Bussin perävalot ja vaatteiden tilaamisen vaikeus

Oon tässä kaksi päivää puhkunut pyhää ärsytystä paristakin asiasta, ja koska ärsytys on parhasta jaettuna niin here we go.

1. Plussamallistojen vaatteet

Mitä helvettiä nyt oikeasti. Miksi vaatesuunnittelijat olettavat että lihavilla ei ole vaatemakua? Vaan että jokainen pullero haluaa pukeutua ylipainoiseksi seepraksi tai leopardiksi (tai parhaimmillaan niiden yhdistelmäksi, mikä on vaan jo todella häiritsevää). Voisiko niitä eläinkuoseja olla pullerovaatteissa samassa suhteessa kuin normaalikokoistenkin vaatteissa? Ja sitten ne paljetit. Mää oon lihava, en erityisesti halua kuorruttaa läskejäni vielä paljeteilla. Lisäksi, ootteko huomanneet että kauheen monessa plussavaatteessa on pitsiä. Pistähän pitsihihat näihin käsiin niin kädet näyttää joulukinkulta. Nyt joku kotipsykologimpi toteaisi että olen saattanut käydä vähän vaatekaupassa enkä löytänyt mitään mikä ei olisi aiheuttanut kuin suunnattomasti vitutusta. 

2. Ellos

Löysin eilen illalla Elloksen verkkokaupasta kivat trikoot (ootte varmaan kuulleet rikoo on riskillä komee, eikö?), nuhjucollegepaidan kotona pidettäväksi ja Polarin Loop -rannekkeen. Ajattelin pistää rojut toivelistalle, ja rekisteröidyin käyttäjäksi tätä varten. Sitten kuitenkin rahatilannetta tarkastettuani päätinkin pistää tilaten vaatteet ihan heti, joten ei muuta kun ostoskoriin kliketiklik ja sitten kassalle. Tässä vaiheessa piti antaa nimi, hetu, osoitetta ja puhelinnumeroa. Syötin halutut tiedot ja painoin notta Kassalle. Vaan ei. 

Screen Shot 2014-10-07 at 21.08.18.png

No kiva, en muista mitään millä olisin muuten rekannut tonne. Menin sitten tuonne omille sivuille varoiksi vaihtamaan sähköpostiosoitetta ja/tai matkapuhelinnumeroani. Mutta katsokaas. Kun eihän se nyt niin käy.

Screen Shot 2014-10-07 at 21.10.13.jpg

Olishan se ollut liian helppoa ihan oikeaan kenttään kirjoittaa se puhelinnumero. Kun sitten päätin kokeilla tilaamista rekisteröitymättä, vieläkin epäonnistuen saatoin ehkä lähettää kauhean avautumisen Elloksen asiakaspalveluun. Mutta on se nyt perkele kun ei raha kelpaa! Mistään ei voi poistaa käyttäjätunnustaan, enkä oikeasti vuonna 2014 lähe soittamaan että voitteko muuttaa mun puhelinnumeron. 

3. Bussit.

Oltiin tänään Ideaparkilla tyttöjen kanssa. Aattelin siinä että lähen kivasti bussilla kotio niin ehin ajoissa ettei tuu huuto ja kriisi ja ties vaikka mitä (ollaan kaikki hieman ärtyisiä kun ollaan nälkäisiä) kesken matkan. Paitsi että pysäkille kaarsi sellainen korkea pitkänmatkanbussi, johon ei oo mitään toivoo nousta vaunuilla. Ja seuraava bussi tulee kolmen vartin päästä. Laskeskelin että no ei tässä, lähen käveleen kotiin ja otan sitten matkalta bussiin. Seuraavalta pysäkiltä. Paitsi että missasin sen bussin noin 200 metrillä. Ei se mitään, otan ton joka tulee eri reittiä, ehin just sen pysäkille, eihän se oo ikinä ainakaan aikatauluaan nopeempi. Paitsi tänään tietty oli, ja missasin sen noin sadalla metrillä. Eeeei se mitään, otan seuraavan joka tulee noin 15min päästä. Puhelin auki ja tuijottamaan Lissu Liikenteenseuraajasta että missä se mun bussi menee. Näköjään seisoo Höytämössä, eikä liiku. Ei hyvää päivää. Talsin taas seuraavalle pysäkille, koska vaunuista alkoi kuulua sitä ”hei vaunut pysähty ja mää melkeen herään niin vähän itken”-meteliä. Lopulta hyppäsin siihen bussiin mitä en alun perinkään jaksanut Ideaparkilla oottaa. 45min ja monta hikistä kiiruhtamisminuuttia myöhemmin. 

