VALENTINA JA VARASTETUT TAULUT – ensimmäinen luku

Heips!

Nyt olisi luvassa aarteen etsintää ja kuumia hetkiä, kun kaiken nähnyt berliiniläisen seksiklubin omistajatar Valentina ja viattoman oloinen kokki Frans yrittävät löytää kadonneita, Valentinan miehelle velan pantiksi annettuja kuuluisien taidemaalareiden teoksia.

Samalla kun pari etsii Malevitšin ja Klimtin teoksia, törmäävät heidän maailmankuvansa yhteen, niin että rytinä käy – ja ehkä ne vähän sekoittuvatkin. Tarinassa on takaumia Valentinan rajuun menneisyyteen ja toisaalta hänen omistamallaan klubilla tapahtuu kaikenlaista – siksi tähditys on kakkonen.

Vielä en tiedä, miten rajuksi meno Valentinan ja Fransin välillä yltyy – ja millaisen pimeän puolen Frans itsestään mahdollisesti löytää. 🙂

Ohessa tarinan ensimmäinen luku. Ja jos se tuntuu kiihottavan mielikuvitusta – kaksi seuraavaa lukua voi ostaa lopussa olevan linkin kautta.

t. Lilith

____________________________________

Seurasin nojatuolissani lähellä klubin sisäänkäyntiä, kun meno oli äitymässä villiksi eräänä toukokuun alun iltana. Maistoin Kir Royaliani ja annoin katseeni kiertää valtakuntaani, klubia. Klubini oli nimeltään pelkkä Der Klub, mutta sitä ei sekoitettu yhteenkään berliiniläiseen yökerhoon. Der Klub oli kuuluisa omalla sarallaan – se oli seksiklubi, jonne ei tultu ilman ennakkoilmoittautumista ja suosituksia.

Tila oli kasvanut vuosien varrella ja se oli sisustettu mustin tapetein, joissa oli himmeän kullanhohtoiset ornamenttikuviot kasvi- ja köynnösaiheineen. Siellä täällä seinien vierustoilla olevia laitteita tai divaaneja erottivat raskaat mustat samettiverhot, jotka laskeutuivat katosta aivan lattiaan asti. Hyvin varustellut bdsm-sellit olivat tilan perällä ja kullanvärisiä kaltereita kehystivät pitkät kullanväriset ketjut, jotka oli kiinnitetty sellin sivuillle nyörein, kuin verhot. Katossa oli aitoja böömiläisiä kristallikruunuja. Seinillä oli siellä täällä valtavia vanhoja peilejä, jotta paheelliset bakkanaalit toistuisivat mahdollisimman monelle silmäparille mahdollisimman monta kertaa. Valo oli himmeää ja keltaista, ja kaikkialla oli jalallisia, raskaita kynttelikköjä täynnä palavia kynttilöitä. Sohvat, divaanit ja nojatuolit olivat kaiken mustuuden vastakohtana kullanruskeaa, hohtavaa plyyshiä, samettia tai ylellistä konjakinväristä nahkaa.

Der Klubilla sai viettää iltaa kuten tavallisella, korkealuokkaisella strippiklubilla ja vain katsella. Minulla oli taitavia tanssijoita, jotka tarjosivat viihdettä burleskista rivompiin esityksiin. Suurimmaksi osaksi vieraat – jos eivät itse tehneet mitään – tulivat kuitenkin katsomaan jotain aivan muuta.

Ne, jotka olivat tulleet pariskuntina tai seurueina, harjoittivat seksiä omien mieltymystensä mukaan – mutta julkisesti tai ainakin puolijulkisesti. Näin kauempana miesparin kiihkeässä anaaliyhdynnässä ja aika lähellä itseäni seurueen, jossa oli kaksi naista ja kaksi miestä vuoteen levyisellä penkillä yhtenä raajojen ja vartaloiden sekamelskana.

Yksi tytöistäni, Fanny, oli kiinnitetty seinään, ja sai nähdäkseni kohtuullisen kevyitä piiskaniskuja rinnoilleen. Fanny piti siitä. Hän oli bdsm-tyttö. Hannaa naitiin jo yhdellä samettipenkeistä, takaapäin ja niin, että hän otti toiselta mieheltä suihin. Tummaihoinen Michelle oli kiinnitetty seksipenkkiin ja sai kyytiä kahdelta mieheltä hänkin. Ne, jotka eivät osallistuneet, tuijottivat akteja katse kuumeisena ja kaipaavana.

Tyttöni eivät olleet prostituoituja. Suurin osa oli töissä klubilla silmänilona ja tarjoilijana, mutta Fanny, Hanna ja Michelle ja pari muuta tyttöä tienasivat enemmän, koska heidän kanssaan se oli mahdollista. Seksi, nimittäin. Jos tytöt niin halusivat.

Nyt oli lauantai-ilta, ja silloin naiset olivat yhtä aikaa töissä ja suostuivat aina jonkun asiakkaan ehdotuksiin. Se oli minun ainut ehtoni – vilkkaimpina iltoina piti valita joku ainakin kerran. Fanny todennäköisesti haluaisi ottaa vielä toisenkin rangaistuksen tänä iltana, ja kun Hanna ja Michelle lopettaisivat, antautuisivat myöhemmin Ana ja Babette. Arki-iltaisin saattoi olla, ettei seksiä herunut kuin parille asiakkaalle – mutta herui kuitenkin.

Se, miksi klubillani oli tyttöjä esiintymässä ja harrastamassa seksiä, johtui yksinkertaisesti siitä, että paikassa kävi huomattavan paljon miehiä. Yksinäisiä miehiä tai miesseurueita. Toki naisiakin tuli aika ajoin, mutta useimmiten he eivät halunneet harrastaa seksiä vieraan kanssa.

Siksi talossani oli aina naisia. Osa todellakin vain tarjoili ja tanssi, jotkut taas suostuivat istumaan sylissä ja antoivat kähmiä rintojaan ja pilluaan ja sitten oli se pieni joukko, joka valikoi aina silloin tällöin jonkun tai jotkut onnekkaat harrastamaan seksiä juuri kuten asiakas halusi. Eivät joka ilta, eivät aina samaa asiakasta, eivät täysin rahan takia. Olin itse asiassa ohjeistanut, että pieni epätoivo ja odottaminen teki miehille hyvää. He tulivat katsomaan, juomaan ja toivomaan, että ehkä juuri sinä iltana olisi taas heidän vuoronsa. Uusille olin kannustanut antamaan helpolla.

