Peruspäivä marraskuussa

Täällä Lilyssä pyörii jonninlainen blogihaaste tahi vastaava, jossa kaikki kuvaavat normaalin päivänsä. No koska muutkin niin määkin. Ihan ensimmäisenä juon kahvit, puen ja sutaisen tukan kiinni. Sitten otan kahvia termosmukiin ja hoipertelen autolle. Tässä kohtaa yleensä herään. Siksi noista aamutoimista ei ole mitään kuvia. Eikä ole työmatkastakaan, sillä ajaessa pilkkopimeässä ei paljoo kuvia oteta. Kuitenkin pääsen töihin asti ja kuljen pitkin käytäviä kohti työpistettä. Kas näin: 

2013-11-06-1pm.jpg

Sitten istahdan työpisteelleni ja pistän koneen päälle. Ja ruksaan kalenterista kuluvan päivän yli. Kas näin:

2013-11-06-3pm.jpg

Jaksaa joka päivä hihittyttää nuo kalenterijutut. Ja koska ne on osa vähän hyvän maun rajoilla (no ok, paljon) niin printtasin itselleni islanninkielisen version. Noh. Kalenterin jälkeen teen töitä. Eli tuijotan välillä pohtivasti ja inspiraatiota etsien. Kas näin: 

2013-11-06-4pm.jpg

Sitten teen tehokkaasti työtä ja juon vettä. Käyn välillä syömässä ja tuun taas olemaan tehokas. Ja käyn ottamassa päivän vaatekuvan, mutta totean että ei pysty pistämään sitä tuonne Liituraitahuppariin koska tukka on niin sekaisin. Pistän sen sitten tänne, tänne se sopii:

2013-11-06-2pm.jpg

Työpäivän jälkeen mielikuvituksellisesti tuun kotiin kaupan kautta (kuvitelkaa tähän kuva Prismasta) ja teen laadukasta ja terveellistä kotiruokaa. 

2013-11-06-5pm.jpg

Tai siis tonnikalavoileipiä, namnam. Hotkimisen jälkeen suuntasin pihalle pimeään ja lähdin kohti Hakametsän jäähallia ja luistelutreenejä. (Jonain muuna päivänä menisin töistä suoraa salille tai hotkimisen jälkeen lähtisin jäähallin sijaan tankotanssisalille). Yhtään kuvaa näistä treeneistä ei toki ole, koska soitetaan siellä mun puhelimesta musaa ja sitten se kuvien ottaminen sillä puhelimella vähän jää. Mutta sellainen normipäivä. Mun peruspäivä marraskuussa 2013. 

Kommentit (2)
  1. Hei!

    Lilyssä oli joskus muinoin linkki josta pystyi lähettämään yksityisviestin bloggaajalle, mutta se lienee kadonnut? Joten kirjoitan viestini tähän. Olit osallisena eilen White trash disease -blogin Siltasessa -tekstin kommenttikentässä käydyssä lyhyessä keskustelussa jonka aiheena oli mainonnan merkitseminen postauksiin. Kommenttimme sekä eiliseltä että tältä päivältä on poistettu. Halusin vain sanoa että kohotan virtuaalisen tuopin kilistääkseni kanssasi. Natalia Tolmatsovan käytös (”lopettakaa se kitinä” ja täysin asiallisten kommenttien poistaminen) oli mielestäni ala-arvoista. Kirjoitin kysymyksen koskien samaa aihetta Lilyn toimituksen palstalle, mutta se lienee vielä odottamassa julkaisua. Eli kippis, hyvästi nimensämukainen White trash disease ja tervetuloa Etkaisäänymuavarte 🙂

    -Henna

    1. Joo se namiska on johonkin kadonnut. Huomasin itsekin että oli viestejä lähtenyt yön aikana, ja kyselin sitä aamulla (ja sekin viesti ja sun tän aamuinen hävisivät). En tiiä miksi ne piti poistaa, mutta Natalla on siihen täysi oikeus, suotakoon se hänelle. 

      Kippis! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *