Mulle on tässä viimeisen viikon sisällä esitetty melkoisen vaikeita kysymyksiä. 

1. Mitä kivunlievitystä ajattelit käyttää synnytyksessä?

Jaa. No kaikkee. En mää tiiä, pitäiskö mun se osata sanoo kauheen tarkasti? Jos mää vaan sanon että pliis kätilö auta miten vaan voit, niin eiköhän se paremmin sitte tiiä systeemeistä. Ja en oo sillai vielä tässä viikolla 23 kauheesti tuota asiaa pohtinut.

2. Onks sulla ollut supistuksia?

Mistäs mää tiiän? En ees tiiä miltä ne tuntuu niin kauheen vaikee kysymys vastata. 

3. Aattelitko imettää vai ruokkia pullosta?

Jaa-a, katotaanko asiaa sitten kun lapset on pihalla ja voidaan miettiä että niitä tarvis jotenkin varmaan ruokkiakin?

Ihan kun mun pitäs jo valita puoleni ja etukäteen linjata kaikki miten tuun kaiken tekeen. Mistä mää tiiän tai ees voin tietää? Ehkä ne kaks ihmistyyppiä on sit mun kanssa ihan eri mieltä, ja en tiiä kantsiiko heti lähtee haastaan riitaa niitten kanssa vaan siksi että mä oon päättänyt jotain? Ärärär.

Bonuksena: vitsi, joka esittäjän mielestä on hauska, ja jonka oon kuullut aika monta kertaa jo:

”Ootpa sä lihonut?! eheheheahahahahaha.” Ensinnäkin, tosi omaperäistä. Toiseksi, mua ihan vähän ahdistaa painonnousu muutenkin, joten se lihavaksi kutsuminen ei erityisesti naurata. Seuraavalle aattelin vastata että ”Vitsit hyvä ku alotit tästä puhumisen, kun en olis ite kehdannu. Mutta sulle on kans kyllä tullu tota painoo tosi paljon.” Tuleekohan turpaan?