Puoli vuotta vauvuutta

Voisin sanoa kliseisesti että ”siitä on jo puoli vuotta, niin se aika rientää”, mutta enpäs sano. Sen sijaan veikkaan, että seuraavat puoli vuotta rientävät. Jotenkin tuollaisten ihan minivauvojen kanssa kotona oleminen on kyllä vaan jumittavaa, hidasta ja kerta kaikkiaan tylsää. Nyt kun typyt ovat menossa mukana ihan eri meiningillä ja touhuavat kaikkea mistä niitä pitää pelastaa (esim. sohvan alta) alkavat päivätkin edetä vähän nopeammin.

P1010091.JPG

Kesäkuussa meille muutti pari typyä. Kaikki aika meni ihmettelyyn ja kaiken uuden opetteluun ja ”toivottavasti tää ei mee rikki”-panikointiin. Uudet isovanhemmat ja jo vauvoihin tottuneet isoisovanhemmat ja serkut ja tädit ja sedät ja enot ja kaverit kävivät kylässä toteamassa ett onpas ne pieniä. Itse olin henkilökohtaisesti sitä mieltä että ihan riittävän isoja olivat, mutta eipä multa kukaan mitään kysellyt aiheeseen liittyen. Se oli oikeasti (ja on) ihanaa, ei oo kukaan tentannut mua siinä määrin mitä ennen synnytystä. 

IMG_3612.JPG

Heinäkuussa hengailtiin pääasiassa varjoissa, katottiin jalkapalloa ja nautiskeltiin kesästä. Vaunulenkit jäivät vähän vähiin kun oli vaan liian kuuma, ja eräät saivat hepulit aina vaunuissa kun ei sieltä nähnyt mitään. Päivät olivat pitkiä mutta aurinkoisia. Bikinihengailu tosin oli (ja on) suljettu suunnitelmista, mutta mitäpä nyt siitä sitten kun asialle ei mitään voinut. Pääsin myös vähän jo liikkumaan, tosin en oo vieläkään saanut mitään hyvää rutiinia aiheesta aikaan.

IMG_4028.JPG

Elokuussa naureskeltiin maailman menolle ja katsottiin Areenalta jalkapalloa (vaikka kisat olivatkin jo päättyneet). Vauvojen arjen suhteen asiat sujuivat iisisti, tytöt nukkuivat yönsä hyvin (vain pari heräämistä) ja muutenkin keskittyivät lähinnä vaan söpöinä olemiseen. Rankkaa tuo vauvan elämä, kerta kaikkiaan…

IMG_4481.jpg

Syyskuussa testattiin ostoskärryjen kaksosominaisuuksia. Ei häävit. Tosin säästin aika paljon kun kärryt olivat lähtökohtaisesti jo täynnä. Tyttöjen kanssa kaupoilla ja muualla kulkeminen vankkureiden kanssa alkoi sujua, ja kelitkään eivät enää paahtaneet kaveruksia vaunuihin. Luultavasti silti toppasin tyypit ihan liian paksuihin vaatteisiin, ja niillä oli ihan kamalaa.

IMG_4736.JPGLokakuussa jatkettiin lenkkeilyjä ja päiviin alkoi löytyä hyvä rytmi. Tosin joka kerta kun rytmi ns. vakiintui (eli ainakin kahtena päivänä tehtiin samat jutut) tytöt keksivät että ihan paska rytmi, riekunkin tänään koko yön. Juhlittiin nimppareita ja amman synttäreitä ja kaikenmoisia menoja oli. Odottelin että koska mun kiltit vauvat vaihtuu niihin joka paikassa huutaviin, mutta ei kukaan käynyt vaihtamassa.

IMG_5049.JPG

Marraskuussa on tehty hampaita ja opeteltu istumaan, syöty soseita ja rakastettu mangoa. Sekä kaikkia rapisevia pusseja. Ja oltu yhä kilttejä. Se kiltteyshomma on kyllä hassua. Jotenkin tulee aina vähän olo että ei oikein pääse ”äitikerhoon” kun vauvat vaan on ja nauraa ja syö ja nukkuu yönsä. Ehkä jos ne kiukkuaisi ja huutaisi ja olisi tuhannen väsynyt ja olisi vaikeaa niin sitten? Yleensä oon vaan hiljaa niissä keskusteluissa kun äidit kisaavat kenellä on ollut kaikkein rankinta. Luultavasti se tuntuisi vittuilulta jos sellaiseen keskusteluun menisin sanomaan että ”no just nukuin ite 9h yöunet ja tytöt piti herättää että ehdittiin ajoissa neuvolaan”.

Mutta niin, puoli vuotta on nyt takana, vielä viisi kuukautta kotona olemista edessä ja sitten uudet haasteet koittavat kun pitääkin mennä aamulla töihin eikä voi notkua yöpuvussa puolille päivin. Aloin kyllä jo valmistautua, ostin harjan! 

Kommentit (28)
  1. Hei mut nää on temperamenttikysymyksiä ennen muuta! Olet saanut temperamentiltaan ilmeisen sopeutuvaiset tytöt, jee! Mutta karsastan tota ”kiltti”-sanan käyttöä – onko räyhäävä ja kitisevä puolivuotias sitten tuhma? Ei ton ikäiset osaa olla tai olla olematta mieliksi. Leikki-ikäinen jo ehkä osaa. Valittamisella kilpailu ei ketään kasvata, totta, sen sijaan se, että kertoo toiselle, ehkä samassa tilanteessa olevalle, että väsyttää niin helvetisti kun lapseni ei nuku, voi pelastaa paljon.