Ja siksi minä istuin sisäänkäynnin luona Kir Royal kädessäni. Seurasin ihmisvirtaa ja tarkkailin uusia kasvoja. Der Klubiin pääsi sääntöjen vuoksi vain pieni osa halukkaista, ja olin johtanut klubia jo niin kauan, että huomasin kyllä entuudestaan tuntemattoman miehen. Silloin kävin osoittamassa hänet joillekin tytöistä.

Olin itse opastanut ja kouluttanut tyttöjä ellei saamaan, niin ainakin teeskentelemään orgasmia näyttävästi ja uskottavasti – ja puristelemaan samalla lantionpohjalihaksia niin, että mies luuli pillun sykkivän nautinnosta. Ei ollut kuitenkaan harvinaista, että naiset nauttivat ihan oikeasti. Olin tarkoituksella valikoinut hyvännäköisiä tyttöjä, jotka olivat taipuvaisia ekshibitionismiin ja olivat muutenkin vapaamielisiä suhteessa seksiin.

Minuakin kyseltiin. Aika useinkin, vaikka olin jo 35-vuotias. Minun vastaukseni oli aina ei. Olin paikan omistaja – madame, kuten tytöt minulle vinoilivat – ja vaikka suhtauduin seksiin vapaamielisesti, se ei enää ollut minun juttuni. Mieheni Bernd, jolta klubin olin perinyt, oli kuollut seitsemän vuotta sitten, enkä sen jälkeen ollut harrastanut seksiä. En ollut halunnut, eikä minua haluttanut edelleenkään.

Olin itse ollut Berndin tyttöjä, ennen kuin hän oli ihastunut minuun. Minäkin olin ihastunut Berndiin – heti ensitapaamisellani. Kun hän oli törmännyt minuun eräissä bileissä, hän oli todennäköisesti heti nähnyt, että olin juuri oikeaa ainesta klubille – ja että minulla oli huumeongelma. Olin hyvännäköinen, aina vähän epätoivoinen, aina rahan tarpeessa. Bernd osasi teeskennellä lempeää ja ymmärtäväistä, hän oli hyvä suostuttelemaan ja osasi sanoa juuri oikeat asiat. Hänen siististi leikatut tummat hiuksensa ja tummat, itsevarmat silmänsä, harmaa ohimoilla ja hyvinistuva puku olivat olleet minulle merkki statuksesta ja rahasta – rahasta, josta oli aina pulaa.

Vaihtovuoteni Berliinissä oli muuttunut pysyväksi oleskeluksi, kun olin siirtynyt Berndin huomaan ja klubille. Tummat hiukseni oli koottu korkealle nutturalle, kasvoni maalattu mahdollisimman vietteleviksi ja päälläni oli joka ilta vain stringit tai läpinäkyvä pieni huivi takamuksen päällä. Olin paremman palkan toivossa ilmoittanut heti, että harrastaisin mielelläni seksiä silloin, kun minua halutti.

Minusta oli tullut suosittu. Bernd otti minut pian vuoteeseensa, pani minua joka päivä, kutsui omaksi pikku huorakseen ja se tuntui ihanalta. Laukesin melkein aina. Muutkin miehet tuntuivat hyvältä, sillä Bernd kuiskutti iltaisin korvaani, kenen kanssa hän haluaisi minun tekevän sen. Harrastavan seksiä kaikkien nähden.

Minusta tuli tyttö, joka pani joka ilta jotakuta. Samana iltana miehiä saattoi olla useita. Ja vaikken saanutkaan aina orgasmia, aika usein sain. Päiväni täyttyivät huumehuuruisista orgioista ja minusta tuntui, että rakastin seksiä ja huomiota – ja etenkin Berndiä. Bernd tarjoili minulle amfetamiinia ja pillereitä ja myöhemmin, kun klubi alkoi menestyä yhä paremmin ja minä olin sen tähti, hän tarjoili kokaiinia.

Menimme naimisiin, kun olin 24-vuotias. Bernd sanoi, että halusi omakseen sellaisen kiimaisen nartun kuin minä. Jota hän sai parittaaa mielensä mukaan kenelle halusi. Minä myönnyin auliisti ja hääpäivänäni minua pani Berndin jälkeen pitkin iltaa ainakin viisitoista miestä ensin valkoisessa hääpuvussani ja myöhemmin valkoisessa morsiuskorsetissa ja sukissa. Juhlan kunniaksi minua sai naida paljaalla. Olin kokaiinista sekava, enkä muista mitään muuta kuin jatkuvan panemisen eri asennoissa eri miesten kanssa, reisilläni ja rinnoillani valuvan sperman, kaiken aikaa vaihtuvat kullit suussani ja terävät, miltei kipeät orgasmit, jotka sain Berndin kannustaessa minua tai miehiä.

Vasta kun Bernd halusi lapsia, hän pakotti minut vieroitukseen. Hän oli minua kaksikymmentä vuotta vanhempi, eikä hänellä ollut perhettä. Ensin myönnyin siihenkin, mutta kun pääni vuosien huumeiden käytön jälkeen viimein selvisi, tajusin etten halunnut äidiksi. Omat vanhempani olivat aikanaan kuolleet vuoden 2004 tsunamissa, minulla ei ollut sisaruksia ja yhteydenpitoni isovanhempiini rajoittui viikottaisiin puheluihin. Tuskin edes muistin, millaista oli elää perheessä. En tuntenut itseäni kovinkaan äidilliseksi, eikä elämäntapamme tuntunut sopivan perheelliselle. Asiaa ei auttanut lainkaan kammottavalta tuntunut vieroitus, joka sai minut hakemaan helpotusta seksistä klubilla entistä useammin.

Entistä epätoivoisemmaksi kasvanut seksinhimoni sai Bernd muodostamaan ringin luotetuista kanta-asiakkaista ja tutuistaan. Aiemmin kotonamme oli yleensä käynyt korkeintaan pari kolme miestä, joiden viihdyttäminen oli tehtäväni sen jälkeen, kun bisnekset oli hoidettu. Nyt miehiä oli kotonamme usein viidestä seitsemään. He saivat panna minua kondomilla samalla, kun Bernd yritti saattaa minua turhaan raskaaksi. Samalla kun napsin salaa pillereitä, vartaloni oli käytössä yötä päivää, mutta mitä paremmin pääsin kuiville, sitä vähemmän seksistä enää nautin.

Sitä kesti vajaan vuoden ja Bernd oli jo luovuttamassa suhteeni. Hän oli tyytymätön minuun, siihen etten enää ollut aktiivinen ja nauttinut seksistä ja siihen, etten tullut raskaaksi. Hän oli aikeissa ottaa minusta eron. Minä olin peloissani. En tiennyt, miten pärjäisin ulkomaailmassa ilman klubia.

Pelastuin oudolla, makaaberilla tavalla, joka oli tavallaan kirsikka elämäni oudon, makaaberin kakun päällä. Bernd menehtyi yhtä äkillisesti kuin vanhempani. Hän oli parin kaverinsa kanssa lähtenyt lentämään pienkoneella humalapäissään ja kone putosi.

Kävi ilmi, että Bernd oli onnistunut saamaan lapsen toisen naisen kanssa, joka oli työskennellyt klubilla, ja kaikki Berndin kiinteistöomistukset ja tunnettu kahvilaketju menivät alle vuoden vanhalle lapselle. Minä sain klubin. Testamenttia oli muutettu vain puolta vuotta aiemmin. En ollut erityisen pettynyt.

Tiesin kyllä, että Bernd oli varakkaasta suvusta ja että hänellä oli rahaa. Ainoa mitä jälkikäteen ihmettelin oli, miksi hän oli mennyt kanssani naimisiin, kun hän ei pahemmin esitellyt minua kunniallisemmalla puolella elämäänsä. En koskaan tavannut edes hänen vanhempiaan. Ehkä hän oli todella rakastunut. Omalla kieroutuneella tavallaan. Olihan hän halunnut lapsenkin kanssani.

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, olin laajentanut klubia jo kaksi kertaa, suorittanut kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon Berliinin ammattikorkeakoulussa ja käynyt huvikseni kursseja humanistisilta aloilta ja yhteiskuntatieteellisestä. Vaikka en harrastanutkaan enää asiakkaiden kanssa seksiä, kiertelin klubilla ja keskustelin heidän kanssaan ja olin huomannut, että hyvän englannin ja hyvän saksan lisäksi hyvä yleissivistys oli arvostettu ominaisuus. Se auttoi imagonkin ylläpitämisessä. Väitän, että talon maine oli muita taloja parempi osin siksi, että kävin taidenäyttelyissä, teatterissa, konserteissa ja luin paljon. Kun seurustelin, osasin seurustella monista aiheista.

Äkkiä ajatukseni lennähtivät pois menneisyydestä ja bisnesstrategiasta, sillä näkökenttääni osui pitkä, vaalea mies. En tunnistanut häntä ennestään, joten hänen täytyi olla illan yksi neljästä uudesta. Kolme muuta olivat jo tulleet seurueena ja juopottelivat katsellen ympärillä tapahtuvaa parittelua silmät suurina ja kiihkeinä.

Silmäilin miestä hetken paikastani, joka oli strategisesti sillä tavalla ovela, että klubiin saapuva ei minua heti nurkastani huomannut. Mies näytti hätkähtävän katsellessaan klubin tapahtumia, ja hänen kasvoillaan käväisi hämmästynyt, miltei paheksuva ilme. Uteliaisuuteni heräsi. Uusi asiakas oli tietysti aina uusi asiakas, mutta yleensä heillä oli ekshibitionistisia tai voyerististiä taipumuksia, jolloin he lähinnä nauttivat näystä.

Mies oli pukeutunut kuten pukukoodi edellytti, ja hänellä oli yllään hyvin istuva, murretun vihreä tweedtakki, tummanruskeat suorat housut ja sammalenvihreä paita. Ei solmiota ja ainakin kolme paidannappia oli auki. Kaulusta oli kiskaistu niin, että se nousi hiukan takinliepeille.

Hän oli ainakin 185 senttiä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan…Mietin hetken ja päädyin sanaan jykevä. Hartiat olivat leveät kuin ladonovet, ylävartalo vahva, pitkät käsivarret voimakkaat. Kun mies istahti läheiselle jakkaralle sisäänkäynnin toisella puolella olevan korkean pöydän ääreen, näin kuinka kangas kiristyi hänen reitensä ympärille. Se oli lihaksikas, maskuliininen reisi. Koko mies suorastaan hohkasi testosteronia, mutta kun vilkaisin taas hänen kasvojaan, hänen ilmeensä oli varovainen ja…saattoiko se olla halveksuntaa? Siristin silmiäni ja katselin korkeita poskipäitä, leveää suuta, jonka suupielet näyttivät kääntyneen pysyvästi ylöspäin ja pitkäripsisiä silmiä, jotka olivat syvällä päässä vahvojen, suorien vaaleiden kulmien alla.

Siinä katsellessani tiesin, että minun pitäisi nousta ja mennä tutustumaan, mutta jokin vihloi vatsaani niin voimakkaasti, etten päässyt ylös. Hetken mietin oikeasti, mitä se oli, ennen kuin tajusin. Se oli niin vanha tunne, etten heti edes tunnistanut sitä. Niin vanha, että olin melkein jo unohtanut sen.

Himon.

En ollut koskaan ollut ronkeli miesten suhteen, mutta minullakin oli tyyppini. Eikä se koskaan ollut ollut vaalea, lihaksikas viikinki. Ruumiini näytti nyt kuitenkin vuosien horroksen jälkeen päättäneen toisin. En silti epäröinyt, kun nousin ylös. Tiesin olevani jo niin kokenut ja hioutunut, ettei minua yksi pieni himon ailahdus heilauttaisi suuntaan tai toiseen.

Nykäisin mustan, tiukasti vartaloani myötäilevän ohuen mekon helmaa ja kiskaisin avaraa kaula-aukkoa vielä alemmas niin, että maidonvalkeiden rintojeni yläosa olisi mahdollisimman mairittelevasti esillä. Nyin myös pieniä hihojani alemmas paljastaakseni olkapäitäni ja varmistin, että kaulassani olevassa mustassa samettipannassa killuva suuri kristalli oli paikoillaan. Minulla oli saumasukat, kaksitoista senttimetriä lisäpituutta antavat Louboutinit ja hiukseni olivat korkealla nutturalla, josta oli tullut tunnusmerkkini jo kolmetoista vuotta aiemmin.

-Iltaa, sanoin pehmeällä, täsmällisellä saksallani, joka oli tyypillinen maan pohjoisosissa.

-Talon emäntä, sain vastaukseksi suomeksi, ennen kuin mies edes käänsi päänsä minua kohti.

Hätkähdin hiukan, sillä Der Klubille ei juuri tullut yksinäisiä turisteja. Ne, jotka tulivat, tulivat vakioasiakkaiden mukana. Enkä mielestäni ollut nähnyt yhtään suomalaista nimeä listalla, ellei…Ainut uusi, joka ei ollut vielä saapunut, oli nimeltään Frans. Se oli yleensä saksalaisittain Franz. Mutta sukunimi oli ollut saksalainen. Raatz.

Huomasin tuijottavani vihreisiin silmiin, joissa tanssi kullanruskeita täpliä. Paksut, kullanvaaleat hiukset hiukset kehystivät taipuisina ja kiiltävinä kasvoja, joita ei voinut kutsua kauniiksi, mutta miehekkäiksi kyllä. Uskomattoman miehekkäiksi. Jostain syystä kurkkuani kuristi kummallisella tavalla ja vatsaani vihlaisi uudestaan – niin terävästi, että pidättelin hetken hengitystäni.

-Mistä te tiedätte, että mä oon suomalainen?, kysyin mieheltä ja laskin Kir Royalini pöydälle.

Samalla mietin, oliko sisäänkäynnillä katsottu nimet ja suosittelijat oikein. Eipä sillä, että hennoisin miestä ihan heti ulos heittää, vaikka hän olisikin tullut paikalle kepulikonstein. Sitä paitsi en oikein uskonut sitä.

-Otto kertoi. Se on mun...suosittelija, Frans Raatz vastasi painottaen viimeistä sanaa ivallisesti.

Miehen ääni oli kantava ja matala, ja vaaralliset väreet juoksivat selkäpiitäni pitkin samalla, kun mietin. Ja sitten minulle valkeni, Otto Schmidt, ylikomisario LKA kolmosesta. Talous- ja omaisuusrikokset. Mies kävi täällä parin muun poliisin kanssa aika ajoin. En pelännyt vaikeuksia, sillä toimintani oli täysin laillista, mutta ihmettelin silti, miksi Otto olisi antanut tälle miehelle suosituksen.

Suoristin selkääni, hymyilin viininpunaisiksi maalatut täyteläiset huulet ystävällisesti ylöspäin kaartuen ja yritin työntää mielestäni sen tosiasian, että vaikka Frans Raatz ei hymyillyt, hänen suupielensä hymyilivät.

-No niin. Tervetuloa. Mä en osannut odottaa suomalaista, kun sulla on tuollainen nimi.

-Saksalainen isoisä. Ehti käväistä sodassa sen verran, että ehti pamauttamaan mummon paksuksi ja osallistumaan Lapin polttamiseen.

Rykäisin ja hymyilin entistä leveämmin, vaikka Frans katseli minua vain mietteliäästi ja pää hiukan kallellaan.

-No niitä tarinoita taitaa olla aika monia, vai mitä? Sinun mummollasi taisi käydä tuuri, jos pappasi meni naimisiin hänen kanssaan.

-Meni ja erosi heti sodan loputtua. Mä oon kasvanu ihan Suomessa, mutta mä tulin tänne töihin pari vuotta sitten. Mutta papan asialla mä itse asiassa oon.

Aivoni raksuttivat jo hurjaa vauhtia. Frans Raatz oli ainakin minun ikäiseni, ehkä muutaman vuoden vanhempikin. Hänen isoisänsä täytyi olla yli kahdeksankymmentä, vaikka suku olisi lisääntynyt nuorena. Ei. Vanhempi. Jos hän oli ollut sodassa, hänen täytyi olla ainakin yhdeksänkymmentä, eikä meillä ollut sen ikäisiä asiakkaita.

-Ja mikähän se asia on? Mä tunnen meidän asiakaskunnan hyvinkin perusteellisesti, eikä meillä oo siihen ikähaarukkaan sopivia herravieraita.

-Ei mun pappa tänne naimaan tullu. Tai ylipäänsä käyny. Se ei harrastanu huoria.

Jähmetyin paikoilleni. Tämä oli aivan yleinen väärinkäsitys ja kyllä minä tiesin, että tyttöni taiteilivat sillä hienon hienolla rajalla, joka erotti eroottisen tanssijan tai esiintyjän prostituoidusta, mutta Frans Raatzin äänen selvä inho pisti minua vihaksi. Minulla oli paikka, jossa säännöt olivat selvät, ketään ei painostettu tai huijattu mihinkään – toisin kuin olin vuosia myöhemmin tajunnut tapahtuneen omalla kohdallani – ja toimintani oli täysin laillista, reilua tytöille ja jokainen asiakas, joka osoitti ahdistelun tai väkivallan merkkejä lensi klubilta välittömästi kuten myös suosittelija. Ääneni kalskahti teräkseltä, kun leiskautin:

-Täällä ei oo huoria. Tänne tullaan pitämään hauskaa ja nauttimaan. Jos se ei sulle kelpaa tai jos sä tunnet olevas jotenki tämmöisen yläpuolella niin onneksi olkoon. Mutta täällä on tasan yks moraalinvartija, ja se oon mä. Ole hyvä ja poistu.

Frans näytti vaivautuneelta, kiskaisi takinliepeitään ja yhtäkkiä tiesin varmasti, että hän ei ollut tottunut pukeutumaan muodollisesti. Hänen täytyi joskus tehdä niin – päättelin niin kankaan laadusta ja takin istuvuudesta – , mutta hän ei pitänyt jatkuvasti pukua. Tai edes pikkutakkia. Miehen silmissä välähti jotain, mikä olisi voinut olla huvittuneisuutta, ja sitten kullansekaiset vihreät silmät laskeutuivat hetkeksi vartalolleni.

Suuttumuksestani huolimatta himo puhalsi lävitseni äkkiä niin rajusti, että tiesin sen olevan ensimmäinen kerta elämässäni. Ja minä olin sentään luullut tuntevani himon ja seksuaalisen nautinnon aivan pohjamutia myöten. Polveni pehmenivät, rintojani kivisti ja uskomatonta kyllä, sormeni vapisivat. Kun mies nousi jakkaraltaan seisomaan, hän oli minua vain muutaman sentin korkeammalla. Aika tarkkaan 187 cm, mielessäni käväisi.

Miehen huulille levisi pieni hymy ja minä nielaisin. Frans Raatzilla oli hymykuopat – syvät sellaiset. Korkeat poskipäät, kulmikkaat, miehekkäät kasvot, vahva leuka, kullanvihreät silmät ja hymykuopat.

Haparoin epätoivon vimmalla ajatuksia päähäni, turhaan. Vartaloni ärähti niin vihaisesti ja vaativasti, että tunsin olevani kuin nälkään kuolemaisillaan oleva vampyyri. Vampyyri, joka on haistanut herkullisen ihmisveren. Joka on hyökkäämäisillään kimppuun ja aikeissa imeä niin, ettei uhrista jää jäljelle mitään.

-Anteeksi. Mä taidan olla aika konservatiivinen, vaikka kyllä mä oon tienny, että tällaisia paikkoja on olemassa.

Sain viimein silmäni pois miehen petollisen upottavista silmistä ja kysyin asiallista viileyttä tavoitellen:

-Mikä se sun asia oli?

-Otto sanoi, että sut löytää varmimmin täältä, kun mä kysyin siltä neuvoa. Se sattuu oleen munki asiakas. Täällä on maalauksia. Kaksi Kasimir Malevitšin varhaistyötä ja yks Gustav Klimt. Natsit varasti ne yheltä rikkaalta juutalaiselta, joka kuoli keskitysleirillä. Ne päätyi mun papan veljelle, joka oli vanhempi ja aika lähellä Göringiä. Ennen kuin mun isosetä kuoli, se antoi ne maalaukset papalle. Mun isosetä ei ollu sitä tyyppiä, että sitä olis tekemisensä koskaan kaduttanu, mutta ei se joutunu linnaankaan tai saanu kuolemantuomiota, kun se ei ollu kai tarpeeksi korkealla eikä niissä keskitysleirikuvioissa. Luftwaffe ei kai ollu sitten niin tappava.

Kulmani rypistyivät ja siirrähdin vähän lähemmäs Fransia, jotta olisin kuullut meluisassa tilassa paremmin. Ainakin yritin vakuuttaa itselleni, että se johtui siitä. Tunsin hienoisen miehekkään tuoksun ja liikahdin vaistomaisesti vielä lähemmäs. Vampyyri sisälläni karjui ja paljasti hampaansa, mutta pitelin kiinni itsehillinnästäni soveliaisuussääntöjen pakottamana. Näin, että miehustani miltei hipoi vihreää paitaa ja olin huomaavinani, että mies veti nopeasti henkeä – ja sitten tunsin puhalluksen poskellani.

Se tuntui suloiselta. Että Frans Raatz reagoi minuun. Ehkei samalla tavalla kuin minä, mutta reagoi kuitenkin. Nostin katseeni taas mieheen ja kysyin:

-Miksi ne maalaukset olis täällä? Sun isosedältä on aika pitkä matka mun klubille.

-Mun pappa kuoli muutama kuukausi sitten. Testamentin yhteydessä tuli kirje, joka koski niitä maalauksia. Se oli antanu ne velan vakuudeksi. Sun mieshän oli Bernd Wolff vai mitä? Siinä oli paperitkin ja kaikki. Todistus velkasummasta, ja että velan vakuutena oli maalauksia. Ei muuta mainintaa, mutta erillään siitä velkakirjasta tuli kuvia niistä maalauksista. Pappa ei koskaan saanu niitä maalauksia takaisin. Se omisti pari ravintolaa, jotka sen poika halus laajentaa ketjuksi, mutta se yritys meni perseelleen. Se ei koskaan ollu puhunu niistä maalauksista kellekään, mutta siinä kirjeessä se kirjoitti, että se katuu, että se käytti omaisuutta, joka ei ollu sen. Ja että jos joku meidän suvusta voi, niin ottais asiaksi palauttaa ne museoiden kokoelmiin.

Olin todella hämmentynyt ja se oli minulle harvinaista. Frans Raatzissa oli jo tarpeeksi nielemistä, mutta että klubilla tai kotonani olisi korvaamattoman arvokkaita tauluja? Bernd oli pitänyt taiteesta ja hänellä oli ollut ihan mukavan kokoinen ja tasokas kokoelma, joka oli mennyt hänen pojalleen. Mutta koskaan en ollut nähnyt mitään, mikä olisi viitannut Malevitšiin tai Klimtiin – ja minä olisin kyllä kiinnittänyt huomioni maalauksiin, jotka olisivat edes muistuttaneet sellaisia oman tyylilajinsa mestareiden maalauksia.

-Mä en oo koskaan nähny täällä mitään sellaista, töksäytin vähemmän hienostuneesti.

Frans henkäisi kärsimättömän oloisesti ja tokaisi:

-Jos se sun mies tiesi mitään taiteesta ja mun papan historiasta, se ymmärsi, että sillä oli laitonta kamaa käsissään. Ne on varmaan piilotettu jonnekin. Pappa sanoi, että ne on täällä kassaholvissa, mutta voihan ne olla teidän kotonakin. Asutko sä vielä samassa paikassa kuin silloin kuin sun mies eli?

En uskonut, että klubilla tai kotonani oli mitään muuta taidetta, kuin mitä itse olin ajan mittaan ostanut, mutta ehdotin Fransille:

-Mennään tuonne toimistoon puhumaan. Se on klubin takana.

Mies nyökkäsi kullanväriset kulmat keskittyneesti kurtussa. Kun hän katsoi taas klubitiloihin, hän näytti jäykistyvän. Hänen silmänsä tuijottivat järkyttyneenä Fannya. Nainen oli edelleen seinään kiinnitettynä, mutta hänen rintansa kirkuivat punaisina, ja häntä kurittava mies löi jo paljon kovemmin. Fanny puri huultaan ja vaikken nähnyt niin kauas, olin aivan varma, että hän oli haltioissaan. Pieni piru livahti sisälleni ja tartuin Fransia kädestä.

-Anna mä johdatan sut tän paikan läpi. Sä saatat yllättyä ja jopa….hmm…kiihottua.

Ääneni oli käheä ja minua värisytti kuin teinityttöä, kun tunsin Fransin sormien painautuvan omieni lomaan. En ollut käyttänyt huumeita sen jälkeen, kun Bernd minut niistä oli vieroittanut, mutta muistin sen tunteen ensimmäisten annosten jälkeen. Nyt minusta tuntui samalta. Kuin liitäisin katonrajassa, kuin vartaloni liekehtisi elävämpänä kuin koskaan, ja kuin mikään ei olisi mahdotonta.