Joskus on vaan vaikeampaa kun joskus. Millanen päivä teillä oli?

Hyvinvointi Liikunta Ajattelin tänään

Terveellisyysmuffinseja

Teennäisterveellisestä keittiöstä hyvää päivää! Tein muffinseja. Tai muffineja. Tai cupcakeja. No mitä ne nyt on, tursotetaan taikinaa vuokaan ja tehdään pieniä kakkuja. Nämähän olivat siis täysin terveellisiä. Katsokaa vaikka:

terveysruoka.jpg

Mantelia, ananasta, porkkanaa ja kesäkurpitsaa. Ja päällystetään elintarvikevärillä ja suklaatilla. Tunnen miten saan kaipaamiani terveellisyysaineita.  Näiden lisäksi syötiin myös erityisterveellistä omenaa:

PA041226.JPG

Reseptit ovat aika yksinkertaisia (omenapiirakkaan en voi antaa ohjetta, sillä se on äidin resepti), mutta muffinseihin voin. Tästä vaan sitten kokkaamaan suklaa-kesäkurpitsa ja porkkana-ananas -herkkuja!

Suklaa-kesäkurpitsa muffinsit (12kpl) (alkuperäinen ohje)

Sulata: 30g tummaa suklaata 

Vatkaa vaahtoisaksi: 1 1/2 munaa, 190g fariinisokeria

Sekoita: 120ml kasvisöljyä suklaaseen

Kääntele: munasokerivaahtoon suklaaöljy, 125g vehnäjauhoja, 1/2tl ruokasoodaa, 1/2tl leivinjauhetta, 1/2tl suolaa, 115g raastettua kesäkurpitsaa, 45g pähkinärouhetta (tai mantelia, kuten allekirjoittanut joka ei muistanut ostaa kaupasta pähkinöitä).

Paista uunissa: 175 astetta, noin 20-30min

Sekoita: 200g maitosuklaata, 100g maustamatonta tuorejuustoa, 50g voita, 50g tomusokeria (alkuperäinen ohje)

Kuorruta muffinsit ja syö pois. Voit myös koristella leivokset ennen syömistä (ei pakollista). Hassut määrät aineksia johtuvat siitä että ohjesivu on ameriikkalainen, joten ne käyttää siellä niitä cup-mittoja ja muita (1 cup = 240ml). 

Porkkana-ananasmuffinsit (12 kpl) (alkuperäinen ohje)

Sekoita kevyesti: 2 munaa, 225g sokeria ja 50g fariinisokeria.

Sotke sekaan: 120ml kasvisöljyä ja 1/2tl vaniljauutetta.

Kääntele mukaan: 190g vehnäjauhoja, reilu tl leivinjauhetta, 1/2tl suolaa, 1,5tl kanelia, 1/2tl muskottipähkinää, 1/4 jauhettua inkivääriä, 245g porkkanaraastetta, 120g ananasmurskaa, 100g pähkinärouhetta (tai sitä mantelia, krhm).

Paista uunissa: 175 astetta, noin 20-30min

Sekoita: 200g maustamatonta tuorejuustoa, 130g voita, n. 6dl tomusokeria, 1tl vaniljasokeria tai vaniljauutetta, 1tl sitruunamehua (alkuperäinen resepti)

Väritä kuorrute haluamallasi elintarvikevärillä

Lopputulos näyttää kutakuinkin tältä siis:

PA041225.JPG

Ihan terveysruokaa! Jee!

Koti Ruoka ja juoma