    Pirujen maalailu seinille sopeutuvaisten vauvojen äideille tai isille ei toki ehkä ole rakentavaa, mutta on siinä totuuden siemen. Kas kun vauvat ja lapset elelevät vaiheissa, joista toiset on ihania ja toiset aika persiistä. Jokainen vanhempi kai ”ansaitsee” tietyn määrän haasteita ja puhdasta ihanuutta lapsensa kanssa, sellaista se vanhemmuus vissiin on.

    Oma lapseni oli kitikitikitisijä kunnes pääsi liikkeelle. Nyt on hurmaavan aurinkoinen. Nukkumista vielä opettelee. Syö mahtavan hyvin. Ei suostu potalle. Aurinkoisuutta ajoin jo varjostaa alkava uhma. Tuhma se ei silti ole vielä osannut olla, sen enempää kuin kilttikään.

    1. Ehkä se on nyt aina lopulta aika sama mitä sanaa sitä käyttää? 

      En kyllä suorilta tajua siltikään miksi se olisi edelleenkään hyödyllistä kenellekään maalata piruja seinille. Kaikki ihmiset ovat aina jossain vaiheessa, joissa ollaan ihania ja perseestä vuorotellen. Mutta siitä ihanuudesta menee kaikki ilo ja fiilikset kun tullaan jakamaan totuuden jyviä että ODOTA VAAN.

      1. Niin no, mun mielestä se ei ole ihan sama :). Omakin lapsi usein kilttinä ja rauhallisena mainitaan (ominaisuuksia joita en tytön kasvatuksessa haluaisi ylikorostettavan). Mielummin miettisin niitä temperamenttieroja. Ja itse pyrin kyllä aikuisena olemaan olematta perseestä muille ihmisille, vaikka elämä joskus perseestä voi ollakin. Vauvoilla jotenkin se tunneilmaisu on vielä vähän hakusessa ja ajoittainen perseilymeno heille sallittakoon ;).

        Kuten sanottu, en pidä pirujen maalailua rakentavana ja itsekin olen siitä osani saanut. Koskaan se ei kyllä ole fiiliksiä ja ihanuutta pilannut. Sen sijaan on joskus auttanut ajatella, että tämä tyhmä juttu X on vaan vaihe joka loppuu. Että tavallaan se ”odotapa vaan” voi toimia myös toisinpäin. Maailma ei siis ehkä ole niin mustavalkoinen kuin mitä se kahden ”helpon” (tyhmä sana) 1/2-vuotiaana äitinä näet :). Sitä kai yritän vaan sanoa.

        1. No en nyt tiiä näänkö maailmaa mitenkään mustavalkoisena?

          1. Lillukanvarsiin ainakin tartut :D. Ehkä mustavalkoinen on väärä sana. Sanotaan sitten että there’s more to motherhood than meets your eye.
            Itsellänikin toki vain perspektiiviä äitinä olosta yhdestä lapsesta, mutta ehkä neuvolatyö tuo jotain lisää. Ja niinku että jos sulla on sopeutuvaiset lapset, niin onko se sulta pois, jos joku joskus haluaa nillittää siitä, että hänellä ei ole? Nyt mä en enää jaksa jankata koska selkeästi et nyt näe tai halua nähdä pointtiani :).

            1. Se mitä yritin tuossa aiemminkin jo jossain kohtaa sanoa oli se, että ymmärrän valittamisen vertaistuen välineenä, mutta en ymmärrä sitä kärsimyskilpailua mitä ihmiset harrastavat. Esimerkki kärsimyskilpailusta löytyy yläpuolelta.

               

    2. Täällä tartutaan lillukanvarsiin (lähinnä koska sanoit olevasi neuvolatyössä, muuten en välittäisikään); kyllä todellakin jo alle puolivuotiaat osaavat olla mieliksi, jos niikseen tulee. Vauvat ovat ihan yhtä aktiivisia vuorovaikutuksessa kuin kuka tahansa muukin, ja oppivat nopeasti toimivat/ei-toimivat konstit saada tarpeensa toteutettua. Neuvolassa tapaat varmasti myös huonosti voivien äitien lapsia, joista jo ihan-ihan pieninä näkee, että ovat oppineet olemaan mieliksi. 🙁

  2. Ite ainaki haen niillä valituksilla vertaistukea, ensimmäinen lapsi kun on, eikä ole kokemusta miten vauvat toimii. Tyypillinen valituksen aihe on, kun ”kotihommien tai ruuan tekeminen on hankalaa, koska poika ei tahdo viihtyä kauaa yhdessä paikkaa ja jatkuvasti pitäisi olla viihdyttämässä”. Itellä ainaki tulee parempi fiilis siitä, jos joku toinen voi samaistua täysin tilanteeseen tai jokin asia on vielä ”kamalammin”, nii ajattelee että ”meidän lapsi on ihan normaali” tai ”ei meillä niin kamalaa ookkaan” 🙂 Yritän kyllä vastapainona tuolle valitukselle puhua hyvistäki puolista, esim.onneksi poika on hyvä syömään, ihan hyvä nukkumaan :).

    Mutta ihanaa, että teillä tytöt on niin tyytyväisiä 🙂

    1. Valittamisen tajuun kyllä, valitan ittekin kavereille että yhy sitä ja yhy tätä. Se on kuitenkin vähän eri jos lähetään kisaan sillä että kellä on asiat kaikkein paskiten. Niinkun tyyliin

      ”Meidän Kaisu-Petteri heräs kuudelta.”

      ”Meidän Nooa-Maija viideltä.”

      ”Meidän Urkki heräs eilen, eikä oo nukkunu sen jälkeen.”

      ”Hah, teilläpä on asiat hyvin, meillä ei oo synnytyksen jälkeen nukuttu ja Jorma on jo nelkytviis.”

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *