Pullero akrobatiatunnilla

Olen päässyt yli aika monesta pullerouteeni liittyvästä päähänpinttymästä tässä vuosien varrella. Olen ollut joskus enemmän pullea, joskus vähemmän pullea ja joskus lähinnä kuvittelin olevani pullea vaikka en ollutkaan. Mutta sellainen hoikkahan en ole ollut koskaan. (Onkohan tämä nyt sitä läskipuhetta, kun toteaa realiteetit? Ehkä ei. Jatketaan.)

Ensimmäinen päähänpinttymä mistä pääsin eroon liittyi kuntosaliin. Nimittäin ajattelin, että ei sinne salille voi mennä kun on niin paljon ylipainoa, nehän nauraa pihalle sieltä. No sitten kuitenkin menin. Ja ketään ei kiinnostanut minun mahamakkarani. Paitsi tietty sitä joka siitä tienas että ostin jäsenyyden kuntokeskukseen.

Meni joku ehkä puoli vuotta, vuosi. Ylipainoa oli vähän vähemmän, mutta mietin silti että ”no vaikka salilla käynkin niin tuonne ohjatulle tunnille en kyllä kehtaa mennä”. Sitten rohkaistuin menemään Balanceen. Ja Pumppiin. Ja Combatiin. Ja Jamiin. Ja ketään ei kiinnostanut minun mahamakkarani. Tästä havainnosta rohkaistuneena taisin mennä ja ostaa ensimmäisen vähän kireämmän treenipaidan. Muistan pohtineeni että mahtaakohan ne siellä salilla/jumpassa nauraa pullerolle makkarankuoripaidassa. Mutta ketään muuta ei taaskaan kiinnostanut kun mua itseäni. Pääsin siis yli kahdesta päähänpinttymästä: pullerolle nauraa kaikki jumpassa ja ne nauraa kun mun maha pullottaa.

Jotenkin kun tajusin että ei kukaan naura pullerolle ja että eniten mun mahamakkarani kiinnostaa mua, elämästä tuli vähän helpompaa. Kävin erilaisissa jumpissa, uskalsin mennä eturiviin hölskymään, menin tanssitunneille ja vaikka mitä. En edelleenkään ollut (enkä ole) normaalipainoinen saati hoikka, ja käytin aina pulleron peruskikkoja:

  • sohvalla istuessa syliin otetaan tyyny (sillä peitetään ne mahamakkarat)
  • paidan pitää olla tarpeeksi löysä, ettei jenkkikset tai pallomaha näy (puolijoukkueteltoista olin sentään jo luopunut, mutta tiukaksi topiksi mun treenipaitoja ei kyllä voinut sanoa edes hyvällä mielikuvituksella)
  • sitä paitaa pitää kiskoa koko ajan alaspäin, ihan kuin sillai jotenkin mystisesti ne ylimääräiset kilot eivät näkyisi
  • ja hihaton toppi on ihan nounou

No mää oon edelleen pullero. Eikä se haittaa. Tavoitteena ei toki ole lihoa lisää tai pysyä pullerona, mutta on kivampi tehdä asioita nyt eikä sitten kun olen kymmenen kiloa laihempi. Kehonpainolajit ovat jotenkin hiipineet omaan treeniohjelmaan tässä syksyn mittaan. Käyn tankotanssimassa ja tekemässä kuperkeikkoja, kärrynpyöriä ja käsilläseisontaa. Myönnettäköön että ennen ensimmäistä akrobatiatuntia pohdin että oon varmasti isoin siellä. Ja niin olinkin. Mutta heti siellä ekalla tunnilla tajusin että ei se hoikkuus automaattisesti tarkoita että osaisi kaiken. Hoikempi treenikaveri osaa tehdä hienosti kuperkeikat eteen ja taakse, mutta ei osaa kärrynpyöriä. Mä taas tuskailen takaperinkuperkeikan kanssa, mutta kärrynpyörät osaan. Tietenkin on rankempaa vääntää niitä käsilläseisontoja ja olkaseisontoja kun elopainoa on enemmän, mutta itsehän sen kanssa punnerran. Ja opin koko ajan lisää. Tangolla voi pyöriä vähän tällai pulleroisempikin tapaus, voimat kehittyvät kuitenkin jatkuvasti. Ja onhan se mun mahamakkarani jossain jutuissa vähän tiellä, kun ei pääse niin tiiviiseen nippuun että homma olisi helpompaa. Eikä aina riitä voimat nostaa itseään lattiasta käsien varaan. Mutta joskus ne voimatkin riittävät, ei tässä mitään hätää.

Viimeisimmät päähänpinttymät, joista olen päässyt eroon liittyvät juurikin näihin kahteen uuteen lajiini. Tankotanssi ja akrobatiat ovat vain normaalipainoisille ja notkeille tyypeille. Minä voin mennä tankotanssiin ja olla siellä pullero. Siellä on joku hoikempi, joka tuskailee että voikohan sinne mennä kun olen niin kankea. Että nauraakohan ne muut kun en taivu mitenkään. Voin kertoa, että kummassakaan lajissa ei toiselle naureta. Mulle ei naureskella siellä mun painosta, vaan treenikaverit kehuvat kun tasapaino pysyy hienosti kun tekee tukea vasten käsilläseisontaa. Ja kaikki ovat iloisia kun joku pääsee jonkun liikeen mitä on pitkään harjoitellut. Notkeus ja voima kehittyvät lajia harrastaessa. Ei tarvitse osata kun aloittaa.

Olennaisimmat opitut asiat ovat liittyneet siihen että minä voin mennä kokeilemaan juuri sitä lajia jota mitä haluan kokeilla. Ja saan olla siellä juuri sellainen kuin olen. Siinä vaiheessa kun olet saanut itsesi tangon ympäri solmuun ja koitat pohtia kumpi käsi on sisäkäsi ja kumpi jalka on ulkojalka, ei mielessä käy kenellekään muulle kuin itselleen nauraminen. Tai kun keskität kaiken voimasi siihen että pysyt päälläseisonnassa kaksi sekuntia pidempään kuin ennen, ei ole aikaa arvostella muita. Eikä edes halua. 

Liikunta on kivaa, menkää ja kokeilkaa nyt sitä lajia jota aina olette halunneet kokeilla. Siitä voi löytyä kiva uusi harrastus!

Kommentit (26)
  1. Sä oot mun idoli. Tollaseen asenteeseen mäkin yritän pyrkiä, että liikun koska se on kivaa ja syön koska se on kivaa. (Tai näin oon ainakin tekstien perusteella ymmärtäny). Vielä on vaiheessa, nyt oon pikkuhiljaa alkanu tajuta, että liikunta on kivaa ja sitä voi harrastaa ihan vaan just sen takia… Syömisten suhteen oon vielä aika metsässä… Mutta kun ei tää paino tunnu tippuvan, vaikka kuinka yritän syödä sitä minkä luulen olevan terveellistä, niin kai se ois löydettävä joku muu lähestymistapa asiaan. 

    1. Sun pittee vaan tarkistaa että onko se mitä syöt niin terveellistä, syötkö sopivia määriä (jos haluu laihtua niin pitää syyä vaan vähemmän sitten) ja kyllä se paino siitä lähtee alas. Koita jotain kalorilaskuria? Sillä saa hyvin selville että syökö niinkon kuvittelee syövänsä 🙂

      1. Joo, kiloklubia käytin silloin kun alotin ja silloin paino olikin laskusuunnassa, mutta sitten se vähän jäi. Kuvittelin kuitenkin jatkaneeni suht samanlaista syömistä, pitäisi varmaan taas tarkistaa tilannetta… Se on vaan niin älyttömän tylsää mun mielestä, kun pitää miettiä, että kuinkas paljon tässä nyt taas oli mitäkin, plaah. 

        1. Tylsäähän se on. Mulla itellä oli joskus tosi hankala hahmottaa annoskokoja, niin sitte ku aloin punnimaan niitä niin sain vähän käsitystä paljo on 100g makaroonilaatikkoa tai paljo on 350g lohikeittoo.. Tylsäähän seki on.

  2. Mulla meni vuosia ja vuosia, että pystyin siirtymään salin puolelta ryhmäliikuntoihin. Katselin vaan aina ohimennen ovesta, että kyllä toi pump näyttää aika hyvältä treeniltä. Ei sinne naisten sekaan vaan jotenkin kehdannut mennä ja osaisiko sitä edes tehdä tommosta ”kaikkiyhdeskoos” treeniä. Ite oon ollu aina paremminkin rimpula. Salin puolellakin alkuun mietein, että miten muut suhtautuu mun penkkipainoihin yms. Eipä ne niistä välittänyt ja kyllä ne tuloksetkin vähän nousi ajan myötä. Ryhmäliikuntojen puolelle menin vaimon matkassa. Yritin tuolloin kannustaa häntä liikunnan pariin, ja lupasin mennä kaveriksi mukaan. Näin tutustuin spinniin ja pumppiin. Kokeilukertojen jälkeen olen saanut käydä niissä yksin. 😀 Kahvakuulaan menin ekaa kertaa yksin ja se kyllä jänskäs myös, että osaako siellä yhtään mitään. Muita ryhmäliikuntoja ei ole tullut kokeiltua. Attack ja combat vähän kiinnostaisi, mutta olen niin pirun kankea, että potkut yms. olisivat melko naurettavia. 😀 Crossfittiä pääsisi myös salillamme testaamaan, mutta siellä on luultavasti ihan liian hyväkuntoista porukkaa muut… 😀 Että näillä mennään meillä. 😀

    1. Mee nyt ainaki se Combat testaan, ei siellä oo niin väliä kuinka ylös sen potkun tökkäsee!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *