SOPIMUS 7

Seuraavana aamuna heräsin hätkähtäen ja tunnistamatta ensin ympäristöäni. Sitten muistin. Muistin kammottavan edellisillan, pakoni tilalle, syöksyni tieltä, Aleksiksen saapumisen. Seksin. Minua nolotti vähän se, kuinka helppo nakki olin ollut, mutta se oli pientä aurinkoisen olotilani rinnalla. Suuni kaartui hymyyn.

Aleksis oli ollut niin kiihkeä. Hänen suunsa oli ollut niin likainen. Hän oli tuntunut olevan aivan yhtä järjiltään kuin minä.

Käännyin kyljelleni ja tajusin viimein, että olin yksin. Pettymys ja pelko viilsivät minua välittömästi. Nousin katsomaan ympärilleni ja ajattelin jo, että Aleksis oli häipynyt paikalta, mutta sitten huomasin hänen puhelimensa yöpöydällä. Voimakas helpotus huuhtoi ylitseni.

Samaan aikaan mahani kurisi niin, että ääni suorastaan kaikui huoneessa. Olin ollut nälissäni jo saapuessani, mutta pyörryttävän upea seksi oli ilmeisesti ruokkinut minua niin, etten ollut edes tuntenut sitä yöllä. Nyt vatsani tuntui kuitenkin miltei kramppaavan ja heilautin jalat vuoteen reunan yli. Puhelimeni kertoi, että kello oli vasta vähän yli seitsemän ja epäilin, etten olisi herännyt vielä aikoihin, ellei minun olisi ollut pakko saada syötävää.

Lämmityksestä huolimatta ilma huoneessa tuntui viileältä alastomalla vartalollani, ja valmistauduin jo vetämään täkin suojakseni, kun huomasin jalkopäässä vanhan, mummolleni kuuluneen kukkakuosisen saunatakin. Lämmin mielihyvä lainehti syvällä sisimmässäni. Aleksis oli tuonut minulle jotain, mihin pukeutua. Moni mies ei olisi edes huomannut, että minulla ei ollut vaatteita makuuhuoneessa.

Heitin takin nopeasti niskaani, ja vaikka minua jännitti tavata Aleksis yön jälkeen, aukaisin makuuhuoneen oven. Vastaan tulvahti herkullinen sekoitus tuoksuja: vastaleivottua leipää, munia, ehkä pekoniakin…Nälkä muistutti minua olemassaolostaan entistä vaativammin ja uteliaisuus sai minut unohtamaan jännittyneisyyteni. Kun astelin keittiöön, löysin Aleksiksen seisomasta lieden ääressä selin minuun. En sanonut heti mitään, sillä halusin kerrankin ihailla häntä sieluni kyllyydestä.

Mies oli kiskonut okranvärisen paitansa hihat kyynärpäihin, ja hänen voimakkaat käsivartensa liikkuivat täsmällisesti, kun hän otti munan toisensa jälkeen kennosta ja rikkoi sen pannulle. Hänen hartiansa näyttivät niin leveiltä, että niiden taakse olisi voinut piiloutua helposti kaksi ihmistä, ja lihakset niskassa liikkuivat niin, että sormeni alkoivat vapista silkasta tarpeesta koskettaa. Ja kenellä oli oikeus näyttää noin hyvältä vanhoissa farkuissa? Tuijotin Aleksiksen takamusta ja reisiä, ja silloin mies ilmeisesti vaistosi, että häntä tarkkailtiin. Hän käännähti ympäri ja minä nostin vikkelästi katseeni ylös.

-Huomenta, mies sanoi kohteliaalla äänellä ja sanoi:

-Mä en arvannu, että sä heräät näin aikaisin ja aloin tekeen vaan itelle…

-En mä yleensä herääkään, mutta mä en syöny eilen illalla mitään. Mistä toi ruoka on? Mä en tuonu mitään…

-Etkö sä tiedä, että naapurit tarjoaa aamiaismajoitusta? Mä hain sieltä niiden omien kanojen munia, tuoreita itsetehtyjä sämpylöitä, itsetehtyä voita, vadelmahilloa ja no, pekoni ei oo itsetehtyä, mutta hyvää silti. Ja luomua. Jos se kelpaa. Voidaan käydä kirkonkylällä kaupassa myöhemmin, jos sä haluut.

Aleksiksen katse vaelsi ylitseni hitaasti aina päästä jalkoihin. Sydämeni alkoi poukkoilla rinnassani ja pyyhin äkkiä hikisiltä tuntuvia käsiäni takin kankaaseen ja raakuin kuin vanha varis:

-Mä näytän varmaan naurettavalta…

-Sä osaat monia asioita, mutta se on varmaa, että naurettavalta sä et osaa näyttää, Aleksis vastasi vakavasti.

Poskiani kuumotti mielihyvästä ja hymy orasti huulillani. Olin saanut monta monisanaisempaa ja taidokkaampaa kohteliaisuutta osakseni, mutta mikään ei koskaan ollut tuntunut niin hyvältä. Sitten halusin potkaista itseäni. Olin virhe ja ongelma, jota piti käsitellä järjellä, ja minä halusin hymyillä Aleksikselle kuin mielipuoli?

-Mun pitää käydä vessassa, henkäisin nopeasti ja lähdin kohti pirttiin johtavaa ovea.

-Otatko sä aamupalaa nyt?, Aleksis kysyi.

-Joo, vahvistin lyhyesti ja pakenin kylpyhuoneeseen.

Kun palasin pirttiin, Aleksis oli kattanut aamupalan suurelle ruokapöydälle. Mies väläytti minulle epävarman hymyn ja minun teki mieli nipistää itseäni. Epävarma. Aleksis. Se ei ollut mahdollista.

Istuuduin miestä vastapäätä niin kuninkaallisen suoraselkäisesti kuin osasin ja kurottauduin kauhomaan itselleni munia ja pekonia vähemmän kuninkaallisesti. Maistoin taivaallista, voissapaistettua munaa, sitten pekonia, hörppäsin kahvia ja kun Aleksis ei sanonut mitään, yritin keksiä jotain sanottavaa. Kiinnitin katseeni aamiaispöytään.

-Sä oot tyypillinen Neitsyt, ilmoitin sitten hermostuneena, kun muuta ei tullut mieleeni.

Aleksis pärskähti.

-Mä en aio edes kysyä mitä toi on tarkottavinaan. Sä varmaan selität kohta.

-Neitsyet on järjestelmällisiä, rauhallisia, kunnianhimoisia, käytännöllisiä…niillä on hyvä muisti ja kai sun täytyy olla aika pikkutarkkakin kun sä oot huolehtinu tuotannon prosesseista. Ainoa, mikä ei täsmää, on ne sun bändipaidat ja ikivanha rotsi.

-Ehkä ne johtuu siitä, että mä oon sittenki Käärme tai Kotka, Aleksis vastasi kuivasti.

-Sellasia ei oo olemassakaan ja sä tiedät sen kyllä, vastasin tiukasti, vaikka minua hymyilytti.

Aloin levittää voita ihanan pehmeälle, valkoiselle sämpylälleni.

-Mistä sulle toi tuli yhtäkkiä mieleen?, Aleksis kysyi kuin vasten tahtoaan.

-Kato nyt tätä aamiaispöytää. Noi häränsilmät on järjestelty kuin…spiraaliin. Kaikki lautaset on samanlaisia, vaikka kaapissa on varmaan viittä erilaista. Ja pekonit aseteltu täsmällisesti vierekkäin eikä normaalisti.

-Miten niin normaalisti? Onko pekonin asetteluun joku sääntö?

-No yleensä se on sellanen kasa!

-Toi on paljon käytännöllisempää. Näkee mitä ottaa ja rasva valuu alapuolella olevaan paperiin…

-Tyypillinen Neitsyt!

-Kai niiden horoskooppimerkkien joukossa on sellanenki, jota kaikki pitää täytenä humpuukimestarina? Koska sun täytyy olla sitten se, Aleksis vastasi naama peruslukemilla.

Olin Kalat ja ilkeä ihminen todella saattoi kuvata merkkiäni humpuukimestariksi. Minulla ei ollut aikomustakaan kertoa sitä Aleksikselle.

-Astrologiaa pidettiin aikoinaan tieteenalana! Galileikin harjoitti astrologiaa, totesin samaan itsepäiseen sävyyn, jota Aleksis itse usein käytti.

-Ja Newton alkemiaa. Ei se siitä silti tiedettä tee, Aleksis ampui takaisin.

Minulta pääsi nauru ja tunnustin:

-Lanakin on Neitsyt.

Aleksis heitti minuun säälivän katseen.

-Kai sä tajuat, että tolla tunnustuksella sun tieteenalalta meni viimeinenki uskottavuus.

Nauroin entistä hersyvämmin. Lana oli tunnettu siitä, että hänen silmälasinsa olivat aina hukassa ja jalkansa iloisesti irti maasta vuoden jokainen päivä. Aleksis ei siirtänyt katsettaan silmistäni ja äkkiä minun tuntui olevan mahdotonta hengittää. Miehen silmät nauroivat, hänen ylävartalonsa nojautui eteenpäin, ja kun hän tarttui minua ranteesta, olin sataprosenttisen varma, että hän huomaisi villiintyneen pulssini.

-Isla, Aleksis äkkiä sanoi, ja hänen silmänsä vakavoituivat.

-Mä tarkoitin, mitä mä eilen sanoin. Anteeksi, että mä puhuin sulle sillä tavalla. Mä olin ennakkoluuloinen ja ylimielinen ja…no, mä tajusin kyllä, miten kovasti sä sun työstä välität. Eikähän se sun vika oo, että sun perheellä on rahaa. Niin kuin sä sanoit, mä en oo antanu sulle ees mahdollisuutta. Mä vaan oletin kaikkea, ja se ei oo lainkaan mun tapaista.

Nieleskelin hetken sanattomana.

-Onhan sulla oikeus mielipiteeseen, mutta en mä yritä teeskennellä…, aloitin, mutta Aleksis puisti päätään ja jatkoi matalalla äänellä:

-Mä tiedän. Osa siitä, että mä oon ollu niin kireä johtuu siitä, että mä oon hävenny tätä juonittelua. Musta tuntuu, että mä petän ahneuksissani Toivon luottamuksen, ja se on sentään luottanu muhun yli kymmenen vuotta.

En osannut heti sanoa sanaakaan. Olin itsekin hävennyt valheitani mitä pitemmälle aika oli kulunut, mutta tiesin myös, etten olisi tehnyt mitään toisin. Olin ollut rakastunut Aleksikseen jo ennen häitä ja olin ollut karata alttariltakin vain siksi, että tiesin miehen pitävän minua hyödykkeenä. Mikä piti edelleen paikkansa.

Tuijotin miehen kultaisiin silmiin ja mietin kaukaisesti, odottiko hän minun vastaavan jotain. Ehkä minun piti sanoa jotain?

-Ei se mullekaan helppoa oo, vastasin ja painoin katseeni, kun ahdistus painoi ääntäni.

-Teeskentely. Valheet. Iloisen esittäminen, kun sä et viitti ees jutella mun kans.

Syntyi painostava hiljaisuus, joka kuohui äänekkäänä korvissani. Nostin päätäni ja Aleksiksen tummat silmät lukittuivat silmiini pakotetun keskittyneinä.

-Mähän kerroin jo yöllä, miksi mä en oo viettäny aikaa sun kans. Osasyy mun kireyteen on ollu huono omatunto, mutta suurin syy se, että mä oon jumissa sun kans saman katon alla ja mä haluun tehdä paljon muutakin kuin vain jutella sun kans. Mutta mä noudatan sopimuksia. 

-Mitä sillä on väliä, jos me harrastetaan seksiä? Me ollaan naimisissa. Keskenämme!, henkäisin kärsimättömästi.

-Sopimusten tarkoitus on, että niitä noudatetaan. Kun ehdoista aletaan lipsua, kukaan ei kohta enää tiedä, mistä on sovittu ja miksi. Meidän välillä on valtava seksuaalinen jännite, mutta mä en usko, että oikein muuta, Aleksis selosti puisevimmalla liikemiesäänellään.

Olin pettynyt, mutta taistelutahto kupli sisälläni. Minä uskoin, että välillämme oli muutakin, mutta en aikonut yrittää vakuuttaa Aleksista juuri sillä hetkellä. Hän oli aikonut esittää jotain ”järkiratkaisua”, ja sellaisen ratkaisun minä halusin kuulla. Mielenkiinnolla. Yritin kuulostaa niin pragmaattiselta kuin osasin, kun sanoin: 

-Eihän me voida tietää, mitä meidän välillä on, jos me ei edes tutkita asiaa.

-Seksi vaan sotkee monesti asioita. Tässä tilanteessa kaikkein selvintä olis ollu, että me olis pysytty erossa toisistamme, Aleksis ilmoitti tyynesti ja lisäsi:

-Mä en voi – äläkä nyt ota tätä loukkauksena – mä en voi kuvitella, että mä oikeesti menisin sun kaltaisen naisen kans naimisiin.

Otin sen silti loukkauksena.

-Mä oon fiksu, ihan hyvännäköinen, hyväkäytöksinen, mä pärjään omillani ja sä haluut mua. Kerro mulle, mikä musta tekee niin mahdottoman vaihtoehdon?

Aleksis rypisti kulmiaan ja alkoi sitten puhua kuin olisi luetellut ulkomuistista:

-Sä kehittelet mutkikkaita juonia, haaveilet tunteellisista taiteilijoista ja inhoat käytännöllisiä, asiallisia miehiä. Mä en oo tunteellinen, taiteellinen mies. Mä oon se jälkimmäinen. Sä toimit vaiston varassa, etkä analysoi tilanteita loppuun asti ja kaiken lisäksi sä oot mahdoton sotkupekka. Ja nää ei oo olettamuksia. Nää asiat sä oot itse sanonut, tai mä oon huomannu sinä aikana, kun me on tunnettu.

Olin entistä loukkaantuneempi ja erittäin ärtynyt. Mieleni teki huutaa, että olin muuttanut mieltäni jo aikaa sitten, ja että minun puolestani kaikki taiteilijat voitaisiin ampua kuuta kiertävälle radalle, jos vain saisin edessäni istuvan tuskastuttavan jästipään itselleni. Sellaista paljastusta en kuitenkaan aikonut tehdä, kun Aleksis oli juuri luettelemassa syitä,  miksi olin mahdoton vaihtoehto oikeaksi vaimoksi.

-Ainoa suuri juoni on ollu tää sopimus, ja sä lähdit siihen mukaan! Muutoin mä saatan vaan vähän avittaa kavereiden rakkauselämää tai vihjata sopivalla tavalla siitä, mitä mä haluisin synttärilahjaksi miesystävältä tai muuta ihan viatonta.  Ja mä en oo sotkupekka! Meidän asunto on koko ajan kunnossa.

-Se johtuu siitä, että mä korjaan sun jälkiä joka ilta, Aleksis sanoi rauhallisella äänellä, jonka alla kupli huvittuneisuus.

Silmäni kapenivat.

-Älä viitti!

-Sulta jää aina kirja pöydälle, viltti on rutussa sohvannurkassa, sä et koskaan käytä lasinalusia, ja aina joku tyhjä jogurttipurkki lojuu tiskialtaassa. Mikä juttu se edes on? Se purkki siellä altaassa?, mies kysyi aidon kiinnostuneena.

Minua nolotti hiukan.

-Mä huuhtelen ne, ettei ne ala haiseen roskiksessa, mutta ehkä mä joskus unohdan…

-Sä unohdat ja sit se purkki haisee siinä tiskialtaassa eikä roskiksessa niinku pitäis.

-Mikä sun pointti tässä kaikessa on? Paitsi että mä en ehkä oo joku täydellinen Martha Stewart. Joka muuten ei sekään ollu niin täydellinen. Mä en sentään oo ollu vankilassa, kivahdin hetken hiljaisuuden kuluttua, kun en keksinyt mitään puolustautuakseni.

-Mun pointti on se, että kaiken ton lisäksi sä viihdyt työelämässä. Kovasti. Mä haluun löytää tasaisen, vaatimattoman, järkevän naisen,  joka jää mielellään hoitaan kotia, keskittyy muhun ja lapsiin ja antaa mun hoitaa työelämän ja raha-asiat.

Suuni valahti auki. Tuijotin Aleksista hetken ja sanoin sitten:

-Sä et oo tosissaan.

-Kyllä mä oon, Aleksis vastasi rauhallisesti.

-Siirryttiinkö me just ajassa taaksepäin? Onko Suomi vielä Venäjän vallan alla?, kysyin äänellä, joka tihkui ivaa.

-Ei siinä oo mitään nauramista, Aleksis vastasi happamasti ja jatkoi:

-Se on täysin järkevää ja loogistakin. Mä teen paljon töitä ja mä haluisin, että kun mä tuun kotiin, siellä on ruoka valmiina ja koti kunnossa. Ja nainen, joka haluu miellyttää mua…muutenkin.

Värähdin viimeisen lauseen kuullessani. Siihen olin täydellisen valmis vuoden jokainen päivä, koko loppuelämäni. Muutoin Aleksiksen puheet olivatkin sitten silkkaa roskaa.

-Toi on ihan älytöntä. Voithan sä aina palkata siivoojan. Tai sun tuloilla vaikka kodinhoitajan!

-Siivooja kerran viikossa ei pidä kotia järjestyksessä, kuten mä oon viime viikkoina hyvin huomannu. Enkä mä haluu vierasta ihmistä pyöriin mun kotiin, mies intti itsepäisesti.

Suuttumus alkoi kiehua sisälläni ja ylittää voimakkuudeltaan loukkaantuneisuuden. Latelin myrkyllisesti, Dahlian kuva päässäni vilkkuen:

-No hei, ei muuta kuin Helsingin keskustan trendikkäisiin baareihin hakeen jotain isotissistä vetyperoksidiblondia. Niitä löytyy, ja aika monet on jo kunnostautuneet isotuloisten miesten kainaloissa ja päässeet lehtiinki. Rakkaudesta tietysti. Töitä ne ei monesti ehdi tekemään, mutta meikkaamaan ja laittamaan itteensä kyllä. Ja on niitä brunettejaki, jos blondit ei nappaa. Mä en tiedä niiden siivoustaidoista, mutta eiköhän niitä voi kouluttaa.

-En mä haluu mitään aivotonta maalipyttyä. Kyllä älykäs, järkeväkin nainen voi haluta sellaista, mitä mä tarjoisin, Aleksis vastasi kasvot vakuuttuneina typerän ideansa loistokkuudesta.

Mieleni teki ottaa hillopurkki pöydältä ja kaataa se Aleksiksen päähän. Miten niin älykäs mies saattoikin olla niin tyhmä?

-Kuinka monta sellaista suhdetta sulla sitten on ollut? Ainakaan ne ei avioon asti oo johtaneet, tivasin suloisesti.

-Mulla on ollu yks vakavampi suhde nuorena, kun mä olin vasta urani alussa. Sitä kesti seitsemisen vuotta, mutta sitten…Ei oo vaan tullu sopivaa vastaan. Mun suhteet on ollu lähtökohtaisestikin seksisuhteita.

-Onpa kumma, mutisin itsekseni.

-Ei se silti tarkoita, ettenkö mä vois löytää sellaista suhdetta, Aleksis ilmoitti päättäväisesti.

Siihen minulla ei ollut mitään sanottavaa. Käänsin päätäni apeana, tuijotin ikkunasta ulos ja jonkin aikaa keskityin vain syömään. Mikään ei enää kuitenkaan maistunut läheskään niin hyvältä. Haukkasin paksusti tuoreella voilla ja vadelmahillolla päällystettyä leipää ja siinä samassa tunsin suuren, tahmean kokkareen tipahtavan kaula-aukon paljastamalle iholle rintojeni välissä.

Älähdin ärtyneenä ja yritin kerätä hilloa pois sormellani. Sitä valahti entistä syvemmälle ja avasin takkiani samalla, kun nuolaisin tahmaista sormeani. Olin niin puuhiini syventynyt, etten huomannut, että jokin hiljaisuudessa muuttui ja säpsähdin, kun huoneessa kolahti. Aleksis oli noussut seisomaan ja kaatanut tuolinsa. Hän katsoi minua pöytään nojaten, kasvot keskittyneinä ja nyökäytti hitaasti päätään kohti kaula-aukkoani.

-Mä voin hoitaa ton.

Sormieni liike pysähtyi, mutta vaikka selkärankaani pitkin kulki petollinen värähdys, kivahdin miehelle:

-Toivottavasti toi tarkottaa vaan talouspaperin hakemista, sillä muuten mä en voi sanoa muuta kuin että on sulla otsaa!

-Mulla ei oo aikomustakaan käyttää talouspaperia, Aleksis vastasi pehmeästi silmät avoimessa kaula-aukossani ja lähti kiertämään pöytää.

-Sä oot just pitäny esitelmän mun puutteista ja siitä, miksi mä en kelpaa vaimoksi!

-Niin. Enkä mä sanonu ettetkö sä kelpaa vaimoksi. Sä et vaan sovi mun vaimoksi. Mutta mulla olis ratkaisuehdotus tähän meidän…pulmaan, Aleksis vastasi hyväilevästi.

Hän tarttui käsivarsiini, ja minä nousin seisomaan sydän takoen, uhmakkaista puheistani huolimatta. Hän pyöräytti minut pöydän päähän ja nosti minut nopeasti sen reunalle istumaan. Mielihyvä kuohahti suonissani. En ollut mikään pieni nainen, mutta Aleksiksen sylissä minusta tuntui aina siltä, kuin olisin ollut mitättömän pieni ja kevyt. Miehen silmät tuijottivat minua tummina ja niin terävinä, että tuntui, kuin olisin saanut pieniä haavoja kaikkialle vartalooni, ja hänen kätensä nykivät saunatakkini auki.

Hetken istuin vain sanattomana ja vastasin Aleksiksen katseeseen, mutta sitten sana pulma tavoitti minut, ja sain kieleni liikkeelle.

-Kerro ihmeessä, mikä se sun ratkaisu sitten vois olla, hengähdin ivallista sävyä tavoitellen, vaikka minulla alkoikin olla jo melko hyvä aavistus asiasta.

Aleksiksen ääni oli kuin hiekkapaperia, ja hän puhui hitaasti samalla, kun hänen kätensä livahtivat takkini alle ja lähtivät vaeltamaan paljailla reisilläni, vyötärölläni ja selälläni.

-Me voitaisiin – jos sä siis haluut myös – harrastaa seksiä, niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Siihen asti kun me kyllästytään tai joku muu tulee kuvioihin. Mä oon täysin tietoinen, että se riskialtista, kun me asutaan samassa taloudessa, ja että voi tulla odotuksia tai kuvitelmia jostain muusta. Just sen takia mä en oo koskaan pannu mun naispuolisia kavereita enkä työkavereitakaan. Liian monimutkaista. Pidetään huoli, että eletään erillistä elämää muutoin. Harrastetaan seksiä ja esitetään normaalia pariskuntaa, mutta ei muuta.

Maailman typerin idea. Naurettava. Kuolleena syntynyt. Kuolleempana kuin Aleksis arvasikaan. Mutta parempi kuin ei mitään. Ja tilaisuus vakuuttaa Aleksis siitä, että kelpasin muuhunkin kuin seksiin.

-Mitä mieltä sä oot?, Aleksis kysyi tummalla äänellä, josta kuulsi…oliko se epätoivoa?

Värisin miehen katseen alla ja huokaisin, kun hän kohotti kätensä rinnoilleni ja pyöräytti peukaloitaan kiihottuneina sojottavilla nänninnipukoillani. Katsoin häntä silmieni raosta samalla, kun nuolaisin huuliani, painauduin hiukan hänen käsiään vasten ja avasin reisiäni. Näytti siltä, että Aleksiksen katse yritti sinkoilla kaikkialle yhtä aikaa. Hänen kätensä vapisivat.

Naisellinen voitonriemu rynnisti hermoratojani pitkin.

Epätoivoinen. Todella epätoivoinen.

Himo raastoi ruumistani ja aivojani uhkasi kaikkien aikojen oikosulku, mutta pitelin kiinni todellisuudesta kynsin hampain. Minun oli tiedettävä tämän uuden järjestelyn säännöt.

Aleksis nojautui eteenpäin, painoi päänsä ja nuolaisi hilloa rintojeni välistä. Puristin ruokapöydän reunoja rystyset valkoisina ja voihkaisin pehmeästi.

-E-eikö me siis…voida jutella?, mumisin hiljaa.

Aleksis nuolaisi uudestaan, ja notkistin selkääni niin, että rintakehäni nousi paremmin tarjolle.

-Ei mitään pariskunta-arjen yrittämistä. Se vaan sotkee kaiken, mies vastasi karheasti.

-Ai mä luulin, että seksi sotkee kaiken, kiusasin silkkisesti, nostin toisen käteni Aleksiksen hiuksiin ja hieroin nautinnollisesti tämän päänahkaa paksujen, villien suortuvien lomitse.

-Haluutko sä kirjallisen analyysin siitä, mikä kaikki tässä sopimuksessa on pielessä ja mikä sotkee mitä? Koska siitä selonteosta tulee pitempi kuin Päätalon Iijoki-sarjasta, Aleksis ärisi ja kuljetti kätensä kylkiäni pitkin lanteilleni.

Sitten hän nuolaisi taas. Inahdin ja vääntelehdin pöydällä miehen suuta vasten, kun nautinto alkoi laskeutua kuin paksu verho järjen valon eteen. Pakotin itseni neuvottelemaan silti vielä vähän. Ihan vähän.

-Mulla on vaan yks ehto, sanoin tukahtuneesti, kun miehen kieli pyörähti taas ihollani.

-Mikä se on?, Aleksis kysyi ja hänen äänensä kuulosti jo tuskallisen kuristuneelta.

-Pari tuntia juttelua kerran viikossa. Ihan vaan että me o-opitaan tunteen toisiamme. Jos me ei kerran sä-sängyssä puhuta, huokailin.

Aleksis kiskaisi saunatakin olkapäiltäni ja painoi suunsa huulilleni. Hänen huulensa olivat lämpimät ja intohimoiset, hänen kielensä hieroi kieltäni aistillisesti ja houkuttelevasti, ja hänen kätensä nostivat reisiäni ja ohjasivat sääreni hänen ympärilleen. Päästin pieniä äännähdyksiä miehen suuhun ja olin jo autuaasti unohtanut keskustelumme, kun Aleksis nosti päätään ja alkoi painaa minua hitaasti vartalollaan taaksepäin.

-Hyvä on, hän mutisi.

Miehen toinen käsi kurottautui taakseni samalla, kun toinen tuki minua vyötäröstä. Kilinää, kolahduksia, räsähdyksiä. Sävähdin jokikisen yhteenkolisevan esineen, kilahtavan aterimen ja lattiaan hajoavan astian ääntä kuin se olisi ollut sähköisku ja yhtäkkiä kuulin kysyväni tummalla, suklaisella äänellä, joka ei ollut omani:

-Arvostaisko sun tasainen, vaatimaton ja…järkevä nainen tämmöstä tuhlausta ja sotkemista?

Aleksis pysähtyi niille sijoilleen ja vilkaisi pöytää takanani välinpitämättömästi. Sitten hän painoi minut selälleni pöydälle, kumartui ylleni ja murisi synkästi:

-Tuskin. Mutta näin tehdäänki vaan himokkaille nartuille, jotka tekee miehen hulluksi pelkällä perseen pyöräytyksellä. Sellaisille, jotka suorastaan kerjää tulla nussituksi missä vaan.

Aleksis livautti sormensa paisuneelle, märälle lihalle jalkovälissäni, siveli vakoani kevyesti edestakaisin ja suustani pääsi kimeä, onnellinen valitus. Hän henkäisi silmät hurjina leimuten ja sähähti:

-Ja ihan valmis. Tietenkin. Sä et oo ehkä vaimoainesta Isla kulta, mutta sä oot täydellinen, tuhma rakastajatar. Upein vartalo mitä mä tiedän ja aina valmis, kiimainen pieni pillu.

Aleksiksen sanat kaikuivat korvissani ja näin hämärästi, kuinka mies ojentautui ottamaan jotain pöydältä.  Vatsalleni tipahti jotain kylmää ja tahmeaa. Hilloa.

-Mä oon aina ollu vähän makeanperso, Aleksis ilmoitti karhealla äänellä ja levitti hillon sormenpäillään vatsalleni.

Sääreni miehen ympärillä vapisivat, voihkin hiljaa ja epätoivoisesti kuin kivusta, ja himo ui suonissani niin kuumana ja vaativana, että pelkäsin räjähtäväni orgasmiin pelkistä kosketuksista. Kun Aleksis tipautti hilloa lisää vartalolleni, toiselle rinnalleni ja hieroi, selkäni nytkähti korkealle kaarelle ja vartaloni alkoi vääntyillä niin, että miehen oli tartuttava lanteisiini. Vadelmien tuoksu leijui nenääni asti.

-Aleksis…, ähkäisin pienellä, käheällä äänellä.

-Paikoillas, mies komensi, ja kun näin hänen silmiensä liukuvan alaspäin ja käden ottavan uuden annoksen makeaa herkkua pikkulusikkaan, nipistin silmäni kiinni ja tarrasin pöydänlaitoihin kiinni.

Aleksis tipautti nokareen hilloa hävylleni ja kun hän alkoi hieroa, voihkimiseni muuttui kuristuneiksi nyyhkäyksiksi ja rukouksiksi.

Alkoi kidutus, jonka olisi pitänyt olla ankarasti rangaistava rikos sekä Suomessa että kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Aleksis ryhtyi nuolemaan vatsaani. Hänen kielensä pyöri, se kulki välillä leveänä, välillä kapeana, ja silloin tällöin hänen suunsa imaisi. Hänen kämmenensä pumppasi kevyesti jalkoväliäni häpyhuuteni päältä ja vähitellen hänen suunsa nousi kohti rintaani.

Uikutin ja ähkin, sopersin sanoja, joita en ymmärtänyt, ja kun miehen suu saapui rinnalleni, tiesin, etten kestäisi kauaa. Aleksis puristi toista rintaani vapaalla kädellään ja nipisti sen kärkeä kerta toisensa jälkeen lujempaa. Hänen suunsa laskeutui suutelemaan ja imemään hillon kuorruttamaa nänniäni, näykkimään ja nuolemaan sokeriseksi sotkettua kumpuani ja koko ajan hänen kätensä siveli pilluani.

Aloin vajota pimeään, jonne tunkeutuivat vain alkukantaisen nautinnon häikäisevinä välähtelevät strobovalot. Valkoisia valoja välähteli rinnoistani. Vatsastani. Pillustani. Reisistäni, jotka hankautuivat Aleksiksen farkkuja vasten.

-Aleksis. Aleksis. Aleksis.

Anova, vapiseva ääneni toisti miehen nimeä kuin mantraa.

Paksut nestevanat kutittivat herkkää ihoani rajusti nytkähtelevässä jalkovälissäni. Ne vuotivat pakaroilleni ja tipahtelivat pirtin pöydälle, ehkä jopa lattialle. Juuri ennen kuin tunsin Aleksiksen suun irtoavan rinnaltani ja hänen käsiensä tarttuvan reisiini, jostain syvältä vatsanpohjastani lähtivät liikkeelle orgasmi ja huuto. Yhtä aikaa, rinnakkain, kiihdyttäen ja kuin kilpaa.

Raaka, avuton parkunani pääsi ilmoille, kun Aleksiksen kieli painautui hillon peittämälle hävylleni ja siitä kololleni. Mieletön, pimeä tanssilattiani täyttyi miljardeista välkkyvistä valoista.  Jokainen solu vartalossani kirkui hekumasta, ja maailmani oli tiivistynyt puhtaaksi mielihyväksi, joka jatkui ja jatkui, kun Aleksis lipoi, suuteli ja miltei ahmi räjähtävästi laukeavaa pilluani.

Pöytä allani tärähti ja tajusin hämärästi lyöneeni nyrkkini siihen. Sääreni liikkuivat, kohosivat ja tukeutuivat jotain lämmintä vasten ja käsitin hajanaisesti, että Aleksis oli nostanut ne olkapäilleen. Miehen kieli liukui edelleen pitkin vakoani, ja aina välistä hän haukkasi häpyhuultani, mutta juuri kun aloin palata maan pinnalle järisyttävästä kliimaksistani, hän nousi pystyyn.

Katsoin kuin irrallani ruumiistani, kuinka sääreni lepäsivät Aleksiksen rintaa vasten, kuinka pohjattomilta ja paholaismaisilta hänen silmänsä näyttivät, ja kuinka hän yksinkertaisesti vain avasi farkkujensa napit ja otti esiin äkäisen punaisena seisovan suuren kullinsa.

-Mä oon jostain lukenu, että suurin seksin tarve uuden kumppanin kans laantuu kolmessa kuukaudessa, mies sanoi hampaidensa välistä ja puski kullinsa kärjen pillunaukolleni.

Olin edelleen todellisen maailman saavuttamattomissa ja tuijotin vain Aleksista, hänen huuliensa liikettä ja haparoin sanoja, jotka kaikuivat korviini. Mies työnsi kaluaan hiukan sisääni ja pilluni sykähti. Hän näytti niin vihaiselta. Niin toivottomalta. Ja päättäväiseltä.

-Mä pidän huolen, että tää pakkomielle on loppu siihen mennessä, Aleksis mumisi silmäluomet raskaina, sormet puristuen reisiini.

Hän puski sisääni muutaman sentin lisää, ja tunsin, kuinka minua vieläkin repivän orgasmin jälkijäristysten päälle alkoi äkkiä rakentua uusi. Tuijotin Aleksiksen palaviin silmiin ja jonkin naisellisen vaiston ohjaamana nostin toisen käteni kaulalleni ja ryhdyin kuljettamaan sormiani pitkin vartaloani. Hitaasti. Miehen silmät laajenivat, hänen kullinsa työntyi sisääni vielä syvemmäs ja vingahdin mielihyvästä. Pyöräytin kättäni rinnallani ja sivelin sitten vatsaani. Aleksiksen leukapielet jännittyivät, hänen suunsa puristui viivaksi ja sitten hän sihautti:

-Ja aika alkaa nyt.

Mies survaisi itsensä perille niin, että vatsanpohjaani poltteli ja voihkaisin uudesta, kärsimättömästä tarpeesta. Aleksis oli jo yhtä kärsimätön. Hän nojautui hieman ylleni ja antoi katseensa liukua silmistäni aina jalkoväliini, jonka hänen kalunsa oli lävistänyt. Sitten hän alkoi liikkua.

Hän puristi lantiotani ja puski sisääni hitain mutta niin lujin työnnöin, että pöytä vavahteli, ja vartaloni olisi karannut kauemmas, ellei hän olisi pitänyt minusta kiinni. Hidas, primitiivinen rytmi otti minut valtaansa – se oli kuin tanssi ja tunsin kohoavani sen pyörteissä yhä korkeammalle tummalle, samettiselle taivaalle, jossa minulla tällä kertaa oli kumppani.

Aleksiksen katse ei irronnut vartalostani hetkeksikään, ja kun hän kiihdytti tahtiaan, hänen silmänsä hakeutuivat omiini. Hän nojautui ylleni vielä hiukan enemmän, hänen sormensa hiipi klitorikselleni ja samalla, kun tuijotin kullanruskeisiin silmiin, nousin yhä korkeammalle.

G-pisteeni paloi kuin rovio, klitorikseni liukui Aleksiksen sormen alla valtavan suurena, liukkaana nappulana, ja pilluni alkoi pureutua Aleksiksen kalun ympärille vastaansanomattomalla voimalla. Suuni läähätti ja ulvahteli avoimena, pöytä allani tärisi, rintani heiluivat Aleksiksen poratessa sisääni yhä kiivaammin ja miehen katse muuttui tuimaksi, mutta tunne tanssin pyörteestä ei kadonnut – päinvastoin.

Äkkiä Aleksis voihkaisi pitkään ja matalasti. Kouristelin entistä rajummin kuin vastaukseksi, ja mies ähkäisi vaimeasti:

-Isla. Mä en kestä kauan. En kestä…voi jumalauta…

Miehen kärsivä, toivoton tunnustus heitti minut viimeiseen piruettiin ja lensin kauas, kauas tähtitaivaalle kuva maailman kauneimmista silmistä verkkokalvoillani. Kirkaisin yhä uudestaan ja tunsin, kuinka Aleksis saavutti oman kliimaksinsa miltei yhtä aikaa, matalasti huutaen ja työntyen minuun syvälle ja koko pituudeltaan.

Se oli ihmeellistä. Niin ihmeellistä, etten olisi halunnut laskeutua siitä autuudesta todellisuuteen enää koskaan. Aleksiksen täysin puettu vartalo painautui minua vasten pitkän aikaa ilman, että hänkään liikahti. Lopulta mies kuitenkin mutisi:

-Mun pitää pestä sut.

Hymy hiipi huulilleni.

