Mitä jos ne huutaa?
Yksi seikka joka jotensakin rajoittaa mun ja kiljukaulakaksikon elämää on sellainen pieni pelko mikä mulla on. Nimittäin sellainen ”mitä jos ne huutaa”-pelko. Mua ahdistaa ajatus siitä että toinen tai molemmat vauvoista päättävät bussissa että tämä oli nyt tässä enkä ala enää yhtään ja huudan keuhkoni pihalle. Muutama tällainen huutokohtaus on onnistuneesti taltutettu ihan kotona ihan hetkessä, mutta luulen että julkisella paikalla oma hermostuneisuuteni ei lasta ainakaan rauhoita.
”Kyllä maailmaan meteliä mahtuu.” No mahtuu toki, mutta tiedän ihan täysin hyvin miten tuskallista on rankan työpäivän jälkeen istua bussissa ja kuunnella kun vauva huutaa korvia/sydäntä riipivästi. Ja mulla on vielä sellainen hauska lisäbonus, että jos toinen huutaa sylissä ja toinen alkaa huutaa vaunuissa, niin se raasu siellä vaunuissa vaan sitten joutuu jäämään ilman lohdutusta ja jatkaa ulinallaan kanssamatkustajien viihdytystä.
Vaunuista ei roiku haalarit vaan eri kätevä tuollainen laukkuhenkinen juttu, jonka äiti teki kun pyysin. Siihen saan kätevästi vaunulenkillä lompakon ja avaimet ja vaunun sadesuojan ja juomapullon ja ties mitä muuta. Toisessa kuvassa taas, en tiiä mitä Macarenaa tytöt veti menemään junaa odotellessa. Asemalla oltiin vaan ja hengailtiin, ei menty nukkumaan…
On huomattavasti mukavampaa matkustaa kun matkustuskaverit ei ulise, joten tänään otettiin harjoituksen alle (haluaisin huomauttaa että vauvoilla ei ole asiassa harjoiteltavaa vaan mulla) yhdistelmä juna+bussi ja lähdettiin isolle kirkolle. Nohevasti ensimmäinen huutokohtaus saatiin aikaan jo eteisessä, joten huoli pois. Onneksi varasin aikaa reilusti niin ehdittiin rauhassa Veuhkan kanssa selvitä lievästä ”mä en halua vaunuihin”-kriisistä. Meuhka veti tässä kohtaa jo sikeitä. Seuraava kriisi koettiin Veuhkan kanssa asemalaiturilla, tällä kertaa kriisin aiheena oli joko ”pfft jotkut päiväunet”, ”hei sä huijasit ja pistit mut vaunuihin kun vähän ummistin silmiäni” tai ”oon vauva”. Olin suhteellisen hermoheikko jo tässä vaiheessa, mutta onneksi junassa voidaan hengata siinä vaunueteisessä niin ei häiritä muita vaikka metakkaa tulisikin. Mutta tällä erää metakka ja ulina jäi siihen. Seuraavan kerran tyyppejä kiinnosti maailmanmeno noin 4h myöhemmin.
Jaa päiväunet, ahahahaha yea rait.
Lähinnä mietin että mistä tämä mun oma hermoiluni johtuu? Kun vauvat nyt vaan huutaa, ei sille mitään mahda. Tiedän kuitenkin miten paljon se ulina voi riipiä sivullisia, niin ajoitan jatkossakin meidän jengin bussimatkailut ruuhka-aikojen ulkopuolelle. Ainakin mun hermoja kiristää sillon vähemmän.