Blogimaailman positiivisuus

Ihana. Suloinen. Valloittava. Lämmin. Upea. Mitään suurempaa objektiivista tutkimusta tekemättä väittäisin, että monessa supersuositussa blogissa nämä sanat esiintyvät noin joka toisessa lauseessa. Milloin kengät ovat suloiset, milloin jonkun hymy on valloittava, milloin tunnelma on lämmin. Aina pitää yrittää löytää joka asiasta se positiivinen ja kaunis ja hyvä puoli. Kommenttibokseissa vilisee sama ällöpositiivisuus ja ällösuloisuus. Sanoinko ällö? Tarkoitin tietenkin… ei, tarkoitin kyllä ällöä. Minä kun en ymmärrä että miksi joka asiasta pitää etsiä se positiivinen puoli? Miksi kaiken pitää olla kaunista ja söpöä ja suloista?

cutekitten.jpeg

Minä ymmärrän hyvin positiivisen elämänasenteen tiettyyn rajaan asti. Sitten ymmärrän hyvin että on olemassa ihmistyyppi, joka vaan on sellainen oman elämänsä runotyttö, joka voi sanoa vaikka koirankakkaa suloiseksi ja se kuulostaa sen ihmisen sanomana täysin uskottavalta. Jos minä kehun jotain paitaa söpöksi, mun kaverinit olettavat että tarkoitan että se paita on hirvittävintä mitä maailmassa on. Ymmärrän että ei aina tarvi märehtiä jokaista asiaa, ja että ei aina joka asia elämässä ole huonosti. Joskus on syytäkin miettiä että oliskohan elämässä kuitenkin jotain hyvää, kun tuntuu että asiat menevät mäkeen.

meanpup3xe.jpg

Mutta se mikä alkaa ottaa päähän, on se jatkuva ylipositiivisuus. Ja se kun oikein etsimällä etsitään positiivista ja kaunista asioista, jotka eivät vaan ole positiivisia tai kauniita. Niinkun vaikka kaatosade. Kyllä se saa harmittaa. Tai roskis. Ei se ole suloinen, vaikka mitenpäin ajattelisi. Minä haluaisin vähän lisää realistisuutta ja negatiivisuutta maailmaan! Tai haluaisin edes että annettaisiin meidän vähän mököisimpien olla rauhassa. Ettei syytetä pessimistiksi ja negatiiviseksi kun ei ymmärrä miten lasinsiru jalkapohjassa on parasta mitä ihmiselle voi sillä hetkellä tapahtua. Kyllä se saa ottaa päähän se. Ihan reilusti.

(Hehe, ihan vähän naurattaa tägätä tää juttu ”Mieli & Hyvä elämä” kategoriaan. Mutta kun sellaista ”Paha mieli” kategoriaa ei ole vielä täällä).

Kommentit (37)
  1. Ninan verkkareissa
    1.6.2013, 13:36

    Ehkä vähän aiheen vierestä, mutta anyway. Että mä seurailen muutamia sisustusblogeja ja en vaan voi käsittää, miten ihmisten kodit voi näyttää niin puhtaan valkoisilta ja virheettömiltä. Edes sen kuvaushetken ajan. Tietty on niitä, jotka puunaavat kuvauksia varten ja muuten voivat olla sottapyttyjä, mutta tunnen eräänkin näistä tiptop-daameista, ja olen ihan varma, että kämppä on kuin Glorian Kodista. Aina. Siellä sitten joku harkittu särö, kuten ruudullinen tyyny jossa häivähdys punaista muun mustavalkoisuuden keskellä. En kestä. Pitänee tehdä joku reality-sisustuspostaus täältä eläinten ja ihmisten mellestämästä kämpästä, jota kodiksi kutsutaan. 

    1. Tää on toisaalta jännä, kun on kiva kattoa noita kiiltokuvakoteja, ja miettiä että ei-kai-ne-aina-tollasia. Mutta tarviiko sitä omaa sotkusisustustaankaan sitten sillai erikseen esitellä, se on kuitenkin sillai tuttua kaikille että niin, sotkua voi olla. 

  2. Bloggarit kaikessa positiivisuudessaan harvoin tuntuvat (oikeilta) mielenkiintoisilta ihmisiltä. Olisi kiva kun joku miettisi valintojaan syvemmin, yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti. ”Haluan pitää fiiliksen positiivisena” tarkoittaa liian usein että ostan roinaa ja haluan että kehutte sitä. Jos esität ”kritiikkiä” olet kateellinen läski yh, varmaan mielisairas!

    Fiksujen ihmisten blogit. Onneksi niitä Lilyssä on!

    1. Ne on ne tietyt runotytöt jotka vaan ovat kaikessa positiivisuudessan oikeita ja mielenkiintoisia. Loput sitten tuntuvat lähinnä falskeilta, jos kaikki on vaan aina söpöä. Paitsi eläinpennut, ne on aina söpöjä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *