Annoin pikkusormen, se vei koko illan

Jokainen huvittelee tavallaan. En tiiä mitä te teitte perjantai-illalla, mutta mää tein tällasta:

Screen shot 2013-10-12 at 9.29.19 AM.png

Jostain syvältä selkärangasta tuli tarvittavia komentoja ja muistin jopa miten emacsia käytetään. Ei ne kaikki koodaustunnit yliopistolla vissiin ihan hukkaan menneet. Muistin taas mikä tässä nysväyskoodaamisjutussa olikaan niin ärsyttävää. Se kun oot ihan varma että joo on kaikki puolipisteet puolipisteitä. Ja sitten siellä onkin välissä yksi kaksoispiste ja mikään ei toimi. Se kun pitäisi olla kaikki muuttujat nimetty oikein ja siellä välissä onkin yksi väärin kirjoitettuna eikä mikään toimi. Eniten meni aikaa opetellessa, mistä mäkistä saa aaltosulkeet. (alt+shift+8 tai 9, nyt tiiän).

HTML5, opin sut vielä. 

Kommentit (2)
  1. Joskus amk-aikoina kuvittelin vielä, että minusta tulee koodaaja. Mutta ei… ei onneksi.. Oman koodin tuottaminen oli hanurista, mutta osasin kyllä tulkita muiden viritelmiä. 🙂

    1. Mulla ei oikeen ikinä ollut (harha)kuvitelmia että olisin joskus ammatikseni koodari. Ihan vaan siksi että ei se koodaus taipunut niin hyvin että kannattas. Mutta toi HTML/JS jotenkin hahmottuu päässä helpommin. En tiiä miksi 😀 Kunhan tässä nyt joutessani opettelen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *