Dieettikatsaus, vko 5

Puoliväli lähestyy kohta tässä dieettiprojektissa. Salille vaihtuivat juuri ohjelmat, ja ainakin reisilihakset onnistuin jumittamaan aika tehokkaasti. Olivat raukat unohtaneet mitä tarkoittaa ”kyykky”.

IMG_4141.JPG

IMG_4139.JPG

Tällä viikolla lenkkimaisemat olivat enemmän kuin kohdillaan. Salille pääsin sen kaksi kertaa, lenkille kerran. Toinen ja kolmas lenkki jäivät välistä ihan vain omaa laiskuutta, mutta ei se niin justiinsa. Pääasia että tein edes jotain, ja että sunnuntainen lenkki tuntui jopa ihan kohtuu mukavalta.

Screen Shot 2014-09-01 at 12.49.06.png

Jotenkin noiden vaunulenkkien suhteen pitäisi ryhdistäytyä. Tälle viikolle on luvattu kivoja kelejäkin, niin jos nyt vaikka kolmesti koittais lähteä vaunuilla pihalle.

Dieettiupdate: -4,5kg, -21cm

Kohta puolivälissä projektin tavoitetta painon puolesta, jee!

Hyvinvointi Liikunta Terveys

Uutta luettavaa

Kaipaan jotain uutta. Lähinnä uutta luettavaa blogimaailmasta. Luen oikeastaan kaikenlaisia blogeja, niin fitnessjuttuja, äitiysblogeja kuin suosittuja muotiblogejakin. Ongelmaksi tässä lähiaikoina on muodostunut ehkä kaksi asiaa.

1. Samat tyypit uusilla blogeilla. Eli jotenkin kun luen jo tyypin yhtä blogia niin en jotenkaan jaksaisi lukea saman ihmisen toista blogia tai kolmatta blogia. Tietty oon ehkä vähän huono huuteleen kun pidin ite treeniblogia tämän sivussa, mutta se on tietenkin ihan eri juttu. Blogimaailmassa ja -porttaaleissa tuntuvat pyörivän vaan ne samat naamat, ja se alkaa vähän tylsistyttää. Olisi kiva jos joku porttaali ottaisi huomaansa jotain ihan uusiakin blogeja, mutta kun ei ota. Mamalife.fi aloitti tuossa joku aika sitten mutta niinko ei sielläkään sitten mitään uutta ollut.

2. Samat mainokset samoilla tyypeillä. Ymmärrän hyvin että blogimaailmassa mainoskamppikset menevät samoille tyypeille vuodesta toiseen. Tehokkaimmat ja vetävimmät tyypit saavat varmasti potkia niitä kamppanjatarjoajia oveltaan ja teipata postiluukun ettei ilmaistavara täytä koko asuntoa, mutta olisi myös kiva lukea blogia eikä mainoksia. Toiset osaavat hoitaa mainoskamppanjat ja mainokset siten että se ei ärsytä, mutta yleensä vaan ärsyttää. Erityisesti kun luet kuudetta mainosta samasta aiheesta.

Eli. Luetko jotain ihan huippua blogia? Aihe tosiaan saa olla mitä tahansa treenaamisesta äitiysjuttuihin ja käsitöistä lifestyleblogiin, kunhan se vaan ei ole ns. yksi suurista (eli saa palkkaa jostain portaalista) ja blogia ei ole kyllästetty mainoksilla ja Nelly-kollaaseilla. Auta naista kotiäititylsiössä ja vinkkaa lukemista!

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen