Mää oon läski ja erinomaisessa kunnossa!

Mulla on vähän periaate (jota en suinkaan aina noudata) että kaikki ne liikuntajutut mitä vihaat, on juuri niitä mitä pitäisi harjoitella.

Askelkyykyt, ei olla kavereita. Rinta ristitaljassa, yh. Punnerrukset, oi voi voi. Arvatkaa, onko mulla mun molemmissa saliohjelmissa just noita juttuja? Tietenkin on <3

Tänään tehtiin käsipäivä, ja siellä on kaikki ne mun rakastamat-vihaamat-liikkeet. Mutta tiiättekö mitä? Itsestään saa hitosti enemmän irti kun on joku siinä vieressä kertomassa että ”sä jaksat vielä tehdä viis. Tai kuus.” Ja joo, niin jaksan. Mulla on joku sellanen vamma päässä että jos yksinään tekisin tollasia settejä ensin, niin todennäköisesti tekisin liian kevyesti. Nyt kun noi ohjelmat on tehnyt ohjaajan kanssa, niin tietää että vaikka tuntuu että eieieieieieieENjaksa niin jaksan silti. Kun ei meinaa jaksaa, niin hengittää syvään ja tekee sinnillä loput. Ja niin se vaan sitten menee.

Eilen ei tosin mennyt, kun lähdin suurieleisesti kiertämään Pyhäjärven lenkkiä ja lesoin lähteissä vielä että ”ei se oo ku hei nelkyt kilsaa”. Joo. Siinä kohtaa kun takarengas alkaa olla tyhjä, reisiään ei enää tunne ja pitäisi vielä kiivetä ylös Pyynikin harjulle, nälkä kurnii ja matkaa on tehty vasta 26km, on pakko myöntää tappionsa. Jätin pyörän keskustaan ja jatkoin nolosti matkaa bussilla.

wpid-img_20120903_200343.jpeg

Siinä kun oottelin bussia keskustorilla (hei, tajusin sentään ottaa kypärän pois päästä) trikoissa ja ah-niin-hyvissä-treenikengissäni (Conversen tossut, voisiko Consseja saada treenikengiksi? Mainosmies hei? Sponssaa mua?) sain onneksi vaan ihan vähän hitaita katseita. Mutta mitäpä siinä. Aattelin vaan päässäni että muahaha, minäpä ajoin just 26 kilsaa mutareittejä, mitä sää teit senkin tuijottaja!

Ai niin! Näin tänään vilkauksen verran mun kuntotestien tuloksia! Ergometrin mukaan mää oon erinomaisessa kunnossa, wuhuu! Ja pari huutomerkkiä!! Maksimisykereeniä pitää lisätä, mutta siinä se. Tuli ihan hitsin hyvä mieli.  Mitä siitä että siinä lapussa sanottiin myös että oon erittäin ylipainoinen 😀

Mää oon läski ja erinomaisessa kunnossa!

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Vaatimuksia, vaatimuksia: miesnäkökulma

Koska tällä palstalla eilisen päivän uutisetkin ovat uutisia, niin voidaan hyvin palata vanhaan jo räävittyyn aiheeseen. Mutta näin modernina aikana, miesten näkökulmasta.

Aina sitä urputetaan, että naisilla on kamalan korkeat vaatimukset siitä millainen se unelmien mies olisi. Kuten tästä postauksesta voi huomata, omat kriteerini ovat mitä korkeammalla. Mutta nyt sitten jo jokuaikasitten treffisivusto UKDating teki kyselyn kolmelle tuhannelle brittimiehelle, notta minkäslaista emäntää sitten pitäisi saaha.

Melkoisen ristiriitaisia vaatimuksia, etten sanoisin. Vai mitä sanotte näistä?

  • Nainen on urheilullinen ja treenattu ja pitää painonsa kurissa. Tästä huolimatta nainen rakastaa löhöilyä sängyssä (ainakin viikonloppuisin), nauttii isoista ja raskaista ruoka-annoksista sekä nauttii myös ruuanlaitosta ja kotiruuasta.

Njahas. Eli siis viikonloppuisin ei saa treenata, pitää maata sängyssä ja kokata. Se urheilullisuus sitten hoidetaan arkena. Paitsi ei hoideta, koska

  • Naisen pitää omistautua perheelle ja lapsille.

Ei siinä sovi salilla viettää aikaa. Ei ehdi. Että ehkä sitten autotallissa kotijumppaa? Kotiäiti ehkä ehtii sitten jossain kohtaa jumpata. Mutta haluaako sitten nainen olla kotiäiti, jos

  • Naisen pitää kuitenkin olla korkeasti koulutettu ja tienata miestä enemmän.

Ristiriitaista, ah ihanaa. Lisäksi toki pitää tykätä miehen kavereista, tyrkätä miestä pihalle äijien iltoihin, tykätä jalkapallosta (ehkä tää on joku brittijuttu?) ja olla sellainen josta miehen kaveritkin tykkää. Lisäksi pitää olla ovesta pihalla alle kymmenessä minuutissa.

En nyt ehkä syyttäis pelkästään naisia siitä että toiveet ovat ristiriitaisia. Voi veljet 😀

Alkuperäistä juttua en minuutin googlettamisella löytänyt, mutta Iltalehden juttu täällä.

Suhteet Rakkaus