurini kasaan tai itsekunnioitukseni olisi pian muisto vain.

Oli jo tarpeeksi paha, että olin harrastanut Aleksiksen kanssa seksiä noin vain, vaikka hän juuri oli pannut Dahliaa ja haukkunut minut maan rakoon. Mutta kiihottaessaan minua Aleksis oli sanonut, että seksi kanssani oli virhe. Ja nytkö minun vain odotettiin antautuvan taas uuden loukkauksen jälkeen, kun herran täytyi saada minut uudestaan, normaali ylpeä minäni kapinoi.

Ajatukseni keskeytyivät, kun Aleksiksen käsi kulki pitkin selkääni takapuoleni kaarelle ja painoi sitten lantioni kiinni miehen lantioon. Naisellinen mielihyvä löi ylitseni niin, että haukoin henkeä. Vatsaani vasten painautui kalu, joka oli jo hyvää vauhtia paisumassa yhtä kovaksi kuin vain hetkeä aiemmin, ja joka värähteli herkullisesti ihoani vasten.

-Sä sanoit, että tää on virhe, sanoin vapisevalla äänellä.

Aleksis puristi pakaraani ja liimauduin entistä tiukemmin häntä vasten. Tuijotin tummina palaviin silmiin, ja jo valmiiksi heikko kapinallisuuteni alkoi taas murtua.

-Tää onkin. Mutta ehkä tätä…ongelmaa voi käsitellä järjellä, Aleksis vastasi pehmeään, hiukan pohtivaan sävyyn.

Virhe. Ongelma. Järjellä.

Sydäntäni vihlaisi, mutta en pystynyt liikahtamaan Aleksiksen sylistä nyt, kun olin siihen päässyt. Olin toivonut saavani miehen edes vähäksi aikaa itselleni. Ehkä tämä oli tilaisuuteni.

Hittoon kaikki itsekunnioitus. Kuka sillä mitään tekee.

Katsoin Aleksista ripsieni välistä ja puraisin huultani.

-Ehkä mä en halua uudestaan. Ehkä mä sanon ei tällä kertaa.

Aleksiksen huulille levisi hidas, paheellinen hymy, joka tuntui saavan sisuskaluni vääntymään uuteen uskoon.

-Ihanko totta? Sittenhän sun täytyy sanoa ei.

Miehen sormet livahtivat pakaravakooni ja siitä jalkoväliini ja hänen suunsa painautui huulilleni. Koko kehoni vapisi niin, että Aleksis tunsi sen varmasti kaikkalla, missä vartalomme koskettivat.

-Sanotko sä nyt heti ei? Vai myöhemmin?, hän kysyi matalalla, käheällä äänellä.

Mä…, minä aloitin, huokaisin ja puristin miehen hartiaa.

En jaksanut edes leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa.

-Pane mua. Heti.

Aleksis virnisti minulle säädyttömän seksikkäästi. Jo pelkästään se hymy tuntui oikeuttavan selkärangattoman käytökseni.

-Sitähän mäkin, hän kuiskasi ja kieräytti minut alleen.

Kommentit (0)