Paitsi oli mulla ihana hanska heilana. Meistä on yhteiskuvakin ja kaikkee, niin ei jää vaan sillai uskotteluksi. Jos nyt tarkkoja ollaan niin olis mullakin ehkä kerran ollut vientiä. Jos mulla olis ollut leirintäranneke. Ja olisin lämmennyt sillä lähes-konttaavalle-vonkaajalle. Olenpa nirso näinkun jälkeenpäin miettii.

Bändejä tuli nähtyä, kebaamia syötyä, kahvia ja pepsiä kulutettua. Juopottelu ja rellestäminen vähän jäi kun perjantaina väsytti, lauantaina nousi illalla kuume ja sunnuntaina pitikin sitten jo ajaa takaisin kotiin. 

Niin niistä bändeistä. Näin bändejä joita ei pitänyt edes mennä katsomaan ja en nähnyt niitä joita halusin nähdä. Onneksi Katri Helenan missaamista helpotti kun koko sunnuntain soi päässä (SoaDin keikkaan asti) Katson sineen taivaan. (Soihan nyt teilläkin, soihan?).

Mitäs muuta? Lauantaina mulla oli melkeen talvivaatetus päällä (toppi, kaksi paitaa, fleece ja lainahuppari, kaks kaulahuivia, pipo ja hanskat), aamupalapannari oli hyvää, kovinkaan komeita miehiä ei näkynyt (miksi oi miksi teidän miesten pitää villiintyä festareilla ja askarrella jätesäkistä sortsit ja leikkiä että se on siistiä), Volbeat sai sukat pyörimään jaloissa ja vähän rakastuin Serj Tankianiin (taas).

Kotimatka ajettiin kaatosateessa ja naurettiin jollekin kylälle kun liikenneympyrässä oikealla oli ”kunnantalo” ja vasemmalla ”keskusta”. Lisäksi naurettiin lisää kun mistään ei selvinnyt että mikä se kylä oli. Niin, kello oli paljon ja meitä väsytti. Sillon saa nauraa paskoille jutuille, eikö?

Nettideittailu jatkuu, huomenna olisi taas treffit. Katsotaan miten käy, vai mitenkään. Olisi siitäkin taas vähän avautumista, mutta siitä sitten toisen kerran… Melko ehtymätön lähden valittamiselle tuo nettideittailu.