Lienee taas se aika vuodesta, kun pitää laihduttaa tai kertoa miten ei laihduta. Näitä aikojahan on vuodessa useampi: joulukilojen pudotus (joulun ja uuden vuoden välissä), kesäkuntoprojektilaihdutus A (helmikuussa), kesäkuntopaniikkilaihdutus B (toukokuussa) ja lomakilojen pudotus (elokuussa). Sitten on vielä vuodenajasta riippumattomat morsiusdieetit ja raskauskilojenlaihdutukset. Laihdutusaiheisten juttujen lisäksi samoihin aikoihin erityisesti blogeissa kirjoitetaan paljon siitä miten ei laihduteta vaan ollaan ylpeitä omasta vartalosta sellaisena kun se on. 99% ajasta näiden ”rakasta omaa kehoasi”-postausten kirjoittaja on paremmassa fyysisessä kunnossa ja näyttää paremmalta kuin 80% ihmisistä, eikä ole ylipainoinen. Se on helppo jeesustella kun itsellä ei ole mitään tarvetta laihduttaa ylipainosta normaalipainoon.

Se mikä mua ärsyttää näissä laihdutusaiheisissa jutuissa tiivistyy oikeastaan kahteen asiaan.

1. Ylipainoista pidetään tyhmänä.

2. Vedetään mutkat suoriksi ja kuvitellaan että jokainen laihduttaja haluaa näyttää fitnesskisaajalta.

Fakta on se, että laihduttaminen ei ole kivaa. Jos laihduttaminen olisi kivaa, se ei olisi yhtään niin hankalaa ja vaikeaa ja ihmiset onnistuisivat siinä. Mutta on kivampaa istua perjantai-iltana kaljalla tai syödä pekonia, kun elää kurinalaisesti ja vältellä kaikkia herkkuja. Minä voisin elää herkuilla ja pärjäisin vallanmainiosti loppuelämäni ilman yhtäkään tomaattia. Mutta kun ei se onnistu sillai, se laihdutus. Ylipainoinen ihminen ei ole tyhmä, kyllä hän tietää miksi on lihava. Ja jos ei tiedä, niin ei se tyhmyys kyllä katoa laihduttamalla. Kyse on lopulta siitä että voittaako halu laihtua mukavuudenhalun. Ettekä tule nyt tänne selittämään miten ”terveellinen ruoka on hyvää ja kivaa ja taatelit korvaa kyllä suklaan helposti ja raakaruoka hei raakaruoka ja liikunta on niin kivaa”. Niin paljon kun minäkin liikunnasta pidän, niin mielummin jään kyllä sohvalle istumaan kun lähden sateeseen lenkille. Kun tässä nyt rehellisiä ollaan.

Tuohon toiseen kategoriaan menee Sami Sundvikin juttu Iltalehdessä (vitutti). Voi jeesus. Ihan oikeasti, mua vitutti jo pelkkä otsikko ”Yksinkertaista painonhallintaa naisille”. Painonhallinnasta puhutaan ja puhutaan terveellisestä ruuasta, mutta samalla viljellään tekstin sekaan kuvia fitnessnaisista sixpackit ojossa tekstin ”this is sexy” vieressä. Ehkä eniten oikeasti kävi harmittamaan tämä kohta:

”Tehokas salitreeni tarkoittaa vapaita painoja ja raskaita perusliikkeitä. Se ei tarkoita body pumppia, juoksumatolla kipittämistä eikä kiertoharjoittelua laitteissa.  Maastaveto 12 kg:n kuulalla tai muut kevätjuhlaliikkeet eivät ole tehokasta treeniä. Niillä ei haasteta kroppaa tarpeeksi, niillä ei rakenneta oikeasti voimakasta ja seksikästä kaunista kehoa.”

Mikä vika on liikunnassa? Ja kyllä se bodupump on tehokasta treeniä. Tai juokseminen. Tai kiertoharjoittelu. Ei niillä ehkä fitnesskroppaa aikaan saa, mutta mitä jos se ei ole tavoite? Mitä jos ihminen haluaa laihtua 10 kiloa ja geneerisesti vain liikkua. Onko nykyisellään kaiken liikunnan tähdättävä ”voimakkaaseen ja seksikkääseen kauniiseen kehoon”? Ilmeisesti ollakseen kaunis pitää olla se sixpack, vähän tyly viesti sanoisin. 

Voidaanko sopia että laihduttaminen on ihan ookoo ilman että tarvoite on rasvaton kroppa, lihava ei ole tyhmä, laihdutus on vaikeaa koska mukavuudenhalu on yleensä kovempi ja että on tosi ärsyttävää kun joku mallikroppainen hippiäinen tulee kertomaan että ei kenenkään tarvi laihduttaa vaan on kaunis juuri sellaisena kun on, pitää vaan hyväksyä itsensä!