-Mä osaan kyllä sen taidon itekin.

-Mmm. Mutta mä sotkin sut.

Nostin hiukan päätäni ja katsoin vasemmalle puolelleni lattialle, jolla lojui ainakin haarukka, veitsi, rikkoutunut lautanen sämpylänjämineen ja korvaton kahvikuppi. Lisäksi näin lattialaudoilla kahvia ja pekonia ja mikäli äänistä olin oikein päätellyt, pöytä ei näyttänyt ainakaan paremmalta.

-Tän jälkeen sulla ei oikein oo varaa vittuilla mun siisteydestä. Jos mä oon sotkupekka niin sä oot kävelevä kaaos, kun sä sille päälle satut.

Aleksis kohotti päätään ja näin, että vasta silloin hän todella käsitti aiheuttamansa tuhon. Hän katseli astioita hetken ja ilmoitti sitten haudanvakavalla äänellä:

-Itse asiassa tää kaikki on sun syytä. Mä en olis tehny mitään tällasta, jos sä et olis alottanu. Mä vaan seurasin normaaleja miehisiä viettejäni ja…

-Eli jos Sini työpaikalla läikyttää kahvia vahingossa päälleen, sä kellistät sen keskellä taukotilaa pöydälle, haet kahvipannun ja kaadat lisää sen niskaan?, kysyin pohtivasti ja kulmakarvat koholla.

-Sä vääntelet mun sanomisia. Se sääntö koskee vaan sua, Aleksis vastasi paheksuvasti.

-Aa, eli mulle ei saa käydä vahinkoja…

-Mun puolesta sulle saa käydä niin paljon ton tyyppisiä vahinkoja kuin sä haluut, mutta sun pitää ymmärtää myös mahdolliset seuraukset.

Mies tarttui käteeni ja ohjasi minut kylpyhuoneeseen. Kun palasimme sieltä, olin puhdas mutta niin pökerryksissä, että pystyin tuskin kävelemään. Ilmoitin, etten pystyisi tekemään yhtään mitään, jos en saisi nukkua vielä hetken ja lähdin kohti makuuhuonetta. Aleksiksen ajatukset kulkivat ilmeisesti samoja ratoja, sillä hän seurasi minua sanaakaan sanomatta sänkyyn ja veti minut rintaansa vasten lusikka-asentoon.

-Mun pitää tilata myöhemmin hinausauto, mies mutisi hiuksiini.

Minä olin unohtanut ojassa makaavan autoparkani kokonaan. Työnsin ajopelin nopeasti mielestäni, kun mieleeni juolahti paljon kiinnostavampi aihe. Olikohan aivan uusien sääntöjen mukaista puhua hinausautosta sängyssä? Jos kyllä, kuinka paljon hinausautosta voisi puhua? Voisiko sängyssä puhua vain käsillä olevasta tilanteesta vai kaikista tilanteista, joissa hinausauton oli joutunut tilaamaan? Entä flirttaileva keskustelumme seksin jälkeen? Oliko sellainen periaatteessa sääntöjen vastaista? Vai oliko tämä viikonloppu poikkeus?

Päätin kokeilla kepillä jäätä.

-Mitä jos me käytäis sienimetsällä myöhemmin? Sade on loppunu, ja sieltä voi löytyä mitä vaan.

Puhuin mahdollisimman ilmeettömällä äänellä, vaikka sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Aleksiksen vartalo takanani jännittyi, ja odotin jo nopeaa torjuntaa.

-Osaatko sä sienestää?, mies sen sijaan kysyi peittelemättömän uteliaasti.

Henkäisin helpotuksesta ja toivosta ja vastasin:

-Aika hyvin. Mun mummo oli innokas sienestäjä. Se vei mut lapsena näihin metsiin monet kerrat. Mä tunnen haperot ja rouskut, tatit, lampaankäävän, orakkaat, vahverot ja niin pois päin. Mä en käy täällä usein, mutta syksyisin mä monesti tuun tänne kerään pakastimen täyteen sieniä.

Kun Aleksis ei heti vastannut, arvasin hänen ajattelevan suunnitelmansa uusia ehtoja.

-Sä oot oikeestaan velkaa mulle niitä juttutuokioita tuntikaupalla. Tällä sä voisit kuitata pari, maanittelin pehmeästi ja pyörähdin miehen sylissä nähdäkseni hänen silmänsä.

Aleksis silmäili minua varovaisesti ja arvioiden, mutta sanoi sitten:

-Se vois olla ihan kivaa. Mä tykkään liikkua luonnossa, mutta mä en tunne näitä seutuja. Mutta me ei tehdä mitään tällasta sitten, kun päästään kotiin.

Ilon ja surun tunne kipinöivät rinnassani yhtä aikaa, mutta pakotin surun pois. Olin viime tunteina saanut paljon enemmän kuin olin enää osannut toivoakaan, ja sieniretki Aleksiksen kanssa olisi kuin kirsikka kakun päällä.

-Ei tietenkään, minä henkäisin ja käännyin taas selin Aleksikseen.

Vedin hänen käsivartensä ympärilleni, painoin selkäni tiiviisti hänen vatsaansa ja rintaansa vasten, ja kun mies heitti säärensä reiteni päälle, huokaisin pyörryttävästä onnentunteesta.

Peli ei ole pelattu. Se on oikeastaan vasta alkamassa, muistutin itseäni ja sitten liu’uin unen syliin, Aleksiksen hengitys hiuksiani vasten.