Pakotin itseni liikkeelle ja vetäisin kevyesti Fransin kättä. Michelle oli päässyt penkistään ja istui pienissä strassikimalteisissa pikkupöksyissä napostelemassa tarjolla olevaa pikkusuolaista. Kun pysähdyin hänen kohdalleen ja kysyin, oliko hän pitänyt sessiostaan, tunsin Fransin jäykistyvän, vaikkei hän suinkaan seisonut kiinni minussa. Tunsin sen hänen kätensä otteesta ja siitä, miten hänen käsivartensa jähmettyi.

-Se oli hauskaa, Michelle tuumasi tyytyväisen kuuloisena ja vilkaisi sitten ripsiensä lomasta Fransia.

-Olisiko herra kiinnostunut istumaan minun viereeni? Minä olen todella hyvä antamaan rentoutushoitoa stressaantuneille, hyvännäköisillle miehille. Sinulle minä voisin antaa ihan kaiken, mitä repertuaariini kuuluu.

Puristin huuleni tiukasti yhteen, etten olisi nauranut, kun Michelle keimaili Fransille niin hävyttömästi kuin osasi. Hän heilautti mustia pitkiä hiuksiaan, avasi reisiään ja kaarsi samalla selkäänsä, jotta hänen kauniit maitokahvin väriset rintansa nousivat esiin. Sitten hän puraisi toiveikkaan näköisenä huultaan.

-Minä en ole täällä asiakkaana, Frans kuului sanovan takaani jäykästi kulmikkaalla mutta virheettömällä saksalla, josta kuitenkin paistoi suomalainen korostus.

Michelle kohotti kulmiaan, mutta sanoi sitten kevyesti:

-Harmi. Ehkä sinä tulet joku toinen ilta. Asiakkaana ja…muutenkin.

Muutaman metrin päästä alkoi kuulua voihketta ja päätin johdattaa Fransin Fannyn ohi. Häntä piiskannut asiakas oli irrottanut tytön nilkkakahleet ja nussi tätä nyt vimmaisella innolla samalla, kun repi Fannyn vaaleaa tukkaa ja puristeli väkivaltaisesti tytön raipaniskuista punoittavia, turpeita rintoja. Fanny kirkui ja voihki onnesta – tällä kertaa todennäköisesti aivan aidosta  – , mutta kun ohitimme parin, Frans painoi yllättäen suunsa korvalleni takaani ja kysyi miltei terävästi:

-Eikö tuo ole laitonta? Tyttöhän on piesty.

Huojahdin ja mielessäni käväisi, että oli laitonta synnyttää sellaista himoa, kuin mitä Frans minussa herätti. En voinut vastustaa kiusausta ja painauduin kevyesti miestä vasten, kun käänsin päätäni. Leveä, aistillinen suu liukui sekunnin pari poskellani ja huokaisin äänettömästi, kun perhosparvi syöksähti pienestä kosketuksesta lentelemään sisälläni ja ympärilläni.

-Fanny pitää siitä. Etkö sä ole kuullu bdsm:stä?

Puristin Fransin kättä tiukemmin omaani ja vein hänet sellien ohi.

-Tuolla on oikein hyvin varustellut kidutuskammiot, sanoin ja viittasin kullanvärisiin selleihin, joissa yksi pariskunta toteutti unelmiaan.

-Eikö toi oo sairasta? Satuttaa toista ja…

Olimme saavuttaneet toimistoni oven, ja vaikka miehen paheksuva äänensävy ärsytti minua, en päästänyt irti minua ihanasti korventavasta kädestä.

-Täällä ei satuteta pysyvästi ketään. Ja rajoista sovitaan etukäteen. Se kuuluu systeemiin.

-Mä oon sitten varmaan aika helvetin tylsä, kun musta ei oo kiva hakata naista.

-Sä oot helvetin tylsä, kun sä aattelet noin yksioikoisesti, laukaisin ja käännyin niin, että seisoimme taas vastakkain.

-Ihmiset on erilaisia. Mä tykkään joskus pienestä kivusta, mutten mistään tommosesta, mistä Fanny. Jotkut nauttii ryhmäseksistä. Toiset on homoseksuaaleja. Niin kauan kuin ketään ei vahingoiteta pysyvästi ja molemmat tai kaikki haluu sitä mitä tehdään, niin mitä pahaa siinä on?

Miksi minä puhun kuin harrastaisin seksiä?

Nostin varovaisesti silmäni taas vaarallisiin kullanvihreisiin silmiin. Frans väläytti minulle sellaisen hymyn, että huokaisin toivottoman paljastavasti. Jäin tuijottamaan sitä jumalaista suuta, hymykuoppia, vaaleita hiuksia, jota kiilsivät niin houkuttelevasti, että niitä oli miltei pakko…

-Tiedätkö sä, että sä näytät just siltä, miltä mä oon madamen aina kuvitellu näyttävän? Musta puku, tummat, paksut hiukset ja dramaattinen meikki. Noi kissamaiset vihreät silmätki sopii jotenki kuvaan.

Minun vihreät silmäni olivat vaaleat ja tasaisen vihreät, eivätkä mielestäni lähelläkään Fransin silmien taianomaisia syvyyksiä. Seisoimme vastakkain pystymättä näköjään liikahtamaan, mutta sain sentään ääneni toimimaan.

-Mä en oo madame. Ja mä toistan, tää ei ole bordelli. Tää on seksiklubi. Ja mä oon omistaja. Mä istun täällä aina viikonloppuisen ja katon, että kaikki menee niin kuin pitää.

-No. Kun sä oot omistaja, sun sitten täytyy ottaa haltuun tää ongelma. Ne maalaukset on jossain täällä. Sä et vastannu mun kysymykseen siitä, että asutko sä…

-Joo. Mä asun edelleen Charlottenburgissa, mutta en mä siellä ole sen enempää maalauksia nähny kuin täälläkään.

-Mulla on ehdotus.

Hänellä on ehdotus. Loistavaa.

Puskin primitiiviset mielleyhtymäni pois mielestäni, mutta mies tuoksui niin hyvältä ja näytti niin hyvältä, että aloin epätoivoissani suunnitella katalaa iskua. Ei seksiä, tietenkään. Mutta jos edes yksi suudelma. Sekin voisi järkyttää vuosien selibaattiin tottunutta kehoani niin, että tulisin järkiini.

Irrotin käteni Fransin kädestä ja huomasin hänen katsovan sormiaan hämmentyneenä. Aivan kuin hän ei olisi tajunnut, että oli pidellyt minua kädestä koko sen ajan. Käännyin ja vakuutin itselleni, että osaisin kyllä vielä houkutella.  Aivan varmasti, kun kyseessä oli mies, jota halusin enemmän kuin ketään koskaan.

Keinautin lanteitani niin, että takapuoleni pyörähti näyttävästi ja astelin muutaman askeleen samalla tavalla viettelevästi työpöytäni ääreen. Seisahduin hetkeksi, että Frans näkisi kurvikkaan vartaloni joka kaarteen, saumasukkani, punapohjaiset korkokengät ja niskani linjan. Sitten käännähdin hitaasti ympäri ja laskin takamukseni työpöydälle.

Tiesin heti, että olin onnistunut. Frans räpytteli silmiään ja hän näytti miltei repivän katseensa lantioni kaarteelta. Hänen katseensa ei vain totellut kunnolla, vaan pysähtyi hetkeksi rinnoilleni, ennen kuin nousi kasvoilleni.

-Mikä se sun ehdotus on?, kysyin mieheltä ja nuolaisin nopeasti ja melkein huomaamattomasti huuliani.

-Tästä tulee poliisitutkinta ja niitä tauluja yritetään jäljittää kaikin voimin. On ne sen verran arvokkaita. Ne kuvat niistä maalauksista…mä tutkin ite asioita sen verran, että mä tiedän, että ne on oikeesti kadoksissa. Mä oon ite kokki ammatilta, mutta mun äidillä on galleria ja mä tunnen jonkin verran taidetta. Niin kovat nimet aiheuttaa tutkimuksen. Ja se voi tarkoittaa, että sun klubi puretaan seiniä ja lattioita myöten auki ja noi kaikki kiinnostavat penkit revitään auki. Samoin käy sun kodilles. Ja sitten sun miehen pojan kodille ja tai kodeille. Todistuksen mukaan ne maalaukset on ollu Bernd Wolffin hallussa, ja ne on monta kertaa arvokkaammat, kuin mitä summaa vasten ne on pantattu. Mun on vaikea uskoa, ettetkö sä muka tiedä, missä ne on.

Fransin ääni oli tasainen, mutta hänen silmänsä kiertelivät huulillani, hiuksillani ja käväisivät välistä silmissäni. En pystynyt edes suuttumaan miehen syytöksistä. Vedin henkeä, ja vaikka käsillä oli tärkeä keskustelu, ainoa mitä osasin miettiä, oli se miten saisin Fransin lähemmäs.

-Mun mies keräs taidetta, enkä mä pidä mahdottomana, että se olis ottanu sellaiset työt haltuunsa. Ihan vaan, että se saa katella niitä yksikseen. Mutta mä vannon, että mä en koskaan oo nähny täällä Malevitšia tai Klimtiä. Mun miehellä oli kokoelma, mutta se meni sen jälkeläiselle. Sä et kertonu vielä, mikä se sun ehdotus on. Mä oletan, että se tarkoittaa jotain muuta, kuin että sä pistät poliisit tutkiin tätä asiaa heti kättelyssä.

Frans katseli minua varovaisen näköisenä ja kuin punniten jotain. Hän kuljetti hermostuneella liikkeellä kättään hiustensa lomassa ja astahti sitten lähemmäs.

Hyvä poika.

-Mun ajatus…mä ajattelin…

Mies käänsi päänsä sivuun kiusaantuneen näköisenä ja minusta näytti, että hän horjui päättämättömänä alkuperäisen ajatuksensa ja jostain syystä syntyneen epäilyksen välimaastossa.

-Niin?, kysyin pehmeällä äänellä ja lisäsin:

-Kyllä sä voit tulla kunnolla sisälle. En mä pure.

Kyllä puren, jos saan tilaisuuden. 

Frans katsoi minua taas silmiin, suoristi selkänsä ja astahti lähemmäs.

-Mä ajattelin ehdottaa yhteistyötä. Mä oon aika taitava työkalujen kans, enkä mä rikkois mitään, jos sä auttaisit ja opastaisit mua täällä klubilla ja toimistossa. Ja sun kotona. Voitais kattoa läpi matot, kirjat, hyllyt, laatikostot ja niin edelleen. Mä teen yötöitä niinku säki, joten me voitais ennen duunia tutkia paikkoja.

Sydämeni kiihdytti kuin ralliauto – vaarallisesti ja täydellisen tuomittavasti. Olin luvannut itselleni, etten haksahtaisi koskaan enää yhteenkään kaksilahkeiseen, mutta Fransissa oli jotain…vastustamatonta. Miehekästä ja itsevarmaa ja silti jotain viatonta ja lempeää. Jotain sellaista, minkä olin itse unohtanut jo aikoja sitten.

-Missä ravintolassa sä kokkaat?, kysyin ennen kuin tajusin sanojen livahtaneen suustani.

-Bauhausissa. Mä oon siellä sous-chef.

–Bauhausissa.

Mielessäni käväisi, että päivän teemaan sopi hyvin, että mies työskenteli ravintolassa, jonka nimi oli sama kuin yksi 1900-luvun alun keskeisistä taide- ja arkkitehtuurisuuntauksista.  Olin käynyt paikassa. Se oli sisustettu tyylisuuntausta kunnioittaen – ja se oli kahden Michelin-tähden upea ravintola.

-Mä tiedän, että mä näytän enemmän varmaan autokorjaajalta tai…muurarilta, mutta se mä oon. Kokki.

-Et mikään tavallinen kokki. Sä oot Ernst Haberista seuraava, jos sä oot sous-chef. Ja mä tiedän, mitä se käytännössä tarkottaa. Ernst ottaa kaiken kunnian, kun sä hoidat koko orkesteria.

-Ei se noin yksinkertaista oo. Mutta mä oon säästäny ja mulla on aikomus avata ravintola Suomessa aika pian. Mulla on jo osuus KoKosta Hesassa, mutta se on lähinnä bisnestä, ja mä toimin vaan luovana konsulttina.

Kävin Suomessa aika harvoin, mutta KoKossakin olin käynyt. Loistava ravintola, joka oli perustettu pari vuotta sitten. Michelin-suositus. Ei tähteä – vielä.

-Mä suostun. Yhdellä pienellä ehdolla, vastasin tummalla äänellä, kun katsoin kultatukkaista, jykevää mieshahmoa.

Laskin luomiani alemmas, puristin pöytää tiukemmin ja odotin. Ilmapiiri kiristyi ja sykähteli sähköisenä, ja mitä pitempään olimme hiljaa, sitä villimmin välillämme rätisi. Melkein kuulin terävät kulmat korvissani. Melkein tunsin ne ihollani.

-Sä et mun nähdäkseni ole siinä asemassa, että…

-Tuu lähemmäksi. Mä kuiskaan sen.

Fransin suu puristui viivaksi, ja hänen kätensä nousivat puuskaan. Odotin hänen jo kieltäytyvän ja paljastavan bluffini. Totta kai minä mieluummin tutkisin paikkoja ensin itse. Varsinkin Fransin kanssa. Mutta mies lähti kuin lähtikin liikkeelle tyytymättömästä ilmeestään huolimatta – aivan kuin jokin olisi tönäissyt häntä.

Hän asteli riuskasti eteeni ja tuijotti päättäväisesti silmiini. Minulta karkasi taas huokaus, kun katselin kaikkea sitä, mitä halusin niin epätoivoisesti koskettaa. Sen sijaan nostin käteni ja koukistin etusormeani pieni, jännittynyt hymy huulillani.

Fransin suu avautui, ja hänen ilmeensä oli kapinallinen, mutta sitten hän henkäisi kärsimättömän kuuloisesti ja kumarsi päänsä siten, että hänen korvansa hipoi suutani. Sydämeni jyskytti ja jalkovälini tuntui niin kuumalta ja turpealta, että reiteni puristuivat vaistomaisesti yhteen. Silmäluomeni laskeutuivat entisestään ja mieleni teki voihkaista.

-Suukko, minä mutisin miehen korvaan ja annoin huulieni koskettaa kaunista korvan kaarta ja korvalehteä.

Työnnyin pöydältä hiukan ylöspäin ja eteen niin, että vartalomme koskettivat ja tunsin Fransin kivettyvän paikoilleen. Näin sivusilmällä, kuinka miehen käsi nousi, ja sitten tunsin suuren kouran nutturallani. Tuijotin kullanvihreisiin silmiin, jotka olivat siristyneet ilmiselvästä himosta, kasvonpiirteitä, jotka olivat kuin marmoriin veistetty ja suuta, joka oli avautunut raolleen.

Kurottauduin sen pari senttiä, minkä se vaati, ja sain lämpimät, lempeät huulet huulilleni. Kunnes ne eivät enää olleet lempeät. Yhdellä lujalla nykäisyllä Frans veti minut itseään vasten nutturastani, kiersi käsivartensa ympärilleni ja puristi huulensa huulilleni miltei vihaisen vaativasti.

Kurkustani karkasi onnellinen voihkaisu, toinen käteni lennähti kahmimaan kullanvaaleita hiuksia nyrkkiinsä ja toinen liukui miehen takin alle. Mies tuntui maistelevan huuliani, nälkäisesti ja ahneesti, ja minä tarjosin epätoivon vimmalla lisää. Avasin suutani, hieroin kevyesti kielelläni Fransin huulia, ja kun mies sitten avasi suunsa ja alkoi tutkia kielellään suuni sisäpuolta, olin aivan valmis antamaan hänelle mitä ikinä hän halusi.

Käteni liukui hiuksista korvalle, niskalle, poskelle ja pudottelin pehmeitä pieniä vaikerruksia, kun Frans syvensi suudelmaa ja vaati vielä enemmän. Hänen kielensä liikkui suussani niin taivaallisen oikein, että vartaloni kiristyi räjähtämispisteeseen, ja kun tunsin suuren käden vaeltavan ristiselältäni takamukselleni ja alkavan hieroa sitä hitaasti ja polttavan aistillisesti, pakarani työntyivät tiukasti kättä vasten ja keinuivat kutsuvasti miehen käden liikkeiden tahdissa. Sormeni lähtivät avaamaan miehen paidannappeja. Yhden, kaksi, kolme.

Tunsin sormissani karvoitusta ja lämpimän lihaksikkaan rinnan, ja Frans veti minua vielä lähemmäs. Niin että tunsin alavatsaani vasten, kuinka hänen housujensa alla pullotti jotain todella kovaa ja todella suurta. Hieraisin itseäni pitkällä, nopealla liikkeellä kalua vasten, levitin toisen käteni sormet miehen takaraivolle ja painoin hänen suutaan entistä tiukemmin omaani vasten –  ja sitten, aivan yhtäkkiä, minut työnnettiin irti siitä uskomattomasta ihanuudesta.

Seisoin huohottaen pöytäni edessä saamatta sanaakaan suustani. Frans katsoi minua kuin ei olisi uskonut silmiään tai sitä, mitä juuri oli tapahtunut. Minä huomasin saaneeni mieheltä miltei kaikki paidannapit auki. Tunsin myös kampaukseni auenneen, ja että pukuni vetoketjua takaa oli löysätty.

-Mä en oo mikään seksityöntekijän leikkikalu. Mä tiedän, että sä varmaan osaat kaikki temput, mutta mulla on naisystävä, eikä mulla oo tapana pettää.

Haukoin happea keuhkoihini ja yritin ymmärtää, mitä juuri oli tapahtunut. Miten kaikki oli lähtenyt niin nopeasti hallinnastani? Aivan täysin. Eikä vain minun hallinnastani.

Tunsin katkeraa pettymystä siitä, että Fransilla oli nainen, mutten malttanut olla sanomatta vapisevalla äänellä:

-Mä olen seksiklubin omistaja. Mä en työskentele täällä enää. Ja jos mä olisin sun naisystävä, mä olisin huolissaan. Sillä kyllä sullaki niitä temppuja näyttää riittävän. Ihan vaikka muille jakaa.

Frans katsoi minua, ja huomasin nolostuneen ilmeen käväisevän hänen kasvoillaan, kun hän silmäili avautuneita hiuksiani ja pukuani. Sitten hän katsoi itseään ja näytti nielaisevan, ennen kuin alkoi napittaa paitaansa.

-Onko se sun ehto nyt täytetty?, hän kysyi kireällä äänellä.

Ei. Minä haluan paljon enemmän.

-On. Milloin me aloitetaan?

-Heti huomenna. Mä lähdin tänään ajoissa, mutta huomenna on sunnuntai. Mä tuun tänne kahdeltatoista.

—————————————————–

Kiinostuitko tarinasta? VOIT LUKEA SEN LUKUPALVELUISTA TAI OSTAA OMAKSI MISTÄ TAHANSA MERKITTÄVÄSTÄ NETTIKIRJAKAUPASTA. OHESSA LINKKI ADLIBRIKSEEN, JOSSA MYÖS TARKEMPI JUONIKUVAUS.