TUOMARIn viimeiset luvut ja KIRJA
Hei!
Kustannussopimus ja kesän viimeiset harrastukset veivät huomiotani sen verran, että kesti hetken, että sain puskettua Tuomarin viimeiset luvut eetteriin (1,65 eur). Nyt ne kuitenkin ovat saatavilla samoin kuin koko kirja (4,50 eur).
Kirja löytyy täältä:
TUOMARI KIRJA
Ja luvut taas täältä:
TUOMARI LUVUT 8-10
Oli hauskaa kirjoittaa pitkästä aikaa bdsm-tarina, mutta nyt luulen, että siirryn taas vähän kevyempään tarinaan. Tosin hieman paheelliset ympyrät ovat luvassa, kun mieleni tekee pitkästä aikaa kirjoittaa oikein kunnon ällörikkaasta playboysta, joka on ansainnut omaisuutensa peliyhtiön perustamalla. Tarinan sankarittaren rooli on vielä hieman hämärän peitossa, mutta luulen, että hän ilmestyy sankarin elämään viestintätehtävässä tai toimittajan roolissa.
Enempää en vielä maalaile, sillä homma on päässänikin vielä aivan levällään, mutta sen verran sanon, että voi kulua hetki, ennen kuin julkaisen seuraavan tarinan.
Jotenkin tuntuu, että olisi kiva kokeilla kirjoittamista ihan kaikessa rauhassa. Kun myyn jatkokertomusten lukuja, minua aina vähän rasittavana suorittajaihmisenä alkaa jossain vaiheessa painaa aikataulu päälle, vaikkei kukaan sitä minulta vaadikaan. Se on jäänyt tavaksi blogiajoilta. Toisekseen ensimmäisten äänikirjojeni on tarkoitus ilmestyä jo tänä vuonna, joten olen varannut niillekin vähän aikaa.
Seuraava tarina saattaa viipyä siksikin, että minulla on hieman erilainen kirjoitusprojekti rinnalla – sellainen synkkä ja vähän yliluonnollinenkin. Tyypilliseen tapaan mukana on eroottista jännitystä, mutta aika erilaista kuin mitä yleensä kirjoitan. Näin syksyn painaessa päälle sitäkin tekee mieli vähän jatkaa.
Lyhyitä likaisiakin on tarkoitus jatkaa ja ehkä kirjoitankin sellaisen pätkän tässä piakkoin. Olen ollut vähän levottomalla tuulella ja nämä pienet tarinat syntyvät usein silloin, kun mieliala on sopivan…no levoton.
Nyt toivotan kaikille kuitenkin lämpöistä loppuviikkoa – vaikka sitten peiton alla, jos sateet painavat päälle.
t. Lilith